Elämä.

Elämä sen tappoi.

Viimeisin blogipostaus on vuoden takaa heinäkuulta. Ja sitä edellinen maaliskuulta. Ja sitten mennäänkin jo vuoteen 2016. Myös viimeisimmästä Joren tekemästä postauksesta on aikaa - se julkaistiin joulukuussa 2016. 

Niinno, sääli sinänsä. Ainakin minä olen nauttinut kirjoittamisesta suuresti, varsinkin silloin kun se on kirvoittanut keskustelua kommenttilaatikossa. Nyt kuitenkin on asia hyvin pelkistettynä niin, että aikaa sekä pelaamiselle että kirjoittamiselle on hyvin rajatusti. Kun aikaa on rajatusti, tulee harvemmin aloitettua mitään suurempaa peliprojektia, vaan sitä turvautuu helposti pelkkään Overwatchiin, josta ei itsessään saa revittyä irti mitään blogipostausten rivistöä. 

"Tähän kombinaatioon kun lisää vielä faktan, että perhe on kohta kasvamassa yhdellä, on pelottavaa ajatella pelaamiseni tulevaisuutta. HALUAN pelata, sillä se avaa uusia maailmoja. USKON, että sitä voi perheellisenäkin harrastaa. Mutta toisaalta myös PELKÄÄN, että lopulta ainakin alun vauva-arjessa pelaaminen jää ihan prioriteettilistan alimmaiselle pykälälle. TOIVON siis, että se sieltä jonain päivänä nousee takaisin harrastusteni pariin, ja sitä että kerkeän tässä ennen vaipparumban aloittelua riemuita pelaamisen juhlaa antaumuksella." - Laru, 12.3.2017 postauksessa Peliaika ja mistä sitä löytää.

Kun ihmisen elämään heittää pienen ihmisenalun, joka on sinusta täysin riippuvainen ja jonka eteen tekisi ja antaisi mitä vaan, mukaanlukien unet ja järjen, pelaaminen tosiaan jää prioriteettilistassa aika alhaiselle sijalle. Ihan alussa sitä äiti-ihminen koomasi vain sohvalla ja silmät ristissä ihaili omaa kädenjälkeään (Torbjörniä Overwatchista lainaten: "My masterpiece!"). Sitten kun aikaa kului, löysin kyllä Playstationin, jota kykenin vähän hakkaamaan imetysmaratonien aikana ja vähän myös vauvan torkkuessa vieressä. Sitten kului lisää aikaa ja vauvalle rupesi syntymään päivärytmi; päiväuniaikaan pystyi pelaamaan, mutta mitään suurempaa pelirupeamaa ei kehdannut aloittaa, kun herätys saattoi tulla 20-45min sisään.

Nyt kun n.10kk alkaa olla plakkarissa äitiyttä, on välillä kerennyt istahtamaan ihan kunnollakin tietokoneen eteen ja pelata jopa puolitoista tuntia (!!!). Näitä taukoja on kuitenkin vain pari kappaletta päivässä ja joskus tuohon rakoseen on pitänyt sisällyttää kotitreeni (ja suihku), syöminen tai ihan vaan laskujen maksaminen.

Ennen kuin kukaan kauhistelee sen enempää, niin en minä tätä mihinkään vaihtaisi. Se on kumma mitä tuo pikku-ukkeli tekeekään ajatusmaailmalle - jopa tämmöiselle ei-niin-vauvaihmiselle. Olen aika varma että joskus vielä kerkeän. Tai jos en kerkeä, en sitä hirveämmin myöskään sure. Muutaman vuoden päästä voin sitten pelata jo leikki-ikäisille suunnattuja pelejä yhdessä tuon mukulan kanssa ja olla se cool äiti, joka osaa pelata!

Sitä odotellessa.

Kiitos, ihmiset. Ja toistaiseksi myös näkemiin. On ollut kivaa.

read more

Nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä Bätmääään!

Sain tiedättekö viimeisellä sen Telltale Gamesin Batmanin hangattua eilen loppuun! 

Pitkään, lähes koko kevään ja alkukesän ajan, olen kärsinyt motivaation puutteesta pelaamisen suhteen. Tai ei, motivaation puute on ihan väärä termi. Kyse on ollut pikemminkin siitä, että on tuntunut siltä että en jaksa keskittyä mihinkään peliin, ja pelailuni ovatkin koostuneet lähinnä hyvin satunnaisista Overwatcheista. Ja nyt äitiysloman alussa iski niin armoton pesänrakennusvietti (lol, juu, näinpä), että en malttanut tehdä muuta kuin siivota ja pyykätä. :'D Mutta nyt kun keskittyy siihen rentoutumiseen ja omaan aikaan, mitä joka tuutissa toitotetaan tehtäväksi äitiyslomalla, niin alkoi Steamissakin tapahtua! 

Kirjoitin Batmanista ensimmäisen "first look" -postauksen jo 4.8.2016 (Batman - The Telltale Series), jolloin julkaistiin Batmanin ensimmäisiä jaksoja. Jos joku ei tiennyt, niin kyseessähän on siis Telltale Gamesin jaksottaisesti julkaistava tarinankerrontapeli ja nuo jaksot/episodit ilmestyvät kukin omalla ajallaan, yleensä useamman kuukauden sisällä. Tämän häpeällisen pitkä läpipeluu jakautui niin, että tälle keväälle pelattavaa oli kolmannen episodin alkuosasta loppuun saakka, siis hieman yli puolet pelistä. Tokipa tämä mahdollistaa aina sen, että itse tarinaan pääsee paljon paremmin pureutumaan, kun seuraavaa episodia ei tarvitse odotella kuukausitolkulla, mutta samalla tuo pitkä aikajänne kuvaa hyvin tätä minun tämän hetkistä surkeaa peliuraani. 

Nyt kun olen pelin pelannut loppuun saakka, pitää myöntää, että Battelmannen toimii tämmöisessä tarinankerronnallisessakin pelimaailmassa yllättävän hyvin. Telltale on rakentanut Batmanin maailman niin moniulotteiseksi, että tarinankerronnallisten päätösten teko osasi olla ajoittain jopa hankalaa niiden aikaraamien puitteissa, mitä pelaajalle tarjottiin. Vertaan tätä kokemusta nyt esimerkiksi Telltalen Tales from Borderlandsiin ja Dontnod Entertainmentin Life is Strangeen. Näissä peleissä valintojen tekeminen on yleensä ollut aika yksiselitteistä, kun olen pelin alussa linjani päättänyt. Ja useinhan se linja on se, että mitä minä itse tekisin vastaavassa tilanteessa. Batmanin kanssa tätä ei kuitenkaan täysin voinut soveltaa. Tai pystyi, mutta se oli silti ajoittain hankalaa. Mielestäni etenkin suurempien valintojen tekemisen vaikeutta kuvasti hyvin se, että episodin lopussa tuleva loppuyhteenveto näytti muidenkin pelaajien valinnat, jotka olivat hyvin tasaisia muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä korostui mielestäni etenkin kolmos- ja nelosepisodeissa. Ja valinnanvaikeus on oikeasti ihan hyvä asia! Se kertoo mielestäni siitä, että asiaa joutuu ajattelemaan monelta kantilta, ja että erilaisia mahdollisuuksia viedä tarina loppuun, on monia. (Nyt jos joku sanoo, että ainahan se loppu on samanlainen niin ugh...tämä asia ollaan jo monesti käsitelty)

Hei te ihmiset, jotka olette pelanneet tämän Batmanin loppuun saakka, minua kiinnostaisi tietää, mitä aivan pelin lopussa annetussa "Sinun Batmanisi/Brucesi oli..."-yhteenvedossa sanottiin? Minun valintani näkyvät alla olevassa kuvassa. Minun Batmanini on siis myötätuntoinen, armelias, ovela/viekas ja yhteistyökykyinen. Joskin yhteistyökyvystä voidaan olla montaa eri mieltä, näyttää siltä että Batmanini tykkää työskennellä myös hyvin paljon yksin. 

Tarinaahan tässä pelissä pelataan eteenpäin, mutta muukin sisältö oli mielestäni ihan passelisti toteutettua. Taistelut voivat jättää monet Batmanin Arkham-sarjan ystävät aika kylmiksi, sillä liikkuminen ja iskut perustuvat täysin vain valmiiksi ohjelmoitujen näppäinyhdistelmien reagointiin ja tuottamiseen. Itse koin taistelutkin kuitenkin pääasiallisesti sujuviksi, kun vain tauon jälkeen muistin että tietokoneeseen kytketyssä Xboxin ohjaimessa ovat näppäimet eri kohdissa ja eri väreillä, kuin Pleikkarin ohjaimessa. :D Grafiikka on pelkistetyn sarjakuvamaista, eikä ainakaan minua häirinnyt kuin muutamassa "Tutki huoneisto"-kohdassa, jossa Batmanini kävelee autuaasti jonkin kohteen ohi ennen kuin teleporttautuu takaisin lähikuvaan kohteen vierelle. Pieni moka.

