Luukku 19: Lempityylilaji / Favourite genre
                    Paras tarina / Game with the best story

19.1. Lempityylilaji
Vaikka kovasti pidänkin Telltale gamesin story telling -peleistä, niin pakko myöntää että eniten minuun silti vetoavat action role-playing third- tai first-person shooterit, niinkuin Fallout 4 tai Mass Effectit.

Tässä hyvinkin eritellyssä tyylilajissa kiinnostaa roolipelaaminen, siis se että voin muokata hahmoa mieleisekseni tarinan edetessä, sekä yleensä third-person shoottereihin liittyvä tietynlainen vapaa liikkuvuus.


19.2. Paras tarina
Yksi mielikuvituksellisimmista ja mukaansa tempaavimmista tarinoista täytyy olla pelissä nimeltä Life Is Strange.

Life is Strange kertoo tarinan Maxista, nuoresta opiskelijatytöstä, joka saa kesken oppitunnin näyn tuhoisasta tornadosta. Näyn myötä Max saa kyvyn, jolla hän voi matkustaa ajassa hetkiä taaksepäin. Pelin alku koostuu tarinallisesti Maxin uuden kyvyn opetteluun ja suhteiden rakentamiseen muunmuassa kauan Maxin elämästä poissaolleen lapsuudenystävä Chloen kanssa. Kevyttä kauraa ja rauhallista pelaamista. Pelin edetessä tarina kuitenkin syvenee ja mukaan astuvat astetta synkemmät aihealueet huumeista ja itsemurhista, kadonneista opiskelijoista ja kaupunkia rahalla ja maineella hallitsevat Prescottit. Miksi salaisuuksien vyyhti rupeaa purkautumaan juuri kun Max saa kykynsä? Ja mistä johtuvat Arcadia Bayn mitä kummallisimmat luonnonilmiöt? Chloe ja Max päättävät hyödyntää Maxin kykyä matkustaa ajassa ja selvittää, mitä pinnan alla muhii.

Aikamatkustuksella on kuitenkin hintansa, ja aikanaan huomaamme Maxin olevan keskellä melkoista perhosvaikutus-vyyhtiä. Pienikin väärä teko menneisyydessä on saattanut muuttaa tulevaisuutta katastrofaalisella tavalla. Saako Max muutettua tulevaisuutta ja millä hinnalla?  - Kas siinä pelaajan pulma.

LiS on mielestäni kaiken kaikkinensa onnistunut tarinankerronta-peli. Tarina on monikerroksinen, eikä se ole niin geneerinen, että siihen ei yllättyisi. Ajassa matkustaminen antaa taustaa tulevaisuuden tapahtumille, ja pelin loppupuolella tapahtuvat paljastukset saavat sinut sanomaan "Niin tietysti." vaikka et asiaa olisi aiemmin ymmärtänyt epäilläkään. Ehdottomasti sellainen peli, jota kaikkien tarinoita arvostavien pelaajien kannattaa pitää mielessään!

**

read more

Luukku 17: Lempipäähenkilö / Favourite protagonist

(A/N: Hupsansaa! Tiesittekö että ennaltakirjoitettukin teksti julkaisee itse itsensä paremmin, kun aikataulun lisäksi painaa nappulaa 'Julkaise' eikä 'Tallenna'?)

Määääh! Tämä on jälleen yksi niistä vaikeimmista peliaiheisista mielipidekysymyksistä mitä on olemassa. Usein, mutta onneksi vähenemässä määrin, päähenkilöt ovat kulmiensa kovimpia kundeja, joiden heikkouksiin lukeutuu lähinnä vain kauniit naiset. Tämä yksiulotteisuus häiritsee, ja kuten aiemmin olen kerennyt mainitsemaan, heikkoudet ja inhimillisyys tekevät hahmosta minulle helpommin lähestyttävän. Esimerkiksi muuten fanitukseni vakiokasvo Batman jää Arkham-sarjassaan harmittavan kaukaiseksi. Lisäksi kuten jo luukussa 2 mainitsin (linkki), monet pelihahmot ovat nykyisin roolipelihahmoja, joihin pelaaja vaikuttaa ulkonäköä ja käyttäytymismalleja myöten. Näin ne ovatkin usein kuvia omasta itsestä tai siitä mitä jollain tasolla haluaisi olla, ja tekevät fanittamisesta vaikeaa. Onneksi usein taustalla kuitenkin pyörii jokin taustatarina, joka antaa päähahmoille kuitenkin jotain omaa.

Lempipäähenkilöni on ehkä alustuksestani huolimatta Mass Effectien Shepard, joka periaatteessa valinnallaan kumoaa molemmat alustukseni kriteerit. Badass kova jätkä? check. Roolipelihahmo? check. - Tästä huolimatta koen Shepardin olevan minusta itsestäni täysin irrallinen henkilö, jonka elämään kuuluvat suurten onnistumisiensa lisäksi epäonnistumiset ja tietynlainen riippuvuus liittolaisista. Shepard ei kykene tekemään kaikkea itse, ja Shepard joutuu uhraamaan ja uhrautumaan.

Yksi hieno asia on se, että Shepardit eivät mielestäni edusta ulkonäöltään mitään Barbi- tai Ken-ihannetta. Mitään yliseksualisointia (onko tuo edes sana?) ei näy edes varustuksissa, jotka ovat suunnilleen samanlaiset muutamia sukupuolesta riippumatta. Avaruudessa kukaan ei katso tissejäsi. Paitsi Kaidan. Paitsi makuuhuoneessa. Tai siis...

"We'll bang ok?" - Shepard

Shepard ei muuten osaa tanssia, eikä hänellä ole mikään paras viinapää. Vaikka mitäpä sillä on väliä, kun on kokonainen galaksi pelastettavana.

