Näytetään tekstit, joissa on tunniste Valve. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. lokakuuta 2015

Hotsittaako?


[Lucifel 8.10.2015 18:36] Hotsittaako?
[LittleYellow 8.10.2015 18:36] Toki toki.

Heroes of the Storm (HotS) on Blizzardin vastine muuan muassa tällä hetkellä ns.MOBA-kulttuuria ylläpitäville Valven DOTA2:lle ja Riot Gamesin League of Legendsille (LoL). Ja kun kyseenomaisen pelityylin maailmanmestaruuskisoissa pyörii miljoonien dollarien arvosta rahaa suuntaan ja toiseen, voi vain miettiä miksi Blizzardin kaltainen suurpulju ole kasannut omaa mobaansa jo aikoja sitten.

Blizzard hyödyntää HotSissa suurta nimeään ja sitä faktaa, että pelaajat arvostavat tuttuja kasvoja. Niinpä Nexukseen

Ensimmäiset merkit Blizzardin hankkeesta tulivat DOTA2-pelaajille jo viime vuonna kun Dotan sankareiden nimiä tuli Blizzardin pyynnöstä muuttaa. Alkuperäiset nimethän ovat perujaan nimenomaan Blizzardin Warcraft 3:een perustuneesta Defence of the Ancientista (DotA), joka valtavirran mukaan aloitti pelien Battlearena-tyylilajin. Windrunner muuttuikin Windrangeriksi ja Wispiä tuli kutsua Ioksi. Blizukka ei pitänyt siitä, että heidän omistamillaan nimillä tehtäisiin nettoa. Varsinkin nyt, kun he itse halusivat nimet käyttöönsä samankaltaiseen peliin.

Heroes of the Stormin suljettu beta tuli allekirjoittaneelle pelattavaksi keväästä 2015 ja julki HotS tuli heinäkuussa. Itsellä HotSin pelaaminen rajoittui vielä paria viikkoa sitten satunnaisiin peliryppäisiin muutoinkin vähäisen pelailun takia sekä sen vuoksi, että peliseura puuttui. Pelikaverit pitivät HotSia liian kasuaalina ja sarjakuvamaisena Dota-versiona, jota toki se olikin. Ja sehän siinä niin viehättikin: kasuaalisuus. Kun Dotassa epäonnistuessa tulee paineet ja ahdistus lumipallo-efektistä, ei HotSissa moisesta ole juuri huolta. Pelit ovat parhaillaankin kolmasosan pituisia siitä, mitä Dotan pisimpiin matseihin saa aikaansa upotettua. Kasuaalisuutta tukevat myös ne pointit, että HotSissa ei ole tavaroiden ostoa. Ainoa päänvaiva on talent-build, eikä sekään vaadi rakettitiedettä tällä pelaamisen tasolla missä itse olen. Asia on toki eri siinä vaiheessa, kun pelataan tosissaan ja pienetkin ratkaisut saattavat tehdä eron voittajan ja häviäjän välille.

Pieni ja Keltainen Novana Blackheart Bayssa.
Onnekseni kuitenkin yhden kaverin pään kääntyessä tapahtui joku muutos muidenkin mielissä. Kenties massa ohjaa massaa, kenties TastyCoolin argumentaatio on omaani parempaa. Pääasia kuitenkin on, että ryhmässä pelaaminen on aina mukavampaa ja siten tätäkin peliä on tullut pelattua huomattavasti enemmän. Pelattavaa riittääkin, sillä läheskään kaikkia 42sta sankarista en ole kokeillut. Sankarit täytyy ostaa pelivaluutalla tai oikealla rahalla, ja viikoittain vaihtuvia ilmaisia sankareita on kerrallaan yhteensä 8. Muistan kritisoineeni tätä aikoinaan, mutta toisaalta se antaa pelaajille aina jotain tavoiteltavaa ja näin ollen pitää kokeneemmatkin pelaajat mukana pidempään(?). Puolensa kullakin. Ehkä silti kannatan Dotan kaltaista kaikkimullehetinyt-tekniikkaa, vaikka se saattaisikin johtaa uusilla pelaajilla infoähkyyn. Sitä varten on Dotassa olemassa Limited Heroes- herovalinta.

Ilmaiset herot 13.10.2015 asti: LiLi, E.T.C, Kael'Thas, Azmodan, Uther, Nova ja Anub'Arak.
Kaiken kaikkiaan olen positiivisesti yllättynyt HotSista ja siitä miten Blizzard on saanut taustoiltaan hyvin erilaiset sankarit mahtumaan samaan peliin. Tokikaan se ei vielä yllä Dotan -kaltaisen järkäleen vierelle, mutta mielestäni Blizzard näytti jälleen kerran, ettei se turhaan ole yksi pelimaailman suurimmista nimistä.

P.S. Miksikö vertaan aina Dotaan? Koska LoLista tai HoNista (Heroes of Newerth) minulla ei juuri ole kokemusta. HoNia en ole pelannut lainkaan ja LoL-kokemuksenikin rajoittuu muutamaan hassuun peliin.

P.P.S. Blizzard tekee tiedettävästi myös hienoa jälkeä animaatioissaan:
read more

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

TI4


On aika jälleen kaikkia ah-niin-himpurasti kiinnostavan Dota2-päivityksen!

Tänäkin vuonna Valve pyrkii niistämään mahdollisimman paljon rahaa free-to-play-pelin kautta. Dota2n maailmanmestaruuskisojen, Internationalin lähestyessä, on ostettavissa ollut n.10€n arvoinen Compendium, jonka avulla voit seurata aktiivisesti TI4 (international):n meinikejä olematta itse paikalla heinä-elokuussa Seattlessa. Jokaisesta ostetusta Compendiumista TI4n palkintopotti nousee 2,5€ ja samoin kaikista siihin liittyvistä ostoista kertyvistä tuotoista osa menee potin kasvatukseen. Tällä hetkellä jaettavaa pätäkkää kisoissa sijoittuneille on yhteensä 7 981 874€, kun viime vuonna potin suuruus jäi loppujen lopuksi 2 784 407 dollariin. Ja tämän vuoden summa kasvaa yhä.



