Elämä.

Elämä sen tappoi.

Viimeisin blogipostaus on vuoden takaa heinäkuulta. Ja sitä edellinen maaliskuulta. Ja sitten mennäänkin jo vuoteen 2016. Myös viimeisimmästä Joren tekemästä postauksesta on aikaa - se julkaistiin joulukuussa 2016. 

Niinno, sääli sinänsä. Ainakin minä olen nauttinut kirjoittamisesta suuresti, varsinkin silloin kun se on kirvoittanut keskustelua kommenttilaatikossa. Nyt kuitenkin on asia hyvin pelkistettynä niin, että aikaa sekä pelaamiselle että kirjoittamiselle on hyvin rajatusti. Kun aikaa on rajatusti, tulee harvemmin aloitettua mitään suurempaa peliprojektia, vaan sitä turvautuu helposti pelkkään Overwatchiin, josta ei itsessään saa revittyä irti mitään blogipostausten rivistöä. 

"Tähän kombinaatioon kun lisää vielä faktan, että perhe on kohta kasvamassa yhdellä, on pelottavaa ajatella pelaamiseni tulevaisuutta. HALUAN pelata, sillä se avaa uusia maailmoja. USKON, että sitä voi perheellisenäkin harrastaa. Mutta toisaalta myös PELKÄÄN, että lopulta ainakin alun vauva-arjessa pelaaminen jää ihan prioriteettilistan alimmaiselle pykälälle. TOIVON siis, että se sieltä jonain päivänä nousee takaisin harrastusteni pariin, ja sitä että kerkeän tässä ennen vaipparumban aloittelua riemuita pelaamisen juhlaa antaumuksella." - Laru, 12.3.2017 postauksessa Peliaika ja mistä sitä löytää.

Kun ihmisen elämään heittää pienen ihmisenalun, joka on sinusta täysin riippuvainen ja jonka eteen tekisi ja antaisi mitä vaan, mukaanlukien unet ja järjen, pelaaminen tosiaan jää prioriteettilistassa aika alhaiselle sijalle. Ihan alussa sitä äiti-ihminen koomasi vain sohvalla ja silmät ristissä ihaili omaa kädenjälkeään (Torbjörniä Overwatchista lainaten: "My masterpiece!"). Sitten kun aikaa kului, löysin kyllä Playstationin, jota kykenin vähän hakkaamaan imetysmaratonien aikana ja vähän myös vauvan torkkuessa vieressä. Sitten kului lisää aikaa ja vauvalle rupesi syntymään päivärytmi; päiväuniaikaan pystyi pelaamaan, mutta mitään suurempaa pelirupeamaa ei kehdannut aloittaa, kun herätys saattoi tulla 20-45min sisään.

Nyt kun n.10kk alkaa olla plakkarissa äitiyttä, on välillä kerennyt istahtamaan ihan kunnollakin tietokoneen eteen ja pelata jopa puolitoista tuntia (!!!). Näitä taukoja on kuitenkin vain pari kappaletta päivässä ja joskus tuohon rakoseen on pitänyt sisällyttää kotitreeni (ja suihku), syöminen tai ihan vaan laskujen maksaminen.

Ennen kuin kukaan kauhistelee sen enempää, niin en minä tätä mihinkään vaihtaisi. Se on kumma mitä tuo pikku-ukkeli tekeekään ajatusmaailmalle - jopa tämmöiselle ei-niin-vauvaihmiselle. Olen aika varma että joskus vielä kerkeän. Tai jos en kerkeä, en sitä hirveämmin myöskään sure. Muutaman vuoden päästä voin sitten pelata jo leikki-ikäisille suunnattuja pelejä yhdessä tuon mukulan kanssa ja olla se cool äiti, joka osaa pelata!

Sitä odotellessa.

Kiitos, ihmiset. Ja toistaiseksi myös näkemiin. On ollut kivaa.

read more

Täytyy aivan ensimmäiseksi tunnustaa, että en ole koskaan ollut Pokemon-fani. En siis millään lailla. Mutta jos söpöjen ötököiden metsästäminen ja liikunta ympätään samaan mobiilipeliin, niin eihän sitä yksinkertaisesti VOI OLLA kokeilematta!

Pokemon GOsta on varmasti kaikki jo kuulleetkin. Onhan ko. appi jo satojen nettimeemien aihe ja virallisen julkaisun jälkeen jatkuvasti kaatuilevat serverit ovat kuumentaneet tunteita.

Itse latasin pelini epävirallisesti 2 päivää ennen kuin peli virallisesti julkaistaan. Jos olisin tiennyt että virallinen julkkaisu oli niin lähellä, en varmaan olisi jaksanut vaivautua. Toisaalta hyvä puoli oli se, että serverit jopa toimivat, ja peliä ehti pelata huomattavasti enemmän kahdessä päivässä, kuin näiden julkasun jälkeisten päivien aikana...

Noh, missä mennään? Ensimmäisen reilu vuorokauden aikana ehdin napata jo 39 pokemonia, joista 29 erilaista. Sen jälkeen tahti on huomattavasti hidastunut. Tällä hetkellä napattujen pokemonien määrä on yhteensä 139, joista 41 erilaista. Aioin kirjoittaa tämän postauksen tämän ensimmäisen vuorokauden jälkeen, mutta erehdyttyämme lähtemään pienelle viikonloppureissulle pääkaupunkiseudulle, jäi se tekemättä. Mutta pääsinpähän kokeilemaan peliä ensin hieman suuremmassa kaupungissa. Siellä ollessa tosin serverit olivat käytännössä jatkuvasti kaatuneina, joten en päässyt nauttimaan valtavasta PokeStoppien määrästä ja niillä jatkuvasti tapahtuvista luretuksista. Perjantai-iltana tosin ystäviemme kanssa 500 metrin kauppareissu kesti tunnin, kun saalistimme pokemoneja ja jäimme muiden nörttien kanssa vahtimaan lurea pokestopilla. Onhan se kieltämättä hieman huvittavan näköistä touhua, kun toistakymmentä ihmistä istuu puhelin tiukasti kourassaan tai vaeltaa ympyrää. Hauskaa touhussa on etenkin se, että tuntemattomat ihmiset alkavat kommunikoida keskenään! Niin epäsuomalaista!

Jos joku ei siis vielä ole peliin päässyt käsiksi, niin ajatushan on kävellä ympäriinsä keräämässä pokemoneja, ja halutessaan taistella niillä pokemon gymien herruudesta kolmessa eri tiimissä (sininen Mystic, punainen Valor ja keltainen Instinct). Se, onko tiimeistä pelaajalle mitään käytännön hyötyä, on minulle edelleen mysteeri. Tiimin myötä tosin tulee motivaatio vallata pokemon gymejä, joiden valtaamisesta saa kokemusta ja valtaa omalle tiimille, mutta muutenpa hyötyä en ole huomannut. Lisäksi lampsiessaan pokemonien perässä, voi pysähtyä PokeStopeissa, jonkinlaisissa oikean elämän maamerkeissä pyöräyttämässä laattaa, joka sylkee pihalle pokepalloja, pokemonin munia tai muita hyödyllisiä esineitä. Pokemonin munia taas saa kuoriutumaan asettamalla sen inkubaattoriin ja kävelemällä tietyn verran.