Kokonaisuudessaan Telltalesin Batman oli juuri sitä, mitä ajattelinkin ostavani. Tarinankerronnallinen peli lempiviittasankaristani. Batmanin loreen vähääkään tutustuneelle paljon selkeitä viittauksia tuttuihin vihollisiin ja hahmoihin, mutta jotka ovat Batmaniin vasta tutustuvalle kivoja pikku yllätyksiä tarinan edetessä. Pelin loppu jätti aika selkeästi tilaa myös jatko-osalle, joka varmasti pitää vielä joskus sen mahdollisesti toteutuessa kokea, mutta toisaalta minulla ei myöskään ole mikään hätähätä päästä sen kimppuun. 

Toimiva paketti, tiesin mitä tilasin ja sain sen.

read more

Tämä postaus on vastaus Afenin "Miten kolmekymppinen löytää aikaa pelaamiseen?"-postaukseen, jonka kommentti alkoi paisua niin että päätin vastata vähän toisella tavalla - kirjoittamalla siitä oman postaukseni.

Minulla tuo maaginen kolmekymmentä ei ole vielä täyttynyt, siihen menee vielä pari vuotta, mutta silti olen kerennyt jo uhraamaan elämäni osaksi tuota valtaisaa oravanpyörää, jolla yhteiskuntamme pysyy toiminnassa. Aikuiselämä on ottanut minut hellään huomaansa ja kuristanut huomaamattani osan luovuudestani ja harrastuksistani ulos minusta. 

Arkeni on sitä, että käyn töissä maanantaista perjantaihin aikavälillä 7.45-15.45. Kävelen töihin, joten herätys arkiaamuisin on n.6.20. Tarvitsen unta arviolta 8-9 tuntia, joten nukkumaan pitää käydä jo illalla kymmenen aikoihin. Pyrin harrastamaan liikuntaa vähintään viitenä päivänä viikossa, mieluummin kuutena. Nämä toiminnot, joiden lisäksi pitää huolehtia hygieniasta (lue: käydä suihkussa ja/tai saunassa) ja ravitsemuksesta (lue: syödä), syövät siis suuren osan ajastani arkipäivinä. Olen huomannutkin valitettavan usein ajattelevanikin, että aikaa pelaamiselle jää niin vähän, että on ihan turha edes avata konetta, saati sitten aloittaa jotain peliä. 

Tähän kombinaatioon kun lisää vielä faktan, että perhe on kohta kasvamassa yhdellä, on pelottavaa ajatella pelaamiseni tulevaisuutta. HALUAN pelata, sillä se avaa uusia maailmoja. USKON, että sitä voi perheellisenäkin harrastaa. Mutta toisaalta myös PELKÄÄN, että lopulta ainakin alun vauva-arjessa pelaaminen jää ihan prioriteettilistan alimmaiselle pykälälle. TOIVON siis, että se sieltä jonain päivänä nousee takaisin harrastusteni pariin, ja sitä että kerkeän tässä ennen vaipparumban aloittelua riemuita pelaamisen juhlaa antaumuksella.

Miten siis löydän pelaamiselle aikaa?

Afenin mainitsemista keinoista käytössä on priorisointi ja organisointi. 

Organisointi: Pyrin suunnittelemaan viikkoni jo etukäteen, jotta tiedän suurinpiirtein, miten varautua minäkin aamuna töihin lähtöön; otanko mukaan salivermeet vai suuntaanko suosiolla myöhemmin kävelylle? Kävely- ja välipäivinä aikaa pelaamisellekin löytyy, mikäli mies (tai ak) ei kaipaa parisuhdeaikaa, tai eteen ei ilmesty yllättäviä menoja. 

Priorisointi: Alkuraskauden aikana sohva ja tunnin nokoset tuntuivat paljon miellyttävämmältä ajatukselta kuin tietokoneen edessä puoliväkisin torkkuminen. Onneksi se oli kuitenkin ennen ja nyt on nyt - bäk tu normaalius. Telkkarista tulee harvoin mitään katsottavaa, enkä tuhlaa aikaani someen. Mitä kuitenkin voisin vielä parantaa, on se turhan istuminen koneella; Youtuben videot ovat nekin aika turhanpäiväisiä, eikä siellä Iltalehden sivuilla oikeasti mitään mielenkiintoista ole. Silti ne tulee usein selattua läpi. Mistä sen sijaan en luovu, on se liikunta, vaikka monesti tuntuukin siltä että askel olisi raskas eikä motivaatiota, saati oikeaa innostusta, asialle löytyisikään. 

Pelaamiselle löytyy myös helpommin aikaa, kun pelaa arkena sellaisia pelejä, jotka eivät vaadi niin rutosti aikaa. Taakse jäävät Borderlandsien tunnin mittaiset tehtäväjuoksut tai minuutteja helposti nielevä Fallout4. Mieluummin pelaan sitä Overwatchia, jonka ottelut kestävät 7-15 minuuttia. On helpottavaa tietää, että kerkeää sitä aina yhden Överin vetäisemään, jos ei muuten koneella kerkeäisikään roikkumaan. No juu, näistä kolmesta esimerkistä Falloutin voi kaikista helpommin jättää kesken NYT eikä kohta, ja palata samaan kohtaan myöhemmin, mutta silti luen sen yhdeksi kaikista eniten aikaavieviksi peleiksi.

Käsikonsoli voisi myös olla helpotus pelaamisen vähyys -probleemaan, mutta en tiedä olenko tarpeeksi mukavuudenhaluinen siihen sijoittaakseni. Tiedän, että sängyllä tai sohvalla olisi varmasti helppo pelata, kun mies vieressä tekee omiaan, mutta nuukuus saattaa tässä asiassa viedä voiton. Materiaa koen sitäpaitsi omistavani jo muutenkin liikaa - tietokoneen tarvitsen useaankin asiaan, mutta käsikonsolin vain pelaamiseen.

Haasteet ovat suuria tässä aikuisten maailmassa, jossa monet ja taas niin monet asiat menevät priorisointilistalla pelaamista korkeammalle, mutta toisaalta olen kokenut työttömyysaikoinani myös sen, että pelaamiselta lähtee kaikki hohto, kun sitä pystyy tekemään 24/7. Ehkä eskapistinen pelaajaluonteeni kaipaa sitä harmaata arkea tasapainottamaan elämää ja antaakseen pelien tuomalle pakokeinolle merkityksen.

P.S. Niin, olen elossa, enkä muutamista vakavista harkinnoista huolimatta kuopannut tätä blogia. En ainakaan vielä. Olen silti lukenut teidän blogejanne, laiskasti olen vain ollut läsnä. 

read more

Hej igen!

Juu, tuli taas tuommoinen turha ja tarpeeton tauko, enkä ala sitä sen enempää selittelemään sillä ei ketään oikeasti ne syyt kiinnosta. Elämä on, tiedämme sen. Rouvauduin ja kiire ja sitä rataa. Olen sitä paitsi pelannut lähinnä vain Overwatchia, eikä siitä kirjoittelu ketään kiinnosta. Edes minua.

MUTTA!

Sain eilen illalla  GameStopilta viestiä. Ei se sinällään ole mitään uutta; monestikin posti tulee ja menee roskakoriin ilman että sen ihmeellisemmin sitä availen tai luen. Pääasiassa posti on siis vilkaisemalla ohitettua, mutta eilen minun piti ihan syventyä viestiin, jonka aihe oli: "Mass Effect Andromeda - Ennakkovaraa Nyt!".

Asdasdasd. Mass Effect makes my mass erect. ME on siis niitä pelejä, jotka tuntuvat oikeilta. Niitä semmoisia yksilöitä, joita pelatessa uppoaa aivan omaan maailmaansa ja unohtaa kaiken muun ympäriltään. Niitä, jotka aiheuttavat minussa rasittavan pienen fanitytön ininää tämmöisiä uutisia lukiessani. Häpeäkseni en ole vieläkään saanut sitä ykköstä kahlattua läpi (ja nyt ne oikeat fanit pyörittelevät myötähäpeässä päätään ja tuomitsevat minut Danten alimpaan helvettiin yhdessä pettureiden kanssa), mutta hei, olenhan muutenkin aika kevyt sarjalainen näiden pelien kanssa. Saan kai silti hieman hehkutella uuttakin tulokasta jo ennakkoon? 

