Terveysteemalla jatkettakoon kun Lil'n'yellow ehti käytännössä terveys-aiheesta oman merkintänsä julkaisemaan.

Tämän blogimerkinnän tarkoitus ei missään tapauksessa ole moralisoida tai nillittää kenellekään ruumiinsa käyttötavoista ja siitä miten pelaaminen on paha, paha, PAHA! Tarkoitus on vain muistuttaa kaikkia hienoja pelaajatovereita siitä, että älkää tinkikö liikaa omasta terveydestänne peliharrastuksen (tai minkään muunkaan terveydelle haitallisen) vuoksi.

Ajatus tästä merkinnästä lähti vireille jo viime kesänä, mutta suoraan sanottuna olin niin poikki etten saanut aikaan tätä merkintää ikinä tehdä. Nyt kun elämä on alkanut taas kaikin puolin voittaa, on aika tällekin.

Ajatus, kuten useimmiten, lähti omasta kokemuksesta. Itselläni kaikki alkoi reilu vuosi sitten opinnäytetyön tekemisestä. Pitkiä aikoja koneella ensin opinnäytetyön parissa, sitten illalla "vain yksi" Dota kavereiden kanssa, josta äkkiä tulikin pari enemmän, laimilyöty liikunta, alttius päänsäryille ja migreeneille sekä jännitysniska. Lisätään soppaan vielä järkyttävä määrä stressiä. Valmistumisen jälkeen jäin lähes viideksi kuukaudeksi työttömäksi, ja tänä aikana päivät koostuivat taas pääasiassa koneella istuessa, töitä etsien, hakemuksia raapustellen ja tietenkin pelaten. Eikä unohdeta sitä stressiä vieläkään. Maaliskuun lopussa tämä kaikki viimein kostautui; epämääräisiä, aiemmasta poikkeavia päänsärkyjä, näköhäiriöitä, kasvojen tuntohäiriöitä ja kipuja, huimausta, pahoinvointia. Tätä kesti vaihtelevasti maaliskuun lopusta käytännössä heinäkuulle, jona aikana ehdin juosta lääkäreillä, tutkimuksissa ja fysioterapeuteilla enemmän kuin tarpeeksi. Pääni kuvattiin magneetissa, otettiin selkäydinpunktiota ja viimein useamman pyynnön jälkeen kuvattiin kaularanka. Lopputulos: todennäköisimmin aiemmasta muuttunut migreeni, jännitysniska ja oiennut kaularanka. Tänä ongelma-aikana lopetin pelaamisen käytännössä kokonaan. En uskaltanut enää istua koneella ja välttelin puhelimen käyttöä muuhun kuin tarpeelliseen. Tämä ehkä auttoi hieman asiaa, mutta kesän työt erittäin selkää ja niskaa rasittavassa työssä taas ei auttanut. Kesä oli tuskaa. Alkuun oireilu lamautti; olihan se pelottavaa oireilua aiemmin niin terveelle nuorelle ihmiselle, eikä kukaan osannut antaa syytä. Kuitenkin fysioterapeutit ja kanssaeläjät saivat pikkuhiljaa minut itsenikin vakuuttuneeksi että syy voi todellakin olla lihaksissa, ryhdissä ja kropan väärässä käytössä. Aloin saamaan hyviä harjoitusohjeita ja lisättyä taas liikuntaa. Turhauttavaa se tosin oli. Hidasta ja takapakkeja tuli usein. Mutta ajan kanssa tilanne korjautuu. Olo paranee, tuntohäiriöt häviävät, päänsäryistä tulee harvempia. Elämä voittaa taas! En halua kokea tätä uudelleen enää.

