Terveysteemalla jatkettakoon kun Lil'n'yellow ehti käytännössä terveys-aiheesta oman merkintänsä julkaisemaan.

Tämän blogimerkinnän tarkoitus ei missään tapauksessa ole moralisoida tai nillittää kenellekään ruumiinsa käyttötavoista ja siitä miten pelaaminen on paha, paha, PAHA! Tarkoitus on vain muistuttaa kaikkia hienoja pelaajatovereita siitä, että älkää tinkikö liikaa omasta terveydestänne peliharrastuksen (tai minkään muunkaan terveydelle haitallisen) vuoksi.

Ajatus tästä merkinnästä lähti vireille jo viime kesänä, mutta suoraan sanottuna olin niin poikki etten saanut aikaan tätä merkintää ikinä tehdä. Nyt kun elämä on alkanut taas kaikin puolin voittaa, on aika tällekin.

Ajatus, kuten useimmiten, lähti omasta kokemuksesta. Itselläni kaikki alkoi reilu vuosi sitten opinnäytetyön tekemisestä. Pitkiä aikoja koneella ensin opinnäytetyön parissa, sitten illalla "vain yksi" Dota kavereiden kanssa, josta äkkiä tulikin pari enemmän, laimilyöty liikunta, alttius päänsäryille ja migreeneille sekä jännitysniska. Lisätään soppaan vielä järkyttävä määrä stressiä. Valmistumisen jälkeen jäin lähes viideksi kuukaudeksi työttömäksi, ja tänä aikana päivät koostuivat taas pääasiassa koneella istuessa, töitä etsien, hakemuksia raapustellen ja tietenkin pelaten. Eikä unohdeta sitä stressiä vieläkään. Maaliskuun lopussa tämä kaikki viimein kostautui; epämääräisiä, aiemmasta poikkeavia päänsärkyjä, näköhäiriöitä, kasvojen tuntohäiriöitä ja kipuja, huimausta, pahoinvointia. Tätä kesti vaihtelevasti maaliskuun lopusta käytännössä heinäkuulle, jona aikana ehdin juosta lääkäreillä, tutkimuksissa ja fysioterapeuteilla enemmän kuin tarpeeksi. Pääni kuvattiin magneetissa, otettiin selkäydinpunktiota ja viimein useamman pyynnön jälkeen kuvattiin kaularanka. Lopputulos: todennäköisimmin aiemmasta muuttunut migreeni, jännitysniska ja oiennut kaularanka. Tänä ongelma-aikana lopetin pelaamisen käytännössä kokonaan. En uskaltanut enää istua koneella ja välttelin puhelimen käyttöä muuhun kuin tarpeelliseen. Tämä ehkä auttoi hieman asiaa, mutta kesän työt erittäin selkää ja niskaa rasittavassa työssä taas ei auttanut. Kesä oli tuskaa. Alkuun oireilu lamautti; olihan se pelottavaa oireilua aiemmin niin terveelle nuorelle ihmiselle, eikä kukaan osannut antaa syytä. Kuitenkin fysioterapeutit ja kanssaeläjät saivat pikkuhiljaa minut itsenikin vakuuttuneeksi että syy voi todellakin olla lihaksissa, ryhdissä ja kropan väärässä käytössä. Aloin saamaan hyviä harjoitusohjeita ja lisättyä taas liikuntaa. Turhauttavaa se tosin oli. Hidasta ja takapakkeja tuli usein. Mutta ajan kanssa tilanne korjautuu. Olo paranee, tuntohäiriöt häviävät, päänsäryistä tulee harvempia. Elämä voittaa taas! En halua kokea tätä uudelleen enää.

