Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heroes. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. heinäkuuta 2013

KUOLLEISTA NOUSSUT


Eleniltä saamani valmistumislahja. PSSSST!
Pieni ja keltainen on noussut kesäuniltaan takaisin yhteyteemme! Halleluujah ja ai caramba!

**

Se, että hetkellisesti olin tauolla kirjoittelusta, ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että olisin ollut pelaamatta saman ajan. Etenkin lempilapseni Dota2:n seurassa olen saanut rikottua 350 pelatun tunnin rajan, ja kovista uhouksistani huolimatta sorruin klassisesti Steamin kesäaleihin pariin otteeseen.

**

Steamin alennukset ovat aina olleet vähän siinä maineessa, että rahathan siinä menee, ja että vain silloin miehet ymmärtävät millaista naisilla on vaatealennusten aikaan. Itse pyrin tällä hetkellä olemaan sellainen kitupiikki pihtari ja pyrkimykseni onnistuikin melko hyvin aleista ja monista houkutuksista huolimatta. Ne pari sortumusta tapahtuivat Mass Effect 2:n ja SimCity 4:n kohdalla. Scribblenautsit ostin jo aiemmin kesäkuussa, mikä saattaa kuulostaa pahalta virheeltä Steamissa pidemmin viihtyneiden korvissa, mutta onnekseni en tällä liikkeellä menettänyt kuin 50 senttiä.

SimCity3000 on ehdottomasti taas näitä nostalgia-pelejä, eivätkä SimCityt konseptiltaan ole menettäneet otettaan vielä tänäkään päivänä. Uusinta SimCitya en jo edellä mainitun kitupiikkeilyn vuoksi raaski ostaa, vaikka haluja kovasti olisikin, niin tartuin parin euron tarjoukseen 2000-luvun alkupuolen SimCitysta.

Mass Effect 2 oli ehkä ainoa oikea repsahdukseni, sillä varsinaista kuvaa koko pelistä minulla ei ollut ennen kuin sitä pääsin kokeilemaan. Tiesin vain sen, että koko pelisarja on ehdottoman hyvä ja kakkososa varmasti sen kuuden euron arvoinen, jolla sen kähvelsin itselleni. Ostin pelin alennuksen ollessa sillä hetkellä vielä 10 minuuttia voimassa, ja ainoa asia, joka jäi vaivaamaan, oli se, etten ymmärtänyt ostaa bundlea, jonka kautta olisin saanut pelata myös ensimmäisen osan läpi ja jatkaa tallennustani kakkosessa. Lohduttaudun sillä, että kakkososassa pelataan prologi, jossa tehdään muutama ykkösosan ratkaiseva päätös, jotka vaikuttavat juonellisesti kakkosen kulkuun, ja että kerkeän pelaamaan koko pelisarjan läpi myöhemminkin uudella hahmolla. Tästä pelistä tulen ehdottomasti kirjoittamaan myöhemminkin, sillä sen vajaan 4 tuntia, mitä olen siihen jo kerennyt peliin hukkaamaan, on saanut minut koukkuun.

**

Dotassa olen kerennyt pyörimään jälleen enemmän kuin avomieheni välittäisi, ja tämänhetkiset kokemukseni sen kuin vahvistavat väitöstäni siitä, että pelaamattomuus vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti pelin kulkuun. Olen kerennyt muun pelailun ohessa edetä hero-pickailuissanikin niin, ettei tämän hetkisistä heroista pelaamatta ole kuin 6 kappaletta. Tuon Meepon saatan jättää suosiolla viimeiseksi, ellei se satu jossain random-pickissä siunaantumaan pelattavaksi.

17.4.13. Punaiset testattu, keltaiset testaamatta. 
23.7.13. (Myös Lycan ja AA testattuja huolimatta keltaisista reunoista)

Voi johtua siitä, että olen päässyt pelaamaan suurinpiirtein saman tasoisten pelaajien kanssa (joka siis tarkoittaa tasoani vastaavia vastapelaajia), mutta peli tuntuu kulkevan muutenkin vahvemmin kuin normaalisti. En tarkoita tällä vahvuudella mitään lineaarisesti nousevia tappoja, vaan sitä, että olen yhä useammin merkittävämpi osa koko tiimiä kuin ennen. Pelaaminen on taas kivaa, kun ei kokoajan munaa itseään!


read more

torstai 18. huhtikuuta 2013

Dota2 project: Gotta play them all!