Itse tykkään lähinnä keräillä pokemoneja, mutta yhden salin olen saanut vallattua. Gymejä koskien olen hieman pettynyt pokemonien taisteluun. Jos nettiyhteys on huono, hyökkääminen ja väistäminen ovat tuskaisia. Kaiken lisäksi, gymien valtaamisessa taistelussa on aikaraja, jonka sisällä gym täytyy saada vallattua, muuten taistelu päättyy ja gymiä vartioimaan jätetty pokemon saa täydet hitpointit. Lievästi turhauttavaa heikolla nettiyhteydellä, voin kertoa. Ehdottomasti huonoja puolia pelissä on akun kulutus (hyvää bisnestä kaupoille, jotka myyvät varavirtalähteitä)! Olisi ihan kiva ominaisuus, että pelin saisi kätevästi pyörimään puhelimen taustaohjelmissa, jolloin näytön ei tarvitsisi olla koko ajan päällä, mutta peli seuraisi silti käveltyä matkaa, sekä ilmoittaisi ilmestyvistä pokemoneista ja PokeStopeista, säästäen kuitenkin edes himpun verran akkua. Myös kartan näkeminen isommassa skaalassa olisi minusta mukavaa. Verrattuna aiemmin kokeilemaani, myös Nianticin kehittämään Ingressiin (sama peli, uudet kuoret), kaipaisin lisäksi jonkinlaista chattia tiimin kesken, esim. rajattuna tietylle kilometrisäteelle olinpaikastaan.

Pelissä on valtavasti potentiaalia, mutta olisivat kuitenkin saaneet hioa sen loppuun asti, ennen virallista julkaisua. Bugeja riittää, peli jäätyy ja serverit kaatuilee aivan liikaa. Mielenkiinnolla päivityksiä odotellessa.


Plussat ja miinukset

Plussaa:
- Hauskaa ajanvietettä, etenkin niille, jotka tykkää keräillä kaikkea turhaa ja tarpeetonta
- Walk, bitch, walk! Näin saadaan lapset taas liikkumaan. Ja vähän aikuisetkin
- Hieman erilaisia pokemoneja hieman erilaisista ympäristöistä, maailma avartuu.
- Nostalgia
- Satunnainen sosialisoituminen
- PvP ei ole koko pelin kantava voima, jos ei tykkää sellaisesta. Pelkästään kaikkien pokemonien keräämiseen ja kehittämiseen saa tuhrattua monia monia tunteja (ja kilometrejä) elämästään.

Miinusta:
- Keskeneräisyys
- Bugit ja jäätyily
- Kaatuilevat serverit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus
- Ei isoa karttaa
- Vaatii hyvää nettiyhteyttä ja syö aivan sikana akkua
- Taistelut olisivat saaneet olla samanlaisia kuin esim. Gameboy pokemonissa
- Ei chattia
- Joku vielä kuolee tämän pelin takia...

Pelaatko Pokemon Go'ta? Mitä olet mieltä pelistä?`Ja mikä tärkeintä, mihin tiimiin kuulut (Team Mystic FTW!)?

read more

En tiedä mikä tässä kevätauringossa on, joka aiheuttaa minun olevan entistä alttiimpi stressaamaan asioita, mutta sitä se on todistetusti jälleen aiheuttanut. Töissä on tällä hetkellä paljon vastuuta isoista asioista ja elämässä epävarmuuksia, mutta tietysti kelläpä ei olisi. Nyt minulla on kuitenkin aika, kun normaalin arjen, töiden ja lähes välttämättömän salilla ja jumpissa ravaamisen, jälkeen tuntuu siltä, ettei jaksaisi keskittyä mihinkään. Tiedätte varmasti kaikki tunteen? Se, kun sitä vain istuu nollat taulussa kotona, ehkä yrittää tehdä jotain, mutta lopputulema on aina vain osa siitä mitä valmiiksi piti tulla. Tööt. Pysäkki. Seisokki. Larulla seisoo taas.

Todellisuutta ja tämän hetkistä tunnetilaa erittäin hyvin simuloiva omakuva.

Koneelle tykkään tulla ja pelejä pelata stressin vastapainona, kuten olen jo aiemmin maininnutkin. Tällä hetkellä minulla on ongelmana kuitenkin se, että en löydä tarpeeksi laid-back -pelejä, joissa hengissä selviäminen (vrt.mein Skyrim pelaaminen) ja pisteiden kerääminen (vrt. tasohyppelyt kuten Rayman Origins) olisi toisarvoinen asia, mutta jossa ei tarvitsisi ajatella liikaa sitäkään, että mitä seuraavaksi tekisi (vrt. Minecraft). 

Lyhyestä virsi kaunis ja se postauksen tärkein kysymys: Mitä te pelaatte, kun haluatte vain rentoutua? - Suosituksia, kiitos! 

read more

Jos joku ei ole vielä tutustunut yhdysvaltalaisen Starz-kanavat alkuperäissarjaan Black Sailsiin, niin nyt kipinkapin toimeksi. Etenkin jos historiallinen seikkailudraama ollenkaan kiinnostaa. En juuri bloggaile TV-sarjoista, koska kyllästyn niihin nopeasti. Mutta Black Sailsin vastikään alkanut kolmas kausi, jota meillä siis seurataan tarkkaan, sai minut tekemään poikkeuksen.

Black Sailsin kaksi aiempaa kautta ja vastikään alkaneen kolmannen kauden voi Suomessakin nähdä HBO Nordicilta.

Sarjan tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun alkuun Bahamalle, New Providencen -saarelle Nassaun merirosvokaupunkiin. Lainsuojatonta Nassauta hallitsee rautaisella otteella Eleanor Guthrie, joka järjestää isänsä, saaren entisen kuvernöörin ja salakuljettajan, kautta merirosvojen saaliiden myynnin pimeillä markkinoilla. Merirosvokapteeneista pelätyin, kapteeni Flint, kuitenkin tavoittelee saaren herruutta pitääkseen Espanjan ja Britanian joukot poissa saarelta. Saavuttaakseen tavoitteensa Flint miehistöineen lähtee jahtaamaan espanjalaista aarrelaivaa, Urca De Limaa, jonka rikkauksilla hän ostaisi itselleen saaren johtajuuden ja järjestäisi puollustuksen sivilisaatiota vastaan. Asioita hankaloittavat tietenkin Britanian laivasto, joka pyrkii kitkemään merirosvoilun ja valtaamaan Nassaun takaisin, sekä miehistöjen väliset ja sisäiset juonittelut. Toisen kauden aikana näkemys kapteeni Flintistä syventyy, kun flashbackissä päästään näkemään mikä teki aiemmasta Brittilaivaston upseerista merirosvon. Myös muut keskiössä olevat hahmot ja heidän väliset suhteensa muodostavat kiinnostavia sivujuonteita. Vai ovatko nekään sittenkään vain sivujuonteita?

