Näytetään tekstit, joissa on tunniste Civilization V. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

The Return of the Noob

Kuukauden pelivieroituksen jälkeen Nooby on palannut. Entistä ruskeampana (ei tosin tarpeeksi), levänneempänä ja korviaan myöten täynnä aitoa Thaimaalaista kusetusta. On tullut aika pelata lisää. Ja nauttia toki Suomen kesästä.

Siinähän se loma tosiaan oli ja meni. Paljon nähtiin, vähän tehtiin ja hikoiltiin hitosti. Seuraavaa lomaa saakin sitten odotella, sillä maanantaina alkaa raju paluu arkeen ja kesäduuni Keski-Suomen keskussairaalan puitteissa aina koulun alkuun. Pyrin kuitenkin parhaani mukaan antamaan aikaani myös pelien ihmeelliselle maailmalle, vaikka vuorotyö sitä yllättävän paljon syö.


Kuukauden Dotadeprivaation jälkeen teinkin sitten eilen paluun Dotan pariin. No, eihän se kovin vahvasti mennyt. Yllättävän paljon osaakin olla sormet hukassa pelkän kuukauden jälkeen. Ups, misclick siellä ja opsista, käytinkin vahingossa magic stickiä kun piti käyttää spelliä. Melko turhauttavaa. Eikä asiaa toki helpota peliin tulleet patchit, jotka mitä ilmeisimmin ovat muuttaneet merkittävästi joitakin ominaisuuksia. Mutta tästä ei voi olla kuin tie ylöspäin. Onneksi on smurffiaccount, jolla pääsee kertailemaan alemman tason peleissä.

Tuli sitten eilen ostettua myös Civilization V Gold Edition Steamin alesta 9,99€. Ei huono diili ollenkaan. Sitten kun vielä opettelisi pelaamaan. Olen pelannut Civiä tasan kahdesti. Kerran helppoa tasoa poikaystävän neuvoessa ja kerran Keltaisen toverini kanssa hetken ennen kuin hänen koneensa päätti, että ei tänään. Eilen aloitin mukavasti single player -pelin ja onnistuin tapattamaan joukkoni ensimmäiseen barbaarikylään alle 5 minuutin pelaamisen. Grrrreit.

 Vaikka kuukauden loman jälkeen onkin peleissä hieman ruosteessa, on tietokonevieroitusjaksossani eräs seikka ehdottomasti plussaa. Nimittäin kaikki ne pelit, joita en ole aikoihin jaksanut pelata kiinnostavat taas. Voisi lämmitellä uudelleen vaikkapa Diablo III:n tai ikuisuusprojekti AC:n. Niin ja sen Witcher 2:n. Ja Skyrimin. Niin monta peliä, niin vähän aikaa.

Teksti oli tylsä, joten voitte ajallanne katsella tätä kuvaa ja mielikuvamatkata Koh Phanganin Haad Rinille, jossa muuten tuli legendaariset Full moon partyt koettua. Ylimainostetut rahastusbileet, mutta ihan kivaa oli.

P.s Jos joskus menette Thaimaahan niin pitäkää näpit erossa sankkodrinkeistä, paitsi jos ette halua niihin Red Bullia. Paikallinen Red Bull vastaa viittä Euroopassa myytävää ja tunnetustihan alkoholi ja energiajuomat on petollinen yhdistelmä (kysykää vaikka Tahvolta, joka sai tuta sankkojen mahdin). Halvemmalla pääset kun ostat lähimarketista omat viinat ja lantringit.
read more

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Sivilisaatiot saunan taakse ja pinoon!

Oletko aina halunnut olla maailman pää ja perä? Oletko aina halunnut ratsastaa Napoleonin valkealla ratsulla sotaan ja palata sieltä Saksan armeijan Maus-panssarivaunulla? Ainakin kaksi ensimmäistä onnistuu Civilization V-pelissä.

Kuten suurin osa peleistä, joita pelaan, Civi-innostuksenikin on saanut syntynsä pikkuveljeltäni ja serkultani, jotka eräänä pääsiäisenä tahkosivat Civiä oikein olan takaa ja jota minäkin sitten vähän aikaa pälyiltyäni pääsin kokeilemaan. Olen toki aikoinani pelannut Age of Empires II:sta ja sitten vähän samaa strategia-genreä liippaavia Disciplinesiä  ja Heroes of Might & Magic 3:sta, joten perusidea oli kaikkinensa tuttu.



