Pokémon Go:sta puhuu tällä hetkellä kaikki. Lehdet, radio-ohjelmat, blogit, you name it. Mutta koska minullakin on asiasta sanottavaa, avaan itsekin sanaisen arkkuni. 

Latasin itse Pokémon Go:n ehkä noin puoltatoista päivää ennen virallista julkaisua Suomessa, samaa reittiä kuin rakas blogikollegani Jore. Kokemukseni tästä mobiilipelien tämän hetkisestä kuninkaasta ovat pääosin positiivisia; se kannustaa liikkumaan (vrt. teksti Fysioterapeutin sisäinen kriisi pelaamisesta.) ja on pullollaan sitä rakastamaani nostalgiaa. Voi sitä riemua, kun ymmärsin että Pokémon Go:n poket ovat ykkössukupolven Pocket monstereita - niitä olioita, joiden parissa kasvoin ja joiden pelikortteja pikkuveljen kanssa keräiltiin. Tuosta kaveristani poiketen minä pelasinkin Pokémonia jollain Gameboy-emulaattorilla tietokoneella, mutta pelasin silti. Pokémon on selkeä osa tämänkin naisolennon lapsuutta ja nuoruutta. Ja nimenomaan se ensimmäinen sukupolvi.

Positiivisesta luonteestaan huolimatta olen huomannut lyhyen peliaikani sisällä jo muutaman erittäin kismittävän pikkuseikan, joista aion nyt teille avautua. 

No, ne serverit nyt on jo vanha juttu, josta kaikki jaksavat valittaa. Onhan se tietysti raastavaa, että kävelylle joutuukin yhtäkkiä ilman Pokémon Go:ta. Jaadi jaa, kaikki muutkin ovat silloin pihalla, eli kukaan ei menetä salejaan koska et satu juuri nyt pääsemään gymille mittelöimään voimistasi. Tämä ei aiheuta VAS-vitutusasteikolla kuin arvon 2/10.

Toinen vanha juttu, jota en sen enemmin availe, on Pokémon Go:n massiivinen virrankulutus. Elisa itseasiassa vasta lähetti asiakkailleen (mukaanlukien ak) sähköpostiviestin, jossa se kertoi niksejä Pokémon Go:hon ja samalla markkinoi muun muassa peliin sopivaa uutta hienoa puhelinmallia JA (tattadaa!) ulkoista virtalähdettä! - Tämän miinuspuolen ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin, sillä puhelinta olisi kiva käyttää johonkin muuhunkin kuin pelkkään Pokémoniin ja akkujen uudelleen lataamiseen. VAS-vitutusasteikko jälleen aika alhainen: 3/10.

Akkujen kulutukseen löysin muuten vinkin, joka voi olla tai olla olematta teille uusi, mutta jaan sen silti: Lataa kotikaupunkisi Google Maps-kartta offline käyttöön. Helpottaa hiukan kulutusta, kun puhelimen ei tarvitse jatkuvasti ladata uutta karttaa taustalla.

Nyt sitten päästään näihin pariin minun hiuksiani harmaannuttaviin seikkoihin, jotka eivät ilmeisestikään enemmistöä kuitenkaan haittaa.

Augmented Reality on hieno keksintö, siis vau! Pokémonit oikeassa maailmassa! Teoriassa ihan mielettömän hieno juttu, käytännön sovellutus vain hieman horjuu. Pokémonit ovat koostaan ja sijainnistaan huolimatta aina suunnilleen samalla kohtaa näyttöä, saman kokoisina jne. Ne ilmestyvät lenkillä kaverin selkään ja kasvavan puun rungolle. - Siis täysin ymmärrettävä seikka, mikä on varmaan aika mahdotontakin tällä hetkellä ohittaa. Itse olen kuitenkin alkuviehätyksen jälkeen siirtynyt ihan rehellisesti pelin oman taustan käyttämiseen. Rauhoittaa peliä, pitää sen mielestäni järkevämpänä ja kaiken hyvän lisäksi säästää akkua.  VAS-vitutusasteikko, kun AR onkin jostain syystä jäänyt päälle: 1/10, mutta turhauttaa kyllä 9/10.

Sitten se Grande sbaglio, tuo VAS-vitutusasteikon kovin kärki: Pokémonien kerääntyminen vain ja ainoastaan asutuskeskuksiin. Tämä ominaisuus tuli harvinaisen hyvin esille kallisarvoisen (ja ainoan) kesälomaviikkoni aikana, kun lähdimme miesolennon kanssa käymään Nordkappissa. Sillä siunaaman sekunnilla, kun poistut asutusten luota, Pokémonit katoavat kuin pieru Saharaan. Kenties tässä piilee jokin jenkkejä varten kehitelty supersuojaus ja vastuu-juttu, etteivät vain jotkin uusavuttomat kaupunkilaisurpot eksyisi monsterijahdillaan metsään ja haastaisi Nianticia oikeuteen, mutta Minun pieneen kallooni näin metsän välittömässä läheisyydessä kasvaneena junttina ei mahdu syytä sille, miksi Pokémonit eivät asuisi taajama-alueiden ulkopuolella. Pocket monstereita vilisee kauppakeskuksissa, mutta vaikka Saariselän Kiilopäällä (joka siis olisi helppokulkuisena tunturina mahtava paikka vaikka jollekin hieman harvinaisemmalle kivi/maa/lento-pokelle) ei näy ristin sielua. Tässä siis Nianticille vielä yksi kehittämisen arvoinen asia. Ei skutsissa mitään pokestoppeja tai saleja tarvitse olla, mutta ei kai olisi liikaa pyytää Pokémoneja asuttamaan samantapaisella randomilla koko karttaa, mitä se tekee kaupungeissakin?