Mitä hyötyä siis Compendiumista on? No käytännössä ei mitään käytännöllistä ja järkevää, vaan pikemminkin mieltä ilahduttavaa ja täysin turhaa. Seuraamalla aktiivisesti pelejä ja pelaamalla itse voit kerryttää itsellesi Compendium-pisteitä, joilla puolestaan kerrytät Compendium-leveleitä ja avaat itsellesi Dotaan liittyviä Compendium-lahjoja. Pisteitä voi kartuttaa esimerkiksi seuraamalla 10 saman joukkueen peliä, veikkaamalla oikein karsintojen tähtiä (n/a: 12/100pts, ei juhlittavaa lol) ja suoriutumalla 10-heron haasteesta, jossa tehtäväsi on voittaa peli kullakin kymmenestä randomilla sinulle annetusta hahmosta.


Ne levelit sitten? Jokainen leveli antaa jotain pientä kivaa palkinnoksi siitä, että olet taas tuhlannut aikaa/rahaa Dotaan. Esimerkiksi Battle point boosterilla voi kerryttää Dotassa muutenkin kertyviä leveleitä (joilla taas saa tavaraa) nopeammin. Toinen esimerkki olkoon vaikka latauskuvakkeet tai TI4n virallinen Squawkins-kuriiri.


Compendium sisältää myös tiedot TI4een osallistuvista joukkueista, joista shoutout täytyy suomalaisena antaa eurooppalaiselle Fnaticille, jossa pelaa koko kisojen ainoa suomalaisvahvistus: Kalle "Trixi" Saarinen.


Hyötyä? Ei niinkään. Haittaa? Sosiaaliselle elämälle ehdottomasti, jos ei osaa pitää pistehimoisia sormiaan irti näppäimistä. Must osto? Ei taaskaan. Hauska  kylläkin.

4/5
read more

lauantai 26. lokakuuta 2013

Steam: Kuinka moninkertaistaa pelivalikoimasi

Miksi ostaa pelejä, kun niitä voi lainata kaverilta? Niinhän se toimii pelikonsoleilla ja CD-/DVD-kiekkojen kanssa tietokoneellakin. Steam on ollut aina kätevä pelialusta, jolla pelit kulkevat mukanasi koneelta toiselle, eikä turhaa materiaa varsinaisesti kerry, mutta pelien lainailu ei ole tätä päivää ennen onnistunut.

Pääsin mukaan Steamin Family Share-betaan, jossa leikitellään ajatuksella pelien lainaamisesta kaverilta kaverille. Käytännössä pelien jakamiseen tarvitsee jonkun läheisen, jolla on Steam ja joka on suostuvainen jakamaan omat pelinsä sinun käyttöösi. Minulla tähän rooliin astui, kukas muukaan kuin pieni vellokseni. Sen lisäksi teidät pitää olla kutsuttu betaan, johon voi osallistua liittymällä Steamin Family Share-beta -ryhmään. Betajäsenyyden saatuasi myönnät kaverisi tietokoneelle luvan hyödyntää myös sinun pelejäsi lähettämällä requestin tilien jakamiseen tietokoneellasi. Toinen keino on antaa kaverisi kirjautua tietokoneellesi ja myöntää asetuksien kautta pääsyn koneellasi hänen peleihinsä. Ta-daa, hyvällä tuurilla pelisi
 Steam-kirjastossasi ovat moninkertaistettu. Minun kohdallani se tarkoitti kirjaimellisesti yli kymmenkertaistamista, kun 16 pelini lisäksi pääsen pelaamaan pikkuveljeni reilua 170:tä peliä. Tarvitsen vain asentaa veljeni tililtä pelin koneelleni, jolloin se on myös minun pelattavissani.

Loogisena miinuspuolena Family Sharessa on pelien pelaaminen vain yhdellä tilillä kerrallaan. Jos siis ette molemmat omista omia kopioitanne LEGO LotRista, ei moninpelaaminen onnistu. Pelin haltijalla on myös ensisijainen oikeus pelata omia pelejään, ja aloitettuaan pelin pelaamisen, vierailija saa viisi minuuttia aikaa päättää sessionsa ja tallentaa pelinsä, tai ostaa se omakseen. Meillä tästä ei ole ollut ongelmaa vielä toistaiseksi, mutta uskon kyllä, että tästä selviäisimme kunnialla. Onhan kuitenkin muistettavissa, että minä vain lainaan pelioikeuksia itselleni.

Kiitos Family Sharen, nyt minulla on testattavaa materiaalia sellaisistakin peleistä, joihin en välttämättä olisi ennen edes vilkaissut: raha ja lailliset oikeudet nyt löytyvät, saman kun voisi sanoa vielä ajasta, niin blogi saataisiin taas kukoistamaan. Tällä hetkellä toisella testauskierroksella on Skyrim, jota joskus aikaisemmin testailin, mutta en ihastunut, ja toivonkin, että nyt jos saan annettua sille aikaa ja armoa, voi avokilleni koittaa Dota-leskeyden sijasta Skyrim-leskeys. Tön tön töö, stay tuned!

read more

tiistai 23. heinäkuuta 2013

KUOLLEISTA NOUSSUT


Eleniltä saamani valmistumislahja. PSSSST!
Pieni ja keltainen on noussut kesäuniltaan takaisin yhteyteemme! Halleluujah ja ai caramba!

**

Se, että hetkellisesti olin tauolla kirjoittelusta, ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että olisin ollut pelaamatta saman ajan. Etenkin lempilapseni Dota2:n seurassa olen saanut rikottua 350 pelatun tunnin rajan, ja kovista uhouksistani huolimatta sorruin klassisesti Steamin kesäaleihin pariin otteeseen.