ME2, kolmosessa oli pitkät mustat hiukset poninhännällä.

Tiesittekös muuten, että Shepard sai nimensä yhdysvaltalaisen astronautti Alan Shepardin mukaan. Alan Shepard oli kehittäjien mielestä juuri sitä, minkälainen Shepardin tuli olla; kova ja arvostettu. Lisäksi Shepard oli ensimmäinen yhdysvaltalainen avaruudessa, kun taas Mass Effectien Shepard oli ensimmäinen ihmis-Spectre.


**
Tiukka kysymys, mutta kuka päähenkilöistä päräyttää teitä eniten?

read more

Luukku 9: Surullisin pelikohtaus / Saddest game scene

Henkilökohtaisesti koen, että surullisin pelikohtaus on Mass Effect 3: Citadelissa. Se on melkeinpä kokonaan yhtä surullista pelikohtausta.

(Nyt taas pitää sanoa että...[Spoileralert: Mass Effect 3. Mikäli et ole pelannut peliä loppuun, mutta olet pelaamassa tai aiot pelata joskus, jatka harkiten. Sisältää spoilausta lähinnä lopetuksesta.])

Kuten jo aiemmin olen kertonut, on ME3:n lisäosa Citadel täydellistä fanserviceä, joka tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden sanoa Normandyn miehistölle hyvästit. Citadel on parhaimmillaan tunteiden vuoristorataa, mikäli olet pelannut pelin loppuun tai muuten vain tiedät mitä on vastassa. Eli toisin sanoen silloin, kun osaat arvostaa jokaista hetkeä jonka voit viettää yhteen hitsautuneen miehistösi kanssa. 

(Toki monelle karskimmalle henkilölle Citadel voi olla yhtä juustoista (eng.cheesy) mössöä, joka saa puolet ajasta turhautumaan, kun mitään ei juonellisesti tapahdu.)

Itse koin lisäosan miellyttävänä (lisää voit lukea Citadelia koskevasta postauksesta täältä), tällainen haikeiden ja katkeransuloisten loppujen ystävä kun olen. Pidän siitä, että tunteet rakennetaan syviksi, ennen kuin uhrauksia joudutaan tekemään. Näin uhraukset tuntuvat oikeasti joltain ja antavat niille toisenlaista perspektiiviä. Perspektiivillä tarkoitan siis sitä, että toimintojesi seurauksista tulee kärsimään myös läheisesi. 

Yksi yksittäinen hetki, joka sai palan kurkkuun Citadelia pelatessani, oli lisäosan lopussa tapahtuva ryhmäkuvan ottaminen. Kuvaan saapuvat jokainen, jotka vielä siinä vaiheessa tarinaa ovat elossa. Siihen hetkeen palaa koko Mass Effect-trilogian aikana tekemäsi suhdevalinnat ja uhraukset. So sweet. So bittersweet. Nyyh.

Omani kuva ei ole, en aikoinaan jaksanut taistella Originin olemattomien screenshottien kanssa, mutta you get the idea!

Sen jälkeen pienen pieni vakava keskustelu Kaidanin kanssa tunteista ja avot! Soppa on valmis, ei kun uhrautumaan yhteisen hyvän puolesta!

read more

Luukku 7: Lempipari / Favourite game couple
[Spoiler Alert: Mass Effect 2&3]
Postaus sisältää pieniä spoilereita Mass Effect 2 ja 3 -peleistä. Mikäli et ole pelejä pelannut, käytä harkintaa siitä haluatko lukea tekstin. 

read more

Hoplaa! Selailtuani luonnoksiamme tekstivalikossa, huomasin tämän kirjoituksen, jonka luulin jo aikoja sitten postanneeni. Kenties tähän piti tulla vielä jotain, jonka vuoksi julkaisua ei koskaan tapahtunut, mutta mielestäni teksti toimii ihan hyvin näinkin. Siispä THROWBACK keskiviikko viskaa meidät vuoden takaiselle matkalle Mass Effect 3:n lopetukseen.

Olipa kerran Mass Effect 3. Blogia lukeneet saattavat muistaa, että aloitin kyseisen pelin pelaamisen vuosi sitten elokuussa. He saattavat muistaa myös, että olen ehkä pitkäjännitteisyydessäni surkeinta pelaajatyyppiä ikinä, sekä sen, että koskaan mitään varsinaista ME3:n lopetusta käsitellyttä kirjoitusta ei ole tullut. Noh, ei niin, koska vasta toissapäivänä (huom! teksti kirjoitettu VUOSI SITTEN) sain aikaiseksi oikeasti käsitellä loppuun pelin, jonka lopetuksesta monet ovat vaahdonneet.

Koko pelin ajan pelkäsin, että kohta tulee se hetki, kun peli päättyy. Kohta se tulee. Tuleeko se seuraavan päätehtävän jälkeen? Ai ei, no toivottavasti ei vielä kohtakaan. Nautin liikaa pelaamisestani.
NOH. Toissapäivänä, vapaapäivien suuren määrän ansiosta onnistuin jälleen kerran avaamaan ME3;n Originistani. Ensin sydän pysähtyi: "Start a new Game". Ööö? Missä Continue? Missä tallennukset? A-P-U-A. Onneksi ymmärsin katsoa työpöydälle, jonne pilvitallennuksen ja paikallisten tallennustietojen ristiriitaa käsittelevä ikkuna oli piiloutunut. Luojan kiitos, tallennukseni olivat edelleen tallessa. Uuden koneen myötä ne olivat vain pelkän pilven varassa.

