perjantai 12. elokuuta 2016

The Elder Scrolls Legends - Hearthstone pikku twistillä


The Elder Scrolls Legends -korttipeli tuli minulle itselleni aivan puskista. Törmäsin Twitterissä PCGamerin twiittiin, jossa kerrottiin tästä avoimeen betaan siirtyneestä korttipelistä, joka hyvinkin paljon muistutti Blizzardin Hearthstonea. Itsehän en ole juuri Hearthstonea pelannut kuin kokeeksi, ebkä äkkiseltään juuri välittänyt, mutta koska kyseessä on Bethesdan peli ja Elder Scrolls miksen antaisi sille mahdollisuutta.

Päästäkseen pelaamaan, täytyy ladata Bethesdan oma launcheri. Jep, hyvin samanlainen launcheri kuin Blizzardillakin. Launcherista löytyy asennettavaksi myös Fallout Shelter, sekä Fallout 4 creation kit. Myös tässäkin launcherissa on mahdollista lisätä kavereita, joilta löytyy samainen launcher ja account.


Kun peliin ensin kirjautuu, saa valittavakseen avatarinsa kymmenestä eri Elder Scrolls maailman rodusta. Tämä ei ole  mikään toi-näyttää-kivalta-tyylinen valinta, sillä rodulla on oikeasti väliä. Usein rotuominaisuus liittyy tietyn tyyppisten korttien nostamiseen pakasta. Koska en jaksa kaikkia käydä erikseen läpi, olkaa hyvät ja katsokaa kuvaspämmäys tekstin lopusta.



Seuraavaksi peli antaa sinulle tehtäväksi pelata Story-modea, jossa opetellaan pelin perusteet tekoalyä vastaan. Tarinassa tulee edetä tietyn verran päästäkseen pelaamaan AI:tä vastaan practise pelejä tai versus pelejä. Story-modea pelatessa saa myös uusia kortteja pakkaan, sekä joutuu tekemään valintoja pakkaan haluamiensa korttien suhteen. Itseäni ainakin ahdisti tehdä joitakin valintoja, sillä tarinan vuoksi olisin halunnut valita yhtä, mutta pakkani vuoksi taas toista. Tarina oli itsessään vähän meh. Ei mitään erikoista, eikä sillä ollut oikein mitään tekemistä alun set upin kanssa, mutta ei se mitään.Tulipahan perusteet selville ja kortteja pakkaan!



Aivan kuten Hearthstonessa, tässäkin pelissä saa hyvin samaan tapaan luoda omia korttipakkojaan, tai muokata jo olemassa olevaa viittä pakkaa. Pakkojen kokoamisessa periaate on, että kukin pakka voi koostua kahdesta atribuutista, joita ovat intelligence, willpower, strenght, agility, endurance ja lisäksi neutraaleja kortteja, joita voi laittaa jokaiseen pakkaan. Pakan minimi koko on 50 korttia. Uusia kortteja voi ostaa peleistä voitettavalla kullalla (100 kultaa per kuuden kortin pakka) tai oikean elämän valuutalla. Kortteja voi myös hajottaa soul shardeiksi, joista voi craftata uusia kortteja pakkoihin. Korttien hahmoilla voi olla erilaisia ominaisuuksia drainista silenceen tai summoneihen, tai olla olematta mitään. Osa korteista taas on esineitä, joilla parannetaan hahmojen damagea ja kestoa. Hauska ominaisuus ovat myös support kortit, jotka antavat hyötyä passiivisesti aktivointinsa jälkeen, niin kauan ennen kuin vihollinen vetää hihastaan kortin joka tuhoaa support-kortin. Luonnollisestikin korttien asettaminen laudalle vie manaa, joka lisääntyy jokaisella vuorolla.


Myös pelilaudalla on pieni twisti. Versus pelissä laudalla on tavallinen light lane ja shadow lane, jolle asetettavat kortit näkyvät vastustajalle, mutta joihin ei voi hyökätä elleivät ne ole paljastaneet itseään hyökkäämällä ensin. Joillakin taikakorteilla tosin näitäkin shadow lanen hahmoja saa pudotettua pelistä ennen paljastumistaan. Ymmärrettävästi myöskään korteilla ei voi hyökätä toiselta lanelta toiselle (paitsi jos kortti on Blood Dragon). Story-modessa on myös tuulinen pelilauta, jossa tuuli saattaa heittää hahmoja linjoilta toisille sattumanvaraisesti. Ottaen huomioon että peli on vielä beta-vaiheessa, voi erilaisia lautoja versus-peliinkin ilmestyä. 