**

Steamin alennukset ovat aina olleet vähän siinä maineessa, että rahathan siinä menee, ja että vain silloin miehet ymmärtävät millaista naisilla on vaatealennusten aikaan. Itse pyrin tällä hetkellä olemaan sellainen kitupiikki pihtari ja pyrkimykseni onnistuikin melko hyvin aleista ja monista houkutuksista huolimatta. Ne pari sortumusta tapahtuivat Mass Effect 2:n ja SimCity 4:n kohdalla. Scribblenautsit ostin jo aiemmin kesäkuussa, mikä saattaa kuulostaa pahalta virheeltä Steamissa pidemmin viihtyneiden korvissa, mutta onnekseni en tällä liikkeellä menettänyt kuin 50 senttiä.

SimCity3000 on ehdottomasti taas näitä nostalgia-pelejä, eivätkä SimCityt konseptiltaan ole menettäneet otettaan vielä tänäkään päivänä. Uusinta SimCitya en jo edellä mainitun kitupiikkeilyn vuoksi raaski ostaa, vaikka haluja kovasti olisikin, niin tartuin parin euron tarjoukseen 2000-luvun alkupuolen SimCitysta.

Mass Effect 2 oli ehkä ainoa oikea repsahdukseni, sillä varsinaista kuvaa koko pelistä minulla ei ollut ennen kuin sitä pääsin kokeilemaan. Tiesin vain sen, että koko pelisarja on ehdottoman hyvä ja kakkososa varmasti sen kuuden euron arvoinen, jolla sen kähvelsin itselleni. Ostin pelin alennuksen ollessa sillä hetkellä vielä 10 minuuttia voimassa, ja ainoa asia, joka jäi vaivaamaan, oli se, etten ymmärtänyt ostaa bundlea, jonka kautta olisin saanut pelata myös ensimmäisen osan läpi ja jatkaa tallennustani kakkosessa. Lohduttaudun sillä, että kakkososassa pelataan prologi, jossa tehdään muutama ykkösosan ratkaiseva päätös, jotka vaikuttavat juonellisesti kakkosen kulkuun, ja että kerkeän pelaamaan koko pelisarjan läpi myöhemminkin uudella hahmolla. Tästä pelistä tulen ehdottomasti kirjoittamaan myöhemminkin, sillä sen vajaan 4 tuntia, mitä olen siihen jo kerennyt peliin hukkaamaan, on saanut minut koukkuun.

**

Dotassa olen kerennyt pyörimään jälleen enemmän kuin avomieheni välittäisi, ja tämänhetkiset kokemukseni sen kuin vahvistavat väitöstäni siitä, että pelaamattomuus vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti pelin kulkuun. Olen kerennyt muun pelailun ohessa edetä hero-pickailuissanikin niin, ettei tämän hetkisistä heroista pelaamatta ole kuin 6 kappaletta. Tuon Meepon saatan jättää suosiolla viimeiseksi, ellei se satu jossain random-pickissä siunaantumaan pelattavaksi.

17.4.13. Punaiset testattu, keltaiset testaamatta. 
23.7.13. (Myös Lycan ja AA testattuja huolimatta keltaisista reunoista)

Voi johtua siitä, että olen päässyt pelaamaan suurinpiirtein saman tasoisten pelaajien kanssa (joka siis tarkoittaa tasoani vastaavia vastapelaajia), mutta peli tuntuu kulkevan muutenkin vahvemmin kuin normaalisti. En tarkoita tällä vahvuudella mitään lineaarisesti nousevia tappoja, vaan sitä, että olen yhä useammin merkittävämpi osa koko tiimiä kuin ennen. Pelaaminen on taas kivaa, kun ei kokoajan munaa itseään!


read more

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Dota 2 nyt virallisesti julkaistu

Monien Dotaajien asenne piakkoin saapuviin LoLittajiin
Dota 2:n beta vaihe on nyt virallisesti ohi ja Valve toivottaa uudet pelaajat tervetulleiksi.
Paitsi ettei aivan vielä. Jo olemassaolevien pelaajien iloksi mutta uusien tulokkaiden murheeksi Valve on julkaissut postin, jonka mukaan Dota 2-clientit mahdollistetaan Steam-tileihin aalloittain pyrkien näin vähentämään julkaisuryntäystä ja servereiden ylikuormittumista. Jos siis haluat päästä pelaamaan klikkaa itsesi edellämainitun linkin kautta Dota-sivustolle ja seuraa ohjeita liittyäksesi jonoon. Järjestelmän kuormituksen mukaan uudet pelaajat tulevat saamaan epämääräisessä aikataulussa kutsuja peliin. Ja pelihän on siis täysin ilmainen.

Vaikka peli nyt julkaistaan, ei se Dota-tiimin mukaan tarkoita kehitystyön loppua, sillä heroja on työnalla vielä jokunen. Pientä fiksaamista löytynee myös muutenkin herojen balansoimisen suhteen. Itse kovasti toivoisin korjausta kuriiri-ongelmaan, joka mahdollistaa väärinkäytöt toisten esineiden kohtaan (pariin kertaan olen saanut etsiä jonkun molopään vuoksi ostamiani esineitä pitkin karttaa...).

Aiemmin 3.7 Dotaan julkaistiin myös patch, joka lisäsi pelin training-osioon uutta sisältöä. Training alkaa perusasioista, last hittaamisesta, skilleistä ja esineistä ja etenee tornien puollustamiseen ja vihollisen tornien kaatamiseen. Tämän jälkeen pääseekin jo harjoittelemaan bottien kanssa botteja vastaan ja viimeisenä osiona oikeaan peliin. Itse pelasin patchin ilmestyttyä harjoittelun osiot läpi, ja olisin toivonut bottipelin ja oikean pelin väliin ihmiset vs botit -peliä. Muutenkin training oli hyvin sooloilu- ja puskupainotteinen, eikä midlane-harjoittelussa vihollisbotti käyttänyt lainkaan skillejään. Hieman liian yksinkertaistettua siis. Eniten jäin ehkä kaipaamaan opastusta supportina pelaamisesta, sillä jokainen uusi dotapelaaja valitsee aina tietenkin kovimman carryn, tai sitten supportin jolla yrittää epätoivoisesti carryttaa.