Sitä ei uskoisi, kuinka lihasperäiset pikkuongelmat voivat kasaantuessaan poikia isoja ongelmia. Kesän ja syksyn olen joutunutkin tekemään todella paljon työtä tilanteen korjaamiseksi ja joutunut käyttämään paljon rahaa fysioterapiaan ja hierontoihin. Tilanne korjaantuu, mutta edelleen niska ja pää muistuttavat herkästi, jos koneella asento on huono, on istunut liikaa tai jättänyt liikkumatta. Tästä vahingosta nyt viisastuneena haluankin muistuttaa teitä muitakin pitämään itsestä huolta. Toki jokaisen vartalo on erilainen, kuin myös elämäntilanteet, jotka ehkä minunkin tilanteessani ovat edesauttaneet ongelmien syntymistä (eikä edes puhuta siitä sopasta mitä juuri tähän väliin päätti sotkea diagnoosia odottava, hoitamaton keliakiani). Valitettavasti vain terveyttää oppii arvostamaan vasta silloin, kun sen kanssa ilmenee ongelmia, ja ymmärrettävästi se ennaltaehkäisy ei tunnu koskevan itseä ennen kuin kroppa tekee tenän. Etenkin meillä nuorilla ihmisillä on taipumusta tähän.

Esimerkkinä huonon ryhdin vaikutuksista useampi on varmaan nähnyt alla olevan kuvan Hansrajkin tutkimuksesta, jossa laskettiin huonon päänasennon aiheuttavan pahimmillaan yli 27 kilon ylimääräisen rasituksen rintarangalle. Voitte kysyä fysioterapeuttisista yksityiskohdista tarkemmin pieneltä keltaiselta blogi-kollegalta, mutta se on paljon se. Pitkällä tähtäimellä muutokset rangassa ovat ikävät, mutta onneksi vältettävissä. Sillä ON merkitystä kuinka näyttönsä asettelee ja istuu, vaikka tiedän kyllä kuinka vaikeaa sitä oikeaa ryhdikästä asentoa on pitää. Myös pelaamisen ja koneella työskentelyn tauottaminen, sekä verryttely ja venyttely unohtuvat helposti kun hyvä peli imaisee sisäänsä tai on kiire työskennellessä.

HANSRAJ K, 2014. Assessment of Stresses in the Cervical Spine Caused by Posture and Position of the Head.

Ongelman merkityksen tajuaminen ja oman toimintansa tiedostaminen ovat kuitenkin avain asioiden korjaamiseen. Kun vain on viitseliäisyyttä ja kiinnostusta omaa tämän hetkistä ja tulevaa terveyttä kohtaan, voi valinnoillaan tehdä kauas kantoisia ratkaisuja. Ymmärrettävästi kaikkia ei kuitenkaan kiinnosta esim. liikunta. Toiset eivät koe saavansa siitä mielihyvää tai hyötyä. Ei sekään ole väärin. Jo ergonomisilla valinnoilla työskentelypisteessään saa kropan kuormitusta vähennettyä. Eikä liikunnan tarvitse olla kahden tunnin hikilenkki tai punttitreeni kuudesti viikossa. Jo päivittäin muistettu lyhytkin verryttely aika ajoin on jotain.

Oma tavoitteeni tälle vuodelle onkin kaiken kiireenkin keskellä ottaa aikani liikunnalle ja lihaskunnon ylläpitämiselle, muistaa tauottaa koneella istumista ja käyttää kehoani siihen, mihin se on tarkoitettu; liikkumiseen. Tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että pelaaminen harrastuksena jäänee vähemmälle (ja näin ollen kirjoittelemisen aiheet). On se kuitenkin sen arvoista.

Koettekos lukijat pelaamisesta olevan terveydellenne haittaa? Ärsyttääkö terveyspaasaus? Olenko nyt terveysnatsi?

Tälläisestä vois olla hyvä aloittaa

read more

Mietiskelin eräässä joulukuun kommentissa ammattini aiheuttamaa ristiriitaa ajatusmaailmassani, kun kyse on peleistä ja pelaamisesta. Siis sitä, että en esimerkiksi osaa työyhteisössäni puhua luontevasti pelaamisesta, sillä se tavallaan sotii sitä vastaan, mitä teen työkseni. Tunnen jonkin tasoista syyllisyyttä siitä, että en ehkä aja ammattini sanomaa vapaa-ajalla ihan toivotulla tavalla. Meikäläinen on siis ammatiltaan fysioterapeutti.