Viimeisellä peliin päästyäni ja logitietojani katsoessani, ymmärsin, että jäljellä oli kuin olikin enää vain lopetus. Viimeinen tehtävä. Aaaw, fuck.

Lopetus. Antiklimaattinen loppu noin niinkuin pelillisesti. Tarinallisesti peli huipentuu karvaansuloiseen uhrautumiseen ihmiskunnan puolesta.

Mikä lie pienin paha? Räjäytätkö Reaperit ja kaiken synteettisen elämän galaksista? Valitsetko  Shepardin uhrautumisen, jotta tämä voisi hallita Reapereita? Vai onko oikea vaihtoehto synteettisen ja orgaanisen elämän fuusio, synteettinen DNA?

Mikään varsinaisista lopuista ei ole mikään Disney-loppu, sillä varsinaista onnellista päätöstä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Uhrautuminen on välttämätöntä, sillä Shepardin miehistö EI vain selviydy kokonaisuudessaan missään muodossa.  Jonkun ON kuoltava, ja Shepard on vapaaehtoinen.

Mikä hauskinta, koko trilogian ajan kartuttaneesi tarina on täysin tyhjänpäiväinen, kun tulee aika valita galaxin todellinen kohtalo. Sillä ei ole merkitystä kenet olet saanut pidettyä hengissä ja hyvissä väleissä kanssasi. Kuten ei myöskään sillä, oletko tehnyt edetessäsi hyviä vai huonoja valintoja. Ei oikeastaan merkitystä kasaamiesi joukkojen määrällä tai laadulla

Itse valitsin tuon räjäytys-vaihtoehdon, sillä se tuntui mielestäni Shepardimaisimmalta. Olinhan tehnyt töitä Reapereiden tuhoamiseksi jo useiden tuntien ajan. Reapereiden ja orgaanisten yhdessä eläminen ja tietynsortin fuusio kuulosti myös kiehtovalta, mutta silti jokseenkin mieltä häiritsevältä. Siis ajatus siitä, että orgaaninen elämä ja koneet yhdistyisivät, kuulostaa minusta siltä, että loppujen lopuksi se tarkoittaa vain koneiden hallintaa. Olemmehan mekin vain sähköimpulssien hallitsemia kudoskimppuja.
Reapereiden hallintaa en ajatellut missään mielessä. En tiedä. Tuntui, että koska Illusive Man sen teki, on valinnan oltava jollain tapaa väärä.

***

2015. Mitä enemmän asiaa kuitenkin tutkii, jättää internetin meemit ynnä muut huomioimatta, huomaan, että ei ole aivan sama mitä olet tehnyt pelin aikana. Itse asiassa kaikki lopetusvaihtoehdoista eivät ole saatavilla per se, vaan keräämiesi joukkojen määrällä on oikeasti vaikutusta lopetukseen (tummennettuna se, mitä itse sain):

• If EMS is between 0-1749, only the Destroy or Control option will be available (determined by whether or not the Collector Base was destroyed or preserved in Mass Effect 2). If the Collector Base was left intact, only the Control option is possible; if it was destroyed, only the Destroy ending will be available. Both options will result in massive physical damage to Earth, with Destroy killing everyone on Earth.

• If EMS is between 1750-2349, the choice between Destroy or Control options becomes available, but either choice will cause some substantial damage to the galaxy.

• If EMS is between 2350-2649, the Control option will cause no physical damage and the Destroy option will still massively damage the galaxy.

• If EMS is 2650+ the Destroy and Control options will no longer cause any physical harm to the galaxy.

• If EMS is 2800+ the Synthesis ending becomes available.

• If EMS is 4000+ and the Destroy option is chosen, Shepard is seen barely alive, gasping for breath (if Anderson is shot by the Illusive Man, the player needs 5000+ EMS to see this short scene).

In every ending, the Crucible's blast causes the Normandy to crash land on an unknown planet. The survival of the Normandy's crew will rely solely on EMS:

• If EMS is substantially low (below ~2000), nobody exits the Normandy.

• If EMS is moderately high (above minimum, below maximum) and Destroy or Control are chosen, Joker and the player's most-favored crew mate will exit the ship.

• If Synthesis is chosen, Joker, EDI, and the player's most-favored crew member will exit the ship. Joker and EDI will embrace.

• If EMS is 4000+ then three crew members will exit in the Destroy and Control endings; Joker and two of the player's most-favored crew mates.^[3][4]

Myös tietysti aika kultaa muistot, tuolla kirjoitushetkellä lopetus tuntui häpäisseen koko peli trilogian. Oli miten oli, Mass Effect 3 on edelleen ME2:n ohella yksi lempipeleistäni, (Ja minähän olen tunnetusti katkerien lopetusten fani.) ja odotan seuraavaa Massa Efektiä jo tulevaksi, vaikka Sherphurdi ei siinä seikkailisikaan. read more

Joulun jälkeen pääsin aloittamaan lahjaksi saamani ME3:n, jota en vieläkään ole saanut taputeltua kasaan. Osaksi tämä johtuu siitä, että varsinaisen juonen välissä oli yllättävän hankalaksi koitunut lisäosa Citadel, jonka tarinan onnistuneesti läpipuskemiseen meni tehtävien vähäiseen lukumäärään verrattuna pitkään.

Citadel DLC lisää perusjuoneen oman, täysin itsenäisen haaransa, joka sijoittuu paketin nimen mukaisesti Citadeliin, johon rakennetaan uusi kadunpätkä, Sunstrip Avenue, ja asunto, jonka Anderson lahjoittaa lomailevalle Shepardille. Shepardin shore leave muuttuu kuitenkin Shepardille tyypillisesti hyvin nopeasti kaikeksi muuksi kuin rentouttavaksi lomaksi, kun selviää, että tuntematon palkkasotilasjoukkio haluaa Shepardin hengiltä.