VAS-vitutusasteikko lähentelee 7/10. Onneksi asun itse keskustassa.

Siis muistutan edelleenkin, että pidän pelistä, mutta näiden ja muiden pikkupikku bugiensa vuoksi Pokémon Go on vielä aika raakile, joka kaipaa kehittämistä. Ja varmasti Niantic sitä tekeekin, en epäile yhtään näillä suosioilla!

Tehokkaita pelipäiviä on takana allekirjoittaneella tuon Norjan reissun (eipä löytyny muuten Nordkappistakaan juuri Pokémonin Pokémonia!) vuoksi vain muutama, esimerkiksi saleille en ole vielä juuri eksynyt ja löytämäni Pokémonit ovat korkeimmillaan ~550CP luokkaa. Pelattavaa siis riittää, mutta tärkein siis ensin: 

Gotta Catch Them All!

P.S. Team Instinct ftw!

read more

Woot woot, wop wop ja dim dim dim dimmm. Noita ääniä joutuivat kaksi miespuolista henkilöä kuuntelemaan oman tovinsa, kun minä ja serkkuni En1less pääsimme tykittämään eräänä kauniina aurinkoisena iltana sälekaihtimien takana piilossa BUBBLE BOBBLEA. Tyylillemme uskollisesti suu kävi yhtä lujaa kuin sormet... taukoamatta. 

En1less oli ostanut siis pleikkarilleen Bubble Bobblen ns.alkuperäisversion, ja voi taas sitä nostalgian määrää, mikä mieleen tulvahti, kun kenttiä läpi kahlasimme. Aikoinaan pelasimme BubbleBobblea Amigalla, arvioidulla ikähaarukalla 7-12, eikä tämä PS4lle tuotettu versio poikennut tuosta Amigan pelistä edes musiikillisesti! Ainoa ero, joka tähän versioon oli tuotu, oli se, että peliin pääsi aina uudestaan mukaan, kuoltuaankin, sikäli mikäli toinen pelaaja vielä oli hengissä. Toki pisteet nollautuivat, mutta peliä pääsi silti jatkamaan. Pientä helpotusta siis, ja mekin pari kertaa jouduimme tuohon helpotukseen turvautumaan.

Loppujen lopuksi päästiin tasolle 64, eli noin 2/3 pelistä päihitettiin kerta istumalta, pelien nykyaikaisia armahduksia hyödyntäen. Yhteensä kenttiä on siis 100 kappaletta. Ehkä noin viidenkympin seutuvilla alkoi tulla jo tasoja, joita emme olleet aikaisemmin nähneet, ja uusia tultasyökseviä vihollisia, joita ihan ensimmäisellä kerralla säikähti (ja tietysti menetti yhden elämän). Ihan yllätyin, miten pitkälle kuitenkin ollaan ala-asteikäisinä päästy!

Bubble ja Bobble haluavat pelastaa tyttöystävänsä, ja tekevät sen saippuakuplilla. Mitä rentouttavampaa iltapäivän vietettä sitä voisikaan keksiä...? :D


Oletteko te pelanneet Bubble Bobblea? read more

Jore tuossa jo aiheen aloittikin omalla postauksellaan lapsuudessa pelatuista peleistä, joita muistellessa tulee lämmin ja hyvä olo. Minä lupasin kanssa palautella mieleen vanhoja hyviä aikoja, kun peliaikaa oli puolituntia per nenä, ja näytöt olivat yhtä paksuja kuin keskusyksiköt syviä. Ah, nostalgiaa.

AMIGA
Ensimmäinen kosketukseni videopeleihin oli serkuilla ja meillä olleella Commodoren 8-bittisellä AMIGA:lla. Pelit olivat korpuilla ja niissä luki pelien oikeiden nimien lisäksi minun ja pikkuveljeni muistisäännöt tyyliin "Martan hedelmäpeli" tai "Olympialaiset". AMIGAlla pelattiin viisivuotiaasta aina yläasteelle saakka, sillä jostain syystä peliaika ei Amigaa koskettanut, vain sitä ns.oikeaa tietokonetta alakerrassa. AMIGAn rakkaimpia ja kulutetuimpia pelejä mahtoivat olla...

...SuperFrog
Tästä klassikosta kerkesin joulukalenterissa viime vuonna jo kertoakin (Joulukalenteri 2015 - Luukku 1: Ensimmäinen videopeli), joten ei siitä sen enempää. Ehdottomasti kaikista puhkikulutetuin peli!



...Duck Tales
Toinen peli, jota Amigalla pelattiin ja paljon, oli Amiga-versio ilmeisen suositusta, muillakin alustoilla pelattavana olleesta DuckTalesista. Varsinaista tehtävää emme ehkä aivan ymmärtäneet, tuo englannintaito kun oli mitä oli. Rahaa piti hankkia, mutta dialogi meni silti ihan ohi suun.
Kaikista hauskinta oli pelata TupuHupuLupu-combolla, oli kenttä sitten labyrintti-sokkelo, vuorikiipeily tai parhaimpana viidakon läpi hyppiminen. Nykyisin ei kyllä enää tuota toimintojen viivettä kestäisi, mutta silloin vanhoina hyvinä aikoina ei moiset haitanneet!