Sitä ei uskoisi, kuinka lihasperäiset pikkuongelmat voivat kasaantuessaan poikia isoja ongelmia. Kesän ja syksyn olen joutunutkin tekemään todella paljon työtä tilanteen korjaamiseksi ja joutunut käyttämään paljon rahaa fysioterapiaan ja hierontoihin. Tilanne korjaantuu, mutta edelleen niska ja pää muistuttavat herkästi, jos koneella asento on huono, on istunut liikaa tai jättänyt liikkumatta. Tästä vahingosta nyt viisastuneena haluankin muistuttaa teitä muitakin pitämään itsestä huolta. Toki jokaisen vartalo on erilainen, kuin myös elämäntilanteet, jotka ehkä minunkin tilanteessani ovat edesauttaneet ongelmien syntymistä (eikä edes puhuta siitä sopasta mitä juuri tähän väliin päätti sotkea diagnoosia odottava, hoitamaton keliakiani). Valitettavasti vain terveyttää oppii arvostamaan vasta silloin, kun sen kanssa ilmenee ongelmia, ja ymmärrettävästi se ennaltaehkäisy ei tunnu koskevan itseä ennen kuin kroppa tekee tenän. Etenkin meillä nuorilla ihmisillä on taipumusta tähän.

Esimerkkinä huonon ryhdin vaikutuksista useampi on varmaan nähnyt alla olevan kuvan Hansrajkin tutkimuksesta, jossa laskettiin huonon päänasennon aiheuttavan pahimmillaan yli 27 kilon ylimääräisen rasituksen rintarangalle. Voitte kysyä fysioterapeuttisista yksityiskohdista tarkemmin pieneltä keltaiselta blogi-kollegalta, mutta se on paljon se. Pitkällä tähtäimellä muutokset rangassa ovat ikävät, mutta onneksi vältettävissä. Sillä ON merkitystä kuinka näyttönsä asettelee ja istuu, vaikka tiedän kyllä kuinka vaikeaa sitä oikeaa ryhdikästä asentoa on pitää. Myös pelaamisen ja koneella työskentelyn tauottaminen, sekä verryttely ja venyttely unohtuvat helposti kun hyvä peli imaisee sisäänsä tai on kiire työskennellessä.

HANSRAJ K, 2014. Assessment of Stresses in the Cervical Spine Caused by Posture and Position of the Head.

Ongelman merkityksen tajuaminen ja oman toimintansa tiedostaminen ovat kuitenkin avain asioiden korjaamiseen. Kun vain on viitseliäisyyttä ja kiinnostusta omaa tämän hetkistä ja tulevaa terveyttä kohtaan, voi valinnoillaan tehdä kauas kantoisia ratkaisuja. Ymmärrettävästi kaikkia ei kuitenkaan kiinnosta esim. liikunta. Toiset eivät koe saavansa siitä mielihyvää tai hyötyä. Ei sekään ole väärin. Jo ergonomisilla valinnoilla työskentelypisteessään saa kropan kuormitusta vähennettyä. Eikä liikunnan tarvitse olla kahden tunnin hikilenkki tai punttitreeni kuudesti viikossa. Jo päivittäin muistettu lyhytkin verryttely aika ajoin on jotain.

Oma tavoitteeni tälle vuodelle onkin kaiken kiireenkin keskellä ottaa aikani liikunnalle ja lihaskunnon ylläpitämiselle, muistaa tauottaa koneella istumista ja käyttää kehoani siihen, mihin se on tarkoitettu; liikkumiseen. Tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että pelaaminen harrastuksena jäänee vähemmälle (ja näin ollen kirjoittelemisen aiheet). On se kuitenkin sen arvoista.

Koettekos lukijat pelaamisesta olevan terveydellenne haittaa? Ärsyttääkö terveyspaasaus? Olenko nyt terveysnatsi?

Tälläisestä vois olla hyvä aloittaa

read more

Uusi vuosi, uudet kujeet. Mitään en lupaa, mutta yritän taas tehdä jonkinlaista comebackia tämän blogin suhteen. Viime vuosi kun meni hieman vastatuulessa. Ei keksinyt mitään kirjoitettavaa, ei tullut pelattua juuri mitään uutta. Sitten harrastin kaikenlaista sairastelemista suurimman osan vuodesta ja opettelin kantapään kautta, miksi juuri minun tulisi muistaa pitää huolta sieluni temppelistä, jota myös ruumiiksi kutsutaan. Lisäksi menin tyhmyyksissäni hakemaan yliopistoon, ihmeen kaupalla pääsin sinne sisään, ja nyt on sitten sekin "lysti" syömässä aikaa, joten pelaaminen harrastuksena voi olla aika tiukilla edelleenkin. Mutta yritän aina välillä saada tännekin jotain aikaan.

