perjantai 25. toukokuuta 2018

Mikä tappoi raivolopetuksen?

Elämä.


Elämä sen tappoi.

Viimeisin blogipostaus on vuoden takaa heinäkuulta. Ja sitä edellinen maaliskuulta. Ja sitten mennäänkin jo vuoteen 2016. Myös viimeisimmästä Joren tekemästä postauksesta on aikaa - se julkaistiin joulukuussa 2016. 
Niinno, sääli sinänsä. Ainakin minä olen nauttinut kirjoittamisesta suuresti, varsinkin silloin kun se on kirvoittanut keskustelua kommenttilaatikossa. Nyt kuitenkin on asia hyvin pelkistettynä niin, että aikaa sekä pelaamiselle että kirjoittamiselle on hyvin rajatusti. Kun aikaa on rajatusti, tulee harvemmin aloitettua mitään suurempaa peliprojektia, vaan sitä turvautuu helposti pelkkään Overwatchiin, josta ei itsessään saa revittyä irti mitään blogipostausten rivistöä. 

"Tähän kombinaatioon kun lisää vielä faktan, että perhe on kohta kasvamassa yhdellä, on pelottavaa ajatella pelaamiseni tulevaisuutta. HALUAN pelata, sillä se avaa uusia maailmoja. USKON, että sitä voi perheellisenäkin harrastaa. Mutta toisaalta myös PELKÄÄN, että lopulta ainakin alun vauva-arjessa pelaaminen jää ihan prioriteettilistan alimmaiselle pykälälle. TOIVON siis, että se sieltä jonain päivänä nousee takaisin harrastusteni pariin, ja sitä että kerkeän tässä ennen vaipparumban aloittelua riemuita pelaamisen juhlaa antaumuksella." - Laru, 12.3.2017 postauksessa Peliaika ja mistä sitä löytää.

Kun ihmisen elämään heittää pienen ihmisenalun, joka on sinusta täysin riippuvainen ja jonka eteen tekisi ja antaisi mitä vaan, mukaanlukien unet ja järjen, pelaaminen tosiaan jää prioriteettilistassa aika alhaiselle sijalle. Ihan alussa sitä äiti-ihminen koomasi vain sohvalla ja silmät ristissä ihaili omaa kädenjälkeään (Torbjörniä Overwatchista lainaten: "My masterpiece!"). Sitten kun aikaa kului, löysin kyllä Playstationin, jota kykenin vähän hakkaamaan imetysmaratonien aikana ja vähän myös vauvan torkkuessa vieressä. Sitten kului lisää aikaa ja vauvalle rupesi syntymään päivärytmi; päiväuniaikaan pystyi pelaamaan, mutta mitään suurempaa pelirupeamaa ei kehdannut aloittaa, kun herätys saattoi tulla 20-45min sisään.
Nyt kun n.10kk alkaa olla plakkarissa äitiyttä, on välillä kerennyt istahtamaan ihan kunnollakin tietokoneen eteen ja pelata jopa puolitoista tuntia (!!!). Näitä taukoja on kuitenkin vain pari kappaletta päivässä ja joskus tuohon rakoseen on pitänyt sisällyttää kotitreeni (ja suihku), syöminen tai ihan vaan laskujen maksaminen.


Ennen kuin kukaan kauhistelee sen enempää, niin en minä tätä mihinkään vaihtaisi. Se on kumma mitä tuo pikku-ukkeli tekeekään ajatusmaailmalle - jopa tämmöiselle ei-niin-vauvaihmiselle. Olen aika varma että joskus vielä kerkeän. Tai jos en kerkeä, en sitä hirveämmin myöskään sure. Muutaman vuoden päästä voin sitten pelata jo leikki-ikäisille suunnattuja pelejä yhdessä tuon mukulan kanssa ja olla se cool äiti, joka osaa pelata!

Sitä odotellessa.
Kiitos, ihmiset. Ja toistaiseksi myös näkemiin. On ollut kivaa.



0 kommenttia :

Blogger Template by Clairvo