...Winter Games eli Talvi Olympialaiset
Toinen peli, jota pelattiin ehkä pelkästään pelaamisen ilosta eikä niinkään voittamisen kautta, oli talvi olympialaisten Winter Games! Hirveästi en muista tuosta pelistä muuta kuin ampumahiihdon (joystickin veivaamisen edestakaisin vasemmalta oikealle ja takaisin), mäkihypyn (hiton vaikeaa pysyä pystyssä alastulossa) ja mäkikelkkailun, joka oli tämän pelin paras anti ala-asteikäiselle!


...Dynablaster aka Bomberman
Tämä peli on ehkä enemmän muisto pelistä itsestään, eikä varsinaisesta pelikokemuksesta. Bomberman oli nimittäin peli, jota lähinnä katsoimme, kun äiti pelasi. Meille se oli hivenen liian jännittävä ja ehkä liian vaikeakin. Muistona paras on se, kun pikkuveljeni hyppii äidin selän takana hiki hatussa, kun tämä elää Dynablasterin mukana.




TIETOKONE
Oma nykyaikainen tietokone meille tuli arviolta joskus minun ollessa kolmosluokalla. Se oli hieno ja aikaansa nähden tehokas. Tietokoneen myynyt myyjä oli sanonut isälleni että "Näin paljoa tilaa ette tule koskaan tarvitsemaan." - kiintolevyn koko oli siis 10Gt. Hauskaa, miten ajat muuttuvat. Nykyisin tuollaisella kiintolevyllä ei tekisi muuta kuin säilyttäisi Word-tiedostoja, sillä yksi pelikin voi ylittää tuon "ylitsepääsemättömän suuren" kymmenen gigatavua ihan heittämällä.

SimPuisto
Simpuisto oli peleistä varmasti sellaisia, jonkalaisia jokainen vanhempi haluaisi lastensa pelaavan. SimPuistossa piti rakentaa toimiva kansanpuisto eläimineen ja kasveineen. Toimivan puistosta teki se, että kasvit ja eläimet oli valittu huolella ja tasapainoisesti juuri sille ilmastolle sopivaksi kokonaisuudeksi. Tietenkin lastenpelissä oli paljon ohjeistusta asiaan, mutta samalla siinä oppi paljon luonnon tasapainosta ja elämän kiertokulusta.  Myös ihmisten vierailemismahdollisuus tuli ottaa huomioon hyvin menestyvässä puistossa. Esimerkiksi roskakorit ja polut olivat tärkeitä, etteivät ihmiset pääsisi tallaamaan ja roskaamaan hienoa puistoasi. Pelissä oli myös minipeleinä erilaisia kasvien ja eläinten tunnistuspelejä, jotka oli minusta nekin ihania. Mutta minähän myös pienenä tein karttakirjasta Excel-taulukoita maailman pisimmistä joista.




Heroes of Might and Magic 3
Tästäkin pelistä olen jo aiemmin kertonut postauksessa Kuinka valloittaa maailma osa2: Mahtavuuden ja magian sankarit III. Tätä pelattiin moninpelillä veljen ja serkkujen kanssa, ja paljon, eikä varmaankaan koskaan loppuun asti niin, että kukaan olisi oikeasti tippunut pelistä tai joku pelin päihittänyt.




Sims 1
Ah, Sims! Meillä oli (ja on yhä) kaikki Simsin lisäosat. Mikä nyt päällimäisenä nousee nimenomaisesti Simsin ykköspelistä mieleen, ovat netistä ladattavat simsit. Mitä se käytännössä tarkoitti, oli meillä se, että pelasimme sormusten saattueella! Hobitteja ja Gimliä ei voinut tehdä aikuisiksi, joten jos näillä simeillä pelasi, piti ne aina laittaa asumaan jonkun aikuisen kanssa. Hobittien perheen päänä oli yleensä Gandalf, kun taas Gimli pääsi asumaan Legolasin, Boromirin ja Aragornin kanssa.
Toinen asia, joka Sims 1:stä on jäänyt mieleen, oli se äärettömän vaikea uraputki, jonka viimeisimpiin ylennyksiin vaadittiin jopa kymmenen (!) ystävää. Siinä sai keskittyä vain yhteen simiin, kun samalla piti kehittää taitoja, käydä töissä, pitää itsensä hengissä JA pitää ystävyyssuhteita yllä. Ihan niinkuin irl. Vaikeeta.



Rollercoaster Tycoon 2
Rollercoaster tycoon 2 ja tukkijokien ja/tai vuoristoratojen rakentaminen. Mitä hurjemman ja pelottavamman sait, sitä parempi, vaikka rahaahan se ei puistolle silloin tuonut. Joskus toki piti ihan oikeastikin yrittää. Taas näitä pelejä, joita äidit ja isät mielellään antavat lapsiensa pelata, sillä ne kehittävät loogista ajattelua ja suunnitelmallisuutta ja rahan ymmärrystä ja vaikka mitä.



ToyStory 2
Toy Story 2 on peli, jonka alkuperistä en ole aivan varma. Olisiko tuo ykköskenttä ollut joku demo, sillä en muista juuri sen edemmäs koskaan meidän pelanneen. Oli mielestäni äärettömän hienoa päästä seikkailemaan oikeassa talossa miniatyyrikokoisena lelu-ukkona! Muistaakseni idea tuollaisesta minikokoisena olemisesta kiehtoi muutenkin aikanaan, ja miksei vieläkin. Perspektiivi peruselämään on aivan erilainen, kun arkiaskareita katsellaan sammakkoperspektiivistä.