Andromedaa on odoteltu pitkään, ja onkin yksi niistä harvoista peleistä, joita minä oikeasti etukäteen varron ja harkitsen ostavani ennakkoon. Ennakkoon ostaminen on aina riski, tiedän, mutta tämä on vähän samaa sarjaa kuin Hobitti-elokuvatrilogia "Ihan sama mitä kuraa sieltä tulee, ihan periaatteesta ne on käytävä katsomassa elokuvissa". Ostan sen luultavasti jokatapauksessa ennen kuin se tulee minkäänlaisiin alennuksiin. Tätä ennen olen tainnut ennakkoon ostaa vain Overwatchin.

Ennakkoon julkaistuista kuvista ja trailerista päätellen luvassa on yksi todella hyvännäköinen peli. (Joo, on sitä ennenkin nähty hyviä ennakkokuvia ja saatu sylillinen keskinkertaista puuroa. Köh, The Division, köh.) Eläväisempiä ilmeitä ovat myös EA on lupaillut Frostbiten pelimoottorilla, jonka jälkeä näkee myös esimerkiksi Battlefield 1:ssä:

Nojoo. Ensinnäkin pitää sanoa että peli on tuossa vaiheessa ollut pre-Alfassa, eli voi vielä hioutua suuntaan ja toiseen. Toiseksi, tietenkin EA antaa julkisuuteen vain 4K-materiaalia, vaikka tiedän että oma koneeni tuskin peliä kovin armollisesti 4K-grafiikoilla pyörittäisi. Oikeasti lainkaan. Toivon siis, että edes osa siitä taiasta välittyy ihan meille HD-pesanteille.

Tarina vaikuttaa tarpeeksi omaltaan, että se toimii irrallisena pelinä, joka kuitenkin saumattomasti sijoittuu Mass Effectin universumiin. Pelaaja toimii Pathfinderina, jonka tehtävänä on löytää ihmiskunnalle uusi koti. Yksisuuntainen matka läpi galaksien, kahlaten läpi planeettoja. Mielenkiintoista on se, miten ME "No Man's Sky" saadaan muutettua mitä luultavimmin äärimmäisen tiukaksi taisteluksi ihmiskunnan tulevaisuudesta. Siis koska niin tulee käymään. Mikä ME se muuten olisi?

Pelaaja ottaa haltuunsa yhden tutkimusaluksen johtajan, Pathfinderin. Pathfinder on toinen Ryderin kaksosista, pelaaja itse kustomoi hahmonsa entiseen tapaan makuunsa sopivaksi. Omilla valinnoilla on yhä vaikutusta luomiimme suhteisiin, ja tietysti pelaajakunta on edelleen jäänyt kaipaamaan sitä oikeaa mahdollisuutta vaikuttaa lopputulokseen.

Ehkäpä vielä toivumme siitä ettei Shepard ole enää joukoissamme. 

Oih, aivan! Yksi mielenkiintoinen ominaisuus Andromedassa on se, että se sisältää jonkinlaisen moninpelimahdollisuuden. Originia lainaten "Moninpeli Mass Effect: Andromedassa vie sinut luokkapohjaiseen neljän pelaajan yhteistyöpartiokokemukseen. Liittoudu yhteen kolmen ystäväsi kanssa, kohtaa vihollisuhka ja suojele Andromeda Initiativen tärkeitä kohteita.". Okei, mielenkiintoista. Mass effect meets Overwatch/Battlefield/etc? Jos lisätään valmiiksi hienoon peliin moninpelimahdollisuus, voi se olla hurja mahdollisuus tai (usein) vain turha lisäke. Ja Andromedan kohdalla toivon sydämeni pohjasta tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Vaikka en tiedä tuntuisiko joihinkin tiettyihin toistuviin karttoihin sijoittuva mähinä ja mäiske hieman irralliselta ja väkinäiseltä lisäykseltä (toivottavasti) muuten mukaansa tempaavaan tarinaan.

Jännyyksiä luvassa joka tapauksessa!

GameStop lupailee peliä hyllyillensä 23.3.2017, ja EA Origins näyttäisi veloittavan ennakko-ostoista 59,90 - 89,90 euroa riippuen lisämateriaalin määrästä. Lisämateriaali on lähinnä kosmeettista, mutta tuolla yhdeksänkympin paketilla saa Multiplayer Super Deluxe Booster Packin, joka auttaa "Dominoimaan yhteistyöpeliä viikoittaisten Premium Packien avulla (20 viikon ajan), jotka tehostavat etenemistäsi jatkuvasti." Jaa'a. Pay to win?

Hitsin vitsi, enää vain 4,5 kuukautta!

read more

Ei ole kellekään salaisuus että olen kova Telltale Gamesin ystävä. Pidän ajatuksesta, että pääsen vaikuttamaan tarinaan (vaikka kuinka vähäpätöisiä päätökseni olisivatkaan loppuratkaisun kannalta) ja TTG:n tarinat itsessään ovat olleet kokemukseni mukaansa tempaavia tekeleitä. Siis ullatus ei liene suuri, kun sanon että ostin TTG:n Batmanin jo ennakkoon (siis ja hei -10%!, käytännössä ilmainen!).

Perusmekaniikka on edelleen sama kuin aiemmin: reagoi taisteluissa, keskustele ja tee päätöksiä sitä mukaa mitä niitä eteesi ladotaan. Samalla päästään mukaan Batmanin seikkailuja ikään kuin suuremmassakin kokopitkässä supersankarielokuvassa.

Batman - The Telltale Seriesin ensimmäinen osa (episodeja 1-5) julkaistiin 2.8.16, ja pääsin eilen 3.8.16 sen kimppuun ihan tosissani. Ajattelin että nyt ainakin vähän makustelen uutta peliäni ja pääsen siinä kunnolla alkuun, niin hupsista! Vajaa 2 tuntia, ja ensimmäinen episodi oli läpi ajeltu. Kaiken tämän muuten piiiitkästä aikaa myös striimasin Twitchiin.

Paikkana Gotham. Bruce on ajaa uuden ystävänsä Harvey Dentin (uudeksi mainoslauseeksi valitsin: "A new FACE for Gotham"... GET IT?!) vaalikampanjaa Gothamin pormestariksi ja Brucen tuttavakavalkaadi täydentyy yhdellä uudella nimellä ja yhdellä vanhalla ystävällä. Aloitetaan siitä, ja jo kohta saadaan selville juonen pääongelma, joka varmaankin kasvaa ja selkiää pitkin matkaa.

Bruce Wayne saattaa olla Tony Starkin tavoin nero, miljardööri, playboy ja hyväntekijä, mutta näiden lisäksi hän on myös etsivä. Batmanilla on jos jonkinmoista vehjettä ja vempelettä, joiden avulla pelaaja pääsee tutkailemaan ympäristöään. Olen monesti miettinyt, että näissä TTG:n peleissä pitäisi pelata ilman oletuksena olevaa, huomionarvoisia asioita merkitsevää järjestelmää. Batmanissa olen sitä mieltä yhä vahvemmin, sillä silloin pelissä pääsisi oikeasti miettimään, että mitä kohtaa kannattaisi tarkastella lähemmin. Niinkuin Wolf Among Usissa, nyt myös Batmanissa sinun on löydettävä oikeat johtolangat, yhdistellä niitä ja tehdä niistä päätelmäsi. Ja voi juku, yhdisteleminen tehdään oikeasti pelissä ennen kuin pääset etenemään tutkimuksissasi. Tämän vuoksi juuri nuo vihjeet saattavat jäädä tulevaisuudessa pois päältä.

Jos tämä pyssymies ja tämä paalu yhdistetään...

...syntyy tämmöinen tilanne, jolloin saattaisin päästä livahtamaan ohi vartijan. Tai siis livahtamaan ja livahtamaan...

Aivan hirveästi ei vielä yhdestä episodista osaa sanoa, mutta innokkaana jään odottamaan tulevia jaksoja ja seikkailuja. Batman toimii minulla melkeinpä riippumatta ajasta ja paikasta, joten olin myös erittäin helpottunut, että ainakin toistaiseksi lempisupersankarini on saatu toimimaan myös Telltalen pelissä!

BÄTMÄÄÄN, nänänänänänänänänä BÄTMÄÄÄN!

Oottako Batman-kavereita? Kiinnostaako tämmönen tarinapeli vai ei?

read more

Lähdet seikkailemaan suureen hienoon uuteen maailmaan, jossa pääset taistelemaan hirvittäviä öllimöllejä vastaan ja seikkailemaan paikoissa, johon pääset vain haaveissasi (tai pahimmissa painajaisissasi). Hahmosi on sankari,  ja saat luoda hänestä mieleisesilaisen.  Kukapa meistä ei haluaisi olla sankari aina silloin tällöin? Minä ainakin.

Ostettuani Steam Summer Salesta Fallout 4:n jouduin luonnollisesti aloittamaan pelini alusta ja täten luomaan uuden hahmon leikittäväkseni, ja huomasin jälleen kerran luovani hahmoni samaan muottiin kuin aina ennenkin. Lähes poikkeuksetta roolipeleissä hahmoni, tai ainakin se ensimmäinen, on paras versio minusta.