Dota2:ssa on hyväksi, mikäli tiedät oman herosi lisäksi sekä vastustajan että omien tiimiläistesi herot ja niiden taidot, sillä vain näin voit saada aikaan kauhua vihollistesi puolella. Miksi?

Dota2 on ennenkaikkea tiimityöskentelyä, kuten olen jo useampaan otteeseen sanonut, ja täydellinen peli vaatii taitojen synkronisoimista ja ymmärrystä siitä, mitä vastaan taistellaan. Tämä on tullut viime aikoina selvästi esille, kun olen pelannut vasta muutama viikko sitten Dotan aloittaneen ystäväni kanssa. Uusia heroja kohdatessa ystäväni kysyy usein että "Mikä tuo oli?" (huom. imperfekti), kun joku ability lätkähtää päälle ja minä huudan että juokse juokse juokse. Onneksi hän kuitenkin kysyy ja useimmiten myös muistaa, mitä olen hänelle kertonut. Kovinkaan useasti meistä kumpikaan ei ole päätynyt vastustajan keräilykohteiksi, mutta melko useasti tapot ovat menneet sivu suun, kun en ole muistanut kertoa mitä minun heroni tekee ja mitä se vaatii tapon aikaansaamiseksi. (Tässä vaiheessa tulee tunnustaa, että ystäväni on yllättänyt meidät Joren kanssa taidoillaan, joten mikään täysi nyyppä kyseessä ei ole. Häntä ei esimerkiksi tarvinnut muistuttaa tornien tankittamisesta kuin kerran, ja auto-attackin hän ymmärsi jättää pois jo parin kerran muistutuksen jälkeen. Varsin kehittämiskelpoista materiaalia, siis.)

Mitä siis käytännössä tarkoitan abilityjen ymmärryksellä? Dota2ssa on tällä hetkellä 103 heroa, joilla jokaisella on omat kykynsä ja piirteensä tuottaa vastustajalle tuskan hikipisaran otsalle. Kun näen vastustajien hero-valinnat ja ymmärrän mitä ne tekevät, voin counterpickata ne esimerkiksi jollain muulla herolla, jonka kyvyt tekevät vastaustajan kyvyn esimerkiksi stunnata täysin mitättömiksi. Tästä esimerkki on se, että tiedän että Lifestealerin rage-kyky pystyy yliajamaan monet spellit, kuten stunnit ja hidastukset. Vaihtoehtoisesti erilaiset taiat pystytään countteroimaan esineillä, kuten Black King Bar (BKB):lla. Se, että tiedät mitä vastaan taistelet, antaa sinulle mahdollisuuden vastata niihin kykyihin, joihin et pelkällä damagen havittelulla pääse. Se antaa sinulle mahdollisuuden selviytyä hengissä.

23/80/103, eilen 17.4.2013
Kyseisestä aiheesta innostuneena laskin eilen pelaamani herot ja ne, jotka ovat vielä täysin kokeilemattomia. Olen 103sta herosta pelannut kahdeksaakymmentä, joista osa (\) on muutamia kertoja kokeiltuja ja osa (X) on sitten niitä, joita olen useamman kerran pelannut. Jäljelle jää siis 23 kpl heroja, joita en ole syystä tai toisesta vielä kokeillut. Syynä on voinut olla heron yleinen pelaamisen hankaluus (mm. Invoker, Meepo, Pudge) tai ihan vain kiinnostuksen puute (mm. Ursa). Onnekseni ystäväni kanssa tulee pelattua vielä paljon bottipelejä ja se antaa minulle mainion mahdollisuuden kokeilla uusia heroja. Mitään järjestelmällistä herojen läpikäyntiä en ole harrastanut, vaan esimerkiksi randomittaminen on varsin pätevä tapa saada uusia heroja kokeiltavaksi. Nyt voisin kuitenkin ottaa tavoitteekseni päästä pelaamaan kaikilla edes yksi kokonainen peli, että voin sanoa tietäväni mitä ne tekevät.