John Silver, Billy Bones, Flint ja Charles Vane. Myöntäkää pois, Charles Vane (Kaarlo Väinö) on aika hotti (Kuva Starz)

Ensimmäinen kausi sarjasta sai hieman ristiriitaisen vastaanoton, kun osa kriitikoista lyttäsi sarjan onttona. Osa taas hehkutti sarjaa erilaisena ja todenmakuisena. Sanottakoon, että ensimmäinen kausi oli ehkä hieman ontohko, mutta toiseen ja nyt kolmanteen kauteen otteet ovat parantuneet. Etenkin henkilöhahmojen syventymistä on tapahtunut ja juonenkäänteet ovat olleet kiinnostavia, jopa tavallista yllättävämpiä. Näyttelijät sarjassa ovat hyvin pitkälti nevöhöörd-kastia, mutta hahmot ovat onnistuneita, moniulotteisia ja mielestäni onnistuneita. Todentuntuisia. Ja  mikä parasta, silmäruokaa löytyy sekä naisille että miehille (kyllä, tissejä)!

Yksi kiinnostavimmista asioista sarjassa on mielestäni sen hiuksen hienot yhtymäkohdat todellisuuteen. Nassaun kaupunki oli todellakin merirosvojen tukikohta ajallaan ja useat henkilöhahmot löyhästi perustuvat historiallisiin hahmoihin. Tällaisia ovat mm. Charles Vane, "Calico" Jack Rackham, Anne Bonny, Benjamin Hornigold ja Edward "Blackbeard" Teach. Kapteeni Flint sen sijaan perustuu Robert Louis Stevensonin kirjallisuuteen, josta sarjaan on poimittu myös Flintin quatermaster John Silver ja first mate William "Billy" Bones. Olen itse useamman kerran eksynyt viettämään tunteja wikipediassa tai muilla saiteilla lukemassa, keitä nämä hahmot ja henkilöt todellisuudessa olivat. Sarja on myös kuvattu upeissa maisemissa, ja perussynkistelyn sijaan aurinkoa riittää.

Kaiken kaikkiaan minun mielestäni yksi tämän hetken kiinnostavimmista sarjoista, jolla täyttää Game of Thronesin puuttuessa tyhjyyden. Dome.fi myös uutisoi viime vuoden marraskuussa, että Black Sailsin neljännelle kaudelle olisi näyttelijäkaartiin kiinnitetty Peter Franzen ja Jasper Pääkkönen, mutta koska itse en mistään löytänyt tälle tiedolle vahvistusta, tuli vain väkisin mieleen, ettei vain olisi mennyt puurot ja vellit sekaisin Black Sailsin ja Viikinkien kanssa...

read more

Kuva iStock

Näin terveydenhuollon ammattilaisina olemme edellisissä merkinnöissä pohdiskeltukin jo mitä kaikkea haittaa (terveydellisesti) pelaamisesta mahdollisesti on, mutta tuotakoon kosmisen tasapainon saavuttamiseksi esille myös niitä pelaamisen etuja. Niitäkin kuitenkin tutkitusti on. Erityisesti videopelien hyötyjä on tutkittu aivojen tiedonkäsittelyn vaikutusten osalta. 

Mitäs me pelaajat sitten harrastuksestamme hyödymme? Ensinnäkin meillä on parempi valmius oppia uusia silmä-käsi-koordinaatiota ja hienomotoriikkaa vaativia tehtäviä. Esimerkiksi Toronton yliopisto julkaisi vuonna 2014 tutkimuksen, jonka mukaan videopelejä pelaavat suoriutuivat paremmin sensomotorisista tehtävistä verrattuna niihin, jotka eivät pelanneet videopelejä. - Tämä tietysti selittyy yksinkertaisesti sillä, että pelaajien täytyy osata ohjata hahmojaan tarkoilla motorisilla taidoilla ja hienosäädöillä katsomatta ensin jokaista nappia, jota he painavat. Sormet ovat tottuneet erilaisiin hienovaraisiin liikkeisiin, ja parhaimmillaan ne pystyvät hallitsemaan useita näppäintoimintoja yhdenaikaisesti. Samoin konsolien ohjainten kanssa; esimerkiksi tateilla ohjaaminen ymmärrettävästi vaatii silmä-käsi-koordinaation toimivuutta.

Joku astetta kokeneempi pelaaja mätsää nuupioita vastaan.

Myös havaintonopeus ja näköaistin varaisen informaation käsittely on pelaajakansalla yleisesti parempaa. - Monesti näitä asioita tutkineet tekstit mainitsevat StarCraftin, jossa etenkin kilpatasolla täytyy kyetä johtamaan tehokkaasti monia yksikköjä eri puolilla karttaa. Näköaistin kautta käsiteltävää informaatiota voidaan harjoittaa kätevästi myös erilaisissa pulmapeleissä, kuten vaikka esimerkiksi Portalissa.

Pelaamisen hyödyiksi on mainittu mm. parempi kontrastien erottamiskyky, havaintokyky ja -nopeus sekä avaruudellinen hahmotuskyky. Pelaamisen on mm. todettu olevan menestyksekäs hoitomuoto laiskan silmän syndroomaan, jossa toinen silmä karsastaa ja näkemiseen käytetään vain toista silmää.

Pelaamiseen on yhdistetty myös nopeammat päättämis- ja ongelmanratkaisutaidot. Esimerkiksi nopeaa reaktiota vaativissa päätöksissä pelaajat sortuvat muita harvemmin impulsiiviseen toimintaan. Ja loogiseltahan tuo kuullostaa, kun miettii esimerkiksi strategiapelejä. Myös multitaskaamisen jalo taito lienee meillä kaikilla hyvin hallinnassa, sillä pelaajilla on todettu olevan parempi kyky nopeasti vaihtaa tehtävien kesken virheettömästi ja suoriutua useasta tehtävästä yhtä aikaa. Master race much, eh?

Metron näköislehden artikkelista tammikuulta 2013

Vaikka halusimme pitää tekstin pääasiallisesti hiirellä ja näppäimistöllä tai ohjaimella ohjattavissa peleissä, en voi olla mainitsematta liiketunnistimilla pelattavia konsolipelejä. Wii, PS Move ja XBox Kinect ovat antaneet peleihin sen hyödyn, jota ylipäätään liikkumisella on, jonka lisäksi ne parantavat kehonhallintaa ja -hahmotusta. Pelien hyötyjä on tutkittu paljonkin fysioterapian saralla muun muassa aivo- ja verenkiertohäiriöpotilaiden kuntoutusta koskevissa tutkimuksissa, sekä tutkimuksissa, joissa on käsitelty ikäihmisten tasapainoa ylläpitoa ja kehittämistä. Onhan se ihan tunnettu tosiasia, että kun kuntoilu on hauskaa ja mielekästä, se ei edes tunnu kuntoilulta. Sama koskee kuntoutusta - peleissä palaute tulee välittömästi ja kursailematta.

Pelaamiseen ovat yhteydessä myös kivunhallinta, stressin lievitys ja mielialan parantuminen. Peli irroittaa arjesta ja antaa muuta ajateltavaa. Pelaaminen voidaan joskus kokea irtautumiseksi omasta todellisuudesta ja huolista ja olla hetken joku muu.