Vaikka Valven ajatus uusien pelaajien kutsumisesta aallottain kuullostaa hyvältä, lyhyeen pika-galluppiini vastanneet epäilevät, että Valve tuntien kohta ei toimi mikään. Nyt sitten odotellaan Dota-yhteisön kasvamista, ja sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla uusien pelaajien uusia asennevammoja. Toivon mukaan niitä mukaviakin tapauksia sekaan eksyy. Kyllä, olen kyyninen, se on ammattitauti.

Be prepared

read more

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Stay calm and continue testing (your relationship)

Jo viime syksynä tuli ostettua Steamin alennuksista vaivaisella muutamalla eurolla Portal 2. Ihan vain sen vuoksi, että poikaystäväni, kutsuttakoon nyt vaikka yksinkertaisuuden vuoksi Tahvoksi, halusi pelin jota voisimme yhdessä iloisesti pelata. IhQutarallaa miten zöpöä!

Alustuksena sen verran, että yleensähän en siis juuri nauti Tahvon kanssa yhdessä pelaamisesta, koska jonkinlaisena syntynörttinä se osaa pelata kaikkia pelejä niin kuin olisi niitä jo vuosia tahkonut ja muistaa tietenkin aina neuvoa kun sitä vähiten kaipaan (sisar Lil'nYellow kiteyttää tunteen hyvin tässä). Emme siis ikinä pelaa mitään toisiamme vastaan, koska Tahvo voittaa AINA. Olen myös hyvin valikoiva sen suhteen millaisia pelejä pelaamme tiiminä, sillä esim. Diablo 3:ssa kun haluan itse tutkia jokaikisen kivenkolon, Tahvo juoksee edellä tappamassa KAIKKI viholliset ja vie kaiken XP:n + on tylsää juosta perässä kun ei ehdi itse hakata mitään. Pelit, joissa on roolitus pelaamisen suhteen ovat sen sijaan ihan ok, samoin strategiapelit, kuten Disciples ja Heroes of Might and Magic menettelee.

Noh, tulihan sitä Portaliakin pelattua yhdessä. Ehkä kolmesti tai neljästi jonka jälkeen puzzlejen yhteinen ratkominen ei ollut enää ihan niin ruusuista. Alku meni hyvin, eipä siinä mitä, mutta tehtävien monimutkaistuttua paradoksaalisesti kommunikaatio yksinkertaistui tasolle "Miks hitossa sie sen portaalin sinne ammuit?! Elä! Elä nyt tee mittää! Paikka!! Oota nyt hetki... EIIII! Nyt sie pilasit koko homman, kiitti vaan! Kaikki pittää aina tehä ite... Hyppää nyt jo sinne helvetin rektaaliin." Miten voikin olla niin uskomattoman vaikeaa ilmaista toiselle, mihin haluaa sen kirotun portaalin ammuttavan? Asiaa ei myöskään helpota puzzleja isännöivä, jatkuvasti vittuileva GLaDOS-järjestelmä ja epäselvä (tai käyttäjistä johtuen toimimaton) pelinsisäinen ikoneilla viestintä. Tunnustan ragequitanneeni kahdesti toistuvien failien ja erityisesti kommunikoinnin ongelmien vuoksi.

ÄfTeeÄs - Piä tunkkis

Lyhyen keittiöpsykologian oppimäärän käyneenä diagnosoisin ongelmaksi pelaajien liiallisen kärsimättömyyden sekä erityisesti kilpailuhenkisyyden, joka estää kommunikaation sekä pelitoverin kuuntelun, ja näin ollen myös yhteistyön. Hurjana ratkaisuehdotuksena esittäisin, että molemmat pysähtyisivät hetkeksi ja miettisivät ratkaisua vaikkapa yhdessä sen sijaan, että molemmat ryntäilisivät ympäri kenttää kuin hullu eristyshuoneessa etsimässä ensimmäisenä pakoreittiä. Ja jos niitä hulluja laittaa samaan huoneeseen kaksi niin eihän siitä nyt voi kaaosta enempää odottaakaan.

Achievement Unlocked!

Pelinä Portal on kuitenkin ihan hauska ja aivonystyröitä aktivoiva ajanviete, joskin alun tehtävät todellakin aliarvioivat pelaajan älyä. Harmillisesti kentät ovat todella lyhyitä ja latausikkunoita saa katsoa ajallisesti minun makuuni aivan liikaa. En voi myöskään kehua pelin pitävän mielenkiintoa yllä kovin kauaa ja siitä onkin tullut minulle kun-ei-ole-parempaakaan-tekemistä-ja-muita-pelejä-ei-jaksa-pelata peli. Ehdotonta plussaa on kuitenkin yksinpelissä loistava dialogi.

Aion vielä antaa Portalille mahdollisuuden myös kaksinpelinä tämän reflektiivisen itsetutkiskelun jälkeen. Jos se rasittavalla tavallaan vaikka kehittäisi kommunikointitaitojamme (hohohoh! Riiiiight!), olemmehan kuitenkin saaneet suoritettua yhtäaikaa toteutetun high fiven! Ensi kerralla lupaan ja vannon, etten itse ainakaan korota ääntäni tai ragequitaa. Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön.
read more

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kirppu sanoo hyppää ja Davion kysyy, kuinka korkealle: Dota 2 Tutorial.

Dota on tunnettu kusipäisen pelaajayhteisönsä lisäksi vaikeudestaan etenkin uusia pelaajia kohtaan. Taannoin julkaistussa, suht tuoreessa patchissa esiteltiin kuitenkin Quest-mode, joka toisinsanoen tarkoittaa tutoriaalia, ohjetta peliin. Hyvä niin. Näin madalletaan uusien pelaajien kynnystä lähteä pelissä liikkeelle ja oppia perusasiat.

