Näytetään tekstit, joissa on tunniste vlogging. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. elokuuta 2013

Päätöksiä, päätöksiä.

Taas tämmöinen ihmeellinen blogi-minitauko, joka johtuu siitä että, omg, meillä on elämä myös koneidemme ulkopuolella. Hirveetä wannabe-nörttäilyä siis.

Away from Keyboard: Täytin vuosia, kävin työhaastatteluissa ja sain osa-aikaisen, mutta oman alani työn. Juhlia, juhlia. Netittömyyttä. Hurjan paljon netittömyyttä.

Back to business: Serkkuni varasi tässä taannoin itselleen Rayman Legendsin, jonka kylkiäisenä hän sai ilmaisen kopion Rayman Originsia.Miksikö tämä kiinnostaisi meitä? Siksi, että minä sain onnekkaana tämän kopion itselleni! Kuten normaalia, kuljen pelimaailmassa noin puolitoista vuotta jäljessä.

Rayman Origins on tasohyppelypeli, joka sijoittuu rakastettavan sädemiehemme maailmaan, ja jota voi pelata joko yksin tai yhdessä yhdestä kolmeen kaverin kanssa. Minulla kun ei liiemmin noita kavereita ole...tai korjaan; minulla kun ei liiemmin noita samanlaisia pelejä pelaavia, samassa kaupungissa asuvia kavereita ole, täytyy minun luultavasti tahkota peli yksin läpi. Ainakin ensin. Tätä siis odotellessa!


Mietin myös vaihtoehtoa siitä, että tekisin vähemmän täydellisestä pelaamisestani videoita, joka ehkä antaisi lisäarvoa ja -ulottuvuuksia varsin teksti- ja pelikuvapainotteiseen blogiimme. Videot linkitettäisiin RAGEQUITin youtube-channelilta (joka muuten on jo tällä hetkellä täyttä totta, joskin vain hyvin vaiheessa) blogiin lisämateriaaliksi, eli siis tekstin ohelle.

Videoiden kielestä olen kamppaillut itsekseni jo pitkään. Suomi vai englanti? Videot tuntuisi luonnolliselta tehdä englanniksi varsinkin kun ne olisivat youtubessa, mutta blogin vaikutus saa minut kyseenalaistamaan valintaani. RAGEQUIT on kuitenkin suomenkielinen blogi, joka käsittelee suomalaisten naistenalkujen käsitystä pelimaailmasta. Englanninkielisillä videoilla kuitenkin tavoittaisin myös pelimaailmasta tuttuja kavereitani, joiden kanssa puhun vain englantia. Kompromissistakaan en tiedä. Olisiko hassua, jos osa videoista olisi suomeksi ja osa englanniksi? Minusta tuntuu siltä.
                                          - Kaipaan siis aiheeseen liittyen kommentteja! Mitä mieltä te lukijoina ja mahdollisina katsojina olisitte? Kumpi miellyttäisi korvianne, vai olisiko vain parempi jättää koko video-hömpötys toisille, asiaan paljon enemmän perehtyneille gamereille (en.gamer)?  
read more
Blogger Template by Clairvo