Laru: Henkkohtaisena kokemuksena voin sanoa että pelit ovat kehittäneet myös kielitaitoani. Toki suurin osa englannistani on edelleen peräisin koulunpenkin lisäksi elokuvista ja tv-sarjoista, mutta kyllähän peleissä punnitaan kuullun-/luetunymmärtämistä ihan eri tasolla, kun kyse on vuorovaikutuksesta ja tehtävien ymmärtämisestä. Lisäksi pelaamalla pelejä kuten Dota2 ja WoW, on osattava myös keskustella kanssaihmisten kanssa. Kielitaidon kehittyminen pelaamisen keinoin on ollut erityisen huomattavaa pikkuveljelläni Jermulla; kaikkia ei koulunpenkki kykene auttamaan, mutta mieleinen harrastus ajaa oppia sisään ikään kuin vahingossa.

Jore: Minä itse koen pelaamisen myös kehittäneen kielitaitoa englannissa, lähinnä kuullunymmärtämisen ja fraasikielen kehittämisessä. Myös koen että juuri havaintonopeus on itselläni pelien myötä kehittynyt. En osaa sanoa ovatko esimerkiksi avaruudellinen hahmottaminen tai ongelmanratkaisutaidot itselläni juuri pelaamisen myötä kehittyneet, sillä koen omaavani sen verran miehiset aivot että olen ollut näissä aina hyvä. Toisaalta olen harrastanut pelaamista muodossa tai toisessa jo aika natiaisesta, jotta kukapa sen tietää jos pelaaminen tekikin aivoistani miesaivot...

***

MISSÄ OLETTE ITSE HUOMANNEET KEHITTYVÄNNE PELEJÄ PELAAMALLA?

P.S. Tämä teksti oli siis tuotettu Joren ja Larun sopuisassa yhteistyössä vuorotellen kirjoittamalla.

***

Kiinnostaako lukea lisää? Tässä muutama linkki:
read more

Meillä oli eilen avopuolison kanssa pientä ja mukavaa yhteistä tekemistä, kun viimein saatiin aikaan vaihtaa koneeseeni avokin vanha näytönohjain ja virtalähde. (Koska olen köyhä opiskelija, tyydyn käytettyyn, kunhan on parempi.) Vaihdettiin siis entinen näyttis vanhempaan, mutta kolmasosan tehokkaampaan ja samalla hieman tehokkaampi (lue: virtasyöpömpi) virtalähde.

Pientä mutkaa matkaan aiheutti koteloon jostain syystä ympätty ylimääräinen metalliteline, mikä lie kiintolevyteline olevinaan, joka tukevasti napotti isomman näyttiksen tiellä. Siinä sitä aikamme ihmeteltiin kun oli vielä niin tukevasti pultattu kiinni koteloon ja päätettiin että tämähän ei meidän asennusprojektia estä! Siinä sitten kahden ihmisen voimin ängettiin, sahattiin, väännettiin ja vetkutettiin aikamme, mutta irtosihan se!

Tässä pari otosta näytiksi siitä, kuinka meillä koneita tuunataan. Oikeilla välineillä tietenkin! (Meillä on aiemmin mm. sahattu liian ison tuulettimen takia kotelon runkoon "lisäreikä"... En minä, mutta tuo toinen...)

Irtoshan se saatana viimesellä!

Oikeilla välineillä onnistut aina!

Tällänen siitä nyt sitten tuli.

Mutta hurraa! Kone edelleen toimii ja  nyt voin alkaa rasittaa sitä Skyrimin grafiikkamodeilla!

Mottomme on jatkossakin: Jos se toimii, se on tehty oikein.

read more

Terveysteemalla jatkettakoon kun Lil'n'yellow ehti käytännössä terveys-aiheesta oman merkintänsä julkaisemaan.

Tämän blogimerkinnän tarkoitus ei missään tapauksessa ole moralisoida tai nillittää kenellekään ruumiinsa käyttötavoista ja siitä miten pelaaminen on paha, paha, PAHA! Tarkoitus on vain muistuttaa kaikkia hienoja pelaajatovereita siitä, että älkää tinkikö liikaa omasta terveydestänne peliharrastuksen (tai minkään muunkaan terveydelle haitallisen) vuoksi.

Ajatus tästä merkinnästä lähti vireille jo viime kesänä, mutta suoraan sanottuna olin niin poikki etten saanut aikaan tätä merkintää ikinä tehdä. Nyt kun elämä on alkanut taas kaikin puolin voittaa, on aika tällekin.

Ajatus, kuten useimmiten, lähti omasta kokemuksesta. Itselläni kaikki alkoi reilu vuosi sitten opinnäytetyön tekemisestä. Pitkiä aikoja koneella ensin opinnäytetyön parissa, sitten illalla "vain yksi" Dota kavereiden kanssa, josta äkkiä tulikin pari enemmän, laimilyöty liikunta, alttius päänsäryille ja migreeneille sekä jännitysniska. Lisätään soppaan vielä järkyttävä määrä stressiä. Valmistumisen jälkeen jäin lähes viideksi kuukaudeksi työttömäksi, ja tänä aikana päivät koostuivat taas pääasiassa koneella istuessa, töitä etsien, hakemuksia raapustellen ja tietenkin pelaten. Eikä unohdeta sitä stressiä vieläkään. Maaliskuun lopussa tämä kaikki viimein kostautui; epämääräisiä, aiemmasta poikkeavia päänsärkyjä, näköhäiriöitä, kasvojen tuntohäiriöitä ja kipuja, huimausta, pahoinvointia. Tätä kesti vaihtelevasti maaliskuun lopusta käytännössä heinäkuulle, jona aikana ehdin juosta lääkäreillä, tutkimuksissa ja fysioterapeuteilla enemmän kuin tarpeeksi. Pääni kuvattiin magneetissa, otettiin selkäydinpunktiota ja viimein useamman pyynnön jälkeen kuvattiin kaularanka. Lopputulos: todennäköisimmin aiemmasta muuttunut migreeni, jännitysniska ja oiennut kaularanka. Tänä ongelma-aikana lopetin pelaamisen käytännössä kokonaan. En uskaltanut enää istua koneella ja välttelin puhelimen käyttöä muuhun kuin tarpeelliseen. Tämä ehkä auttoi hieman asiaa, mutta kesän työt erittäin selkää ja niskaa rasittavassa työssä taas ei auttanut. Kesä oli tuskaa. Alkuun oireilu lamautti; olihan se pelottavaa oireilua aiemmin niin terveelle nuorelle ihmiselle, eikä kukaan osannut antaa syytä. Kuitenkin fysioterapeutit ja kanssaeläjät saivat pikkuhiljaa minut itsenikin vakuuttuneeksi että syy voi todellakin olla lihaksissa, ryhdissä ja kropan väärässä käytössä. Aloin saamaan hyviä harjoitusohjeita ja lisättyä taas liikuntaa. Turhauttavaa se tosin oli. Hidasta ja takapakkeja tuli usein. Mutta ajan kanssa tilanne korjautuu. Olo paranee, tuntohäiriöt häviävät, päänsäryistä tulee harvempia. Elämä voittaa taas! En halua kokea tätä uudelleen enää.