Pelaajilla on myös kuvakkeensa ympärillä Hp:n lisäksi 5 runea. Jokaista menettämäänsä 5 hit pointia kohti menettää yhden runen ja runen menettämisestä saa nostaa pakasta kortin. Hyvällä tuurilla kortti on Prophecy-kortti, jonka saa pelata vastustajan vuorolla ilmaiseksi.


Näin niin kuin muutamien tuntien ja 12 levelin jälkeen (niitä leveleitä saa alkuun aika helposti) voisin sanoa että kyseessä on ihan kelpo korttipeli, joka ainakin itselleni nappaa Hearthstonea paremmin. Tykkään kaiken kaikkiaan pelin pienistä twisteistä ja artworkista. Musiikki on hieman itseään toistavaa tosin. Pelin perusteiden hoksaaminen käy käden käänteessä, mutta tuurilla on silti iso merkitys lopputuloksen kanssa. Turhaa väninää pelissä vältetään Hearthstone-tyylisellä kommunikaation quick menulla, joka on mielestäni aivan riittävä tapa. Pelit ovat mukavan lyhyitä, mutta ongelmaksi muodostuukin se, että niitä tulee otettua helposti monta putkeen.

Summa summarum: Jos tykkää Hearthstonesta, kannattaa kokeilla. Tai ihan muutenkin.












read more

torstai 4. elokuuta 2016

Batman - The Telltale Series



Ei ole kellekään salaisuus että olen kova Telltale Gamesin ystävä. Pidän ajatuksesta, että pääsen vaikuttamaan tarinaan (vaikka kuinka vähäpätöisiä päätökseni olisivatkaan loppuratkaisun kannalta) ja TTG:n tarinat itsessään ovat olleet kokemukseni mukaansa tempaavia tekeleitä. Siis ullatus ei liene suuri, kun sanon että ostin TTG:n Batmanin jo ennakkoon (siis ja hei -10%!, käytännössä ilmainen!).

Perusmekaniikka on edelleen sama kuin aiemmin: reagoi taisteluissa, keskustele ja tee päätöksiä sitä mukaa mitä niitä eteesi ladotaan. Samalla päästään mukaan Batmanin seikkailuja ikään kuin suuremmassakin kokopitkässä supersankarielokuvassa.

Batman - The Telltale Seriesin ensimmäinen osa (episodeja 1-5) julkaistiin 2.8.16, ja pääsin eilen 3.8.16 sen kimppuun ihan tosissani. Ajattelin että nyt ainakin vähän makustelen uutta peliäni ja pääsen siinä kunnolla alkuun, niin hupsista! Vajaa 2 tuntia, ja ensimmäinen episodi oli läpi ajeltu. Kaiken tämän muuten piiiitkästä aikaa myös striimasin Twitchiin.


Paikkana Gotham. Bruce on ajaa uuden ystävänsä Harvey Dentin (uudeksi mainoslauseeksi valitsin: "A new FACE for Gotham"... GET IT?!) vaalikampanjaa Gothamin pormestariksi ja Brucen tuttavakavalkaadi täydentyy yhdellä uudella nimellä ja yhdellä vanhalla ystävällä. Aloitetaan siitä, ja jo kohta saadaan selville juonen pääongelma, joka varmaankin kasvaa ja selkiää pitkin matkaa.


Bruce Wayne saattaa olla Tony Starkin tavoin nero, miljardööri, playboy ja hyväntekijä, mutta näiden lisäksi hän on myös etsivä. Batmanilla on jos jonkinmoista vehjettä ja vempelettä, joiden avulla pelaaja pääsee tutkailemaan ympäristöään. Olen monesti miettinyt, että näissä TTG:n peleissä pitäisi pelata ilman oletuksena olevaa, huomionarvoisia asioita merkitsevää järjestelmää. Batmanissa olen sitä mieltä yhä vahvemmin, sillä silloin pelissä pääsisi oikeasti miettimään, että mitä kohtaa kannattaisi tarkastella lähemmin. Niinkuin Wolf Among Usissa, nyt myös Batmanissa sinun on löydettävä oikeat johtolangat, yhdistellä niitä ja tehdä niistä päätelmäsi. Ja voi juku, yhdisteleminen tehdään oikeasti pelissä ennen kuin pääset etenemään tutkimuksissasi. Tämän vuoksi juuri nuo vihjeet saattavat jäädä tulevaisuudessa pois päältä.