Vaikka pääsääntöisesti luonkin itseäni seikkailemaan milloin minkäkinlaiseen galaksiin, täysin realistista versiota itsestäni en tee (eikä se usein edes ole realistisesti mahdollista), vaan parantelen hahmoani hieman. Saan kerrankin olla sankari, mutta myös ulkonäöllisesti kriittistä silmääni miellyttävä. Hahmoni on todellisuutta ehkä hieman laihempi, hieman särmikkäämpi ja charmimpi. Vaikka en varsinaisesti myönnä kannattavani ja ihannoivani mallikuvaa kansalaisesta, joka on pitkä, hoikka, FIT ja vaalea turpeahuulinen sinisilmä, niin kyllähän se on tiedostettava että länsimaisen median luoma käsitys kauneudesta on pitkälti myös länsimaisen kansalaisen käsitys kauneudesta. Minunkin meikkiäni ja hiusvalintojani ohjaavat vain omat mielitekoni, vaikka usein yritän itselleni toisin vakuutella. (Jos 1800-luvulla olisi ollut roolipelejä, hahmot olisivat olleet pulleita, reheviä ja jopa runsaan löllähteleviä, sillä siihen aikaan muhkeammat muodot olivat pop. 1960-luvulla naishahmot olisivat olleet poikamaisen laihoja ja suurisilmäisiä bambeja.)

HOW-TO-CREATE-A-CHARACTER, Laru style

Keho: Jos kehoa saa muokata, on hahmoni lähes poikkeuksetta keskivertoa hieman lyhyempi. Lihaksia saa näkyä ja muotoja toki olla - mikään syömishäiriöinen supermalli hahmoni ei ole.

Iho: Kalpea. Kun oikeassa elämässä huomaan, että olen ruskettunut tai että olen saanut selkeitä rusketusraitoja, on ilo usein harmillisen lyhyt. Joku tulee viereeni seisomaan salilla ja huomaan, että olen yhä yön ritari tummine silmänalusineni ja kalvakkaine pisamakasvoineni. Olisi siistiä olla muodikkaan ruskettunut, mutta kun en ole, niin ei saa myöskään hahmoni olla.

Hiukset: Pääosin tummat tai perusruskeat. PAITSI että tässä tulee usein myös valittua se valkoinen vaihtoehto, tiedä miksi. Valkoiset hiukset ovat niin cool (ja tämä oli jo ennen kuin niistä tuli muodikkaita, hipster me)! Vaikka itse omaan usein punertavaan taittuvia sävyjä ja ajoittain hiukseni ovat olleet leimuavan punaiset, koen punatukkaiset hahmot usein vähän liian… no, ne tuntuvat yrittävän liikaa olla jotain. En minä tiedä. :D Puolipitkät hiukset. Mitä hienompi lettiviritelmä, sen parempi.

Silmät: Itselläni silmät ovat sinivihreänharmaat vaaleanruskeilla korostuksilla, joten silmien väri saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Siniset silmät ovat ehkä ainoat, joita en käytä lähes koskaan.

Kulmakarvat: Tummat ja paksut, semmoiset meidän suvun kulmat.

Nenä: Varreltaan usein melko leveä, suora ja nenänpää on pikkuinen nöpö. Olen usein sanonut omaavani pitkän lammasmaisen nenän, niin kai sekin heijastuu hahmoihini, vaikka en sitä minään viehättävänä ominaisuutena pidäkään.

Huulet: Ei pusuhuulia, koska olisi epäreilua että virtuaaliminällä olisi yhtään sen isommat töröttimet kuin itselläni.

Lävistykset / tatuoinnit / arvet: Samoin kuin punaiset hiukset, myös liiallinen tatuoiminen tuntuu jostain syystä väkinäiseltä. Lävistyksiä ehkä yksi harkittu. Arpia joitain kappaleita, koska arvet kertovat eletystä elämästä ja ovat siten siistejä maamerkkejä hahmolleni ja sen taustatarinalle.

Hyvin tämä ihmisolennon itsekkyys ja siten hahmojen omanlaisuus on tullut esille, kun katsotaan esimerkiksi minun ja Joren hahmojen eroja. Aina asia ei tietenkään ole näin, mutta usein vaalea ystäväni tekee vaaleita hahmoja, jotka omaavat siniset, melko suuret silmät. Ihan pelkästään naisten juttua tämä ei ole, sillä myös pikkuveljeni Jermun hahmoissa on huomattavissa ulkonäöllinen arvomaailma. 

Eron tässä(kin) asiassa tekee miesolentoni, joka yleensä vääntää hahmoistaan mahdollisimman övereitä. Itä-Saksalaisia testosteronihirmuja pikkutyttöjä tai vanhoja ukkoja, joilla on hirmuiset reisilihakset ja pienen pienet käsivarret. Ainakaan en usko, että ne vastaisivat miehen ulkonäköihanteita. Mutta mikäs minä olen sitä sanomaan…

Minkälainen sinun tyypillinen hahmosi on? Kuvaako se sinun kauneusihanteitasi, vai vedätkö ihan antaumuksella överiksi? Onko hahmollasi rutinoituneita piirteitä, vai onko sinulla tyypillistä hahmoa lainkaan?

read more

Steam, sinä ovela pikku kakkiainen.

Ihan siis vain tämmöisenä pikkupikku huomiona haluaisin huomauttaa, että Steamissa saa Life is Strange:n ensimmäisen episodin ladata koneelleen ja pelata läpi täysin ilmaiseksi. Aikaisemmin pelistä on ollut saatavilla demo, mutta nyt maistiaista pelistä saa kokonaisen episodin verran. 1.episodi kattaa kuitenkin pelistä viidesosan (20%), joten mistään ihan turhanpäiväisestä koukusta ei ole kyse.

Life is Strange:sta olen kirjoittanut aiemmin täällä ja sen demosta huutelin täällä. Edelleen suosittelen kaikkia antamaan tälle pelille mahdollisuuden.

K, thx, bye! read more

Pokémon Go:sta puhuu tällä hetkellä kaikki. Lehdet, radio-ohjelmat, blogit, you name it. Mutta koska minullakin on asiasta sanottavaa, avaan itsekin sanaisen arkkuni. 

Latasin itse Pokémon Go:n ehkä noin puoltatoista päivää ennen virallista julkaisua Suomessa, samaa reittiä kuin rakas blogikollegani Jore. Kokemukseni tästä mobiilipelien tämän hetkisestä kuninkaasta ovat pääosin positiivisia; se kannustaa liikkumaan (vrt. teksti Fysioterapeutin sisäinen kriisi pelaamisesta.) ja on pullollaan sitä rakastamaani nostalgiaa. Voi sitä riemua, kun ymmärsin että Pokémon Go:n poket ovat ykkössukupolven Pocket monstereita - niitä olioita, joiden parissa kasvoin ja joiden pelikortteja pikkuveljen kanssa keräiltiin. Tuosta kaveristani poiketen minä pelasinkin Pokémonia jollain Gameboy-emulaattorilla tietokoneella, mutta pelasin silti. Pokémon on selkeä osa tämänkin naisolennon lapsuutta ja nuoruutta. Ja nimenomaan se ensimmäinen sukupolvi.

Positiivisesta luonteestaan huolimatta olen huomannut lyhyen peliaikani sisällä jo muutaman erittäin kismittävän pikkuseikan, joista aion nyt teille avautua. 

No, ne serverit nyt on jo vanha juttu, josta kaikki jaksavat valittaa. Onhan se tietysti raastavaa, että kävelylle joutuukin yhtäkkiä ilman Pokémon Go:ta. Jaadi jaa, kaikki muutkin ovat silloin pihalla, eli kukaan ei menetä salejaan koska et satu juuri nyt pääsemään gymille mittelöimään voimistasi. Tämä ei aiheuta VAS-vitutusasteikolla kuin arvon 2/10.

Toinen vanha juttu, jota en sen enemmin availe, on Pokémon Go:n massiivinen virrankulutus. Elisa itseasiassa vasta lähetti asiakkailleen (mukaanlukien ak) sähköpostiviestin, jossa se kertoi niksejä Pokémon Go:hon ja samalla markkinoi muun muassa peliin sopivaa uutta hienoa puhelinmallia JA (tattadaa!) ulkoista virtalähdettä! - Tämän miinuspuolen ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin, sillä puhelinta olisi kiva käyttää johonkin muuhunkin kuin pelkkään Pokémoniin ja akkujen uudelleen lataamiseen. VAS-vitutusasteikko jälleen aika alhainen: 3/10.