Minäkin, 2 viikon scheisse-netin käytön jälkeen, sain pöytäkoneelleni ladatuksi Dotan uudet, järkyttävän suuret patchit ja koko pelin käynnistymään. Heti sen jälkeen, kun olin taistellut resoluutiot kohdalleen näkymättömissä olevista asetuksista, painalsin kokeilemaan tutorialia.

Loading screenistä tulee mieleen väistämättä WoWin latausikkunat, vaikka yhdennäköisyyttä kuvissa on tasan taustalla oleva kartta. Eikä karttojen grafiikoillakaan ole latausikkunoissa kovin suurta yhtäläisyyttä, mutta silti tutorialin loading screenistä tulee mieleen Tirisfal Glades.
Pääni sisällä kaikki näyttää samalta.
Tutoriaalissa pelataan Davionilla, Dragon knightilla. Tutorial muistuttaa ainakin allekirjoittanutta paljon WCIII:sta, jota tosin ei voida pitää negatiivisena asiana Dotan ollessa kuitenkin pelistä lähtöisin ja hyödyntää samaa pelimekaniikkaa liikkumisen yms. osalta. Minulle ainakin tuli olo, että pitäisi pelata WCIII uudelleen läpi. Nostalgiaa, ah.

Dragon Knightin tehtävänä on tutorialissa juosta kirppujen ohjeiden mukaan sinne tänne, kerätä itselle kelvolliset tavarat ja tasot, ja piestä kirppuja terrorisoiva Razor. Uusi pelaaja oppii liikuttamaan hahmoaan ja tappamaan kirppuja. Erityiskiitos siitä, että rahaa ei tosiaan saa kirpuista kuin last hittaamalla, vaikka tutorialin alussa näyttikin pahasti siltä, että pelaajasta koulitaan auto-attackija. Eteenpäin ei myöskään pääse ilman että pelaaja oppii käyttämään esineitä, joita (pakotetusti) ostetaan Shop Keeperiltä.

Suomentajalla taitaa olla vielä tutoriaalin kanssa tekemistä.
Mitä tutorialista kuitenkaan EI opi, on oikeassa pelissä tapahtuva ability-build, eli se järkevä järjestys, jossa taidot kannattaa ottaa. En sano, että minäkään vielä osaisin ottaa joka pelissä taitoni hyvin, sillä niinkuin tavaroiden, myös abilityjen järjestys on hyvin tilannesidonnaista. Nyt tietysti on tullut uutena ominaisuutena buildit, jotka voi laittaa itselleen automaattisesti näyttämään, että mikä taito seuraavaksi pitäisi ottaa. Edelleenkään tilannesidonnaisuus ei tule esille, mutta on erittäin kätevä esimerkiksi uutta heroa kokeillessa.

Tämän lisäksi tutorialissa ei opeteta roolitusta kuin ihan ohimennen, kun Keeper of the Light (KotL) toimii Dragon Knightin taustajoukkona. DK:han on pelissä melee+strena carry, eli last hittaus onkin tärkeää, mutta mikäli uusi pelaaja ottaisi jonkun support-heron, ei tämä tietäisi, että ne kirput jätetään sille, jolle kulta tarkoittaa suurta etua. Erikoismaininta menee myös KotLille, joka opettaa, että taitojaan voi ihan hyvin spämmiä kirppuihin sillä manahan ei lopu KOSKAAN. Eih. Ei näin.

Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tutorial on hyvä nimenomaan sellaisille pelaajille, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä pelistä tai sen mekaniikasta. Se on oikein hyvä idea ja voisin kuvitella sen saavan vielä jatkoakin. Mikäli ei, on olemassa netti ja kymmenet varsin pätevät youtube- ja blogi-tutorialit. Sitä paitsi kyseessä on peli, jota oppii vain pelaamalla ja tämä tutorial on varsin pätevä keino kalastaa uudetkin pelaajat mukaan toimiin. Hyvä Valve!
read more

tiistai 26. helmikuuta 2013

Prepare for Battle: xaxaxaxaxaxaxa

Prepare for Battle: In which Russian server do you want to play?

 Dotan pelaajalajit
1. Well-farmer
2. Feeder / n00b
3. русский (Russki)
4. Lane farmer
5. Uhanalaiset pelaajalajit (progamer, perus-Pertti ja killstealer)

русский, Russki, venäläinen, venukki. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Venäläiset ovat kansa, jotka ovat kotoisin Venäjältä, tuosta kommunismin punaisesta naapurivaltiostamme. Lähtökohtaisesti en usko että kovinkaan monella Dotaa aloittavalla pelaajalla on venäläisiin mitään sen kummempaa viha- tai rakkaussuhdetta, mutta muutaman pelin jälkeen on helppo sanoa tuntevansa pelonsekaista odotusta, kun huomaat kyrillisin kirjoitetun nimen pelin latauslistassa. Myös nimet niinkuin Svetlana tai Vladimir herättävät kauhua.

Levinneisyys: Tavattavissa koko Dotan laajuudelta. Jos et tiennyt, jokainen serveri on Russian-serveri ,ja jokainen taitoluokka on edustettuna. Kai tämä johtuu siitä, että Venäjällä on niin paljon sitä populaa.


Elintavat: Venäläinen pelaaja on karrikoidusti Dotan autisti. Venäläinen ei poikkea perus-Pertistä, noobista tai überleet-gamerista millään muulla tavalla, kuin poikkeavalla ja puuttellisella kommunikaatiokyvyllään. Veli venäläinen ei useimminkaan siis puhu englantia eikä (ylläri) suomea. Veli venäläinen puhuu venäjää. Itsekin tiedät, minkälainen vaikutus jatkuvalla alt+clikillä on (= ei mitään), joten voit vain toivoa, että sinua ymmärretään edes vähäisissä määrin. Usein kuitenkaan tätä ei tapahdu.