Jos tämä pyssymies ja tämä paalu yhdistetään...
...syntyy tämmöinen tilanne, jolloin saattaisin päästä livahtamaan ohi vartijan. Tai siis livahtamaan ja livahtamaan...
Aivan hirveästi ei vielä yhdestä episodista osaa sanoa, mutta innokkaana jään odottamaan tulevia jaksoja ja seikkailuja. Batman toimii minulla melkeinpä riippumatta ajasta ja paikasta, joten olin myös erittäin helpottunut, että ainakin toistaiseksi lempisupersankarini on saatu toimimaan myös Telltalen pelissä!

BÄTMÄÄÄN, nänänänänänänänänä BÄTMÄÄÄN!
Oottako Batman-kavereita? Kiinnostaako tämmönen tarinapeli vai ei?
read more

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Create-a-character

Lähdet seikkailemaan suureen hienoon uuteen maailmaan, jossa pääset taistelemaan hirvittäviä öllimöllejä vastaan ja seikkailemaan paikoissa, johon pääset vain haaveissasi (tai pahimmissa painajaisissasi). Hahmosi on sankari,  ja saat luoda hänestä mieleisesilaisen.  Kukapa meistä ei haluaisi olla sankari aina silloin tällöin? Minä ainakin.
Ostettuani Steam Summer Salesta Fallout 4:n jouduin luonnollisesti aloittamaan pelini alusta ja täten luomaan uuden hahmon leikittäväkseni, ja huomasin jälleen kerran luovani hahmoni samaan muottiin kuin aina ennenkin. Lähes poikkeuksetta roolipeleissä hahmoni, tai ainakin se ensimmäinen, on paras versio minusta.


Vaikka pääsääntöisesti luonkin itseäni seikkailemaan milloin minkäkinlaiseen galaksiin, täysin realistista versiota itsestäni en tee (eikä se usein edes ole realistisesti mahdollista), vaan parantelen hahmoani hieman. Saan kerrankin olla sankari, mutta myös ulkonäöllisesti kriittistä silmääni miellyttävä. Hahmoni on todellisuutta ehkä hieman laihempi, hieman särmikkäämpi ja charmimpi. Vaikka en varsinaisesti myönnä kannattavani ja ihannoivani mallikuvaa kansalaisesta, joka on pitkä, hoikka, FIT ja vaalea turpeahuulinen sinisilmä, niin kyllähän se on tiedostettava että länsimaisen median luoma käsitys kauneudesta on pitkälti myös länsimaisen kansalaisen käsitys kauneudesta. Minunkin meikkiäni ja hiusvalintojani ohjaavat vain omat mielitekoni, vaikka usein yritän itselleni toisin vakuutella. (Jos 1800-luvulla olisi ollut roolipelejä, hahmot olisivat olleet pulleita, reheviä ja jopa runsaan löllähteleviä, sillä siihen aikaan muhkeammat muodot olivat pop. 1960-luvulla naishahmot olisivat olleet poikamaisen laihoja ja suurisilmäisiä bambeja.)


HOW-TO-CREATE-A-CHARACTER, Laru style

Keho: Jos kehoa saa muokata, on hahmoni lähes poikkeuksetta keskivertoa hieman lyhyempi. Lihaksia saa näkyä ja muotoja toki olla - mikään syömishäiriöinen supermalli hahmoni ei ole.

Iho: Kalpea. Kun oikeassa elämässä huomaan, että olen ruskettunut tai että olen saanut selkeitä rusketusraitoja, on ilo usein harmillisen lyhyt. Joku tulee viereeni seisomaan salilla ja huomaan, että olen yhä yön ritari tummine silmänalusineni ja kalvakkaine pisamakasvoineni. Olisi siistiä olla muodikkaan ruskettunut, mutta kun en ole, niin ei saa myöskään hahmoni olla.