Sitä ei uskoisi, kuinka lihasperäiset pikkuongelmat voivat kasaantuessaan poikia isoja ongelmia. Kesän ja syksyn olen joutunutkin tekemään todella paljon työtä tilanteen korjaamiseksi ja joutunut käyttämään paljon rahaa fysioterapiaan ja hierontoihin. Tilanne korjaantuu, mutta edelleen niska ja pää muistuttavat herkästi, jos koneella asento on huono, on istunut liikaa tai jättänyt liikkumatta. Tästä vahingosta nyt viisastuneena haluankin muistuttaa teitä muitakin pitämään itsestä huolta. Toki jokaisen vartalo on erilainen, kuin myös elämäntilanteet, jotka ehkä minunkin tilanteessani ovat edesauttaneet ongelmien syntymistä (eikä edes puhuta siitä sopasta mitä juuri tähän väliin päätti sotkea diagnoosia odottava, hoitamaton keliakiani). Valitettavasti vain terveyttää oppii arvostamaan vasta silloin, kun sen kanssa ilmenee ongelmia, ja ymmärrettävästi se ennaltaehkäisy ei tunnu koskevan itseä ennen kuin kroppa tekee tenän. Etenkin meillä nuorilla ihmisillä on taipumusta tähän.

Esimerkkinä huonon ryhdin vaikutuksista useampi on varmaan nähnyt alla olevan kuvan Hansrajkin tutkimuksesta, jossa laskettiin huonon päänasennon aiheuttavan pahimmillaan yli 27 kilon ylimääräisen rasituksen rintarangalle. Voitte kysyä fysioterapeuttisista yksityiskohdista tarkemmin pieneltä keltaiselta blogi-kollegalta, mutta se on paljon se. Pitkällä tähtäimellä muutokset rangassa ovat ikävät, mutta onneksi vältettävissä. Sillä ON merkitystä kuinka näyttönsä asettelee ja istuu, vaikka tiedän kyllä kuinka vaikeaa sitä oikeaa ryhdikästä asentoa on pitää. Myös pelaamisen ja koneella työskentelyn tauottaminen, sekä verryttely ja venyttely unohtuvat helposti kun hyvä peli imaisee sisäänsä tai on kiire työskennellessä.

HANSRAJ K, 2014. Assessment of Stresses in the Cervical Spine Caused by Posture and Position of the Head.

Ongelman merkityksen tajuaminen ja oman toimintansa tiedostaminen ovat kuitenkin avain asioiden korjaamiseen. Kun vain on viitseliäisyyttä ja kiinnostusta omaa tämän hetkistä ja tulevaa terveyttä kohtaan, voi valinnoillaan tehdä kauas kantoisia ratkaisuja. Ymmärrettävästi kaikkia ei kuitenkaan kiinnosta esim. liikunta. Toiset eivät koe saavansa siitä mielihyvää tai hyötyä. Ei sekään ole väärin. Jo ergonomisilla valinnoilla työskentelypisteessään saa kropan kuormitusta vähennettyä. Eikä liikunnan tarvitse olla kahden tunnin hikilenkki tai punttitreeni kuudesti viikossa. Jo päivittäin muistettu lyhytkin verryttely aika ajoin on jotain.

Oma tavoitteeni tälle vuodelle onkin kaiken kiireenkin keskellä ottaa aikani liikunnalle ja lihaskunnon ylläpitämiselle, muistaa tauottaa koneella istumista ja käyttää kehoani siihen, mihin se on tarkoitettu; liikkumiseen. Tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että pelaaminen harrastuksena jäänee vähemmälle (ja näin ollen kirjoittelemisen aiheet). On se kuitenkin sen arvoista.

Koettekos lukijat pelaamisesta olevan terveydellenne haittaa? Ärsyttääkö terveyspaasaus? Olenko nyt terveysnatsi?

Tälläisestä vois olla hyvä aloittaa

read more

Mietiskelin eräässä joulukuun kommentissa ammattini aiheuttamaa ristiriitaa ajatusmaailmassani, kun kyse on peleistä ja pelaamisesta. Siis sitä, että en esimerkiksi osaa työyhteisössäni puhua luontevasti pelaamisesta, sillä se tavallaan sotii sitä vastaan, mitä teen työkseni. Tunnen jonkin tasoista syyllisyyttä siitä, että en ehkä aja ammattini sanomaa vapaa-ajalla ihan toivotulla tavalla. Meikäläinen on siis ammatiltaan fysioterapeutti.

Mitä fysioterapeutti sitten tekee, että poden aina silloin tällöin säännöllisesti pelaamisesta omantunnontuskia? Minulle fysioterapeutin rooliin on kuulunut 2,5 työvuoden sisällä niin liikunnanohjausta ja luennointia hyvinvoinnista toimintakyvyltään terveille ihmisille, kuin myös päivittäisen perusaktiivisuuden ylläpitoa ja sen merkityksen alleviivausta potilaille sairaalaolosuhteissa. All in all, fysioterapeutin perusidea on välittää tietoutta aktiivisuuden ja liikunnan hyödyistä lähes tilanteessa kuin tilanteessa, ja antaa ihmisille välineitä toteuttaa luontaista tarvettaan liikkua. Joissain tapauksissa toki joudutaan manuaalisesti käsittelemäänkin (hieromaan jne.) asiakasta, mutta pääsääntöisesti idea on, että terveellä ja vahvalla keholla pystyy hoitamaan ja ennaltaehkäisemään monia vaivoja riippumatta iästä, sukupuolesta tai terveydentilasta. Mitä vähemmän paikallaan oloa (ja istumista) vapaalla tulee, sitä parempi.

Ja vaikka monesti kuuleekin meitä kutsuttavan potilashuoneissa kiduttajiksi (allekirjoittanutta myös kotona), emme patista ihmisiä liikkeelle vain koska lääkäri määrää tai koska se nyt vaan sattuu olemaan meidän työtä. Teemme sen, koska uskomme ja TIEDÄMME sen olevan tärkeää. Etenkin esimerkiksi sairaalaolosuhteissa, jossa itse työskentelen, mutta myös kaikkena muuna aikana muun elämän rinnalla.

Pelaaminen siis sotii pitkälti juuri tätä perusaktiivisuutta vastaan. Tietokoneella, telkkareiden edessä ja puhelimet kourassa istumisella on äärettömän monia negatiivisia terveysvaikutuksia (Tekstilistan perusteella tästä on ilmeisesti tulossa vielä sairaanhoitaja-bloggaajakollegani, eli Joren postausta vielä erikseen), etenkin kun sitä tekee päivittäin ja useita tunteja kerrallaan. Verenkierto, lihastasapaino, aineenvaihdunta - siinä lyhyttä listaa siitä mitkä osiot elimistöissämme joutuvat ristituleen asettaessamme hanurimme pelituolille.

Mitäpä silti teen vapaapäivän koittaessa? Istuudun äärimmäisen epäergonomisen työpisteeni ääreen (Postaus: Niin mikä fysioterapeutin peliergonomia? ), ja kuinka ollakaan, hetken päästä huomaan olevani juuri se henkilö, jota esitän kertoessani asiakkailleni ja potilailleni huonosta ryhdistä. Selkä on valunut kumaraan ja pää on työntynyt eteen.  Lisäksi sitä huonossa asennossa istumista tulee harrastettua ihan liiaksi asti. Esimerkiksi Fallouttia pelatessani saattaa kulua yksi, hups, kaksi, HUPS, kolme tuntia ennen kuin liikahdan sohvatyynyltäni mihinkään. Ja siitäkös elimistö kiittää. Toisinaan joudun todella kamppailemaan itseni kanssa, että jaksan raahautua pelikoneeni äärestä kuntosalille kyykkäämään.