Akkujen kulutukseen löysin muuten vinkin, joka voi olla tai olla olematta teille uusi, mutta jaan sen silti: Lataa kotikaupunkisi Google Maps-kartta offline käyttöön. Helpottaa hiukan kulutusta, kun puhelimen ei tarvitse jatkuvasti ladata uutta karttaa taustalla.

Nyt sitten päästään näihin pariin minun hiuksiani harmaannuttaviin seikkoihin, jotka eivät ilmeisestikään enemmistöä kuitenkaan haittaa.

Augmented Reality on hieno keksintö, siis vau! Pokémonit oikeassa maailmassa! Teoriassa ihan mielettömän hieno juttu, käytännön sovellutus vain hieman horjuu. Pokémonit ovat koostaan ja sijainnistaan huolimatta aina suunnilleen samalla kohtaa näyttöä, saman kokoisina jne. Ne ilmestyvät lenkillä kaverin selkään ja kasvavan puun rungolle. - Siis täysin ymmärrettävä seikka, mikä on varmaan aika mahdotontakin tällä hetkellä ohittaa. Itse olen kuitenkin alkuviehätyksen jälkeen siirtynyt ihan rehellisesti pelin oman taustan käyttämiseen. Rauhoittaa peliä, pitää sen mielestäni järkevämpänä ja kaiken hyvän lisäksi säästää akkua.  VAS-vitutusasteikko, kun AR onkin jostain syystä jäänyt päälle: 1/10, mutta turhauttaa kyllä 9/10.

Sitten se Grande sbaglio, tuo VAS-vitutusasteikon kovin kärki: Pokémonien kerääntyminen vain ja ainoastaan asutuskeskuksiin. Tämä ominaisuus tuli harvinaisen hyvin esille kallisarvoisen (ja ainoan) kesälomaviikkoni aikana, kun lähdimme miesolennon kanssa käymään Nordkappissa. Sillä siunaaman sekunnilla, kun poistut asutusten luota, Pokémonit katoavat kuin pieru Saharaan. Kenties tässä piilee jokin jenkkejä varten kehitelty supersuojaus ja vastuu-juttu, etteivät vain jotkin uusavuttomat kaupunkilaisurpot eksyisi monsterijahdillaan metsään ja haastaisi Nianticia oikeuteen, mutta Minun pieneen kallooni näin metsän välittömässä läheisyydessä kasvaneena junttina ei mahdu syytä sille, miksi Pokémonit eivät asuisi taajama-alueiden ulkopuolella. Pocket monstereita vilisee kauppakeskuksissa, mutta vaikka Saariselän Kiilopäällä (joka siis olisi helppokulkuisena tunturina mahtava paikka vaikka jollekin hieman harvinaisemmalle kivi/maa/lento-pokelle) ei näy ristin sielua. Tässä siis Nianticille vielä yksi kehittämisen arvoinen asia. Ei skutsissa mitään pokestoppeja tai saleja tarvitse olla, mutta ei kai olisi liikaa pyytää Pokémoneja asuttamaan samantapaisella randomilla koko karttaa, mitä se tekee kaupungeissakin?

VAS-vitutusasteikko lähentelee 7/10. Onneksi asun itse keskustassa.

Siis muistutan edelleenkin, että pidän pelistä, mutta näiden ja muiden pikkupikku bugiensa vuoksi Pokémon Go on vielä aika raakile, joka kaipaa kehittämistä. Ja varmasti Niantic sitä tekeekin, en epäile yhtään näillä suosioilla!

Tehokkaita pelipäiviä on takana allekirjoittaneella tuon Norjan reissun (eipä löytyny muuten Nordkappistakaan juuri Pokémonin Pokémonia!) vuoksi vain muutama, esimerkiksi saleille en ole vielä juuri eksynyt ja löytämäni Pokémonit ovat korkeimmillaan ~550CP luokkaa. Pelattavaa siis riittää, mutta tärkein siis ensin: 

Gotta Catch Them All!

P.S. Team Instinct ftw!

read more

Kesäalennukset tuli ja meni, ja tämä postaus on noin viikon myöhässä.

Steam ja kaikkivoipa Gaben järjestivät tututtuun tapaansa kesäalennukset kaikkien kesälomalaisten iloksi ja riemuksi. Siis Visat vinkumaan ja ostoksille!

”Mie en pelejä tarvitse, vanhojakin on liuta vielä kesken ja muutamat ihan täysin korkkaamatta.” - Laru kesäkuussa 2016

Pelejä todellakin on pitkä lista Steamissa vielä viimeistelyjä vaille, enkä tosiaankaan ole joihinkin peleihin vielä koskenutkaan. Siellä kivasti kirjaston pohjalla lepäilevät, siellä hirsiä vetävät ja odottavat vuoroaan, niin. Häätkin ovat syksyllä tulossa, niin eipä tässä hirveästi ole rahaakaan pistää mihinkään niin sanottuun ylimääräiseen.

”Vaan kuinkas sitten kävikään?” - Tove Jansson

Laru [24.7.16]: Oooooh, Fallout 4 puoleen hintaan! Odotanpa vielä hetken, josko mieli muuttuisi. Ei tosiaan olisi sitä rahaa suotta kaivoon heittää ja meillähän on jo se Pleikkarilla.
Laru [25.7.16]: Olihan se Fallout-tarjous varmasti kesäalennusten loppuun asti voimassa? Ei sillä että ostaisin, mutta olisipa ainakin aikaa miettiä.
Laru [26.7.16]: Tulisihan sitä sitten ehkä enemmän pelattua… Hyvä peli se on, ja Pleikkariin ei tule arkipäivinä koskettua ollenkaan… Ja nyt olisi kuitenkin puoleen hintaan. Ei sitä ihan joka päivä puoleen hintaan saisi.
Laru [28.7.16]: Aaaaw, fuck it. *CHA-CHING*

Edellä mainittu kaava toistetaan monena alennuskautena, tarvittaessa vaikka kolmesti vuoteen. Ensin vakuutellaan itselle ja läheisille lähes uskottava kieltäytyminen; en minä pelejä tarvitse, turhaanhan sitä rahaansa vain pistäisi. Sitten olan takaa kuiskaa epäilys; Josko kuitenkin… kyllähän sitä ihmiset tyhmempäänkin pistävät rahojaan. Yleensä tämä sisäinen taistelu jatkuu muutaman päivän, kunnes myönnyn sille, että tahdon tuon pelin ja nyt se olisi halvalla. Sitten vain mietitään, miten saisin ostoksen näyttämään järkevältä teolta, vaikka loppujen lopuksi päädyn usein syyhyn ”Nokun halavalla sain.”.

Kirjastoni laajeni tuona kesäalennuskautena kokonaista neljän pelin verran, vaikka tarkoituksena oli jokin aivan muu. Ostin itselleni tuon em.Fallout 4:n lisäksi Borderlandsin (ykkösosa siis), Castle Crashersin (jonka ostin samalla myös Jorelle) ja Mass Effectin (ykkösosa, joka minulla on vain cd-muodossa, jota en siis voi nykyisessä dvd-asemattomattomassa koneessani käyttää). DAYMN. Achievement NOT achieved.

Laru miesolennolle: "Sorruin."

read more

KAIKESSA pitää AINA kilpailla. Oli kyse sitten perunankuorinnasta, jättimäisen pyörivän juuston pakoonjuoksusta tai yleisurheilusta. Overwatchiin rantautui (joidenkin mukaan pitkällisen) odotuksen jälkeen kilpailullinen (en.competitive) pelimoodi, jossa pyritään vakavoitumaan hauskan pelin äärelle.

Kaikille vakavahenkiset tryhard-pelimuodot eivät ole mielekkäitä, eikä tarvitsekaan. Siksi ne usein erotellaan perus Quick playsta, ja niin on tehty myös Overwatchissa. Jos haluat pelata välillä vähän perseillen tai kokeillen uusia sankareita, on Quick play sinun paikkasi. Jos haluat konkreettisesti nähdä taitotasosi ja pelata vähän vakavammin, voi Competitive Play olla paikkasi.

No mikä into on pelata vakavasti jotain, joka on tarkoitettu hauskaksi ajanvietteeksi yksin ja yhdessä ystävien kanssa? En osaa vastata tuohon, itse haluan vain usein verrata omaa osaamistani muihin, vaikka joskus se onkin surullista seurattavaa. On kivaa, kun näen oman tasoni ja sen mahdollisen ja toivottavan kehittymisen. Taitotasot jakautuvat pelaajille Gaussin käyrän mukaisesti, joten esimerkiksi yli 80:n raten pelaajia on maailmassa alle 20, mutta silti se antaa peruspelaajille paljon mahdollisuuksia kehittyä ja nähdä kehityksensä raten vaihteluina. Tuon oman ratensa saa näkyviin vasta 10 placement peliä pelanneena, jotka määrittelevät niiden perusteella sen, mihin luokkaan kuulut.