Hiukset: Pääosin tummat tai perusruskeat. PAITSI että tässä tulee usein myös valittua se valkoinen vaihtoehto, tiedä miksi. Valkoiset hiukset ovat niin cool (ja tämä oli jo ennen kuin niistä tuli muodikkaita, hipster me)! Vaikka itse omaan usein punertavaan taittuvia sävyjä ja ajoittain hiukseni ovat olleet leimuavan punaiset, koen punatukkaiset hahmot usein vähän liian… no, ne tuntuvat yrittävän liikaa olla jotain. En minä tiedä. :D Puolipitkät hiukset. Mitä hienompi lettiviritelmä, sen parempi.

Silmät: Itselläni silmät ovat sinivihreänharmaat vaaleanruskeilla korostuksilla, joten silmien väri saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Siniset silmät ovat ehkä ainoat, joita en käytä lähes koskaan.

Kulmakarvat: Tummat ja paksut, semmoiset meidän suvun kulmat.

Nenä: Varreltaan usein melko leveä, suora ja nenänpää on pikkuinen nöpö. Olen usein sanonut omaavani pitkän lammasmaisen nenän, niin kai sekin heijastuu hahmoihini, vaikka en sitä minään viehättävänä ominaisuutena pidäkään.

Huulet: Ei pusuhuulia, koska olisi epäreilua että virtuaaliminällä olisi yhtään sen isommat töröttimet kuin itselläni.

Lävistykset / tatuoinnit / arvet: Samoin kuin punaiset hiukset, myös liiallinen tatuoiminen tuntuu jostain syystä väkinäiseltä. Lävistyksiä ehkä yksi harkittu. Arpia joitain kappaleita, koska arvet kertovat eletystä elämästä ja ovat siten siistejä maamerkkejä hahmolleni ja sen taustatarinalle.


Hyvin tämä ihmisolennon itsekkyys ja siten hahmojen omanlaisuus on tullut esille, kun katsotaan esimerkiksi minun ja Joren hahmojen eroja. Aina asia ei tietenkään ole näin, mutta usein vaalea ystäväni tekee vaaleita hahmoja, jotka omaavat siniset, melko suuret silmät. Ihan pelkästään naisten juttua tämä ei ole, sillä myös pikkuveljeni Jermun hahmoissa on huomattavissa ulkonäöllinen arvomaailma. 
Eron tässä(kin) asiassa tekee miesolentoni, joka yleensä vääntää hahmoistaan mahdollisimman övereitä. Itä-Saksalaisia testosteronihirmuja pikkutyttöjä tai vanhoja ukkoja, joilla on hirmuiset reisilihakset ja pienen pienet käsivarret. Ainakaan en usko, että ne vastaisivat miehen ulkonäköihanteita. Mutta mikäs minä olen sitä sanomaan…

Minkälainen sinun tyypillinen hahmosi on? Kuvaako se sinun kauneusihanteitasi, vai vedätkö ihan antaumuksella överiksi? Onko hahmollasi rutinoituneita piirteitä, vai onko sinulla tyypillistä hahmoa lainkaan?
read more

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Life is Strangen 1.episodi kaikille ilmaiseksi.

Steam, sinä ovela pikku kakkiainen.

Ihan siis vain tämmöisenä pikkupikku huomiona haluaisin huomauttaa, että Steamissa saa Life is Strange:n ensimmäisen episodin ladata koneelleen ja pelata läpi täysin ilmaiseksi. Aikaisemmin pelistä on ollut saatavilla demo, mutta nyt maistiaista pelistä saa kokonaisen episodin verran. 1.episodi kattaa kuitenkin pelistä viidesosan (20%), joten mistään ihan turhanpäiväisestä koukusta ei ole kyse.


Life is Strange:sta olen kirjoittanut aiemmin täällä ja sen demosta huutelin täällä. Edelleen suosittelen kaikkia antamaan tälle pelille mahdollisuuden.

K, thx, bye!
read more

Pooookéééééémon! Omakseni saan, jos serveri sen vain suo! - Ja muita kertomuksia Pokemon Gon miinuspuolista.

Pokémon Go:sta puhuu tällä hetkellä kaikki. Lehdet, radio-ohjelmat, blogit, you name it. Mutta koska minullakin on asiasta sanottavaa, avaan itsekin sanaisen arkkuni. 