Gear: Ei mainittavaa. Toki helpottaisi, jos tiimissä ei olisi neljää Vladsia tai kolmea Mekanismia. Eli kommunikaation puutteesta kyse taaskin.

***
 Toki tätäkin ongelmaa on pyritty hieman helpottamaan Chat wheelin (Y) avulla. Wheelistä ilmoille kajahtavat ilmoitukset nimittäin näkyvät kullakin pelaajalla Steamiin asetetun kielen mukaisesti, mikäli ne on käännetty. Suomeksi Wheel toimii ainakin, joten oletan, että myös veli venäläinen on kerennyt tähän kelkkaan mukaan.


Jos siis huomaat Svetlanan pelaavan kanssasi, eikä hän tunnu ymmärtävän sanaakaan mitä sanot, koeta ensin kommunikoida muutamalla alt+klickulla ja chat wheelillä, ja tuskastu vasta kun sekään keino ei tuota tulosta.

наслаждаться! xaxaxaxa
read more

torstai 14. helmikuuta 2013

Dota 2 ABC


 The ABC of Dota

A = Aggro. Älä tankkaa kirppuja. Pullaa kirppuaalto ja stäkkää metsäkirput. Jalkautuu luultavimmin sanasta aggravation, ärsytys/suututus. Kun aggrotat kirput, saat ne perääsi.
B = Base. Baseen kuuluu kaivo, ancient, raksit ja muutama torni. Toisen baseen pitää siis tunkeutua, omaan ei saisi toisia päästää.


C = Carry. Se tyyppi, jolla kaikki noobit haluavat pelata. Carryja pitää toimivassa pelissä kuitenkin olla vain 1-2 yhdessä tiimissä, sillä tämä hahmotyyppi tarvitsee lapsenvahdin, paljon aikaa, rahaa ja xp:tä tullakseen megalomaaniseksi tappokoneeksi. Esimerkkinä carrysta on Shadow Fiend, Phantom Assassin.
Antimage on Carry.

D = Defence of the Ancients. DotA, eli Warcraft III:n pelimoodi, josta Dota 2 on kehitetty.
E = Effective hitpoints. Karkeasti käännettynä tarkoittaa pelattavan heron kykenevyys ottaa vastaan iskuja ennen kuolemaansa. Tähän vaikuttavat mm. heron omat abilityt ja armor.
F = Feeders. Kokemattomuuttaan, tyhmyyttään tai piittaamattomuuttaan toiselle tiimille uhrautuja, joka lopulta koituu häviöksi omalle tiimille, tai ainakin huomattavasti vaikeuttaa voittoa.
G = Ganking. = Surprise butt-rape. "YLLÄRI! MEITÄ ONKIN NELJÄ JA SÄ YKSINÄSI TUUT NIIN KUOLEMAAN." (ks. Y)
H = Hero. Sankari. Sitähän et siis sanan virallisessa merkityksessä tule olemaan tuskin koskaan, mutta sellaisella sinä pelaat. Heroja on tyypiltään hyvin erilaisia, joiden vahvuuksia ja heikkouksia tulisi osata hyödyntää counter pickkaamalla vasta puolen herot.
I = Initiator. Iniator on se pelaaja, joka johtaa joukon taisteluun ja aloittaa rähinän. Yleensä initiator on joku, joka ei kuole ihan  pienimmästä hipaisusta ja jolla on joku crowd control-ability. Esim. Earthshaker, Tidehunter.

Jungle campit.
J = Jungle / Jungler. Viidakko on se paikka, jossa lanet ei kulje ja missä on useita viidakkokirppuryppäitä, joita voi vaihtoehtoisesti farmata. Jotkut herot, junglerit, ovat erikoistuneet junglessa nopeasti tasojen kartuttamiseen ja farmaukseen. Junglerista esimerkki on Natures Prophet.

K = Killing streak. Wohoo! Olet farmattu ja ylivoimainen, vihollisia kaatuu kuin ruista.
L = Lanes. Linjat. Eli polut basesta baseen joilla kirput kulkevat ja joille on asetettu tornit.
M = Map-awareness tarkoittaa tietoisuutta siitä, mitä muualla kartalla tapahtuu. Elintärkeää. Jossain on sanottu, että olisi hyvä opetella katsomaan mini-karttaa vaikka joka kerta kun saat kirpun tapettua. Auttaa ehkäisemään kohtaa G ja Y.
N = n00b. Nyyppä. Nuupio. Osaamaton tahvo. Sinä.
O = OP. OverPowered, ylivoimainen hero, jonka taidot ja statit ovat vielä epätasapainossa.
P = Pure damage. Silkkaa tuhovoimaa! Tätä damagen tyyppiä ei voi blokkia taioilla tai armorilla.
Q = QQ. Run away and cry, baby!
R = Rune. Runet löytyvät kartan keskiosaa halkaisevalta joelta, ylä- tai alaosasta jokea. Rune ilmestyy joka toinen minuutti ja sen valjastamalla saa käyttöön mahtavia supervoimia, joita ei halua vastustajalleen antaa.
S = Silence. Mikäli pelaat herolla, joka on kova käyttämään taitojasi, silence on painajaisesi. Tietyn pituinen tai tietyllä alueella toimiva silence estää sinua käyttämästä taitoja ja jättää siten sinut hieman haavoittuvaisemmaksi.
T = Teamwork. TIIMITYÖ. Ehkä tärkein sana, jonka voi onnistuneeseen peliin liittää. Kun kaikki palaset naksahtavat kohdalleen, tiimissä on tasaisesti toisiaan tukevia hahmoja, osataan gankkia (ks. G) ja  vastavuoroisesti ilmoittaa mahdolliset vihollisten gankit (ks. Y). Osataan myös toimia yhdessä ja puskea, kun on sen hetki.
U = Ultimate. Kullakin herolla on oma ultimaattum taito, joka on muita taitoja selvästi parempi ja käytännöllisempi. KÄYTÄ SITÄ (mutta älä kirppuihin) HARKITEN. Joidenkin herojen ultimatea voi kehittää edelleen ostamalla ultistaffin eli Aghanim's Scepterin.
V = Vendor. Se vekkulinnäköinen lihava mies base- ja salakaupalla. Joka paikkaan se kerkeääkin. 
Vendor: What does a hero need?
W = Ward. Ota makusi mukaan yksi tai useampi silmä, yksi keppi ja sekoita. Nautitaan istutettuna paikalle, joka kertoo sinulle joko runen (ks. R) ilmaantumisesta tai estää mahdollisesti sinua varten suunnitellun gankin (ks. G).
X = X marks the spot. Kunkan runkku tykkää teleportata sinut takaisin paikkaan X.
Y = Y u no ss? Pub-peleissä kukaan ei ilmoita, että lanelta on hävinnyt tyyppejä. Mahdollisesti ne ovat vain niin ujokakkoja, etteivät uskalla olla näkyvissä, lähteneet muualle regeneroimaan tai pahimmassa tapauksessa tulossa kohti sinua valmiina suorittamaan onnistuneen gankin (ks. G). Huudahdukset estettävissä istuttamalla wardeja tai kiinnittämällä itse kokoajan huomiota muuallakin kartalla tapahtuvista menemisistä ja tulemisista. (ks. M & W)
Z = (Kun ei keksi niin ei keksi. Ehdotuksia?)
read more