Mitä fysioterapeutti sitten tekee, että poden aina silloin tällöin säännöllisesti pelaamisesta omantunnontuskia? Minulle fysioterapeutin rooliin on kuulunut 2,5 työvuoden sisällä niin liikunnanohjausta ja luennointia hyvinvoinnista toimintakyvyltään terveille ihmisille, kuin myös päivittäisen perusaktiivisuuden ylläpitoa ja sen merkityksen alleviivausta potilaille sairaalaolosuhteissa. All in all, fysioterapeutin perusidea on välittää tietoutta aktiivisuuden ja liikunnan hyödyistä lähes tilanteessa kuin tilanteessa, ja antaa ihmisille välineitä toteuttaa luontaista tarvettaan liikkua. Joissain tapauksissa toki joudutaan manuaalisesti käsittelemäänkin (hieromaan jne.) asiakasta, mutta pääsääntöisesti idea on, että terveellä ja vahvalla keholla pystyy hoitamaan ja ennaltaehkäisemään monia vaivoja riippumatta iästä, sukupuolesta tai terveydentilasta. Mitä vähemmän paikallaan oloa (ja istumista) vapaalla tulee, sitä parempi.

Ja vaikka monesti kuuleekin meitä kutsuttavan potilashuoneissa kiduttajiksi (allekirjoittanutta myös kotona), emme patista ihmisiä liikkeelle vain koska lääkäri määrää tai koska se nyt vaan sattuu olemaan meidän työtä. Teemme sen, koska uskomme ja TIEDÄMME sen olevan tärkeää. Etenkin esimerkiksi sairaalaolosuhteissa, jossa itse työskentelen, mutta myös kaikkena muuna aikana muun elämän rinnalla.

Pelaaminen siis sotii pitkälti juuri tätä perusaktiivisuutta vastaan. Tietokoneella, telkkareiden edessä ja puhelimet kourassa istumisella on äärettömän monia negatiivisia terveysvaikutuksia (Tekstilistan perusteella tästä on ilmeisesti tulossa vielä sairaanhoitaja-bloggaajakollegani, eli Joren postausta vielä erikseen), etenkin kun sitä tekee päivittäin ja useita tunteja kerrallaan. Verenkierto, lihastasapaino, aineenvaihdunta - siinä lyhyttä listaa siitä mitkä osiot elimistöissämme joutuvat ristituleen asettaessamme hanurimme pelituolille.

Mitäpä silti teen vapaapäivän koittaessa? Istuudun äärimmäisen epäergonomisen työpisteeni ääreen (Postaus: Niin mikä fysioterapeutin peliergonomia? ), ja kuinka ollakaan, hetken päästä huomaan olevani juuri se henkilö, jota esitän kertoessani asiakkailleni ja potilailleni huonosta ryhdistä. Selkä on valunut kumaraan ja pää on työntynyt eteen.  Lisäksi sitä huonossa asennossa istumista tulee harrastettua ihan liiaksi asti. Esimerkiksi Fallouttia pelatessani saattaa kulua yksi, hups, kaksi, HUPS, kolme tuntia ennen kuin liikahdan sohvatyynyltäni mihinkään. Ja siitäkös elimistö kiittää. Toisinaan joudun todella kamppailemaan itseni kanssa, että jaksan raahautua pelikoneeni äärestä kuntosalille kyykkäämään.

Koen, että missä tahansa asiassa opettajan kuuluu olla esimerkki. On todella kaksinaamaista ensin opettaa toisia muuttamaan, jos itse nurkan takana on pahempi kuin oppilaat. Niin varhaiskasvatuksen käytöstavoissa, lääkärin savuttomuudessa kuin fysioterapeutin elämäntavoissa, on esimerkillä ylivoimainen voima. Miltä esimerkiksi tuntuisi kuunnella 150-kiloisen, röökiltä haisevan lääkärin elämäntaparemonttia koskevaa paasausta? Tekopyhää, much? Voitko sanoa tuon lääkärin sanomalla olevan oikeaa painoarvoa? - Niinpä. En uskonutkaan. Fysioterapeutin ollessa kyseessä potilaille tulisi välittyä kuva ihmisestä, joka liikkuu siksi koska se tekee oikeasti hyvää, ja ihmisestä, joka haluaa opastaa potilasta juuri siitä samaisesta syystä. Täydellisen fysioterapeutin tulisi ilmentää liikunnasta saatavia hyviä puolia - energisyyttä, painonhallintaa ja kaikessa kohtuullisuudessa myös lihasvoimaa ja kestävyyttä. Samalla tulisi välittää potilaille ja asiakkaille myös tunne siitä, että heistä ja heidän asiastaan oikeasti välitetään. Huh, siinäpä vasta haaste melkein kelle tahansa perus mönkiäiselle.