Siis no se perusidea? Rakenna kaupunki tai kaupunkeja, kehitä joukkosi ja valloita maailma. Kullakin sivilisaatiolla tai sen päämiehellä, on omat hienoutensa, oli se sitten merenkäynti tai kyky rakentaa nopeasti ja voiton voi saavuttaa tieteen, kulttuurin tai sodankäynnin (lue: maailmanvalloituksen) avulla.


Pelistä ja sen maailmasta voi helposti luoda omanlaisensa ja omiin kykyihin ja odotuksiin istuvansa. Luodessa peliä saa valita, voiko kulttuurin kautta kivuta voittoon tai onko alkupeliin vipinää laittavia, ympäriinsä juoksentelevia ja talonpoikia ryövääviä barbaareja lainkaan olemassa. Maailman voi luoda pelkille saarille tai sen voi tehdä vastaamaan nykypäivän maapalloa. Tietyt maastot ovat tietyille sivilisaatioille mannaa ja toisille se kartastolla komeana kohoava vuoristo ei voi tarjota mitään.

Heipä hei vaan Japanin Nobuwaga! Ollaanks kavereita?
Teit mitä tahansa, peli alkaa kuitenkin vasta kun tapaat ensimmäiset kanssapelaajasi. Tästä voi aloittaa kutomaan suhteiden verkkoa; luomaan ystävyyssuhteita ja julistamaan epäluotettaviksi ne, jotka jatkuvasti solvaavat kavereitasi. Jos sinulla ei ole vielä armeijaa, jolla voit puolustaa itseäsi, neuvon vakavasti harkitsemaan sotien julistamista. Ne oikeasti sitten hyökkäävät ja ragequit voi olla tässäkin pelissä varsin varteenotettava vaihtoehto, jos hyökkääjiä onkin yhtäkkiä suhteiden vuoksi yhden sijaan kolme, eikä sinulla ole kuin kourallinen miekalla varustettuja sotilaita.

Civi V on ruokaa aivojen lisäksi myös silmille, sillä jopa huonommillekin asetetuilla grafiikka-asetuksilla pelistä saa paljon irti. Lisäksi alkupelin klikkaa-seuraava vuoro-klikkaa-seuraava vuoro-toista -meininki ei kivoja maisemia katselemalla kovin paljoa rennommaksi muutu.

***

Steam on jälleen ollut meille pelaajille armoton ja laittanut pelejä alennukseen. Viime viikolla alennuksessa oli bundle, joka sisälsi Civ5 Golden packin, Gods&Kings-lisäosan ja muutamat erinäisittäin myytävät sivilisaatiot. Aikani valiteltuani armas pikkuveljeni väsyi kuuntelemaan minua ja osti ne minulle lahjaksi. Minullahan siis oli jo Golden pack itselläni, mutta tuli kuulema halvemmaksi ostaa koko bundle kuin vain tuo lisäosa.

Gods&Kings tuo peliin muutaman lisä sivilisaation ja uskonnon. Kyllä. Uskonnon. Voit luoda oman Nuubismisi, jossa palvotaan viiniä ja tanssia, pääasia on kuitenkin saada kannattajia uskonnollesi. Suurten miesten (lue: Great men) joukkoon lisätään Great Prophet, joka luotsaa uskonnon lippulaivaasi suuremmille vesille.

Tuo ei näytä miusta Mel Gibsonilta.
Itse tykkään yleensä ottaa kulttuuri-voiton pois päältä (sen saa liian helposti) ja keskittyä maailman valtaukseen ja tieteeseen, salaiseen intohimooni. Nyt kuitenkin piti aloittaa uusi peli kelteillä, sillä heillä tuntuu tuo uskonto olevan suuressa roolissa sivilisaatiota. Ja onhan ne nyt vaan cool.


Aika näyttää, aloitetaanko pikkuveljen kanssa muutama kymmentä uutta peliä normaaliin tapaamme ("No ei tää nyt mene niinku piti, alotetaanko uus?"), vai saataisiinko vaikka välillä joku vietyä kunnialla loppuun saakka.
read more
Blogger Template by Clairvo