Koen, että missä tahansa asiassa opettajan kuuluu olla esimerkki. On todella kaksinaamaista ensin opettaa toisia muuttamaan, jos itse nurkan takana on pahempi kuin oppilaat. Niin varhaiskasvatuksen käytöstavoissa, lääkärin savuttomuudessa kuin fysioterapeutin elämäntavoissa, on esimerkillä ylivoimainen voima. Miltä esimerkiksi tuntuisi kuunnella 150-kiloisen, röökiltä haisevan lääkärin elämäntaparemonttia koskevaa paasausta? Tekopyhää, much? Voitko sanoa tuon lääkärin sanomalla olevan oikeaa painoarvoa? - Niinpä. En uskonutkaan. Fysioterapeutin ollessa kyseessä potilaille tulisi välittyä kuva ihmisestä, joka liikkuu siksi koska se tekee oikeasti hyvää, ja ihmisestä, joka haluaa opastaa potilasta juuri siitä samaisesta syystä. Täydellisen fysioterapeutin tulisi ilmentää liikunnasta saatavia hyviä puolia - energisyyttä, painonhallintaa ja kaikessa kohtuullisuudessa myös lihasvoimaa ja kestävyyttä. Samalla tulisi välittää potilaille ja asiakkaille myös tunne siitä, että heistä ja heidän asiastaan oikeasti välitetään. Huh, siinäpä vasta haaste melkein kelle tahansa perus mönkiäiselle.

Kaikkea emme voi hallita, ja esimerkiksi geeniperimä ja sattuma voi ajaa urheilullisenkin ihmisen tilaan, jossa sormen heilauttaminen on täyttä työtä. Ja kaiken hyväksi ihminen on inhimillinen. Ehkä voin samaistua paremmin asiakkaideni ja potilaitteni kuin ne, jotka eivät asiaa ymmärrä lainkaan, ja ketkä saavat saman euforisen tunteen vaikkapa juoksulenkiltä? Tiedän, ettei aktiivisuutta saada sormia napsauttamalla vaikka ihmisellä onkin luontainen tarve liikkua. Joskus sen asian eteen täytyy tehdä runsaasti töitä.

Lisäksi onhan pelaamisella paljon hyviäkin puolia (tästäkin lisää myöhemmässä postauksessa), eikä elämän mielestäni tarvitse olla pelkkää suorittamista. Elämästä täytyy nauttia, ja jos pelaaminen on jollekin nautinto, miksi sitä ei saisi tehdä. Pointtini on vain, että ajoittain tunnen ääretöntä turhautumista, kun pelaamiselle jää vähän aikaa (esimerkiksi viimeviikolla), ja toisaalta ajoittain työpaikan kahvipöydässä sitä miettii, että olenkohan ihan väärällä alalla (en ole).  Sisälläni on ristiriita, joka ehkä näin ylöskirjoitettuna ei kuulosta kovin suurelta, vaikka joskus sellaisen siitä osaankin rakentaa.

Onko kenelläkään muulla ajoittaista alitajuista syyllisyyden tunnetta pelaamisesta?

**
P.S. En oikeasti näytä kieltä joka kuvassa. Ihan aikuisten oikeasti. >:( read more

Minulle joulunaika merkitsee ennen kaikkea yhdessä- ja läsnäoloa, eikä sitä ei saavuteta istumalla tietokoneella tai konsolin edessä.

Aikoinaan jouluaatto oli ainoa päivä, jolloin tietokoneen aukaiseminen oli kiellettyä, ja turvauduimmekin useina vuosina pikkuveljeni kanssa Shakkiin ja muihin klassisiin kahden henkilön lautapeleihin. Se on siis jälleen jokin traditio, jotka ovat tunnetusti lähellä allekirjoittaneen sydäntä. Lisäksi usein joululahjaksi saadaan lautapelejä, joita täytyy tietenkin kokeilla. Asiaa helpottaa vielä se fakta, että yleensä joulun aikaan ihmiset kokoontuvat yhteen ja peliporukka saadaan kasaan helposti.

Tänä vuonna sain kokeilla jopa kokonaista kahta täysin minulle uutta ja tuntematonta peliä: La Cucarachaa ja Huhupuheita. Minulle lautapelit ovat edustaneet kaikista eniten mahdollisuutta viettää laatuaikaa ihmisten seurassa, joten mikään lautapelien kriittisin harrastaja en missään nimessä ole, mutta halusin esitellä nämä PELIT teillekin!

La Cucaracha oli näistä kahdesta pelistä enemmän sellainen koko perheen peli, jota voi pelata pienempienkin lasten seurassa, mutta josta irtoaa eniten iloa silloin kun sitä pelataan aikuisporukalla tuskanhiki otsalla ja verenmaku suussa. Pelissä on tarkoituksena saada pattereilla toimiva, vimmatusti pelilautaa ympäri pärisyttelevä torakka joko a) omaan ansaan, tai b) muiden ansoihin. Ötökän ohjailu toimii pelilaudalla olevia ruokailuvälineitä kääntelemällä nopan asettamien sääntöjen mukaan. Mikäli nopasta siis napsahtaa lusikka, saat kääntää mitä tahansa pelilaudalla olevaa lusikkaa. Jos taas noppa näyttää kysymysmerkkiä, on kääntämisessä vapaat kädet. Ansaan tippunut torakka ansaitsee pelaajalle ötökkämerkin, ja se, kuka saa 5 ötökkämerkkiä käsiinsä, on säännöistä riippuen a) voittanut, tai b) hävinnyt.

Kun peliin otetaan myös käyttöön armoton aikasääntö, jossa noppaa pyöräytettyäsi saat tehdä siirtosi huolimatta siitä onko edellinen pelaaja vielä strategioinut riittävästi, saadaan aikaan kaaos, josta ei voi kuin nauttia.


Toinen uusi tuttavuuteni oli Huhupuheita, joka oli ainakin minulle erittäin mieleinen!

Huhupuheissa tarkoitus on pelata rikkinäistä puhelinta piirtämällä ja arvaamalla. Kahden klassikkopelin sekoitus siis. Kirjaimia tai numeroita ei saa käyttää, puhua ei saa - kaikki riippuu piirrustuksistasi ja siitä, kuinka selkeitä ne ovat seuraavalle pelaajalle.

Pelissä jokainen pelaaja (3-8 pelaajan peli) saa oman vihkosensa, joka kiertää kierroksen pelaajien välillä vuoroin saaden sivuilleen arvauksia ja vuoroin piirroksia. Vihkoon kirjoitetaan ja piirretään tusseilla, joiden jäljet saa vihkosta pyyhittyä pakkauksessa mukaantulevien lappusten (tai talouspaperin) avulla jokaisen kierroksen jälkeen.

Sana, joka pitää piirtää ja arvata, määräytyy jaettujen korttien ja noppaluvun mukaan. Ajoittain saa keksiä myös omia sanoja, joilla peliin saa omanlaisensa pikkutwistin (nimim.Väliliha). Tarkoitus on saada sanat kulkemaan sellaisina viimeiselle pelaajalle asti, jolloin pisteitä ropisee jokaiselle pelaajalle ja aloittajalle kokonaista kaksi. On pelaajista kiinni, miten pilkuntarkasti sanat on saatava läpi, että pisteitä saa.