NOH, sitten se mitä te odotitte (jos ette tajunneet sitä ensimmäisestä kuvasta katsoa). Pelasin nuo 10 peliä, joiden jälkeen saat ensimmäisen numeraalisen arvosanasi, ja minun rateni on 52. Olen siis hyvin perusjantteri näiden pelieni kanssa. Ja se passaa minulle ihan hyvin tässä vaiheessa. Ehkä jossain vaiheessa saan kohotettua arvoni vaikka 55:n, joka olisi jo hieno juttu!

Ratesi, sekä muille näkymätön MatchMakingRating (MMR) perustuu pitkälti voittoihisi ja häviöihisi, sillä...

"For better or for worse, we focused the design of the game on winning or losing as a team. OW is not a game where you ignore the map objectives and then look at your K/D ratio to determine how good you are. We want you to focus on winning or losing and as a result you do focus on winning or losing. We tried to make it so that losing isn’t the end of the world, but to a lot of people they expect to win far much more than they lose." - Jeff Kaplan, game director at Blizzard

Vastustajasi ja tiimijäsenesi ovat peleissä noin niinkuin suurinpiirtein samalla tasolla kuin sinä itse, ja voitot tai häviöt heiluttavat rateasi edestakaisin. Toki pelaajat valikoituvat mukaan myös pingin (eli Suomessa pelaava tuskin pelaa brazilialaista vastaan ihan heti) mukaan, ja jollain yksilöimättömällä tavalla myös omaan taitotasoosi. Mitä tuo taitotaso pitää sisällään, on ainakin minulle jäänyt arvoitukseksi. Etenkin Quick Playssa tiimit voivat koostua näiden asioiden lisäksi ihan jonotusajan lyhyenä pitämisen puolesta randomeista jonottajista. Siksi joskus vastaan saattaa tulla lvl 134 (levelit eivät tässä tapauksessa ole mitenkään yhteydessä taitoon vaan pelattuun aikaan) tyyppi, vaikka itse olet menossa vasta kolmannella kymmenelläsi. Competitive Playssa tätä ei pitäisi kuitenkaan tapahtua ainakaan näin suurella laajuudella, joten jonottamiseen voi varautua hieman pidemmällä ajalla kuin Quick Playssa.

 Eli toisinsanoen joskus käy näin:

Sitä onnistuu itse hyvin, mutta varsinaisesti MMR:n tai rankin kannalta se ei merkitse kuin häviävän pienen määrän, sillä Overwatch on ensimmäisenä ja viimeisenä TIIMIPELI. Jos et pelaa tiimissä, tiimisi voi hävitä ja se on ihan yhtälailla sinun kuin muidenkin vika. Turha ipistä.

JUST....JUST GAME ON!

 Oletteko jo saaneet itsellenne raten? Mitä mieltä olette muutenkaan tasojen haalimisista ja ranked-pelaamisesta? read more

Woot woot, wop wop ja dim dim dim dimmm. Noita ääniä joutuivat kaksi miespuolista henkilöä kuuntelemaan oman tovinsa, kun minä ja serkkuni En1less pääsimme tykittämään eräänä kauniina aurinkoisena iltana sälekaihtimien takana piilossa BUBBLE BOBBLEA. Tyylillemme uskollisesti suu kävi yhtä lujaa kuin sormet... taukoamatta. 

En1less oli ostanut siis pleikkarilleen Bubble Bobblen ns.alkuperäisversion, ja voi taas sitä nostalgian määrää, mikä mieleen tulvahti, kun kenttiä läpi kahlasimme. Aikoinaan pelasimme BubbleBobblea Amigalla, arvioidulla ikähaarukalla 7-12, eikä tämä PS4lle tuotettu versio poikennut tuosta Amigan pelistä edes musiikillisesti! Ainoa ero, joka tähän versioon oli tuotu, oli se, että peliin pääsi aina uudestaan mukaan, kuoltuaankin, sikäli mikäli toinen pelaaja vielä oli hengissä. Toki pisteet nollautuivat, mutta peliä pääsi silti jatkamaan. Pientä helpotusta siis, ja mekin pari kertaa jouduimme tuohon helpotukseen turvautumaan.

Loppujen lopuksi päästiin tasolle 64, eli noin 2/3 pelistä päihitettiin kerta istumalta, pelien nykyaikaisia armahduksia hyödyntäen. Yhteensä kenttiä on siis 100 kappaletta. Ehkä noin viidenkympin seutuvilla alkoi tulla jo tasoja, joita emme olleet aikaisemmin nähneet, ja uusia tultasyökseviä vihollisia, joita ihan ensimmäisellä kerralla säikähti (ja tietysti menetti yhden elämän). Ihan yllätyin, miten pitkälle kuitenkin ollaan ala-asteikäisinä päästy!

Bubble ja Bobble haluavat pelastaa tyttöystävänsä, ja tekevät sen saippuakuplilla. Mitä rentouttavampaa iltapäivän vietettä sitä voisikaan keksiä...? :D


Oletteko te pelanneet Bubble Bobblea? read more

Blizzard aiheutti pienimuotoisen sätkyn tänään. Parkkeerasin kaikessa rauhassa aamukahveineni koneen eteen ja avasin Battle.netin ja Steamin. Yhtäkkiä näytön alakulmassa oikealla vilahti viesti "Overwatch is now available to play" --- WTF?! kahvikäsi tärähti ja epäuskoinen innostus kerkesi hetkeksi leviämään koko kehoon. Battle.net auki ja siellähän se oli. Harmaasta Play-nappulasta oli tullut sininen. Sitä pystyi painamaan. Nopea vilkaisu yleisnäkymään - ei, ei mitään mainintaa lisäbetasta, hassuahan se olisikin tässä vaiheessa. Joo, yhä on merkintä oikeasta julkaisupäivästä. 

Piti silti painaa sitä nappulaa. Josko vahinkoja sattuisi.

No siis ei tietenkään sattunut. Puhutaanhan nyt Blizzardista. Taisteluvalmius ensi tiistaille on jo siis kuitenkin luotu.

Mutta mitä tuosta aamuisesta pikkusätkystä sain irti, oli kuitenkin se, että löysin Blizzardin julkaiseman pikku infograafisen yhteenvedon vajaan viikon kestäneestä open betasta. Pätkin sen tänne blogin puolelle kommentoitavaksi, koska ilmeisesti en ole vieläkään kasvanut yli siitä hypetysiästä, vaikka kuinka niin luulin jo käyneen:

Overwatchin open betaa kerkesi pelaamaan kokonaista 9,7 miljoonaa ihmistä PC:llä, Xboxilla ja Pleikkarilla! Se on mieletön määrä pelaajia. Niin mieletön, että jopa Blizzard sanoi sen olleen suosituin open beta heillä tähän mennessä. Tokikaan kaikki eivät ole olleet samaan aikaan pelaamassa, mutta uskoisin, että tuota määrää voi jo servereiden rasitustestiksikin luonnehtia.

4,9 miljardia minuuttia = 81 miljoonaa tuntia. Siinä taas numeromäärä, jota ei oikeasti ymmärrä. Tämä iloinen pelijoukko siis laittoi elämästään aikaa yhteen peliin yhteensä noin 100 ihmisen kokonaisen eliniän verran. Allekirjoittanut sai tuhlattua Overwatchiin tuona betan aikana arviolta ehkä reilut puolipäivää, en sen enempää, kiitos äitienpäivän ja sen velvoittaman afkaamisen. :'D

Tässäpä tulee taas kivasti näkyville se, miten ihanan lyhyitä nämä OW-matsit ovat! 6-9 minuuttia on enemmän kuin hyvä aika sille, että matseja kerkeää pelaamaan illassa enemmän kuin kaksi (toisin kuin eräässä minulle rakkaassa Valven mobassa... nimim.45min matsit + 15-20min jonottelua ja säätämistä)! Miesolennolle saattaa tulla taas tutuksi viime vuoden aikana ehkä jo unohduksiin jäänyt "pelaan vielä yhden pelin, sitten tuun"-fraasin.

Näissä eniten valituissa heroissa ei ollut ainakaan allekirjoittaneelle toisaalta minkäänlaista yllätystä, sillä tietyllä tavalla tuo peli on rakentunut näiden hahmojen ympärille. Tracerin olisin toki luullut tuohon joukkoon lukeutuvan. Minäkin kyllä Traceria kokeilin, mutta totesin sen olevan vielä minulle hieman liian hankala. En tiedä. Houkuttaa kyllä päästä kokeilemaan sitäkin brittiä uudelleen.

