Näytetään tekstit, joissa on tunniste Diablo3. Näytä kaikki tekstit
tiistai 15. joulukuuta 2015
Joulukalenteri 2015 - Luukku 15: Peli, jossa on parhaimmat välianimaatiot
Lähettänyt LilnYellow klo 12/15/2015 09:00:00 ap.
Luukku 15: Peli, jossa on parhaimmat välianimaatiot / Game with the best cut scenes.
Välianimaatiot ovat peleissä yksi niistä asioista, joita arvostan äärimmäisen paljon. Ne vaikuttavat pelin yleiseen tunnelmaan ja vievät tarinaa eteenpäin.
Ensimmäisenä mieleeni tuli Warcraft III lisäosineen, mutta tajusin että pelissä oli huippukauniiden elokuvamaisten välianimaatioiden lisäksi välianimaatioita, joissa hyödynnetään suoraa peligrafiikkaa. Aikanaan se on ollut varmasti hienoa sekin, mutta tämän päivän kamppailuihin WCIII ei sen vuoksi nyt yllä.
Toinen peli, jota mietin, oli ME-trilogia ja etenkin kolmonen. Mass Effect 2 & 3 ovat välianimaatioissaan kauniita, mutta eivät toisaalta juuri poikkea kauniista peruspelistä. Lisäksi kohtauksissa, jossa Shepard on läheisemmin kontaktissa kenen tahansa kanssa, on tiettyä kömpelyyttä. Tämä pelissä, joka on muuten kaunis ja sujuva, tuntuu suuremmalta virheeltä kuin onkaan.
Joten! Mielestäni parhaimman välianimaation tunnustuksen saakin tänään Diablo III!
Diablo III:n välianimaatiot ovat äärimmäisen hienosti tehtyjä, värimaailmaltaan syviä ja täyteläisiä. Ne tekevät tehtävänsä eli johdattavat pelaajan seuraavaan tehtäväsarjaan, kuljettavat tarinaa eteenpäin ja syventävät tarinan tunteita sisältäviä elementtejä.
Varsinaisten elokuvamaisten animaatioiden lisäksi Diablossa on kauniisti toteutettuja piirrettyjä animaatioita, jotka mukailevat Decard Cainin muistikirjaa. Vanha pergamentti on täynnä äärimmäisellä taidolla tehtyjä piirroksia.
Blizzard on yleisesti tunnettu vahva animaatioissaan, eikä syyttä. Ne ovat kauniita, viimeisteltyjä, tarinallisesti järkeviä ja täynnä tunnelmaa. Tämän vuoksi olinkin hieman pettynyt, että kesällä ensi-iltaan tuleva World of Warcraft-elokuva ei ole täysin animaatiota. Jään siis edelleen odottamaan sitä päivää kun Blizzard päätyy tekemään kokonaisen elokuvan välianimaatioillaan.
**
Mitkä pelianimaatiot ovat tehneet sinuun vaikutuksen?
read more

perjantai 30. toukokuuta 2014
Aika vihdoin valmistella noin kuukauden puolillaan ollut teksti! Not lazy or anything, just...lazy.
Maaliskuun alkupuolella Gmailiini napsahti Blizzardilta viesti. Taas ne houkuttelevat takaisin wowiin, ajattelin ja lähes suorilta käsin olin deletoimassa viestiä bittiavaruuden syövereihin. Jokin etiäinen kuitenkin esti hyvinkin tutuksi tulleen del-näppäimen nakuttamisen, ja vastoin yleistä luuloa, kerrankin avasin viestin ja luin sen sisällön. Hupsista vain, täällähän on tarjous Diablo IIIsta. Uusi expansion oli tuloillaan ja Blizzard viekoitteli Diablo-neitsyitä liittymään joukkoonsa.
Ja tarjoukset, nuo pihin pikku-gamerin akilleen kantapäät, olivat jälleen löytäneet oikeaan osoitteeseensa. Battle.net-account avattiin uudestaan ja visa vinkui. Diablo III oli ollut potentiaalisella ostoslistallani jo sen ilmestymisestä saakka, mutta itara itsepäisyyteni pysyi tiukasti kiinni siinä, että 60 euroa yksiviivaisesta hack-n-slash pelistä, oli se kuinka eeppinen tahansa, oli liikaa. Mutta kuinka ollakaan, tässä oltiin, eikä kestänyt aikaakaan kun Battle.net ilmoitti pelini olevan pelattavassa kunnossa. GAME ON.
Munkkini Larien (tiedän, olen todella kekseliäs näissä nimissä) tuntui heti alusta minunlaiseltani hahmolta. Meleellä mennään ja taistelulajien kruunaamaton kuningatar pääsi jälleen valloilleen. Hakkaa, potki, lyö ja pinoa. Toista. Tunsin jonkinlaista häiriintynyttä yhteyttä edesmenneeseen feral-druidiini wowissa.
![]() |
| Larien da munkin matka levelille max. |
Reaper of Souls-expansion lisää tähän soppaan tunnetulla Blizzard-kaavalla viidennen kentän, 10kpl lisäleveleitä ja uuden hahmoluokan. Ja arvaten, muutaman päivän sinnittelyn jälkeen eivät lompakonnyörit kiristäneet ja pelivarantoni kasvoivat lisäkkeellä. You got me, Blizzard.
Kun story mode on pelattu, voi hahmollaan jatkaa pelaamista Adventure modessa, jossa sinusta tulee palkkionmetsästäjä, ja viiden metsästetyn pikkubossin/bossin jälkeen saat pakettipalkintoja. Tietyn aikaa pelattuasi pääset myös avaamaan riftejä, omia pieniä ulottuvuuksia, joissa haasteena on siivota luolastoa tarpeeksi, että saat ärsytettyä hereille myös Rift Guardin. Guardin viimeisteltyäsi saat jälleen kivoja droppeja yms yms yms. Lisää pelattavaa siis Diablo-konkareille on kehitelty, mutta henkkohtaisesti muutaman viikon riftejä ja bounteja hakattuani alkaa tylsistys hiipiä takaraivoon, ja neljänsiin maailmanmestaruuskisoihin valmistautuva Dota 2 kiinnostaa yhä vaan enemmän.
4/5read more
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)