Latasin itse Pokémon Go:n ehkä noin puoltatoista päivää ennen virallista julkaisua Suomessa, samaa reittiä kuin rakas blogikollegani Jore. Kokemukseni tästä mobiilipelien tämän hetkisestä kuninkaasta ovat pääosin positiivisia; se kannustaa liikkumaan (vrt. teksti Fysioterapeutin sisäinen kriisi pelaamisesta.) ja on pullollaan sitä rakastamaani nostalgiaa. Voi sitä riemua, kun ymmärsin että Pokémon Go:n poket ovat ykkössukupolven Pocket monstereita - niitä olioita, joiden parissa kasvoin ja joiden pelikortteja pikkuveljen kanssa keräiltiin. Tuosta kaveristani poiketen minä pelasinkin Pokémonia jollain Gameboy-emulaattorilla tietokoneella, mutta pelasin silti. Pokémon on selkeä osa tämänkin naisolennon lapsuutta ja nuoruutta. Ja nimenomaan se ensimmäinen sukupolvi.

Positiivisesta luonteestaan huolimatta olen huomannut lyhyen peliaikani sisällä jo muutaman erittäin kismittävän pikkuseikan, joista aion nyt teille avautua. 


No, ne serverit nyt on jo vanha juttu, josta kaikki jaksavat valittaa. Onhan se tietysti raastavaa, että kävelylle joutuukin yhtäkkiä ilman Pokémon Go:ta. Jaadi jaa, kaikki muutkin ovat silloin pihalla, eli kukaan ei menetä salejaan koska et satu juuri nyt pääsemään gymille mittelöimään voimistasi. Tämä ei aiheuta VAS-vitutusasteikolla kuin arvon 2/10.

Toinen vanha juttu, jota en sen enemmin availe, on Pokémon Go:n massiivinen virrankulutus. Elisa itseasiassa vasta lähetti asiakkailleen (mukaanlukien ak) sähköpostiviestin, jossa se kertoi niksejä Pokémon Go:hon ja samalla markkinoi muun muassa peliin sopivaa uutta hienoa puhelinmallia JA (tattadaa!) ulkoista virtalähdettä! - Tämän miinuspuolen ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin, sillä puhelinta olisi kiva käyttää johonkin muuhunkin kuin pelkkään Pokémoniin ja akkujen uudelleen lataamiseen. VAS-vitutusasteikko jälleen aika alhainen: 3/10.
Akkujen kulutukseen löysin muuten vinkin, joka voi olla tai olla olematta teille uusi, mutta jaan sen silti: Lataa kotikaupunkisi Google Maps-kartta offline käyttöön. Helpottaa hiukan kulutusta, kun puhelimen ei tarvitse jatkuvasti ladata uutta karttaa taustalla.

Nyt sitten päästään näihin pariin minun hiuksiani harmaannuttaviin seikkoihin, jotka eivät ilmeisestikään enemmistöä kuitenkaan haittaa.

Augmented Reality on hieno keksintö, siis vau! Pokémonit oikeassa maailmassa! Teoriassa ihan mielettömän hieno juttu, käytännön sovellutus vain hieman horjuu. Pokémonit ovat koostaan ja sijainnistaan huolimatta aina suunnilleen samalla kohtaa näyttöä, saman kokoisina jne. Ne ilmestyvät lenkillä kaverin selkään ja kasvavan puun rungolle. - Siis täysin ymmärrettävä seikka, mikä on varmaan aika mahdotontakin tällä hetkellä ohittaa. Itse olen kuitenkin alkuviehätyksen jälkeen siirtynyt ihan rehellisesti pelin oman taustan käyttämiseen. Rauhoittaa peliä, pitää sen mielestäni järkevämpänä ja kaiken hyvän lisäksi säästää akkua.  VAS-vitutusasteikko, kun AR onkin jostain syystä jäänyt päälle: 1/10, mutta turhauttaa kyllä 9/10.