Kaikkea emme voi hallita, ja esimerkiksi geeniperimä ja sattuma voi ajaa urheilullisenkin ihmisen tilaan, jossa sormen heilauttaminen on täyttä työtä. Ja kaiken hyväksi ihminen on inhimillinen. Ehkä voin samaistua paremmin asiakkaideni ja potilaitteni kuin ne, jotka eivät asiaa ymmärrä lainkaan, ja ketkä saavat saman euforisen tunteen vaikkapa juoksulenkiltä? Tiedän, ettei aktiivisuutta saada sormia napsauttamalla vaikka ihmisellä onkin luontainen tarve liikkua. Joskus sen asian eteen täytyy tehdä runsaasti töitä.

Lisäksi onhan pelaamisella paljon hyviäkin puolia (tästäkin lisää myöhemmässä postauksessa), eikä elämän mielestäni tarvitse olla pelkkää suorittamista. Elämästä täytyy nauttia, ja jos pelaaminen on jollekin nautinto, miksi sitä ei saisi tehdä. Pointtini on vain, että ajoittain tunnen ääretöntä turhautumista, kun pelaamiselle jää vähän aikaa (esimerkiksi viimeviikolla), ja toisaalta ajoittain työpaikan kahvipöydässä sitä miettii, että olenkohan ihan väärällä alalla (en ole).  Sisälläni on ristiriita, joka ehkä näin ylöskirjoitettuna ei kuulosta kovin suurelta, vaikka joskus sellaisen siitä osaankin rakentaa.

Onko kenelläkään muulla ajoittaista alitajuista syyllisyyden tunnetta pelaamisesta?

**
P.S. En oikeasti näytä kieltä joka kuvassa. Ihan aikuisten oikeasti. >:( read more

Steamin joulun alennusmyynnin houkuttelivat taas kerran ostamaan uusia pelejä, vaikka entisiäkin olisi vielä läpi koluttavaksi. Lankesin siis tällä kertaa ostamaan Cities: Skylinesin, sekä paljon hehkutusta saaneen Ori and the Blind Forestin. (Epätoivoissani möin kaikki joulun keräilykortit, saadakseni puuttuvat 20 senttiä steam walletin saldoon tämän viimeksi mainitun vuoksi).

Jostain hassusta syystä olin joskus merkinnyt ko. pelin Ei kiinnosta -listalle. En yhtään muista miksi ja milloin, lieneekö ollut vahinko. Ehkä olen joskus ollut sitä mieltä etteivät tälläiset hyppely-putkijuoksut ole minun juttuni. Ihastuin kuitenkin pelin videoihin, grafiikka ja värit miellyttävät esteettistä silmääni, ja jos peli on saanut niin hyviä arvosteluja niin pakkohan sen on olla hyvä! Siis kokeilemaan.

Ori and the Blind Forest kertoo tarinaa pienestä Ori-nimisestä valo-olennosta, joka on alunperin asunut suuressa Henkipuussa (Spirit Tree) keskellä Nibel-metsää. Eräänä yönä, sen enempää spoilaamatta, myrsky pudottaa pienen Orin, joka päätyy metsään kauas kotipuustaan. Kummallinen metsän asukki löytää Orin ja adoptoi tämän. Elämä näyttää kovin onnelliselta, kunnes yhtäkkiä metsä alkaa kuolla ja Ori on pian taas yksinäinen orpo. Tästä alkaa pienen olennon seikkailu takaisin Henkipuulle. Heti matkan alussa Ori saa ystävän avukseen; pienen "valokeijukaisen" Sein, joka pystyy ampumaan tulipalloja ja räjäyttelemään esteitä auki. Tarinaa pelin edetessä kertoo Henkipuu, sekä silloin tällöin Sein. Tarina etenee verkkaisesti, joten oletan että edessä on useita tunteja hyppelyä ja turhautumista ennen kuin tämä tarina on kerrottu.