Tarzan
Tarzan-peli oli meidän ensimmäinen aivan oma peli ja siksi hyvin rakas (ainakin muistoissani). Tätä en muista pelanneeni koskaan yksin, niinkuin kovin montaa muutakaan peliä tuolloin aikanaan, vaan pelasimme veljeni kanssa vuoroissa. Olimme sitä mieltä, että jos jakaisimme toisen kanssa tuon puolen tunnin peliajan, olisi meillä yhdessä käytössä kokonainen tunti ja sehän tuntuisi paljon pidemmältä ajalta istua koneen ääressä kuin yksinäinen puolituntia! Peleissäkin kerkesi edetä pidemmälle. Tarzanissa hauskimpia kenttiä olivat puilla skeittailut ja ihmisten leirin paskominen gorilloilla.




Colin McRae Rally 2
Mini Coopperit ja Suomen kesä. Piste. AH.

Kultapossu ja Leo Leijona
Legenda kaikille kultapossu-kerhon jäsenille! Tämä tuli pelattua useampaan otteeseen läpi, sillä yksi peli ei pitkään kestänyt. Taas näitä opettavaisia "näin käytät rahaa järkevästi" -pelejä. Tätäkin peliä pelattiin monesti Jermun kanssa kaksin, sillä minä olin parempi muistamaan labyrintin salat ja Jermu puolestaan tykkäsi koskenlaskusta. Me ollaan kyllä aina oltu aikamoinen tiimi.



*****
Tuommoista!
Jos jotain näistä peleistä haluaisi uudelleen pelata tänä päivänä, ne olisivat varmaan Tarzan, Toy Story 2 (koska haluaisin nähdä mihin asti tässäkin pelissä pääsisi!) ja SimPuisto. SuperFrog minulla on jo, samoin kuin Heroes of Might and Magic III. Animaatioissaan tökkiviä pelejä, kuten tuota Ducktalesia, ei välttämättä enää hermoni kestäisi, joten ne voi jättää ihan suosiolla sinne nostalgian syövereihin pyörimään.

***

Jatkokysymys Joren kysymykseen:
Mitä lapsuutesi lempipeliä ET enää haluaisi pelata? ja Miksi? read more

Tässä on ollut aina ajoittain puhetta peleistä, joita tuli kakarana pelattua, ja joihin aina ajoittain iskee kaipuu. Voisi siis vähän kaipailla ja fiilistellä lisää bloggaamalla niistä lapsuuden peleistä, joiden kanssa tuli vietettyä aikaa. Toisessa osassa Laru tulee kertomaan omista lapsuuden peleistään.

Meillä kotona oli vähän nihkeä suhtautuminen pelaamiseen, eikä rahaa ollut mälläillä, joten pelejä ei ihan kamalasti ollut. Konsolit oli vanhoja, jostain käytettynä saatuja ja pelit siinä ohessa myös. Veli osti joitakin pelejä kirpparilta silloin tällöin. Joskus 90-luvun lopulla muistaakseni, meille ilmestyi eka konsoli, NES. Sitä tuli useampi vuosi vaahtosammuttimena hakattua. Ja jumankekka että ne NESin pelit oli OIKEESTI vaikeita! Eihän niitä sellasena vaahtosammuttimena ikinä saanu pelattua läpi ja pelaaminen oli muutenkin enemmän sellasta randomia nappuloiden hakkaamista, mutta pääasia että kivaa oli!


NESin peleistä ehdottomasti ikimuistoisin on Super Mario Bros, jossa samalla levyllä tuli myös Duck Hunt. Varmaan ajallisesti eniten pelatuin peli koko taloudessa. Aiva mahtavia pelejä olivat molemmat, vaikka Duck Huntissa kihertelevä koira oli todella ärsyttävä. Mario Bros on kyllä näistä se, jota kaipaan. Konsoli edelleenkin kotoa löytyy, mutta sen toimivuudesta ei ole taetta. Ei taida olla kotona enää sellaista TV:täkään, johon konsolin saisi kiinni ja kokeiluun. Pitää vielä jossakin välissä yrittää setviä konsolin toimivuus. Onhan se nykyään muutenkin varsin arvokas peli!



Toinen NESillä kovasti pelattu peli oli Track and Field II. Hieno peli oli sekin. Vaikka ikinä en päässyt para glidingiin asti mikä harmittaa edelleen! Ja muistan että high dive ja horizontal bar olivat aivan sikavaikeita lajeja. Tosin kolmiloikkakaan ei ollut niitä vahvuuksia. Taekwondo ja miekkailu taas olivat parasta! Tai ne ainakin jäi mieleen.





Yksi NESin peli, jonka vielä muista, ja jota olisi todella mukava päästä taas pelaamaan, on Chip and Dale: Rescue Rangers. Lastenohjelmanakin tunnettu Tikun ja Takun pelastuspartio jäi pelinä elävästi mieleen, kun joskus 7- tai 8-vuotiaana viivyin umpilisäkkeen leikkauksen vuoksi melkein viikon sairaalassa ja lastenosaston leikkihuoneessa oli NES ja muun muassa tämä kyseinen peli. Muistan, että joku minua hieman vanhempi poika opasti minua peliä pelaamaan ja sen parissa tulikin sitten vietettyä lähes koko sairaala-aika. Kiitos vain hänelle, kuka ikinä olikaan. Myöhemmin tämä peli oli meillä kotona lainassakin, muistaakseni serkulta.