Citadelin tehtävät edustavat kahta ääripäätä: helppoa ja kevyttä pikkuaskartelua, ja vaikeampaa taistelua. Vaikeampia taisteluista tekee muunmuassa se, että yksi niistä pitää suoritua täysin yksin, pelkällä äänivaimennetulla pistoolilla useiden palkkasotureiden ollessa vastassasi. Ainiin, ja healthbarhan sinulla on täysin finaalissa. Haastetta? Haastetta.

Lisäosan pääteesinä on toveruus ja DLC tukeekin ryhmäytymistä oman tiimin kanssa ja alleviivaa, että tilanteesta riippumatta Shepardilla on takanaan ryhmä lojaaleja ryhmäläisiä ja ennenkaikkea ystäviä. Tahdottaessa pelissä voidaan myös syventää ihmissuhteita suuntaan ja toiseen. DLC:ssä yleinen ilmapiiri on muutenkin peruspeliä kevyempi. Hahmot vitsailevat, ja raskaatkin tilanteet ohitetaan huumorilla.
Ennen ostamistani otin selvää, mitä vastinetta rahoilleni saisin, ja jokin lähde kuvaili lisäosaa melko osuvasti fan serviceksi = JES, välitön ostopäätös!

Ryhmässä on voimaa!

Bugeja en varsinaisesti lisäosassa kohdannut, mutta joskus kertakin riittää. Viimeisessä tehtävässä, suuressa lopputaistelussa sain siis osakseni bugin, joka harmitti melkolailla. Taistelua jouduin uusimaan useamman kerran, niinkin että yksi yö meni taistellessa unissani. Ensimmäisen kerran, kun pääsin etenemään taistelussa niinkin että sain tapettua viholliseni, tappo tapahtui bugin kautta. Tapon tuli tapahtua jälleen Mass Effectille tyypillisesti videopätkällä, joten tappoani ei laskettu, ja tilanne ei päättynyt ollenkaan. 20 minuuttia hermoja raastavaa pakoonjuoksua ja taistelua TURHAAN. No, pitäkäämme sitä kenraaliharjoituksena, sillä seuraavat yritykset olivat jo helpompia ja lopulta täysin läpäisemättömältä tuntunut tehtävä saatiin suoritettua.

[SpoilerALERT]
Lopputaistelussahan vastaasi saat oman kloonisi, jonka Cerberus ME2:n aikaan kasvatti Shepardin varaosiksi (vrt.The Island -elokuva). Klooni on päästetty vapaaksi ja se on katkera menneisyydestään. Klooni-Shepard haluaa Shepardiksi Shepardin paikalle, ja on sinun tehtäväsi estää se. Kloonia vastaan taistellessa on huomattavaa, että kloonilla on samat taidot kuin Shepardillasikin. Infiltrator? - kloonilla on Black Widow -sniperi, ja pystyy muuttumaan hetkellisesti näkymättömäksi. On todella hauskaa, kun sinun täytyy odotella että klooni hyppää kimppuusi, että kaverisi näkevät kloonin ja saat mahdollisesti heidät ja heidän taitonsa avuksesi. Netissä on keskusteltu siitä, että juurikin infiltrator olisi yksi vaikeimmista vastuksista tuon näkymättömyyden vuoksi ja luulisin heidän olevan oikeassa. Vittumainen se ainakin oli.

Kun koko palkkasoturi/klooni-sotku on saatu päätökseen, on aika pistää pystyyn juhlat, joiden lopussa tulee viimeistään olo, että ei halua pelata peliä loppuun vielä aikoihin, kun tietää, mitä on luvassa. Mitäkö on luvassa? Jotain semmoista, jota minäkin käsikirjoittajana tekisin, mutta joka on katkeransuloista ja YHYY.
[SpoilerALERT päättyy]

Mikäli lisätarina ja ihmissuhteet kiinnostavat, on Citadel hyvä hankinta. Lisäpelaamista ei liiemmin ole, mutta sitäkin antoisampaa se on. 5/5. Hyvä ostos.

P.S. Ei muuten paljoa EA Originin kautta pyöritettävistä peleistä oteta screenshotteja. 1/5. read more

Massaa pukkaa taas! (Spoilervapaata tekstiä)

Eipä se tämäkään pelin kertaalleen pelaaminen pitkään vienyt (huom. Joren teksti Mass Effect - auttamattomasti liian lyhyt), kun päihitin finaalikentän ja sitä myötä juonellisen osuuden pelistä pyöristeltynä ajassa 24h. Ennen finaalia kerkesin kyllä skannaamaan muutaman planeetan ja riistämään luotaimillani niiden luonnonvarat itseni käyttöön, jotta saisin käyttööni parhaat ja kätevimmät upgradet. Nopeamminkin olisin siis voinut edetä. Juoni on nyt kuitenkin läpäisty, mutta pelin läpäisyyn vaaditaan joidenkin pelaajien mielestä juonen kertaalleen pelaamisen lisäksi sen läpäisy useampaan otteeseen.

Itse voin sanoa nauttineeni ME2:n antamasta pelielämyksestä. Pelissä voi sopivissa määrin vaikuttaa itse pelin kulkuun varsinaisen juonen silti pysyessä samana antamassa pelille rakennetta. Keskusteluissa tehtävät päätökset tasapainottavat ja rauhoittavat muuten hyvin dynaamisille taisteluille perustuvaa peliä, eikä missään vaiheessa tule tunnetta, että nyt ollaan taas keskusteltu puolivuosisataa tai että toinen toistaan seuraava taistelu veisi vain iän ja terveyden. Harvemmin yksikään peli saa minut sidottua keskittymään tunti toisensa jälkeen peliin niin intensiivisesti kuin mitä ME2 sai.