Esimerkiksi
Noppaa heitetään ja saan oik.puoleisen kuvan mukaisesti sanaksi sähkökitaran. Piirrään sähkökitaran vihkoseeni (kts. kuva alla) ja annan vihkon eteenpäin. Seuraavana vuorossa oleva Mies arvaa piirrustukseni oikein, kirjoittaa sanan vihkoon ja antaa eteenpäin. Kolmantena joukossa oleva J piirtää oman versionsa sähkökitarasta, jonka jälkeen vihko kiertää viimeiselle pelaajalle E. E ei kuitenkaan ymmärrä J:n piirrustusta vaan arvaa piirroksen esittävän banjoa, kirjoittaa arvauksensa ylös ja palauttaa vihkon ensimmäiselle pelaajalle eli minulle. Pisteitä saavat minä ja T. J ei saa pisteitä koska ei osannut tuottaa tarpeeksi selkeää kuvaa E:lle arvattavaksi, eikä E puolestaan saa pistettä koska ei arvannut sanaa oikein.

Todella, todella hauska peli, jota eilen pelatessani sain pariin otteeseen sen sellaisen naurukohtauksen, jota ei vain voi lopettaa ihan noin vain. Meitä oli pelaamassa neljä, mutta olisi mielenkiintoista kokeilla peliä kahdeksalla henkilöllä, sillä väärin arvauksen mahdollisuus ja sanan kehittyminen olisi todennäköisempää. Eipä sillä, kyllä neljälläkin kerkesi mm.limbo muuttua radioaalloksi.

Miehen Paavo Pesusieni. Ylänurkassa Ananas, jossa se asustaa.

***

Mistä peleistä teidän jouluaikanne on tänä vuonna muodostunut? Onko teillä tapana pelata lauta- tai korttipelejä enemmän jouluisin?  read more

Luukku 22! 

22.1. Lempi-perinteinen-peli / Favourite classic game
Tätä varten piti taas tehdä Google-tutkimusta, kun en ollut ihan varma mitä tällä haettiin, ja teinkin valintani sen perusteella mitä pelejä google minulle ehdotti hakusanoilla "classic game".

Kuten jo todettua, minun klassikkopelini sijoittuvat pitkälti Amigan tai tietokoneiden pariin, sillä NESiä tai muita konsoleita meillä ei ollut. Amigalla Superfrogin lisäksi koviksia olivat Dynablaster ja Bubble Bobble, jotka molemmat saivat ruututilaa googlen klassikkopeli-hakutuloksissa. Dynablaster, tai tutummin Bomberman, oli kuitenkin aikoinaan meille vähän liian vaikea peli ja lähinnä vain katsoimme äitin pelaamista. Bubble bobble oli kuitenkin eri asia, ja siksi se nousee tänään palkintopallille, hops!

Bubble bobble on yksi Amigan ja monen muunkin alustan legendaarisimpia pelejä, jossa ohjataan pieniä lohikäärmeitä, joka puhaltelevat kuplia. Baron Von Blubba on siepannut veljesten tyttöystävät, ja pitää heitä vankinaan sadan (100) monstereita kuhisevan kentän takana. Viholliset siepataan kupliin, ja kuplat (ja samalla viholliset) puhkaistaan pääpuskuilla. Tarkoituksena on siivota kentät vihollisista, edetä ja siinä sivussa kerryttää pisteitä.

Bubble Bobblea en muista koskaan pelanneeni läpi, mutta silti se nostattaa huulilleni hymyn. Perusidea on hyvin yksinkertainen ja ymmärrettävä. Se haastaa, olematta silti liian vaikea, ja se sisältää perusmekaniikkansa lisäksi muitakin tapoja kukistaa viholliset. Kaverin kanssa pelattaessa pystyi hyvin pelaamaan yhteen ja kommunikoimattomuudesta sakotettiin, kun yhtäkkiä jäätkin kaverin kuplaan. Ökkömönkiäishahmot ovat hauskoja ja lohikäärmeet sympaattisia. Värit ovat tasapainossa tumman taustan kanssa. Kertakaikkiaan onnistunut tekele, jota on melkeinpä ikävä!

22.2. Peli, jonka pelaaminen on suunnitelmissa

Pääasiallisesti suunnitelmissa on pelata läpi pelit, jotka minulla on kesken. Siis pitkä, PITKÄ lista pelejä, johon kuuluvat muunmuassa seuraavat pelit:

Borderlands 2
BattleBlock Theater
Skyrim
Game of Thrones - A Telltale Games Series
Lara Croft and the Temple of Osiris
Star Wars Knights of the Old Republic I
Tales from the Borderlands (vain viimeistelyä vaille valmis)

Näiden lisäksi lisäksi minulla on toinen pitkä lista pelejä, joita en ole vielä aloittanut, mutta jotka ovat asennettuina Steamissa vain odottaakseen tuplaklikkausta kohdalleen:

Batman: Arkham Origins
Borderlands Pre-Sequel
BioShock Infinite
Star Wars Knights of the Old Republic II
Superfrog (the one and only, ORIGINAL)
The Walking Dead season 1 & season 2

Eniten ehkä kuitenkin suunnittelen ja toivon pystyväni näppistelemään Fallout 4n loppuun, vaikka toisaalta hyvän pelin loppuminen kesken aina tietyllä tavalla pelottaakin. Hyvän pelin osuessa kohdalle siitä haluaisi vain nauttia niin pitkään kuin mahdollista. Fallout4 kuitenkin vie aika paljon ajastani, ja tammikuussa jälleen alkavat työt eivät ainakaan edistä peleihin kulutettavan ajan määrää (tarkalleen ottaen se poistaa sitä n.42 tuntia viikossa). Tähän mennessä en ole juuri mainquesteja eteenpäin pelaillut tarkoituksenani viivyttää pelin nautiskelua, mutta kun kutsu töihin kävi, muuttuivat suunnitelmat.
Toivottavasti siis ainakin ennen loppiaista saisin tuon monsterin taputeltua, vaikka ihan toista uskon, sillä tiedän itseni ja joulurutiinini. Saapa nähdä. Tavoitteitahan saa aina olla. :D

**

read more

Luukku 14: Kuva tämänhetkisestä (tai viimeisimmästä) peliaiheisesta taustakuvasta.

                                        JA

                     Screenshot pelistä, jota pelaat tällä hetkellä.

Syy, miksi laitoin kaksi haastetta juuri tälle päivälle muokatessani 30-päivän haastetta joulukalenteriksi, on se, että tänään on pikkuveljeni Jermun syntymäpäivä. 

Pikkuveljeni on hyvin suuri osa syytä, jonka vuoksi minä pelaan pelejä. Olen ajautunut arvostamaan pelejä Jermun vanavedessä, vaikka pelihistoriamme alkoikin samaan aikaan, ja usein uusia pelejä tulee kokeiltua nimenomaan tämän suosittelemana. Kaksi haastetta on siis tavallaan kunnianosoitus ja juhlistus Jermulle. Hyvää syntymäpäivää! 

J:"Ding 25!", L:"Gratz!"