Vähän myöhemmin, ennen ensimmäistä tietokonetta, saatiin muistaakseni serkun kautta PS1-konsoli ja muutamia pelejä. Näihin lukeutui oma suosikkini Spyro: Year of the Dragon! Tämä peli ei jostain syystä ollut veljeni mieleen, joten sain omia tämän aivan yksin. Sopivan haastava peli, joka taisi olla ensimmäinen, jonka ikinä pelasin läpi asti. Etsin jopa jokaikisen lohikäärmeenmunan, joita Spyro siis pelasti kummalliselta jänistytöltä, joka jostakin syystä oli ne varastanut. Peli, joka ehdottomasti ansaitsisi tulla pelatuksi jälleen.

CTR, eli Crash Team Racing, oli toinen niistä pelatuimmista PS1 peleistä. Tätä tahkottiin porukassa sisarusten kanssa, ja muistan taistelukentän olleen ehdottomia suosikkeja. Taistelussa siis valittiin jokin kentistä, joissa ajeltiin päättömästi ympyrää, kerättiin laatikoista satunnaisia aseita ja pyrittiin eliminoimaan kanssakilpailija niiden avulla. Myös peruskisat olivat viihdyttäviä. Meiltä löytyi myös tavallinen tasohyppely Crash Bandicoot, mutta se taisi olla enemmän veljeni kuin minun mieleen. Mutta kyllä sitäkin hieman tuli pelattua. Muista PS1-peleistä mainittakoon vielä Final Fantasy VIII, jonka ostin joltakin kirpputorilta, ja johon upotin myös useita tunteja. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, en välttämättä jaksaisi pelata sitä enää uudelleen.

Pleikka kakkosta meille ei ikinä itselle löytynyt, mutta serkkuni luona aikoinaan tahkosin Prince of Persia Sands of Timen läpi, ja sen jälkeen koukutuin muutenkin PoP-sarjaan. Nämä pelit on aina uudelleen pelaamisen arvoisia, ja parhaillaan suunnittelen suosikkini, eli Warrior Withinin läpijuoksemista. <3


Ilmeistyihän meillekin sitten viimein tietokone. Ensimmäisen Compaqin unohtaminen on mahdotonta. Se käynnistyi nimittäin niin hitaasti, ettei aina jaksanut nähdä vaivaa, ja pelaaminen painottui edelleen konsoleihin. Kuitenkin muutamia klassikoita jäi mieleen, joista Worms 2 oli se, jota oli kiva pelata yhdessä. Wormsia on tosin tullut pelattua jo niin paljon, etten välttämättä enää jaksaisi. Vaikka onhan sillä hetkeksi viihdearvoa jo pelkästään hauskojen äänien vuoksi. Eniten kuitenkin noilta ajoilta olen jäänyt kaipaamaan Sims 2:sta. Etenkin minulla ja pikkusiskolla oli todella hauskaa Simsin kanssa, solmiessamme mitä omituisimpia perhesuhteita ja rakennellessamme taloja. Täytyy kyllä sanoa, että kakkosen jälkeen seuraavat simsit ovat olleet huonoja. Kolmonen vielä menettelee. Kakkoseen sentään pystyi lataamaan netistä lisää esineitä, vaatteita ja muuta krääsää, mikä oli jo itsessään viihdyttävää!

Ja vielä Rollercoaster Tycoon 2! Tätä peliä yritin jopa saada toimimaan omalla koneellani vähälle aikaa, mutta värit menivät aivan sekaisin ja resoluutiot perseelleen... Tätä haluaisin todella taas pelata. Yksinkertaisesti vain rakastan kaikkea rakentelemista, ja sain paljon aikaa kulumaan pelkästään upeiden puistojen rakenteluun. Myös ahkerasti siivosin yksitellen oksennuksia maasta. Yksinkertaisesti mahtava peli!


Tulihan näitä pelejä kuitenkin jokunen. Lisäksi mainittakoon Leo Leijona ja Kultapossu, joka oli siis jokinlainen Osuuspankin jakama peli. Edelleen jaksaa huvittaa, kuinka Leo Leijona ennen koskenlasku-tehtävää kiskoo jostakin jellonan pakaroidensa syövereistä koskenlaskussa apuna käyttämänsä kepin. Lisäksi muistan jonkin Disney-pelin kokoelman, jossa oli ainakin Lion King -tasohyppelypeli. Eikä Road Rashia pidä unohtaa! Moottoripyöräkisailu, jossa lievän väkivaltaisesti potkittiin ja lyötiin kanssakilpailijoita pois pelistä. Sekä vielä Ski Free, jossa lasketeltiin rinnettä kunnes jostain puun takaa hyppäsi se harmaa epämääräisen näköinen lumimies ja söi viattoman laskettelija-paran!

Voih, niitä hyviä aikoja...

Onko sinulla joitakin ikimuistoisia lapsuuden pelejä? Haluaisitko päästä pelaamaan jotakin niistä?

read more

Luukku 12: Peli, jota kaikkien pitäisi pelata / A game everyone should play.