Pidin myös siitä, että mahdollisimman vaivattomaan taisteluun vaadittiin tasapainoinen ryhmä, joka pystyisi käyttämään niin biotic kuin combat-kykyjään sopivassa määrin. Esimerkiksi keskustelimme taannoin Elenin kanssa yleisimmistä ryhmävalinnoistamme, ja biotic/combat-Vanguard Elenin vakioryhmään kuului sniperia ja techia, kun taas minä tech/combat-Infiltratorina luotin siihen, että liittolaiseni voivat voimillaan vaikuttaa useampaan viholliseen (biotic) ja selviävät hengissä (combat) kun minä naputtelen kauempaa vihollisia sniperilla alas. En henkilökohtaisesti pitänyt siitä, että joutuisin kokoajan vahtimaan lähellä vihollisia taistelevia liittolaisiani Med-pack valmiina. Myös käytettävien aseiden ja voimien tasapaino on sulavassa pelissä  kohdallaan. Esimerkiksi henkilökohtaisesti vaikeimpien vihollisten, ryhmässä hyökkäilevien Huskien ja

 Husk, josta luulin näkeväni unta muutaman
adrenaliiniryöppyisen taistelun jälkeen.

Abominatioiden, tappaminen olisi ollut hurjasti paljon vaikeampaa, jos ryhmässäni olisi itseni lisäksi ollut toinen Sniper/Assassin-tyyppi.

Ryhmän tasapainoisuuteen pystyi vaikuttamaan myös sillä, että sai liittolaiset puolelleen ja vapautettua näin lisävoimia käyttöön. Hahmojen luoton sai itselleen, mikäli onnistui suorittamaan heidän antamansa hahmokohaiset tehtävät. Kaikkien hahmojen samanaikaisen luoton pystyy kuitenkin saamaan vain riittävillä Renegade/Paragon-pisteillä, sillä miehistössä voi esiintyä eripuraa, joita ei voi ratkaista kompromissiin ilman lisärepliikkejä. Esimerkiksi itse jouduin uhraamaan yhden miehistön jäsenen luottamuksen, jotta saisin toisen pysymään luottomiehenäni. Tämä täytyy korjata tulevaisuudessa.

Toinen asia, jossa epäonnistuin, oli romanssin aikaansaaminen. Säästin Shepardiani tietylle hahmolle ja friendzonetin muut, mutta jokin meni pieleen, ja tulinkin itse friendzonetetuksi. Auts. Suurin menetys koko pelissä, vaikka uskottelen itselleni että nyt olen vain jedin kaltainen überhyvis, joka uskoo siihen että intohimo on vain asioiden tiellä. ("There is no passion, there is serenity.")

Jedeistä puheen ollen; pelimekaniikka muistutti minua dynaamisia taisteluja lukuunottamatta hyvin vahvasti Star Wars: Knights of the Old Republicista (2003), eikä ihme, sillä molemmat pelit ovat BioWaren kehittelemiä ja esimerkiksi pääkirjoittaja on ollut molemmilla peleillä Drew Karpyshyn. Vaikka KotoR II: The Sith Lordsilla ei ole yhdistäviä linkkejä ME:ihin, keskustelumekaniikassakin oli selviä yhtäläisyyksiä. Täytyy tietysti ymmärtää, että toimivaa konseptia ei tarvitse keksiä uudelleen, eikä toimivia ratkaisuja ole äärettömästi, joten tietynlaista samanlaisuutta on samankaltaisissa peleissä odotettavissakin.

On myös muuten ilmeistä, että maailmangalaksin pelastus -operaatioon vaaditaan aina yksi besserwisser bitch, jota ME2:ssa edusti Miranda ja KotORissa Bastila. Vahvoilla alfanaisilla on pelien alussa pahanlaatuinen asenneongelma, joka kyllä lievenee pelin edetessä (mutta on silti kokoajan läsnä). Molemmat ovat myös tavoitteena saada miespuolisten päähenkilöiden käsivarsille ja ehkä vähän enemmänkin.

[[Spoileralert (KotOR & ME2): Pelkäsin koko juonen ajan, että ME2 pettäisi luottamukseni sen suhteen, että yhtäläisyydet Mirandan ja Bastilan välillää eivät jäisi vain asenneongelmaan, vaan joutuisin jossain vaiheessa taistelemaan Mirandaa vastaan. KotORissa kun ärsytti suunnattomasti, kun mahdollisimman kovaksi kehitetty Bastila olikin yhtäkkiä vastassasi. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Miranda yllätti positiivisesti haistattamalla Illusive Manille pitkät ja asettumalla Shepardin selän taakse. Spoileralert päättyy]]

**

Ehdottomasti suosittelen ME2:sta kaikille pelaajille. Monipuolisuutensa vuoksi jokaiselle löytyy varmasti jotain, joka pitää tämän kiinni pelissä. 


Peli on ehdottomasti lempipelejäni, ja seuraavaksi metsästän muutkin osat käsiini. read more

Mass Effect 2 on Mass Effect-trilogian toinen osa, jota minä, syntinen, tällä hetkellä pelaan ilman minkäänlaista ME-pohjaa. Peleissä ohjataan avaruusalus Normandyn komentajaa, Shepardia, jonka voi muokaloida pelin prologin jälkeen mieleisekseen. Käytännön vaikutusta peliin on muun muassa Shepardin hahmoluokan valinnalla, kun taas ulkonäön muokkauksella on lähinnä vain kosmeettista hyötyä.