Jo alkuun peli säväyttää todella upeilla grafiikoilla, väreillä ja maisemilla. Eipä ihme, sillä pelin kehittäjäjoukosta löytyy eräänä pääpiruna Blizzardin entinen Cinematic artist Thomas Mahler. Kentät ovat kauniita, upeasti toteutettuja ja vaikeita. Paino sanalla vaikea. Myös tunnelmasta ja musiikista tämä peli saa pisteitä. Musiikin eteen on todella nähty vaivaa, se sopii peliin ja on sanalla sanoen kaunista.

Orilla on alkuun vain yksinkertaisia taitoja käytössään, mutta hän oppii pelin edetessä koko ajan uusia. Näitä taitoja tulee tosiaankin osata käyttää, sillä kentät eivät hemmottele liian helpolla etenemisellä. Esteitä ja ansoja löytyy joka lähtöön. Lisäksi kenttiin on piilotettu erilaisia bonuksia, joiden saavuttaminen ei aina ole kovin helppoa. Hyppyjen täytyy olla ajoittain todella tarkkoja ja kun samalla pitäisi pystyä taistelemaan mitä erikoisimpia vihollisia vastaan, niin tiedossa ei voi olla muuta kuin useita kymmeniä kuolemia.

Pelissä on sitten achievement päästä peli läpi kertaakaan kuolematta. Että onnea kaikille yritykseen. Se joka todistaa minulle tämän uroteon tehneensä saa kyllä kaiken kunnioitukseni, henkilökohtaisen Sensein arvonimen ja lupaan askarrella hänelle omin pikku kätösin kunniakirjan kyseisestä suorituksesta! Onneksi pelissä on meille talliaisille tallennus mahdollisuus pitkin peliä. Siis aina kun Orilla on tarpeeksi energiaa tallennuspisteen luomiseksi. Jota ei aina valitettavasti ole... Eli toisinaan sitä hyppy-pyppy-koikka-loikkailee hankalaa kohtaa aikansa, ei pysty tallentamaan ja plöts. Kivanuija tms. pasauttaa Orista ilmat pihalle ja palaat sinne ikuisuuden päähän viimeiseen tallennuspisteeseen. Toistat saman kuvion pariin kertaan niin johan alkaa kuumottaa. Puhumattakaan kymmenistä kerroista...

Don't let your dreams be dreams!

Ori, vai Stitch?

Ori and the Blind Forest tuo jotenkin minulle mieleen eräät japanilaiset tuotokset. Ehkä sen tekee tunnelma ja musiikki. Etenkin musiikki muistuttaa Miyasakin elokuvien musiikkia. Samoin erikoinen kieli, jolla Henkipuu ja Sein puhuvat saa aikaan saman mielikuvan. Ei niin että se olisi huono asia.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on mielestäni oikein kiinnostava ja haastava peli. Seuraavaksi ajattelin kokeilla pelattavuutta ohjaimella, kun sellainen mahdollisuus pelissä kuitenkin on.

read more

Nykypäivän pelialustoilla pelin reaaliaikainen lähettäminen eli striimaaminen (en.stream) on yllättävän helppoa. Steam tukee automaattista pelin jakamista haluamallesi kohderyhmälle (esim.ystävät tai koko Steam-yhteisö), ja esimerkiksi Pleikkarin pelejä voi halutessaan striimata Youtubeen, uPlayhyn tai Twitchiin.

Noh, pitkäänhän niitä on mietitty (lue vaikka elokuussa 2014 tehty postaus tästä). Siis niitä pelivideoita. Asia on vaan niin, että videoiden muokkaaminen ja esimerkiksi oman äänen kuunteleminen on toistaiseksi ollut meille molemmille, siis minulle ja henkiin heränneelle Jorelle, liian työläs ja kammottava ajatus, joten se on jäänyt suosiolla muhimaan vain alitajuntaamme. Nyt kuitenkin sen verran rohkaistuneina päätimme molemmat avata Steam-striimimme koko Steam-kansalle katseltavaksi.

Allekirjoittanut striimaa Steamin kautta osoitteessa:
http://steamcommunity.com/id/lilnyellow/

Ja Joren striimiä pääset seuraamaan striimin kautta osoitteessa: http://steamcommunity.com/id/thisishowilol


Tietenkin Streamit tulevat ja menevät silloin kun vain olemme onlinessa, eivätkä ne tallennu mihinkään, mutta mikäli pidät striimien seurailusta tosi paljon, voit ainakin minut kutsua kaveriksi, jotta näet milloin olen jotain pelaamassa. Mikrofonia en välttämättä pidä päällä oletuksena, sillä huutelen kämpässämme aika paljon miehellekin, mutta kyseistäkään ideaa en pidä ihan mahdottomana. Katsotaan mihin tämä kehittyy.