(Puolessa välissä ollaan joulukalenterin luukkuja! Alle kaksi viikkoa siis jouluun. Ihan btw.)

Peli, jota kaikkien pitäisi pelata, on Super Mario Bros. Ja syy tähän tällä kerralla harvinaisen selkeä: pelimaailman yleissivistys.

Super Mario Bros on maailman toiseksi myydyin peli (Wii Sportsin jälkeen) ja tutustutti maailman side scrolling -peleihin. Se on myös meidän sukupolvemme edustajille aika monelle se ensimmäinen peli, jota koskaan pelasi tai jota seurasi jonkun muun pelaavan. Sitä paitsi tämän aikakauden pelit ovat oikeasti vaikeita - jos kuolit, kuolit. Game over, aloita alusta. Pelit opittiin kantapään kautta. Siinä on jotain ihailtavaa ja nostalgista, kun tallennuspisteitä ei olekaan joka nurkan takana tai edes kenttien jälkeen. Oli vain alku ja loppu. Ja sitten tietenkin ne koodit, joilla pääsi hyppäämään siihen kenttään, johon on jäänyt. Jos ne koodit muisti.

Minullekin Super Mario Bros oli ensimmäinen peli, jonka pelaamista seurasin. Ei, itse en ole pelannut tätä kyseistä peliä, mikä on suuri virhe, erhe ja synti. Pelasin kyllä keväällä kaverini luona muistaakseni Super Mario Bros 3:sta, mutta se ei ole sama kuin tämä legendaarinen ykkönen. Silti minulla on suuri kunnioitus Super Mario Brosia kohtaan. Se on mielestäni tietynlainen peliteollisuuden lippulaiva, joka jokaisen itseään kunnioittavan pelaajan pitäisi edes tietää.

**

Mikä on teidän mielestäni peli, jota kaikkien pitäisi pelata? 

read more

Knights of the Old Republic (lyh.KotOR) on BioWaren 2003 julkaisema Star Wars -universumiin sijoittuva roolipeli. Pelissä pelaat nais- tai mieshahmollasi (kaanonissa mies), joka myöhemmin oppii hallitsemaan voimaa ja pääset leikkimään jediä. Ensimmäisissä pelikohtauksissa olet kuitenkin vain sotilas/varas/tutkimusmatkailija, joka herää tasavallan aluksessa Darth Malakin hyökkäyksen alla. Tehtäväsi on pelastaa, ja siinä sivussa oppia tuntemaan, itsesi. Klassinen lähtöpiste: pelasta maailma, opi löytämään itsestäsi voimat joita kellään muulla ei ole.

Pelin aikana suoritetaan sivutehtäviä ja päätehtäviä erinäisillä planeetoilla, kehitytään ja kehitetään omia ominaisuuksia (attribute, esim. strenght, dexterity), taitoja (skills, esim. erilaiset hyökkäykset tai se kuinka hyvin osaat käsitellä tietynlaisia aseita) ja lisäominaisuuksia (feats, esim. suostuttelu- tai hakkerointitaidot). Siis roolipeliä parhaimmillaan. Kaiken lisäksi kehität samalla suhteitasi ympäröivään maailmaan ja vierellä kulkeviin kumppaneihisi. Valitset, oletko hyvä vai paha, jedi vai sith. KotOR 1:ssa ei vielä ole kakkoseen tullutta mekaniikkaa, jossa vuorovaikutuksesi kumppaneittesi kanssa vaikuttaisi heidän lojaaliuteensa tai siihen kuinka he toimivat kanssasi. Tästä huolimatta keskustelut kannattaa käydä ajatuksen kanssa.

Taistelut ovat pelissä vuoropohjaisia, jonka muistan aikoinaan tökkineen alussa minua aivan hirvittävästi ennen kuin opin hyödyntämään ajanpysäyttävää Battle Modea, ja suunnittelemaan jokaisen hyökkäykseni yhteen kumppaneitteni kanssa. Kumppaneitteni, joita voi kerrallaan olla mukana kaksi, ja joiden taidot kannattaa sulavan pelikokemuksen vuoksi miettiä yhteensopiviksi omiesi kanssa. Myös kumppaneitasi pystyt kehittämään levelin napsahtaessa kohdalle, ja valikoimaan heille ne juuri sopivat taidot sinulle. Ryhmässä kun ei kannata olla kolmea barbaaria, vaan esimerkiksi mekaaninen tietämys ja laseraseet voivat olla hyvä lisä melee-hahmollesi. Ryhmäkokonaisuus kannattaa siis miettiä ehjäksi aivan kuten esimerkiksi BioWaren myöhäisemmässä tuotannossa Mass Effectissä.

KotOR on ehkä ensimmäinen peli, jonka olen pelannut oikeasti läpi yksin. Ennen omaa konetta pelasimme siis pikkuveljeni kanssa yhdessä pelejä pelaajaa tietyin väliajoin vuorotellen, enkä siksi pelannut kovin montaa peliä täysin yksin. Tästä täysin omasta läpipeluusta voinee kyllä taistella myös Need for Speed Underground, mutta koska en ole täysin varma pelasinko koskaan Undergroundia TÄYSIN läpi, luovutan kunniapaikan suosiolla KotORille. KotOR on myös niitä harvoja pelejä, jotka ovat imeneet minut niin syvälle tarinaan, ettei edes saman taistelun (spoil.alert. Calo Nordin tai BASTILAN kanssa) uudelleen ja uudelleen pelaaminen aiheuta Ragequittia. Siis vallan harvinainen helmi tämä KotOR!