Shepardin ulkonäköä voi muokaloida rajatuissa määrin pelin prologin jälkeen. Kasvojen suurimuotoinen modaus voi kuitenkin aiheuttaa animaatioissa lievää ongelmaa, kun muokatut kasvot eivät täysin vastaakaan koodausta ja esimerkiksi ripset saattavat painua kulmaluista läpi. Tai siis, ihan normaaliahan se on, vai...?

Laura Shepard 7 leveliä sitten.

Hahmoluokkia on kuusi, kuten ilmeisimmin kaikissa ME-trilogian peleissä, ja niillä vaikutetaan Shepardin kykyihin. Luokkia ovat Adept (Biotic), Vanguard (Biotic/Combat), Soldier (Combat), Infiltrator (Combat/Tech), Engineer (Tech) ja Sentinel (Tech/Biotic). Biotic-kyvyt antavat Shepardille jeditaidot, joiden avulla vihollisia voi viskellä, heitellä ja silpoa osiin. Siis eräänlaisia castereita. Combat-kyvyt vastaavat nimensä mukaisesti taistelutaitoja, joilla tuunataan ammuksia ja suojia. Sotilaan oma Pimp my ride. Techit puolestaan ovat tekniikkanörttejä, jotka hakkeroivat ja parantelevat koodejaan.

Kolme luokista on puhtaita, yhteen asiaan keskittyviä luokkia, ja kolme jäljelle jäävää ovat cocktail-sekoituksia luokkien välillä. Itse pelaan peliä juuri läpi Infiltratorilla, jota pelaan tappavana sniper-BOOM DA HEADSHOT-latkuttajana. On yllättävän nautinnollista, kun viholliset saa kerralla alas, vaikka jokaisen laukauksen välissä ase pitääkin ladata. Miinuspuolensa löytyy tietenkin tästäkin pelitavasta, sillä omat kaverit tykkäävät yllättävän paljon juosta vihollisten sekaan ja saada aikaan lähinnä kauhunsekaista tuskanhikeä etenkin paikoissa, joissa vihollisia on PALJON ja niitä tähdätessä kiikarissasi onkin kaverisi pää. Keep your mothafuckin heads down and let me SHOOT!

Toinen varsinaiseen peliin vaikuttava tekijä on se, minkälainen moraali Shepardillasi on.

Moraalisi määräytyy ja kerääntyy sen mukaan, miten suoritat tehtäviä ja reagoit keskusteluihin. Aina välillä Shepardille siunautuu tilaisuuksia tehdä sankarillisia (Paragon) tai röyhkeän rohkeita (Renegade) tekoja, joista saa hieman peruskeskusteluja enemmän pisteitä. Keräämällä pisteitä puolelleen voi aukaista uusia keskusteluissa käytettäviä mahdollisuuksia, joilla voi vaikuttaa edelleen pisteiden kertymiseen.

Itse pelaan tällä hetkellä peliä "itsenäni". Toisin sanoen pyrin pelaamaan pelin niinkuin itse olisin Shepardina Shepardin paikalla. Tällä hetkellä se tarkoittaa, että olen todella vahvasti hyvis eli Paragon, tosin Renegade pisteitä sattuu joskus tippumaan myös.

**

Pelistä saa ilmeisimmin todella erilaisen vain muuttamalla Shepardia. Tietenkin juoni pysyy kokoajan samana: Pelasta maailma, mutta se, miten sinne päästään ja minkälaiset suhteet luot liittolaisiisi, on pitkälti riippuvaista Shepardista.



PS. Massa-vaikutus kuulostaa joltain fitnesskilpailijan massakauden jutulta. read more

"Bugit ovat pelin suola." totesi avokkini Toni, kun huudahdin huoneestani että "Voi hyväää luooooja, taas tää bugaa".

Bugit, lähdekoodin ohjelmointivirheet, aiheuttavat meissä kaikissa tilanteesta riippuen ohimosuonia vaarantavaa tykytystä tai hervottomia hetkiä ja ilonkyyneleitä. Ne voivat parhaimmillaan tuoda koomista lisäarvoa läpipeluuseen, ja pahimmillaan bugit voivat ilmaantua paikalle kesken kriittisen taistelun ja saada aikaan jumin, joka korjaantuu vain tallennuksen uudelleen latauksella.


Viime aikoina olen kärsinyt lähinnä niistä pelikokemusta negatiivisessa mielessä maustavista bugeista. Mass Effect 2:sta pelatessani olen törmännyt bugiin, jossa aina silloin tällöin Shepard päättää siirtyä näköalapaikoille milloin minkäkin kontin päälle. Kyseinen siirtymä saa etenkin taistelutilanteissa loihdittua naamalleni tuskaisen irvistyksen, kun alunperin kontti olisi toiminut suojana vihollisten ammuksilta, eikä jalustana lihaisalle tähtäinharjoitusten maalitaululle. Kontin päällä seisoskelu suuremmassa taistelussa tarkoittaakin lähes väistämätöntä teloitusta.

Miranda? Jacob? Mind helping me out of here?

Miranda? Grunt? Please? Plix plox?

Vielä turhauttavammiksi tuollaiset jumitilanteet tulevat, yllättävää kyllä, jos päällä ei ole taistelutilannetta. Yleensä se voi tarkoittaa nimittäin sitä, että edellinen autosave on kilometrien päässä, ja ainoa tapa tilanteesta pois pääsylle on pelistä poistuminen ja tallennuksen uudelleen lataus. Voihan kikkara.

I SHALL NOT PASS!