perjantai 25. tammikuuta 2013

DOTABUFF.com // Troll Warlord

Oletko koskaan miettinyt että kuinka hyvä loppujen lopuksi oletkaan Dotassa? Kenties olet selannut pelejäsi läpi filtterin kanssa ja katsonut, minkä tasoisia pelejä (Normal / High / Very High) olet pelannut, tai seuraat silmät kiiluen selviytymistäsi yksittäisillä heroilla?
read more

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Congratulations! You've received another copy of Dota 2!

"Since Dota 2 is a game that's more fun with friends, you have been given extra copies that you can hand out to whomever you'd like."
-Toden totta! Dotan pelaaminen yhdessä ystävien kanssa on huiman paljon mukavampaa kuin "no speak English"-venäläisten kanssa sählääminen tai itseään täynnä olevien kyrväkkeiden maalitauluna oleminen. Valve siis muisti minua jälleen muutamalla ekstrakopiolla Dota 2:sta.

Ongelma on, että minulla ei ole enää ketään, kenelle voisin kopioita antaa! Olen urhoollisesti tuputtanut ystävilleni tätä peliä, välillä enemmän ja välillä vähemmän onnistuneesti, saamatta kuitenkaan Steamini esineluetteloa yhtään sen harvemmaksi Dota-inviteistä. Annan eteenpäin yhden, saan seuraavalla viikolla kolme tilalle. What the fuck, Valve.

Runsaista ilmaisista ekstrakopioista huolimatta Dota 2 roikkui Steamin joulualessa myydyimpien pelien joukossa. Ihmettelen kuinka pienen peliyhteisön joukosta voi vielä löytyä sellaisia orpolapsia, joiden lähipiirissä ei ole ainoaakaan ilmaista Dota-kutsua. JOS kuitenkin satut olemaan sellainen, olemme Joren kanssa enemmän kuin valmiita antamaan (tai vaihtamaan) muutaman (tai kaikki) Dota-kutsun, kun otat meihin yhteyttä.


Neljä annettu, kymmenen jäljellä.


read more

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Thanks for the feed, noob, you suck.

Tänään sain kuulla yhdessä pelissä taas kunniani siitä, etten ole viettänyt tarpeeksi elämää pelaten Dotaa. Tämä onkin Dotan ehdottomasti yksi viihdyttävimmistä puolista; aina löytyy joku, joka kertoo mielellään sinulle, kuinka huono olet. Osaan jo aika hyvin jättää kommentit arvoonsa, mutta valehtelisin jos väittäisin että en huomioi niitä lainkaan.


Tietysti aina olisi hyvä vähän harjaantua uusien herojen pelaamisessa esimerkiksi bot-peleissä. Olen kuitenkin tullut jo siihen tulokseen, että vaikka botit tarjoavat turvallista harjoitusseuraa, eivät ne siltikään vastaa missään mielessä oikeaa peliä. Pub-peleissä (public game, peliseura randomitetaan joukosta muita tasoasi vastaavia pelaajia) on aina tiettyä kaoottisuutta, jota bot-peleissä ei yksinkertaisesti voi simuloida. Hard-botit tarjoavat toki vielä haastetta kaaoksen puutteesta huolimatta, kai sinnekin pitää tasaisin väliajoin palata...

Purge on kirjoittanut aiheesta artikkelissaan "Welcome to Dota, you suck.":
"DotA was originally played in Warcraft 3, and they had the most bad mannered, whining, assholes on the gaming internet. The only thing that comes close is Xbox Live. Luckily, with Dota 2, Valve has been making some really great strides to create a better environment for all players involved. The people playing the game are better than they used to be, but you are still playing a TEAM game that requires your allies to not be idiots for you to succeed. There will almost always be some levels of disappointment, and frustration between your aliies, and you.". - Enemmän kuin totta. Eräs ystävistäni on Dotassa erittäin hyvä ja vastaa Very High-bracketin taitoluokkaa. Siitäkin huolimatta, että tyyppi suoriutuu 95% peleistään paremmin kuin kukaan muu tiimistämme, hän saa suhteellisen usein flamea niskaansa. "noob feeding" "wtf u doing" ja "fuckin [insert hero here]"  kuuluvat hänenkin peleihinsä ihan siinä missä meidän muidenkin. Dota-yhteisössä ilman fleimiä ei pelaa kukaan.