Jos ketään kiinnostaa, niin laitoin Steamissa broadcastin päälle, eli jos satun olemaan pelailemassa jotain steamin kautta, niin voi tulla seurailemaan (Arctic Foxx). Kunhan ette perseile, mutta ettehän te ikinä. Tosin harmi että pelaan hauskimpia pelejä (mm. Fallout 4 ja Shadow of Mordor) avokin koneella kun oma mylly kaipaa päivitystä. Broadcastissa luvassa kuitenkin esim. Dotaa, Diablo 3:sta, Minecraftia, HotSia, Skyrimiä ja jotain sellaista pientä.

Tervetuloa seurailemaan!

read more

Minussa on varmaan jokin vika. En nimittäin syty Skyrimille, en sitten millään. Olen muutamaan otteeseen istahtanut koneen ääreen, valmiina sukeltamaan Skyrimin syvyyksiin ja tempautumaan mukaan maailmaan, joka on saanut aikaiseksi useita pelileskiä. Olen tehnyt hahmon, pelannut sillä eteenpäin. Keskustellut kylänmiesten kanssa ja kolunnut läpi luolastoja. Tappanut ja juossut pakoon. Täyttänyt taskuni turhuuksilla ja kohta pähkäillyt, miten saan reppuni tyhjiksi, jotta saan arvokkaan miekan mukaani myytäväksi. Olen yrittänyt, olen pelannut. Kertaakaan en ole peliin ihastunut, kertaakaan en ole jäänyt siihen koukkuun. Skyrim on tylsä, banaali, puuduttava. Jokin puuttuu.

Skyrimissä luulisi olevan kaikki mitä peliltä yleensä toivon:

1. Runsas taustalore
2. Omaehtoista, joskin juonella ohjattua maailman läpikoluamista
3. Keskustelujen ja taistelun tasapainoista harmoniaa
4. (Suht) monipuolinen hahmonluonti (haltioista saa aina lisäpisteitä) ja kykyjen vapaamuotoiset kehittämismahdollisuudet

Mutta kun ei niin ei. Ja tämä hämmentää minua.

Mahdollista on, että odotan peliltä liikaa. Olen kuunnellut ystäviäni, jotka kertovat lukemattomista pelitunneista Skyrimin parissa, ja lukenut netistä ylistäviä arvosteluja pelin ainutkertaisuudesta ja mukaansatempaavuudesta. Olen kehitellyt päässäni Skyrimistä jotain maailmanluokan peliä, jota kukaan ei voi paeta, ja johon jää väistämättä koukkuun jo ensisekunneilla. Sitten kun peli ei vastaakaan kaikkia oletuksiani, olen pettynyt, eikä mikään enää tunnu miltään. Vertailukohteena olkoon tässä Mass Effect 2, jota aloittaessani tiesin vain sen, että se on kuulemma ihan hyvä peli. Piste. Odotukset eivät ohjanneet pelaamistani, vaan pystyin katsomaan peliä avoimin mielin.

Toinen mahdollisuus on Nainen vai hiiri? –blogissakin mainittu tarinan aneemisuus. Toisaalta ymmärrän, että mitä enemmän pelaajalle annetaan mahdollisuuksia leikkiä ja luoda, sitä vähemmän juoni voi olla sotkemassa tarinaa. Ehkä Skyrimissä siis tökkääkin vain juonen tynkämäisyys, ja kaipaan pelin perustaksi selkeää juonta, jota itse valinnoillani maustan ja  Tässäkin vertaan Mass Effect 2:een, jossa juoni pysyy perustuksiltaan muuttumattomana jokaisella pelikerralla, mutta pelityylilläsi voit vaikuttaa sen vivahteisiin ja toteutusmekaniikkaan. Galaksi on uhan alla jokaisella pelattavalla hahmollasi, mutta on sinun työtäsi kehittää suhteet, joiden avulla saat tehtäväsi toteutettua haluamallasi tavalla. Skyrimissä toki perusjuoni on, mutta tarinan käänteet ja varsinainen eteneminen on jotenkin ulottumattomissani.