Sitten se Grande sbaglio, tuo VAS-vitutusasteikon kovin kärki: Pokémonien kerääntyminen vain ja ainoastaan asutuskeskuksiin. Tämä ominaisuus tuli harvinaisen hyvin esille kallisarvoisen (ja ainoan) kesälomaviikkoni aikana, kun lähdimme miesolennon kanssa käymään Nordkappissa. Sillä siunaaman sekunnilla, kun poistut asutusten luota, Pokémonit katoavat kuin pieru Saharaan. Kenties tässä piilee jokin jenkkejä varten kehitelty supersuojaus ja vastuu-juttu, etteivät vain jotkin uusavuttomat kaupunkilaisurpot eksyisi monsterijahdillaan metsään ja haastaisi Nianticia oikeuteen, mutta Minun pieneen kallooni näin metsän välittömässä läheisyydessä kasvaneena junttina ei mahdu syytä sille, miksi Pokémonit eivät asuisi taajama-alueiden ulkopuolella. Pocket monstereita vilisee kauppakeskuksissa, mutta vaikka Saariselän Kiilopäällä (joka siis olisi helppokulkuisena tunturina mahtava paikka vaikka jollekin hieman harvinaisemmalle kivi/maa/lento-pokelle) ei näy ristin sielua. Tässä siis Nianticille vielä yksi kehittämisen arvoinen asia. Ei skutsissa mitään pokestoppeja tai saleja tarvitse olla, mutta ei kai olisi liikaa pyytää Pokémoneja asuttamaan samantapaisella randomilla koko karttaa, mitä se tekee kaupungeissakin?
VAS-vitutusasteikko lähentelee 7/10. Onneksi asun itse keskustassa.

Siis muistutan edelleenkin, että pidän pelistä, mutta näiden ja muiden pikkupikku bugiensa vuoksi Pokémon Go on vielä aika raakile, joka kaipaa kehittämistä. Ja varmasti Niantic sitä tekeekin, en epäile yhtään näillä suosioilla!

Tehokkaita pelipäiviä on takana allekirjoittaneella tuon Norjan reissun (eipä löytyny muuten Nordkappistakaan juuri Pokémonin Pokémonia!) vuoksi vain muutama, esimerkiksi saleille en ole vielä juuri eksynyt ja löytämäni Pokémonit ovat korkeimmillaan ~550CP luokkaa. Pelattavaa siis riittää, mutta tärkein siis ensin: 
Gotta Catch Them All!



P.S. Team Instinct ftw!
read more

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Pokemon Go - Minäkin haksahdin!

Täytyy aivan ensimmäiseksi tunnustaa, että en ole koskaan ollut Pokemon-fani. En siis millään lailla. Mutta jos söpöjen ötököiden metsästäminen ja liikunta ympätään samaan mobiilipeliin, niin eihän sitä yksinkertaisesti VOI OLLA kokeilematta!

Pokemon GOsta on varmasti kaikki jo kuulleetkin. Onhan ko. appi jo satojen nettimeemien aihe ja virallisen julkaisun jälkeen jatkuvasti kaatuilevat serverit ovat kuumentaneet tunteita.

Itse latasin pelini epävirallisesti 2 päivää ennen kuin peli virallisesti julkaistaan. Jos olisin tiennyt että virallinen julkkaisu oli niin lähellä, en varmaan olisi jaksanut vaivautua. Toisaalta hyvä puoli oli se, että serverit jopa toimivat, ja peliä ehti pelata huomattavasti enemmän kahdessä päivässä, kuin näiden julkasun jälkeisten päivien aikana...

Noh, missä mennään? Ensimmäisen reilu vuorokauden aikana ehdin napata jo 39 pokemonia, joista 29 erilaista. Sen jälkeen tahti on huomattavasti hidastunut. Tällä hetkellä napattujen pokemonien määrä on yhteensä 139, joista 41 erilaista. Aioin kirjoittaa tämän postauksen tämän ensimmäisen vuorokauden jälkeen, mutta erehdyttyämme lähtemään pienelle viikonloppureissulle pääkaupunkiseudulle, jäi se tekemättä. Mutta pääsinpähän kokeilemaan peliä ensin hieman suuremmassa kaupungissa. Siellä ollessa tosin serverit olivat käytännössä jatkuvasti kaatuneina, joten en päässyt nauttimaan valtavasta PokeStoppien määrästä ja niillä jatkuvasti tapahtuvista luretuksista. Perjantai-iltana tosin ystäviemme kanssa 500 metrin kauppareissu kesti tunnin, kun saalistimme pokemoneja ja jäimme muiden nörttien kanssa vahtimaan lurea pokestopilla. Onhan se kieltämättä hieman huvittavan näköistä touhua, kun toistakymmentä ihmistä istuu puhelin tiukasti kourassaan tai vaeltaa ympyrää. Hauskaa touhussa on etenkin se, että tuntemattomat ihmiset alkavat kommunikoida keskenään! Niin epäsuomalaista!