Minkälaisia bugeja te olette lähiaikoina kohdanneet? Ovatko ne saaneet ohimosuonenne sykkimään vai suupielenne kohoamaan taivaisiin? read more

Kuten jos aiemmin mainitsin, ostin Steamin kesäalennuksista Mass Effect bundlen. Neljä pelisessiota ja 30 tuntia yhteenlaskettua peliaikaa myöhemmin ensimmäinen osa on läpi.

Kyllä, pidin kovasti tästä futuristisesta action ROPEsta, mutta valitettavasti päällimmäinen tunne pelin loputtua on pettymys siitä, että se loppui aivan liian aikaisin. Käytin jopa ruhtinaallisen paljon aikaa jokaikisen planeetan koluamiseen läpikotaisin ja sivutehtävien kaivelemiseen, mutta siitä huolimatta tuntui, että nytkö se jo loppui. Kiireisempi pelaaja pelannee siis pääjuonen läpi alle 20 tunnin. Onneksi etiäistunne sai minut lataamaan ja asentamaan kakkososan eilen aamupäivällä, jotta vierotusoireiden välttämiseksi pääsen jatkamaan tarinaa suoraan seuraavaan osaan.

Juonen lyhyyden lisäksi pelissä haittasi tylsät ja toistuvat ajelut Makolla pitkin vieraita planeettoja. Olisin kaivannut itse enemmän toimintaa ja räiskintää. Kaiken lisäksi Makossa oli todella huono ohjaus, se oli turhan painovoimaa ja fysiikan lakeja uhmaava planeetalla kuin planeetalla ja sen tykeillä eliminoi viholliset liian helposti ja nopeasti. Makoa on myös turhauttavan vaikea saada ajettua katolleen, sillä kaikesta yrittämisestä huolimatta onnistuin tässä vain kolmesti, ja yksi niistäkin kerroista oli Thresher Maw -matosen ansiota. Toisaalta tämä lienee myös plussaa painovoimaa uhmaavan menon vuoksi.

Viimeiseksi valituksen aiheeksi pelistä nostaisin sen, ettei cinematiceja voi skipata. Jos esimerkiksi sattuu kuolemaan pitkän cinematicin jälkeen, koko hoidon saa katsoa kokonaisuudessaan uudelleen. Toisin sanoen tallenna AINA cinematicin jälkeen, ettei vahingossakaan tarvitse katsoa sitä uudelleen, ellet siis välttämättä halua.

Noin niin kuin muuten peli oli varsin nautittava, hieman liian helppo toki. Mutta onneksi vaikeustasoa voi heittää vaikeammaksi kesken pelinkin. Sivutehtäviä antavat hahmot ovat moniulotteisia, ja harvoin voi olla varma kuinka suoritettuna tehtävä olisi "oikein" tehty. Esimerkiksi itse yritin vääntää tehtäviä väkisin renegadepojoja antavalla tavalla, mutta siitä huolimatta tuntui, että keräsin pelkkää paragonia. Grafiikka miellyttää silmää, vaikka voisi olla parempaa. Huomaa että kyseessä on jälleen konsolilta käännetty peli.

Mutta seuraavaksi sitten kakkososan kimppuun intoa puhkuen. Eilen illalla kokeilinkin jo ja pelasin 'prologin' verran. Hyvältä vaikuttaa, joskin totuttelemista on ykkösen jälkeen. Lähes kaikki toiminnot nimittäin liikkumista lukuunottamatta tapahtuvat aivan eri näppäimistä, sekä nyt pitäisi muistaa välillä myös kerätä panoksia, sillä luodit eivät ole loppumattomia. Olen myös kuullut, että tässä kakkos osassa biotic skillit toimivat ykköstä paremmin ja pelaamista on enemmän.

Kohta on varmaan hankittava kolmaskin osa...


read more

Shhh... Ei saa kertoa kellekään. Tuhma sairaanhoitaja bloggaa duunissa, kun aika kuluu niin hitaasti... Osaa suhtautua näihin hiljaisiin hetkiin kun niitä niin harvoin on.

*  *  *

Kuten tapoihin kuuluu, on Steamin alennusten jälkeen perinteisesti harmiteltava heräteostoksia. Näihin siis lankesin: Scribblenauts unlimited, Mass Effect bundle, sekä Civilization VI, johon lankesin jo ennen alennuksiakin. Ei siis isoja menoja, vaikka harkinnassa oli muunmuassa Call of Juarez Gunslinger, sekä aina yhtä klassikko (ainakin minulle) Prince of Persia trilogia.

Scribblenauts oli erityisen pikainen ostopäätös, jonka tein kaverin kerrottua kuinka peli hänellä itsellään menee aina perseilyksi, luomalla mitä mielikuvituksellisimpia hirviöitä ja usuttamalla ne toistensa ja ihmisten kimppuun. Kukapa ei haluaisi itse kokeilla kyseisen kommentin jälkeen. Itse peliä olen parisen kenttää pelannut läpi, ja kieltämättä varsin viihdyttävää. Kunnes nälkäinen ohikulkija päättää syödä ratsastettavan lentävän jättikeksisi...