"My #1 tip to playing Dota 2, is that if someone flames you, or is freaking out about your play in an OVERLY(key word) critical way, press the mute button on them immediately, and then enjoy the rest of the game from your peaceful, but mysteriously quiet ally. Ignoring them doesn't work. Let them say 1 mean thing, and let that be it. Your day will be much better this way, I promise." (Purge) - kaikista pahintahan todellakin on ruveta väittelemään näiden vajokkien kanssa. Se on sama kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Toki jotkin näistä fleimereistä ovat kaikessa ärsyttävyydessäänkin kirjoitusvirheineen ja perustelemattomine fleimeineen niin suurta viihdettä, että joskus sitä bensaa vain haluaa viskellä nuotioon. Tällöin peli on kuitenkin usein vain häviön pitkittämistä.



Mikäli haluat kaikesta huolimatta ottaa itseesi flame-kommenteista, ota ne siltä kannalta, että hyvin suurella todennäköisellä siinä oli jotain pohjaperää. Kyllä minä ainakin tiedän, että usein kun fleimiä tulee niskaan, olen epäonnistunut jossain asiassa. Asia on vain siinä, etteivät fleimaajat osaa esittää asiaansa rakentavasti. Eikä sitä toki tarvitse huudella kovin moneen kertaan, jos minä itsekin tiedän että pelini on mennyt päin sitä itseään.
read more

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Centaur Warrunner


Pelasin eilen ensimmäistä kertaa Centaurilla ja ottaen huomioon että tyyppi on strenght melee, olen hyvin tyytyväinen siitä miten peli omalta osaltani meni. Alkupeli oli todella hidasta noin niinkuin rahallisesti, joten gpm jäi melko alhaiseksi. Sama tosin tapahtui muilla ja jäimme jälkeen alussa. Tällä välin vastustajatiimi pääsi puskemaan keskilinjan lähes läpi. Pelin paras tilanne tuli, kun basen onnistunutta puolustamista seurasi onnistunut counterpush, jossa saatiin keskilinja lähes läpi.

Kovan, melko tasaisesti etenevän pelin kuitenkin hävisimme. 5v5 taisteluissa emme vain pärjänneet, mutta vastustajan carry-painotteisen joukkueen saadessa varhaisen vaiheen edun ei sitä voinut odottaakaan. Alkupuolen yhteispelissä on vielä hiomista, vaikka kaikki TeamSpeakissa olimmekin.

Tämän pelin perusteella sanoisin, että voisin kokeilla Centauria uudestaankin. Toki tätä seuranneessa pelissä kuolin neljästi ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta se peli meni muutenkin päin sitä ittiään. Strenght-heroa minulla ei vielä olekaan listoillani ja stunnit on ainakin meidän peliporukassamme aina vähissä.
read more

tiistai 8. tammikuuta 2013

Dota 2


Dota 2 - NOT the Defend of the Ancients, eventho it's the main purpose of the game.
Steamissa pelattu 6.1.2013 204 tuntia.


Dota 2 on kuuluisan Warcraft III:n DotA-pelimoodin uusi painos aivan uutena pelinä. Blizzardin sijasta pelin on kehitellyt Valve ja kaikki suoranaiset linkit Warcraft-maailmaan, kuten spellien ja herojen nimet ja ulkoasut on jätetty pois ja korvattu uusilla. Pelasin DotA:a vuosia sitten, mutta siinäkin tunnit jäivät melko vähiksi. Pelasin kavereideni ja kavereiden kavereiden kanssa, olin ainoa tyttö ja sain paljon anteeksi. Etenkin sen, että olin butt-fucking huono. Pystyin kuitenkin sanomaan viime keväänä Dota 2:n saadessani, että tiesin perusidean pelistä. Lyhyesti kerrottuna pelin perusideahan on siis työntyä 5 heron tiimeillä vastustajan baseen ja tuhota heidän Ancient. Pelin aikana kerrytetään itselle rahaa ja leveleitä, joiden avulla saadaan lisää avuja otteluiden ja sitä kautta pelin voittamista varten.

En voi vieläkään sanoa olevani hyvä, vaikka suurimman osan peleistä pelaankin kavereiden kanssa High tai Very high -rankin peleissä. Tuntuu, että olen (tietyillä heroilla) normaalia skillrankia korkeammalla, mutta jo High-rankin peleissä olen usein helisemässä. Ei tarvitse varmaan siis edes sanoa, että Very High-rankin pelit, jotka määräytyvät minulle tuon DotA aikaisen poikaporukan mukaan, ovat yhtä feedaamista.Win-Loss-ratio on kuitenkin noin 50%.
Ja hei! Ragequitteja on VAIN 6kpl, joista ainakin kolme on johtunut vanhempien luona olevan netin kaatumisesta (yay haja-asutusalueille ja mokkulalle).

Pelaan yleensä sillä roolilla, joka miulle sattuu jäämään. Helpommissa peleissä carryaminen onnistuu hyvin, mutta yleensä jätän sen homman jollekin osaavammalle. Tykkään nääs enemmän voittaa, kuin saada henkilökohtaisia saavutuksia. Voin kuitenkin sanoa osaavani myös pelata supportilla. Supportilla pelatessa vaan yleensä ärsyttää se kill-death-assist -suhde ja aliarvostus, jota supportit saavat osakseen.



Ranged-herot ovat yleisesti mukavampia pelata, poikkeuksena kuitenkin Phantom Assassin. Pelatuimpiin heroihin lukeutuvat PA:n lisäksi Drow Ranger, Windrunner, Vengeful Spirit, Luna, Lion ja Windrunner. Svenillä koetan pelata tasaisin väliajoin vain todetakseni, ettei tyyppi ole minun makuuni. Useita heroja en ole vielä kerennyt kokeilemaan, tai olen pelannut niillä vain kerran (kts. kuva alla, ja juu, hahmoluettelo on outdated, mutta en ole Meepoa, Slarkia tai Timbersawtakaan vielä pelannut).





read more
Blogger Template by Clairvo