Jos joku ei siis vielä ole peliin päässyt käsiksi, niin ajatushan on kävellä ympäriinsä keräämässä pokemoneja, ja halutessaan taistella niillä pokemon gymien herruudesta kolmessa eri tiimissä (sininen Mystic, punainen Valor ja keltainen Instinct). Se, onko tiimeistä pelaajalle mitään käytännön hyötyä, on minulle edelleen mysteeri. Tiimin myötä tosin tulee motivaatio vallata pokemon gymejä, joiden valtaamisesta saa kokemusta ja valtaa omalle tiimille, mutta muutenpa hyötyä en ole huomannut. Lisäksi lampsiessaan pokemonien perässä, voi pysähtyä PokeStopeissa, jonkinlaisissa oikean elämän maamerkeissä pyöräyttämässä laattaa, joka sylkee pihalle pokepalloja, pokemonin munia tai muita hyödyllisiä esineitä. Pokemonin munia taas saa kuoriutumaan asettamalla sen inkubaattoriin ja kävelemällä tietyn verran.

Itse tykkään lähinnä keräillä pokemoneja, mutta yhden salin olen saanut vallattua. Gymejä koskien olen hieman pettynyt pokemonien taisteluun. Jos nettiyhteys on huono, hyökkääminen ja väistäminen ovat tuskaisia. Kaiken lisäksi, gymien valtaamisessa taistelussa on aikaraja, jonka sisällä gym täytyy saada vallattua, muuten taistelu päättyy ja gymiä vartioimaan jätetty pokemon saa täydet hitpointit. Lievästi turhauttavaa heikolla nettiyhteydellä, voin kertoa. Ehdottomasti huonoja puolia pelissä on akun kulutus (hyvää bisnestä kaupoille, jotka myyvät varavirtalähteitä)! Olisi ihan kiva ominaisuus, että pelin saisi kätevästi pyörimään puhelimen taustaohjelmissa, jolloin näytön ei tarvitsisi olla koko ajan päällä, mutta peli seuraisi silti käveltyä matkaa, sekä ilmoittaisi ilmestyvistä pokemoneista ja PokeStopeista, säästäen kuitenkin edes himpun verran akkua. Myös kartan näkeminen isommassa skaalassa olisi minusta mukavaa. Verrattuna aiemmin kokeilemaani, myös Nianticin kehittämään Ingressiin (sama peli, uudet kuoret), kaipaisin lisäksi jonkinlaista chattia tiimin kesken, esim. rajattuna tietylle kilometrisäteelle olinpaikastaan.

Pelissä on valtavasti potentiaalia, mutta olisivat kuitenkin saaneet hioa sen loppuun asti, ennen virallista julkaisua. Bugeja riittää, peli jäätyy ja serverit kaatuilee aivan liikaa. Mielenkiinnolla päivityksiä odotellessa.


Plussat ja miinukset

Plussaa:
- Hauskaa ajanvietettä, etenkin niille, jotka tykkää keräillä kaikkea turhaa ja tarpeetonta
- Walk, bitch, walk! Näin saadaan lapset taas liikkumaan. Ja vähän aikuisetkin
- Hieman erilaisia pokemoneja hieman erilaisista ympäristöistä, maailma avartuu.
- Nostalgia
- Satunnainen sosialisoituminen
- PvP ei ole koko pelin kantava voima, jos ei tykkää sellaisesta. Pelkästään kaikkien pokemonien keräämiseen ja kehittämiseen saa tuhrattua monia monia tunteja (ja kilometrejä) elämästään.

Miinusta:
- Keskeneräisyys
- Bugit ja jäätyily
- Kaatuilevat serverit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus
- Ei isoa karttaa
- Vaatii hyvää nettiyhteyttä ja syö aivan sikana akkua
- Taistelut olisivat saaneet olla samanlaisia kuin esim. Gameboy pokemonissa
- Ei chattia
- Joku vielä kuolee tämän pelin takia...


Pelaatko Pokemon Go'ta? Mitä olet mieltä pelistä?`Ja mikä tärkeintä, mihin tiimiin kuulut (Team Mystic FTW!)?
read more
Blogger Template by Clairvo