Pleikkarin pelailuja saanette silloin tällöin seurata henkkohtaisen Youtube-accounttini kautta:
https://www.youtube.com/user/4Reaper2

Youtuben striimeissä on helpompi pysyä ajantasalla anonyyminäkin kanavaani seuraamalla, mutta ymmärrettävästi näitä striimejä tulee jonkinverran PC:tä vähemmän. Youtuben kautta striimatessa huomasin kuitenkin videon tallentuvan tubeeni, joten esimerkkinä tämän päivän striimitesti ja 1,5 tunnin pelisessio Commonwealthissa:
Fallout 4 striimi (6.1.15).

read more

Uusi vuosi, uudet kujeet. Mitään en lupaa, mutta yritän taas tehdä jonkinlaista comebackia tämän blogin suhteen. Viime vuosi kun meni hieman vastatuulessa. Ei keksinyt mitään kirjoitettavaa, ei tullut pelattua juuri mitään uutta. Sitten harrastin kaikenlaista sairastelemista suurimman osan vuodesta ja opettelin kantapään kautta, miksi juuri minun tulisi muistaa pitää huolta sieluni temppelistä, jota myös ruumiiksi kutsutaan. Lisäksi menin tyhmyyksissäni hakemaan yliopistoon, ihmeen kaupalla pääsin sinne sisään, ja nyt on sitten sekin "lysti" syömässä aikaa, joten pelaaminen harrastuksena voi olla aika tiukilla edelleenkin. Mutta yritän aina välillä saada tännekin jotain aikaan.

Jos ketään kiinnostaa, niin laitoin Steamissa broadcastin päälle, eli jos satun olemaan pelailemassa jotain steamin kautta, niin voi tulla seurailemaan (Arctic Foxx). Kunhan ette perseile, mutta ettehän te ikinä. Tosin harmi että pelaan hauskimpia pelejä (mm. Fallout 4 ja Shadow of Mordor) avokin koneella kun oma mylly kaipaa päivitystä. Broadcastissa luvassa kuitenkin esim. Dotaa, Diablo 3:sta, Minecraftia, HotSia, Skyrimiä ja jotain sellaista pientä.

Tervetuloa seurailemaan!

read more

Minulle joulunaika merkitsee ennen kaikkea yhdessä- ja läsnäoloa, eikä sitä ei saavuteta istumalla tietokoneella tai konsolin edessä.

Aikoinaan jouluaatto oli ainoa päivä, jolloin tietokoneen aukaiseminen oli kiellettyä, ja turvauduimmekin useina vuosina pikkuveljeni kanssa Shakkiin ja muihin klassisiin kahden henkilön lautapeleihin. Se on siis jälleen jokin traditio, jotka ovat tunnetusti lähellä allekirjoittaneen sydäntä. Lisäksi usein joululahjaksi saadaan lautapelejä, joita täytyy tietenkin kokeilla. Asiaa helpottaa vielä se fakta, että yleensä joulun aikaan ihmiset kokoontuvat yhteen ja peliporukka saadaan kasaan helposti.

Tänä vuonna sain kokeilla jopa kokonaista kahta täysin minulle uutta ja tuntematonta peliä: La Cucarachaa ja Huhupuheita. Minulle lautapelit ovat edustaneet kaikista eniten mahdollisuutta viettää laatuaikaa ihmisten seurassa, joten mikään lautapelien kriittisin harrastaja en missään nimessä ole, mutta halusin esitellä nämä PELIT teillekin!