Hyvin sattui myös kaksi aika pientä haastetta samalle päivälle, joten luukku ei vielä turhaan paisu tässä vaiheessa joulukuuta. Järkevä homma myös heille, jotka tämän joulukalenterin apinoivat omaan käyttöönsä. :D 

14.1.VIIMEISIN PELIAIHEINEN TAUSTAKUVA

Viimeisimmästä peliaiheisesta taustakuvasta on aikaa. Tällä hetkellä taustalla on Star Warsia, sitä ovat edeltäneet tylsät lumi+syksy-aiheiset kuvat. Minulla siis ei ollut tätä postausta aloittaessani minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä viimeisin pelitaustakuva on ollut. Kuvakansiota selaillessani vastaan tuli kuitenkin kokonainen Dotataustakuvat-kansio, joka palautti minut takaisin raiteille. Eli viimeisin peliaiheinen taustakuvani on ollut vaihtuva kokoelma Dota2 -aiheisia kuvia. Ne vaihtuivat muistaakseni 20 tai 30 minuutin välein. Tässä muutama esimerkki:

14.1.1. Tiny.

Ehkä lempparini koko kuvasarjasta. Kuvassa esiintyvä Tiny oli ehdolla myös luukussa 2 - yksi lempipelihahmoistani siis!

14.1.2. Luna

14.1.3. Radiant

Yhteensä vaihtuvia kuvia on kansiossa 63, joten ei, ette näe niitä kaikkia.

14.2. SCREENSHOT PELISTÄ, JOTA TÄLLÄ HETKELLÄ PELAAN

Tällä hetkellä pelejä on peluussa 3 kappaletta: Pleikkarilla pelaan miehen poissaollessa tai muuta tehdessä Fallout4:sta ja pöytäkoneella vuorottelevat oikeastaan Borderlands 2 ja Knights of the Old Republic. Mitään superaktiivista pelaamiseni ei kuitenkaan ole viimeisen viikon aikana ollut.

14.2.1. Fallout 4

Vaikka vasta sanoinkin että piti nostaa vaikeustasoa vaikeammalle, niin kyllä se pelaamattomuus asiat taas korjaa. Kun ei ole reiluun viikkoon, melkein kahteen, koskenutkaan Pleikkariin, niin sain taas laskea vaikeustason normaalille. Onneksi vaikeustason säätö onnistuu niin äärimmäisen helposti, että kun taas saa otteen peliin, niin on helppo nostaa sitä takaisin vähän vaikeammaksi.

wow. much fashion. such model. wow. very tasty.

Power armoreita on kertynyt jo kolme kappaletta!

14.2.2. Borderlands 2

Aloitettiin viime viikolla Jermun kanssa Borderlands 2 uusiksi. Päätin kokeilla hahmoluokkana vähän kaukaiseksi jäänyttä sireniä, kun taas Jermu pelailee commandolla. Hahmoluokkien välillä on hyvä toimivuus; kun minä nostan jonkun ilmaan, Jermun turretti ampuu sitä sydämensä kyllyydestä. Tällä hetkellä ollaan päästy jopa Sanctuaryyn saakka, sillä kaikki nurkat nuohotaan läpi, ja (huoh) kaikki Rakkit ammutaan taivaalta alas.

Koska Zeroni on vahvasti sniper-luokkaa, ja aseet ja niiden puhdas damage ovat tulleet enemmän kuin tutuiksi, lähdetään Lallillani niin elementaliin suuntaan kuin mahdollista.

14.2.3. Knights of the Old Republic

En itsenäisyyspäivänä voinut erinäisistä syistä johtuen pelata KotORia lainkaan, joten se on jäänyt Falloutin kanssa vähän vähemmälle peluulle. Tällä hetkellä seikkaillaan vielä viemärinkatkuisissa tunnelmissa Tariksessa.

**

Sellaista täällä, millaiselta teidän kuvalistanne näyttäisi?

read more

Tales from Borderlands

Sweet mother of God ja kuusi muuta. Pienimuotoisia ihmeitä saatte ihmetellä tässä tekstissä kaksi:

1) Se yksinkertainen fakta että "minä vahingossa tämä kirjoitus".

2) Höyrypieruiltuani Dota2ssa viimeisen kaksi vuotta, otin asiakseni joulukuussa 2014 antaa itselleni aikaa ja poistin noin 840 tuntia elämääni kuluttaneen pelin pois Steamin pelikirjastostani. Delete Dota - check.

Miksi tuota jälkimmäistä näin ihmeenä tuon esille, on se fakta, että kun yhdestä asiasta luopuu, on aikaa muullekin. Tässä tapauksessa muille peleille. Peleille, joista voi ehkä oikeasti kirjoittaa. Mikään turhan suuri pelillinen ja blogillinen comeback kyseessä ei luultavamminkaan ole, mutta hei - aika mikä aika.

Battleblock Theatre

Pelailtuja pelejä onkin kertynyt pieni kourallinen. Kaikkia en ole vielä saanut läpäistyä, toisia olen pelaamassa jo toista kertaa läpi.

PC

Wolf Among Us x 1½

Tales from Borderlands
Game of Thrones - a Telltale Game Series

Borderlands 2

Battleblock Theatre

Elder's Scroll - Skyrim

Lara Croft and the Temple of Osiris

Sid Meyer's Civilization: Beyond Earth
SimCity
Minecraft
Diablo III: The Reaper of Souls

PS4
inFAMOUS First Light
Valiant Hearts - The Great War
Trials Fusion

Skyrim

Niinkuin huomata saattaa; olen yhä vahvasti tiimissä "great PC-master race". Konsoleilla pelatessani tunnen pitkälti vahvaa yksin pelaamisen henkeä, enkä suoraan sanottuna osaa arvostaa sitä. Vaikka tietokoneella pelatessani pelaisinkin yksin, on silti lohdullista tietää, että Steamin ollessa auki saatan jutella samalla kavereilleni toisella puolella Suomea.

Mikä on myös huomattavaa, on että olen höpsähtänyt Telltale Gamesin storytelling-peleihin, joissa periaatteessa jokaisella valinnallasi on vaikutuksia loppupeliin ja sen etenemiseen. Paljon olen kuullut tästäkin pahaa sanaa, kun "Valinnat ovat täysin yhdentekeviä lopputuloksen kannalta", mutta itse olen näistä peleistä (Wolf Among Us, Tales from Borderlands & Game of Thrones) pitänyt kovastikin. Minulle ainakin toistaiseksi riittää tämä mahdollinen illuusio tekemästäni valinnasta. Tällä hetkellä olenkin pelaamassa Wolf Among Usia toista kertaa läpi täysin erilaisin valinnoin ja toivon näkeväni erilaisen lopputuleman. Tietenkin perusjuoni ja sen kulmakohdat ovat edelleen samat, mutta olen muistaakseni ennenkin ilmaissut, etten täyttä sandboxia peleiltä odotakaan.

Wolf Among Us

Mutta tämmöisie! Ehkäpä jaksan vielä rustata toistamiseenkin jonkinlaisen postauksen kaltaisen. Ainakin Wolf Among Usista olen jo pientä tavailua luonnostellutkin ja palaisin halusta kertoa myös muista Telltalesin peleistä. Kerrankin olen hei tämän vuoden pelejä pelaamassa ihan niinkuin...tänä vuonna! 

Hyvää alkuvuotta 2015 ja kivaa kevättä ja mitä kaikkea tässä on jäänyt toivottelematta...!, 

read more