GOTTA GET THEM ALL!
read more

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Creepy old man with a flesh...I mean flash light.


Uusi mies on sokaissut minut rakkaudella...tai hohtavilla hevosillaan.

Dota-universumin kyrväkkäin support, Keeper of the Light, on ehdottomasti uusi lempiheroni. KotL (, joka näin lyhenteenä antaa melko mielenkiintoisia kuvagooglauksia) ampuu hehkuvasta sauvastaan tajunnanräjäyttävää valkeaa ainetta, joka muovautuu leveleiden myötä rynniväksi hevoslaumaksi. Kuten varmaan oikeakin hevoslauma, aiheuttaa näiden hopojen ylilaukka melkoista tuhoa vastustajatiimille.

Näillä loistavilla kauraturvilla Ezalor aiheuttaa ihastusta ja pahennusta, kun ne tiputtavat hipoja niin kirpuilta kuin vihollis-heroiltakin. Last hitit ropisevat tilille ja vieressä farmaavan carryn ohimosuonissa tykyttää pahanlaatuinen pullistuma. Joo joo, carrylta EI varasteta farmia, mutta jos mikään muu ei auta, on ryhdyttävä epäasianmukaisiin toimiin. Hard carryn paras linjakaveri ei KotLi siis ole, ainakin jos vastapelurit kerjäävät verta nenästään. Alkupelissä KotLin illuminate ja esimerkiksi Svenin Storm Hammer -combo pelottaa ketä tahansa: Svenillä riittää lähes kokoajan mana stunniinsa ja KotL aiheuttaa massiivista tuhoa pidemmänkin rangen päästä.



Hienoksi supportiksi KotLin tekee lähes loppumattoman manansa lisäksi puskuvoiman aiheuttama RAHA. Kyllä, voin ostaa alussa sekä wardit että kuriirin. Joo, upgradaan sen kuriirin jo. Joo, wardit tulee taas, kunhan saan tuon puskutikun kasaan. Mihin niitä muita supporteja tarvittiinkaan? Ezalor onkin abilityiltään Illuminatea lukuunottamatta täysi support, eikä hänestä mitään junglessa yksinliikkuvaa tappokonetta saa (ainakaan minun taidoillani) millään. Chakra magic antaa lisää manaa, Mana leak kuluttaa vastuksen manaa ("You shall not cast!") ja ultimaten aikana loitsittavat Recall ja Blinding light eivät kumpikaan aiheuta damagea. Jos siis et osaa/jaksa/halua pelata hard supporttia, Ezalor ei ole kaverisi.


Only the horses can find us tonight!
read more

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Centaur Warrunner


Pelasin eilen ensimmäistä kertaa Centaurilla ja ottaen huomioon että tyyppi on strenght melee, olen hyvin tyytyväinen siitä miten peli omalta osaltani meni. Alkupeli oli todella hidasta noin niinkuin rahallisesti, joten gpm jäi melko alhaiseksi. Sama tosin tapahtui muilla ja jäimme jälkeen alussa. Tällä välin vastustajatiimi pääsi puskemaan keskilinjan lähes läpi. Pelin paras tilanne tuli, kun basen onnistunutta puolustamista seurasi onnistunut counterpush, jossa saatiin keskilinja lähes läpi.

Kovan, melko tasaisesti etenevän pelin kuitenkin hävisimme. 5v5 taisteluissa emme vain pärjänneet, mutta vastustajan carry-painotteisen joukkueen saadessa varhaisen vaiheen edun ei sitä voinut odottaakaan. Alkupuolen yhteispelissä on vielä hiomista, vaikka kaikki TeamSpeakissa olimmekin.

Tämän pelin perusteella sanoisin, että voisin kokeilla Centauria uudestaankin. Toki tätä seuranneessa pelissä kuolin neljästi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta se peli meni muutenkin päin sitä ittiään. Strenght-heroa minulla ei vielä olekaan listoillani ja stunnit on ainakin meidän peliporukassamme aina vähissä.
read more
Blogger Template by Clairvo