8 hahmonvaihtoa matsissa ei ole mielestäni paljon - keskimäärin joka toinen siis vaihtaa matsin aikana hahmoaan. Ja miksi ei vaihtaisi, jos peli siihen antaa mahdollisuuden. Jos joku hahmo ei toimikaan ja toteat tilanteen nyt tarvitsevan vaikka tankkia, sen toki silloin teet. Itse en kovin monesti vaihtanut hahmoa kesken pelin, mutta en voi sanoa sen olleen myöskään täysi mahdottomuus. Pariin otteeseen vaihtui mm.Soldier 76 Torbjörniin, kun olen todennut pelin vaativan vähän defensiivisempää katselukulmaa.

Voi Bastion... Tässä vaiheessa pitää näyttää tämä 9gagista bongaamani kuva:

Jos jokin hahmo aiheuttaa päänvaivaa pubeissa, niin se on varmasti näin alkuun Bastion. Bastionin turret-muoto on kova vastus, mikäli se pääsee hyviin asemiin. Mikään voittamaton se ei ole, mutta muistan eräänkin pelin, jossa eräs Bastion aiheutti aivan mielettömästi päänvaivaa! Se myös usein pääsee pelin loputtua tulevaan Play of the Gameen sen vuoksi, että usein Bastionilla saa peräjälkeen useamman tapon yhdessä tilanteessa. Reinhardt + Bastion jossain defensiivisessä pelissä osaa olla ajatuksena aika ggwp.

McCreen High Noon -ultia en oppinut niillä parilla kerralla kun miehellä pelasin, mitä ihmettelen. Näyttää aika kovalta paperilla ja kaikissa esittelyvideoissa, mutta mitä teen väärin, on vielä jäänyt epäselväksi. Ehkäpä opin tämänkin vielä tulevaisuudessa, ehkäpä jo ensi viikolla?

Commendit pelin päätyttyä ovat kivoja. Se, että voit commendata vastustajaa, on mielestäni myös hieno ominaisuus, sillä kyllä hyvä pelaaja, oli miten tappava tahansa (tai juuri siksi), ansaitsee arvostuksensa. Pitäkää huolta siitä, että muistatte arvostaa myös vastustajia, jos he sen oikeasti arvostavat! Kaveruus ei ole itsessään commendin arvoinen asia, vaikka hieno asia onkin. (:

Countdown on käynnissä ja kohta se tulee! Hihii! Ihan harmittaa, että tiistaina (24.päivä sattuu tiistaille) on töiden jälkeen vielä vedettävä jumppa ennen kuin pääsee kotiin nököttämään dotaspel-rummetissa. :D read more

Jore tuossa jo aiheen aloittikin omalla postauksellaan lapsuudessa pelatuista peleistä, joita muistellessa tulee lämmin ja hyvä olo. Minä lupasin kanssa palautella mieleen vanhoja hyviä aikoja, kun peliaikaa oli puolituntia per nenä, ja näytöt olivat yhtä paksuja kuin keskusyksiköt syviä. Ah, nostalgiaa.

AMIGA
Ensimmäinen kosketukseni videopeleihin oli serkuilla ja meillä olleella Commodoren 8-bittisellä AMIGA:lla. Pelit olivat korpuilla ja niissä luki pelien oikeiden nimien lisäksi minun ja pikkuveljeni muistisäännöt tyyliin "Martan hedelmäpeli" tai "Olympialaiset". AMIGAlla pelattiin viisivuotiaasta aina yläasteelle saakka, sillä jostain syystä peliaika ei Amigaa koskettanut, vain sitä ns.oikeaa tietokonetta alakerrassa. AMIGAn rakkaimpia ja kulutetuimpia pelejä mahtoivat olla...

...SuperFrog
Tästä klassikosta kerkesin joulukalenterissa viime vuonna jo kertoakin (Joulukalenteri 2015 - Luukku 1: Ensimmäinen videopeli), joten ei siitä sen enempää. Ehdottomasti kaikista puhkikulutetuin peli!



...Duck Tales
Toinen peli, jota Amigalla pelattiin ja paljon, oli Amiga-versio ilmeisen suositusta, muillakin alustoilla pelattavana olleesta DuckTalesista. Varsinaista tehtävää emme ehkä aivan ymmärtäneet, tuo englannintaito kun oli mitä oli. Rahaa piti hankkia, mutta dialogi meni silti ihan ohi suun.
Kaikista hauskinta oli pelata TupuHupuLupu-combolla, oli kenttä sitten labyrintti-sokkelo, vuorikiipeily tai parhaimpana viidakon läpi hyppiminen. Nykyisin ei kyllä enää tuota toimintojen viivettä kestäisi, mutta silloin vanhoina hyvinä aikoina ei moiset haitanneet!



...Winter Games eli Talvi Olympialaiset
Toinen peli, jota pelattiin ehkä pelkästään pelaamisen ilosta eikä niinkään voittamisen kautta, oli talvi olympialaisten Winter Games! Hirveästi en muista tuosta pelistä muuta kuin ampumahiihdon (joystickin veivaamisen edestakaisin vasemmalta oikealle ja takaisin), mäkihypyn (hiton vaikeaa pysyä pystyssä alastulossa) ja mäkikelkkailun, joka oli tämän pelin paras anti ala-asteikäiselle!


...Dynablaster aka Bomberman
Tämä peli on ehkä enemmän muisto pelistä itsestään, eikä varsinaisesta pelikokemuksesta. Bomberman oli nimittäin peli, jota lähinnä katsoimme, kun äiti pelasi. Meille se oli hivenen liian jännittävä ja ehkä liian vaikeakin. Muistona paras on se, kun pikkuveljeni hyppii äidin selän takana hiki hatussa, kun tämä elää Dynablasterin mukana.




TIETOKONE
Oma nykyaikainen tietokone meille tuli arviolta joskus minun ollessa kolmosluokalla. Se oli hieno ja aikaansa nähden tehokas. Tietokoneen myynyt myyjä oli sanonut isälleni että "Näin paljoa tilaa ette tule koskaan tarvitsemaan." - kiintolevyn koko oli siis 10Gt. Hauskaa, miten ajat muuttuvat. Nykyisin tuollaisella kiintolevyllä ei tekisi muuta kuin säilyttäisi Word-tiedostoja, sillä yksi pelikin voi ylittää tuon "ylitsepääsemättömän suuren" kymmenen gigatavua ihan heittämällä.

SimPuisto
Simpuisto oli peleistä varmasti sellaisia, jonkalaisia jokainen vanhempi haluaisi lastensa pelaavan. SimPuistossa piti rakentaa toimiva kansanpuisto eläimineen ja kasveineen. Toimivan puistosta teki se, että kasvit ja eläimet oli valittu huolella ja tasapainoisesti juuri sille ilmastolle sopivaksi kokonaisuudeksi. Tietenkin lastenpelissä oli paljon ohjeistusta asiaan, mutta samalla siinä oppi paljon luonnon tasapainosta ja elämän kiertokulusta.  Myös ihmisten vierailemismahdollisuus tuli ottaa huomioon hyvin menestyvässä puistossa. Esimerkiksi roskakorit ja polut olivat tärkeitä, etteivät ihmiset pääsisi tallaamaan ja roskaamaan hienoa puistoasi. Pelissä oli myös minipeleinä erilaisia kasvien ja eläinten tunnistuspelejä, jotka oli minusta nekin ihania. Mutta minähän myös pienenä tein karttakirjasta Excel-taulukoita maailman pisimmistä joista.




Heroes of Might and Magic 3
Tästäkin pelistä olen jo aiemmin kertonut postauksessa Kuinka valloittaa maailma osa2: Mahtavuuden ja magian sankarit III. Tätä pelattiin moninpelillä veljen ja serkkujen kanssa, ja paljon, eikä varmaankaan koskaan loppuun asti niin, että kukaan olisi oikeasti tippunut pelistä tai joku pelin päihittänyt.




Sims 1
Ah, Sims! Meillä oli (ja on yhä) kaikki Simsin lisäosat. Mikä nyt päällimäisenä nousee nimenomaisesti Simsin ykköspelistä mieleen, ovat netistä ladattavat simsit. Mitä se käytännössä tarkoitti, oli meillä se, että pelasimme sormusten saattueella! Hobitteja ja Gimliä ei voinut tehdä aikuisiksi, joten jos näillä simeillä pelasi, piti ne aina laittaa asumaan jonkun aikuisen kanssa. Hobittien perheen päänä oli yleensä Gandalf, kun taas Gimli pääsi asumaan Legolasin, Boromirin ja Aragornin kanssa.
Toinen asia, joka Sims 1:stä on jäänyt mieleen, oli se äärettömän vaikea uraputki, jonka viimeisimpiin ylennyksiin vaadittiin jopa kymmenen (!) ystävää. Siinä sai keskittyä vain yhteen simiin, kun samalla piti kehittää taitoja, käydä töissä, pitää itsensä hengissä JA pitää ystävyyssuhteita yllä. Ihan niinkuin irl. Vaikeeta.