Mass Effect bundlea jouduin jo hetken harkitsemaan. Tiesin tästä pelisarjasta pitkälti vain sen mitä avokki on kertonut sarjan fanina: räiskintää, loistavaa hahmon ja tarinan kehitystä sekä alieniseksiä. Lankesin ja ostin. Ensimmäistä osaa olen varmaankin vajaa 20 tuntia jo pelannut ja tykkään. Välillä iskee epätoivo kaikkien sivutehtävien kanssa, kun en oikein tiedä missä järjestyksessä niitä haluaisin tehdä, etenisinkö pääjuonta vai tutkisinko vain kaikki planeetat läpi painovoimaa ja fysiikan lakeja uhmaavalla Mako-menopelilläni. Suureksi ongelmaksi on myös muodostunut tehtävien ja keskusteluiden myötä tulevat hyvis- (paragon) sekä pahispisteet (renegade). Haluaisin kovasti olla pahis, saa keskusteluista renegadepisteitä mutta sitten teen jonkin tehtävän ja saan liikaa paragoneja! Vaikka kuinka yrittäisin tehdä tehtäviä, tavalla joista saisin renegadeja! Tästä lähtien ammun kaikki... En ole koskaan ollut oikein räiskinnän ystävä, mutta tämä peli kyllä vetoaa. Miinuksena voisin sanoa sen ettei keskusteluja ja cinematiceja voi skipata, esimerkiksi jos kuolee heti cinematicien jälkeen, saat katsoa ne uudelleen.

Civilization VI on myös miellyttänyt, erityisesti moninpeli keltaisen ystäväni kanssa on ollut varsin hauskaa. Aloitin myös yksin pelin ja valtasin sotaisasti maailman. Ihanaa olla diktaattori!

*  *  *

Tällaisia uutisia tänään. Anteeksi tylsän kuvattomasta tekstistä, en oikein duunissa jaksanut alkaa säätämään.(Älkääkä tuomitko, olen kyllä tehnyt tunnollisesti työni. Kesäsulun aikana vain joskus on niin hiljaista.)

read more

Eleniltä saamani valmistumislahja. PSSSST!

Pieni ja keltainen on noussut kesäuniltaan takaisin yhteyteemme! Halleluujah ja ai caramba!

**

Se, että hetkellisesti olin tauolla kirjoittelusta, ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että olisin ollut pelaamatta saman ajan. Etenkin lempilapseni Dota2:n seurassa olen saanut rikottua 350 pelatun tunnin rajan, ja kovista uhouksistani huolimatta sorruin klassisesti Steamin kesäaleihin pariin otteeseen.

**

Steamin alennukset ovat aina olleet vähän siinä maineessa, että rahathan siinä menee, ja että vain silloin miehet ymmärtävät millaista naisilla on vaatealennusten aikaan. Itse pyrin tällä hetkellä olemaan sellainen kitupiikki pihtari ja pyrkimykseni onnistuikin melko hyvin aleista ja monista houkutuksista huolimatta. Ne pari sortumusta tapahtuivat Mass Effect 2:n ja SimCity 4:n kohdalla. Scribblenautsit ostin jo aiemmin kesäkuussa, mikä saattaa kuulostaa pahalta virheeltä Steamissa pidemmin viihtyneiden korvissa, mutta onnekseni en tällä liikkeellä menettänyt kuin 50 senttiä.

SimCity3000 on ehdottomasti taas näitä nostalgia-pelejä, eivätkä SimCityt konseptiltaan ole menettäneet otettaan vielä tänäkään päivänä. Uusinta SimCitya en jo edellä mainitun kitupiikkeilyn vuoksi raaski ostaa, vaikka haluja kovasti olisikin, niin tartuin parin euron tarjoukseen 2000-luvun alkupuolen SimCitysta.

Mass Effect 2 oli ehkä ainoa oikea repsahdukseni, sillä varsinaista kuvaa koko pelistä minulla ei ollut ennen kuin sitä pääsin kokeilemaan. Tiesin vain sen, että koko pelisarja on ehdottoman hyvä ja kakkososa varmasti sen kuuden euron arvoinen, jolla sen kähvelsin itselleni. Ostin pelin alennuksen ollessa sillä hetkellä vielä 10 minuuttia voimassa, ja ainoa asia, joka jäi vaivaamaan, oli se, etten ymmärtänyt ostaa bundlea, jonka kautta olisin saanut pelata myös ensimmäisen osan läpi ja jatkaa tallennustani kakkosessa. Lohduttaudun sillä, että kakkososassa pelataan prologi, jossa tehdään muutama ykkösosan ratkaiseva päätös, jotka vaikuttavat juonellisesti kakkosen kulkuun, ja että kerkeän pelaamaan koko pelisarjan läpi myöhemminkin uudella hahmolla. Tästä pelistä tulen ehdottomasti kirjoittamaan myöhemminkin, sillä sen vajaan 4 tuntia, mitä olen siihen jo kerennyt peliin hukkaamaan, on saanut minut koukkuun.

**

Dotassa olen kerennyt pyörimään jälleen enemmän kuin avomieheni välittäisi, ja tämänhetkiset kokemukseni sen kuin vahvistavat väitöstäni siitä, että pelaamattomuus vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti pelin kulkuun. Olen kerennyt muun pelailun ohessa edetä hero-pickailuissanikin niin, ettei tämän hetkisistä heroista pelaamatta ole kuin 6 kappaletta. Tuon Meepon saatan jättää suosiolla viimeiseksi, ellei se satu jossain random-pickissä siunaantumaan pelattavaksi.

17.4.13. Punaiset testattu, keltaiset testaamatta. 

23.7.13. (Myös Lycan ja AA testattuja huolimatta keltaisista reunoista)

Voi johtua siitä, että olen päässyt pelaamaan suurinpiirtein saman tasoisten pelaajien kanssa (joka siis tarkoittaa tasoani vastaavia vastapelaajia), mutta peli tuntuu kulkevan muutenkin vahvemmin kuin normaalisti. En tarkoita tällä vahvuudella mitään lineaarisesti nousevia tappoja, vaan sitä, että olen yhä useammin merkittävämpi osa koko tiimiä kuin ennen. Pelaaminen on taas kivaa, kun ei kokoajan munaa itseään!

read more