Ja syy, miksi KotOR juuri tänään nostetaan esille joulukalenterin lisäksi, on se, että läpipeluu tapahtui tasan 10 vuotta sitten! Itsenäisyyspäivänä 2005 istuin porukoilla kammarin nurkassa ja hankasin iltapäivästä iltaan usean tunnin ajan viimeisiä kohtauksia läpi. Muistan kuinka pikkuveljeni ja tämän kaveri olivat närkästyneitä siitä etteivät päässeet koneelle, mutta muistan myös, että he tulivat useasti moottorikelkan löpöltä haisten tarkastamaan miten minulla menee, sillä myös he halusivat nähdä miten tarina loppuu. Kun lopulta sain lopetettua pelin, oli meidän perheen perinteinen itsenäisyyspäivän iltakahvi valmista, ja sain istuutua pöytään juomaan glögiä ja syömään joulutorttuja. Linnanjuhlat tuli telkkarista. Siinä hetkessä oli jotain mieleenpainuvaa. Jotain sellaista, että itsenäisyyspäivänä on tehnyt siitä lähdin mieli pelata KotORia.

Mikäli olet Star Wars -ihmisiä ja olet kenties missannut tämän helmen, suosittelen tarkastelemaan esimerkiksi Steamin alennuksia, joissa usein KotORit saa muutamalla eurolla itselleen. KotORin on nyt noin vuoden ajan saanut myös iOSille ja Androidille, mutta näistä alustoista minulla ei ole tämän pelin kanssa minkäänlaista kokemusta, enkä siksi osaa suositella ostoa. GooglePlayn arvosteluista päätellen kosketusnäyttö kuitenkin toimii KotORin pelaamisessa, eikä peliä ole sisällöllisesti muuteltu lainkaan, joten kokeiltavan arvoinen lienee sielläkin puolella. (:

Itse asensin KotORin juuri uudestaan, mutta tällä hetkellä se kaatuu aina kun hahmonluonnin jälkeen yritän aloittaa peliä. Pitänee hieman tutkailla asiaa, sillä palan halusta pelata tämän helmen uudelleen! Muistaakseni viimeksikin oli tämä sama ongelma, mutta en muista jaksoinko taistella asian selväksi vai luovutinko vain suosiolla peliaikani jollekin muulle pelille.

Choose your path
and May the Force be with you.











Myöhempi merkintä ajoitettuun postaukseen: Kaatuilun sain lopetettua asetuksista vaihtamalla näytön asetuksista Frame Bufferit ja Soft Shadowt pois päältä, ja myöhemmin pelissä ilmaantuvan taistelun jälkeisen jumittumisen sillä, että säädin näyttöasetuksista V-syncin päälle. Kikkailua kikkailua, mutta ainakin tähän mennessä on toiminut hyvin! read more

Mitenkähän tämänkin nyt selittäisi kuulostamatta ihan nuupiolta...Olen tähän mennessä pelannut LEGO LotRin tarinamoodissa yhden ja saman kentän kolme kertaa "läpi", mutta seuraavalla kerralla peliä aloittaessani huomaan, että olen edelleen pelaamassa kyseistä kenttää.

What the actual fuck?

Noh, selitys oli varsin yksinkertainen. Lego LotRissa pelattavat kentät ovat yleensä hahmokohtaisia, mutta Dead Marsh-kentän jälkeen (ennen siis varsinaisesti jakson päättymistä) vaihdetaan pelihahmo hetkellisesti Faramiriin. Tässä kohdassa olen siis kiireissäni kämmännyt ja läimäissyt pelin kiinni. Tämän kohdan olen siis nähnyt tähän päivään mennessä jo neljä kertaa, kun eilen lopulta pelailin peliä pidemmälti eteenpäin.

Tallennuspaikkojen etsiminen ja odottaminen peleissä on yleensäkin yksi haasteista. Toki muistan vielä ajan, että jos kuolit, niin koko peli piti aloittaa alusta. Kas, siinäpä vasta jännitysmomenttia. Pelin täysin alusta aloittamisen pystyi välttämään tasojen lopuista saaduilla koodeilla, jotka näppäilemällä pääsi siirtymään tietylle tasolle. Näin toimi muun muassa Amigan Superfrog, joka oli ensimmäinen koneella pelattava peli, johon hurahdin. Nykyisin onneksi tallennuspaikkoja on kesken pelinkin, vaikka joskus tuntuukin, että kahden tallenuspaikan välillä on aivan liikaa pelattavaa.

Pelien parhautta Amigalla!

Arkham City on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka kiireessä parhaimmillaan sananmukaisesti kyttää oikeaa alanurkkaa, jotta näkisi siellä pyörivän automaattisen tallennuksen. Eihän kukaan voi etenemistään heittää hukkaan, sillä se tallennus piste saattaa olla ihan nurkan takana? Ja ihan eihän mitään pahaa tapahdu, jos vähän pelaa ihan vähän eteenpäin. Ihan vähän vain.

EDIT: Jos kaipaa pelilleen tallennuskohtien puolesta haasteita, suosittelen kokeilemaan peliä nimeltä Realm of the Mad God, jossa peli täytyy kuoleman jälkeen aloittaa TÄYSIN alusta. Mahdollisesti eri hahmoluokalla. Steamiin tämän free-to-play pelin saa osoitteesta  http://store.steampowered.com/app/200210/. Enjoy!