Rollercoaster Tycoon 2
Rollercoaster tycoon 2 ja tukkijokien ja/tai vuoristoratojen rakentaminen. Mitä hurjemman ja pelottavamman sait, sitä parempi, vaikka rahaahan se ei puistolle silloin tuonut. Joskus toki piti ihan oikeastikin yrittää. Taas näitä pelejä, joita äidit ja isät mielellään antavat lapsiensa pelata, sillä ne kehittävät loogista ajattelua ja suunnitelmallisuutta ja rahan ymmärrystä ja vaikka mitä.



ToyStory 2
Toy Story 2 on peli, jonka alkuperistä en ole aivan varma. Olisiko tuo ykköskenttä ollut joku demo, sillä en muista juuri sen edemmäs koskaan meidän pelanneen. Oli mielestäni äärettömän hienoa päästä seikkailemaan oikeassa talossa miniatyyrikokoisena lelu-ukkona! Muistaakseni idea tuollaisesta minikokoisena olemisesta kiehtoi muutenkin aikanaan, ja miksei vieläkin. Perspektiivi peruselämään on aivan erilainen, kun arkiaskareita katsellaan sammakkoperspektiivistä.



Tarzan
Tarzan-peli oli meidän ensimmäinen aivan oma peli ja siksi hyvin rakas (ainakin muistoissani). Tätä en muista pelanneeni koskaan yksin, niinkuin kovin montaa muutakaan peliä tuolloin aikanaan, vaan pelasimme veljeni kanssa vuoroissa. Olimme sitä mieltä, että jos jakaisimme toisen kanssa tuon puolen tunnin peliajan, olisi meillä yhdessä käytössä kokonainen tunti ja sehän tuntuisi paljon pidemmältä ajalta istua koneen ääressä kuin yksinäinen puolituntia! Peleissäkin kerkesi edetä pidemmälle. Tarzanissa hauskimpia kenttiä olivat puilla skeittailut ja ihmisten leirin paskominen gorilloilla.




Colin McRae Rally 2
Mini Coopperit ja Suomen kesä. Piste. AH.

Kultapossu ja Leo Leijona
Legenda kaikille kultapossu-kerhon jäsenille! Tämä tuli pelattua useampaan otteeseen läpi, sillä yksi peli ei pitkään kestänyt. Taas näitä opettavaisia "näin käytät rahaa järkevästi" -pelejä. Tätäkin peliä pelattiin monesti Jermun kanssa kaksin, sillä minä olin parempi muistamaan labyrintin salat ja Jermu puolestaan tykkäsi koskenlaskusta. Me ollaan kyllä aina oltu aikamoinen tiimi.



*****
Tuommoista!
Jos jotain näistä peleistä haluaisi uudelleen pelata tänä päivänä, ne olisivat varmaan Tarzan, Toy Story 2 (koska haluaisin nähdä mihin asti tässäkin pelissä pääsisi!) ja SimPuisto. SuperFrog minulla on jo, samoin kuin Heroes of Might and Magic III. Animaatioissaan tökkiviä pelejä, kuten tuota Ducktalesia, ei välttämättä enää hermoni kestäisi, joten ne voi jättää ihan suosiolla sinne nostalgian syövereihin pyörimään.

***

Jatkokysymys Joren kysymykseen:
Mitä lapsuutesi lempipeliä ET enää haluaisi pelata? ja Miksi? read more

"The term overwatch originates in U.S. military doctrine (derived from the common expression watch over).^"


Blizzardin uutta johtotähteä (?), kauan odotettua ja jo valmiiksi ylistettyä multiplayer FPS-pläjäys Overwatchia pääsi pelaamaan avoimessa betassa 5.-10.5.2016. Kukaan ei varmaankaan ylläty, kun sanon että itse olin heti 5.päivä pelin koneelleni ladannut ja iltaan mennessä ensimmäiset kuusi tuntia sitä hakannut. Hain suljettuunkin betaan pelin ilmoitettua tulostaan, mutta sinne pääsyyn eivät tietokoneeni/minun rahkeet riittäneet.

Overwatch on juuri sitä mitä se lupaakin olla; nopeatahtinen FPS. Pelit kestävät 5-10 minuuttia riippuen tiimin onnistuneesta kokoonpanosta ja taitotasojen eroista, joten Overwatchilla on kaikki rahkeet varmasti päästä kaikkien "vielä yksi matsi"-pelien listalle. Lisäksi kuolemista ei Overwatchissa liiemmin rankaista: kuoltuaan aikasakkoa joutuu kärsimään viitisen sekuntia, jonka aikana sinulle näytetään videopätkä siitä kuka sinut tappoi. Tämäkin lisää pelin nopeatahtisuutta, sillä suhteellisen pienten karttojen toiseen päähän kerkeää kuolemastaan huolimatta hyvin rähisemään.

Tavoitteena Overwatchissa on taistella kuuden hengen tiimissä toista tiimiä vastaan, joko hyökkäämällä/puolustamalla omaa tärkeää aluetta tai saattuetta. Toinen tiimi tekee tietenkin kaikkensa, jotta sinun tiimisi ei tässä tavoitteessa onnistuisi. Kierroksia on usein kaksi, joten molemmat tiimit pääsevät pelaamaan sekä hyökkäystä että puolustuskierrosta.

Overwatchissa hahmoluokat ovat jaettu neljään: hyökkäävään (offense), puolustavaan (defense), tankkaavaan (tank) ja tukevaan (support) hahmoluokkaan. Kussakin luokassa on omat hahmonsa, joilla kaikilla on omat erikoiskykynsä ja vaikeusasteensa. Yhteensä hahmoja pelissä on tällä hetkellä 21.

Kerkesin betan aikana kokeilemaan muutamaa hahmoa syvällisemmin, ja toiset jäivät ymmärrettävästi aika pintapuoliseen tutustumiseen. Lempihahmokseni betan aikana päätyi Soldier 76.

Soldier 76 on offensiivinen hahmo, joka vaikeusasteellaan ei päätä huimaa (1/3 tähteä). Mitään suurempia skillejä Soldierilla ei myöskään ole, mutta ehkäpä siinä juuri piilee tämän miehen viehätys. Tehokkaampi kranaatti-isku ja maahan viskattava parantelu-podi, niilläpä nopeiden jalkojen ja rynkyn lisäksi päästään toimimaan.

Sotilas 76:n lisäksi tykkäsin pelailla muun muassa Mercyllä, joka ei kyllä ihan heti auennut allekirjoittaneelle. Mercy supportina parantaa tai vaihtoehtoisesti buustaa tiimitovereiden damagea sauvallaan. Mercy voi myös itse hyökätä, mutta se vaatii aseen vaihtamista. Koin, että mikäli aiot pitää tiimisi hengissä, ei ainakaan minun peleissäni sijaa omalle ammuskelulle juuri tullut.
Toiset hauskat hahmot olivat puolustavaa kantaa edustava Torbjörn, joka rakentaa turretteja ja kavereiden armor-buusteja, sekä esimerkiksi D.Va, joka ratsastaa mechillään ja jonka D.Va voi räjäyttää aiheuttaen vihollisille melkoista päänvaivaa. Myös konemies Bastion oli myös mielenkiintoinen hahmo, joka voi muuttua äärimmäisen tehokkaaksi mutta paikallaan pysyväksi turretiksi. Voisin aika helposti luetella tähän listaan ainakin puolet hahmoista, mutta ehkä tässä olivat ne, jotka jäivät syvemmin mieleen.

Näin snipereita ihailleena toki yritin pyristellä myös Widowmakerilla, mutta rehellisesti sanoen täytyy myöntää, että tuon hahmon tehokkaaseen pelaamiseen ei minulla vielä näin nopeassa tahdissa etenevän FPS-pelin havainnointikyky riitä. Toki muutamia päitä saan tiputeltua, mutta varsinainen tehokkuus jää kauas.

Overwatch julkaistaan 24.5.2016, eli pitkin ei tarvitse enää odotella. Perusversion pelistä saa itselleen 40€:lla, ja muutamasta lisäskinistä ja Blizukan pelien sisäisistä kosmeettisista herkuista voi pulittaa 60 tai jopa 90 euroa mikäli löytyy sitä massia, pätäkkää ja/tai tuohta. Itse Overwatchin tilasin jo, vaikka miesolento saattaa asiasta kuullessaan itkeä verta ja kyyneleitä, sillä luultavaa on että tämä saa nauttia iltojen Overwatch-leskeydestä. Voi juku, tulisipa se jo!

Kokeilitteko te Overwatchia? Kiinnostiko kokeilla, muttet kerennyt? Mitä mieltä pelistä olet kokemusten tai vain ihan kuvauksen perusteella? Löytyykö to-play-listaltasi? read more