La Cucaracha oli näistä kahdesta pelistä enemmän sellainen koko perheen peli, jota voi pelata pienempienkin lasten seurassa, mutta josta irtoaa eniten iloa silloin kun sitä pelataan aikuisporukalla tuskanhiki otsalla ja verenmaku suussa. Pelissä on tarkoituksena saada pattereilla toimiva, vimmatusti pelilautaa ympäri pärisyttelevä torakka joko a) omaan ansaan, tai b) muiden ansoihin. Ötökän ohjailu toimii pelilaudalla olevia ruokailuvälineitä kääntelemällä nopan asettamien sääntöjen mukaan. Mikäli nopasta siis napsahtaa lusikka, saat kääntää mitä tahansa pelilaudalla olevaa lusikkaa. Jos taas noppa näyttää kysymysmerkkiä, on kääntämisessä vapaat kädet. Ansaan tippunut torakka ansaitsee pelaajalle ötökkämerkin, ja se, kuka saa 5 ötökkämerkkiä käsiinsä, on säännöistä riippuen a) voittanut, tai b) hävinnyt.

Kun peliin otetaan myös käyttöön armoton aikasääntö, jossa noppaa pyöräytettyäsi saat tehdä siirtosi huolimatta siitä onko edellinen pelaaja vielä strategioinut riittävästi, saadaan aikaan kaaos, josta ei voi kuin nauttia.


Toinen uusi tuttavuuteni oli Huhupuheita, joka oli ainakin minulle erittäin mieleinen!

Huhupuheissa tarkoitus on pelata rikkinäistä puhelinta piirtämällä ja arvaamalla. Kahden klassikkopelin sekoitus siis. Kirjaimia tai numeroita ei saa käyttää, puhua ei saa - kaikki riippuu piirrustuksistasi ja siitä, kuinka selkeitä ne ovat seuraavalle pelaajalle.

Pelissä jokainen pelaaja (3-8 pelaajan peli) saa oman vihkosensa, joka kiertää kierroksen pelaajien välillä vuoroin saaden sivuilleen arvauksia ja vuoroin piirroksia. Vihkoon kirjoitetaan ja piirretään tusseilla, joiden jäljet saa vihkosta pyyhittyä pakkauksessa mukaantulevien lappusten (tai talouspaperin) avulla jokaisen kierroksen jälkeen.

Sana, joka pitää piirtää ja arvata, määräytyy jaettujen korttien ja noppaluvun mukaan. Ajoittain saa keksiä myös omia sanoja, joilla peliin saa omanlaisensa pikkutwistin (nimim.Väliliha). Tarkoitus on saada sanat kulkemaan sellaisina viimeiselle pelaajalle asti, jolloin pisteitä ropisee jokaiselle pelaajalle ja aloittajalle kokonaista kaksi. On pelaajista kiinni, miten pilkuntarkasti sanat on saatava läpi, että pisteitä saa.

Esimerkiksi
Noppaa heitetään ja saan oik.puoleisen kuvan mukaisesti sanaksi sähkökitaran. Piirrään sähkökitaran vihkoseeni (kts. kuva alla) ja annan vihkon eteenpäin. Seuraavana vuorossa oleva Mies arvaa piirrustukseni oikein, kirjoittaa sanan vihkoon ja antaa eteenpäin. Kolmantena joukossa oleva J piirtää oman versionsa sähkökitarasta, jonka jälkeen vihko kiertää viimeiselle pelaajalle E. E ei kuitenkaan ymmärrä J:n piirrustusta vaan arvaa piirroksen esittävän banjoa, kirjoittaa arvauksensa ylös ja palauttaa vihkon ensimmäiselle pelaajalle eli minulle. Pisteitä saavat minä ja T. J ei saa pisteitä koska ei osannut tuottaa tarpeeksi selkeää kuvaa E:lle arvattavaksi, eikä E puolestaan saa pistettä koska ei arvannut sanaa oikein.

Todella, todella hauska peli, jota eilen pelatessani sain pariin otteeseen sen sellaisen naurukohtauksen, jota ei vain voi lopettaa ihan noin vain. Meitä oli pelaamassa neljä, mutta olisi mielenkiintoista kokeilla peliä kahdeksalla henkilöllä, sillä väärin arvauksen mahdollisuus ja sanan kehittyminen olisi todennäköisempää. Eipä sillä, kyllä neljälläkin kerkesi mm.limbo muuttua radioaalloksi.

Miehen Paavo Pesusieni. Ylänurkassa Ananas, jossa se asustaa.

***

Mistä peleistä teidän jouluaikanne on tänä vuonna muodostunut? Onko teillä tapana pelata lauta- tai korttipelejä enemmän jouluisin?  read more