Missä pelissä sinä olet kohdannut pisimmät, hermoja raastavimmat tallennusvälit? 


***
Huomionarvoinen asia on myös se, että lisäsin yläpalkkiin Check these out!-osioon kuopiolaisen kentlemanni Mikon Mikkoakin kiinnostaa-blogin sekä Lassin Peliaika-blogin. Käykäähän tutustumassa! read more

Tat-ta-da-daa!
Jälleen huomasimme kuinka kannattavaa blogin pitäminen on: sain käsiini Heroes III:n wanhan kunnon CD:n (kyllä, ihan aitona versiona) sopuhintaan ja nopealla toimitusajalla. Vielä en ole pelistä mitään maksanut, mutta kunhan myyjä tilinumeronsa ilmoittaa, maksut lähtevät eteenpäin eikä minun tarvitse pakoilla ketään gorillavelkojien pelossa.

Serkut 1, 2, 3 ja pikkuveli - Aika kerääntyä kasaan ja pistää päälle semmoset hotseatit, että kerrankin pelataan yksi peli LÄPI. Tällä kertaa meillä on käsissämme kuitenkin vanhasta poiketen koko setti Restoration of Erathiasta, Armageddonin Bladeen ja The Shadow of Deathiin. Kerätkää siis kimpsunne ja kampsunne, koputtakaa ovelleni ja LET THE GAMES BEGIN.


**
Tämän herrasgentlemanin kanssa siis kaupoilla kävimme:
http://mikkoakinkiinnostaa.blogspot.fi/
Kiits, Mikko! read more

 

Meillä kaikilla on varmasti joku peli / joitain pelejä, joita yhdistää vahvasti lapsuuteen. Kyllä, sanoin lapsuuteen. Tämä postaus ei siis koske mitään grafiikoiltaan hämmästyttävää peliuuttuutta. Tämä postaus koskee Heroes of Might and Magic 3:sta.

Tämä vuoropohjainen maailmanvaltaus-peli julkaistiin vuonna 1999, minun ollessani 10-vuotias neljäsluokkalainen.

HoMM3:n perusajatus lienee selvä: kerää joukot, valtaa maailma. Joka seitsemäspäivä on POPULAATIOPÄIVÄ, jolloin voit ostaa lisää joukkoja mikäli sinulla on siihen rahaa ja muita resursseja kuten jalokiviä tai rikkiä. Näitä joukkoja voit sitten jakaa paikallisesta majatalosta värväämillesi sankareille. Matkallasi vastaan tulee ns. neutraalimobeja, joiden lukumäärä on aina vain hyvin viitteellinen. Sitten kun vielä muistaisi, onko horde isompi kuin legion tai pack. Nyt nämä lukumäärät antavat jo hyvin osviittaa siitä, kannattaako joukkoon hyökätä seitsemän kääpiön armeijallasi, mutta kymmenvuotiaalle tämä teetti paljon päänvaivaa ja ylimääräistä jännityselementtiä.

Tämä peli, niinkuin moni muukin tuon ajan peli, kuului siihen luokkaan, että sitä pelattiin VAIN yhdessä muiden kanssa hotseattina. Tässä tapauksessa muilla tarkoitetaan pikkuveljeäni ja kolmea serkkuani. Ahtauduimme yhden serkkuni kapeaan huoneeseen riviin sängylle istumaan, ja vuorollaan kukin sai hetkeksi istahtaa koneen ääreen tekemään siirtonsa. Pelasimme lähes joka kerta, kun olimme yhdessä, ja jokaisella kerralla aloitimme uuden pelin ei siksi, ettemmekö olisi osanneet ladata vanhaa peliä tallennuksista, vaan siksi, että aloittaminen oli kivaa ja tarkoitti, ettei meidän tarvitsisi hetkeen hyökätä toisiamme vastaan. Näissä kerroissa oli eroa lähes aina vain uusi kartta, sillä jokainen meistä halusi ottaa OMAN linnakkeensa yhä uudelleen. Muutama meistä saattoi joskus harvoin kokeilla jotain uutta linnaketta vain palatakseen seuraavassa pelissä takaisin tuttuun ja turvalliseen. Minun rakkainpani oli Rampart, sillä jokin syvä rakkaus erilaisia haltioita kohtaan oli saanut alkunsa jo silloin.

Rampartin upgradatut joukot

The Castle, Fortress, Inferno, Dungeon

Vakioviisikkoon Rampartin lisäksi kuuluivat Castle (serkku1), Fortress (serkku2), Inferno (pikkuveli), Dungeon (serkku3). Kaikista fiksoituneimpia omiin linnakkeisiinsa olimme varmasti minä ja serkku2, jotka eivät muita tainneet juuri kokeillakaan. Kun en vaan käsitä, kuinka voisin vaihtaa vihreät lohikäärmeet ja Legolasit johonkin lampunhenkiin tai yksisilmäisiin vihreisiin palloihin.

Olen varmaan niin nostalgia-henkinen ihminen, etteivät muut HoMMit jaksa edes kiinnostaa, kun kolmonen on niin tuttu ja turvallinen ja no...nostalginen. En tokikaan ole niitä edes juurikaan pelannut. Steamissa ei kolmosta ole myynnissä, mutta tietäisikö joku mistä tämän helmen löytäisi? Tai että ovatko uudemmat edes kokeilukelpoisia? read more