Kolmas vaihtoehto ei ole niinkään vaihtoehto yksinään, vaan lisämauste, joka minun Skyrim-keitostani puuttuu: grafiikat. Koneeni on seitsemän vuotta vanha mötkylä, joka huutaa tuskissaan lattiatasossa lähes pelistä riippumatta, joten Skyriminlaisen, kauniisiin maisemiin ja maailman kuvauksellisuuteen pohjautuvat pelit jäävät ehdottoman kaksiulotteisiksi. Tiedän. Tarvitsen uuden näyttiksen. Ja emolevyn. Ja tuulettimet. Ja lisää muistia. Ja. Ja. Ja. Pointtini siis oli, että en saa nyhdettyä pelistä irti kaikkea, mitä siitä tulisi saada.

Kertokaa te, mitä te Skyrimissä näette? Miksi se on niin hyvä peli, että sitä kannattaa pelata ja miksi minunkin pitäisi antaa sille toinen kolmas neljäs yritys. Haluan nähdä tässäkin pelissä hyvää, mutta tällä hetkellä olen siihen melko kykenemätön. read more

 Mitähän minä juuri paria postausta sitten lupailin...

Työt, parisuhteen, ystävien, kuntoilun ja pelaamisen yhteensovittaminen on yllättäen aiemmin ajateltua vaikeampaa. Voisin kai sanoa astuneeni aikuiselämään, jossa priorisoinnilla on yhä suurempi osuus arkielämää ja sen sujuvaa pyörittelyä. Ugh. Aikuiselämä.

Viimeisen kuukauden aikana en ole päässyt oikein kunnolla istahtamaan koneelle ja huoahtamaan. Lähemmäs kymmentuntisten työpäivien ja sisällä homehtumisen jälkeen on päästävä päästämään höyryjä kuntosalille tai vähintään kävelylenkille. Avomiestä ei sovi unohtaa ja lukkiutua työhuoneeseen kuulokkeet korvilla, vaan yhteistäkin aikaa on vaalittava. Oho. On jo käytävä nukkumaan, että jaksan painaa taas huomenna. En varsinaisesti valita, sillä priorisoin itse asiat näin järjestettäväksi. Helposti voisin jättää väliin kuntosalin, ja passitettuani avokkini lenkille voisin itse pakkautua työtuolilleni ja asettaa Infinityt korville, mutta ei, fyysinen kunto ja ihmissuhteet pakkautuvat tärkeysjärjestyksessä aina ylemmäs.

Täyttä pelaamattomuutta tämä ajan rajallisuus ei ole kuitenkaan tarkoittanut; Dotaan on kyllä kertynyt pikkuhiljaa pelitunteja. Tämän hetken lempipelinä Dota on kuitenkin harmillisen aikaavievä, sillä yksi (1) peli saattaa kestää helposti tunnin verran. Toinen haastava osa sitä on se, että kaikista parhaimmillaan se on kavereiden kanssa yhdessä pelatessa. Voittekin arvata, että ketutus tulee esille siinä kohtaa, kun kerrankin parkkeeraat koneelle, ei peliseuraa löydy vasta kuin viimeisillä käytettävissä olevilla minuuteilla. Ei, en kehtaa enää kymmeneltä kehitellä peliä, kun tiedän että se tarkoittaa että olen pois koneelta vasta puolen yön aikaan. Voih, miksi ette voineet olla täällä kaksi tuntia sitten? - tai kyllähän minä tiedän miksi. Samasta syystä, miksi minä olen juuri lähdössä. Muu elämä, AFK. Kyllähän minä sen ymmärrän.

Onneksi minulla ei ole vielä lapsia. Sehän tästä vielä puuttuisi. :D

HOW DO YOU DO IT? Miten sinä sovitat yhteen arjen ja pelaamisen? Tuntuuko se haasteelliselta, vai pääsetkö helpolla? read more

Raskas opiskelu vaatii raskaat(/kalliit) huvit.
Ainakin joskus...
Edes kerran opiskeluaikana.
Siksi tiistaina 7.5 suuntana Helsinki-Vantaa lentoasema ja aamulla 8.5 jörötetään Suvarnabhumin lentökentällä Bangkokissa.

Nooby ottaa siis kaipaamansa loman ennen kesän duunirupeamaa ja poistuu maasta kuukaudeksi Thaimaan lämpöön ja kulinaristisiin nautintoihin. En siis ole taaskaan aikoihin kirjoittelemassa blogiin, katsellaan uudelleen sitten kesäkuussa.

Jos ketään sattuu muuten kiinnostamaan niin tässä on hieman alustavasti suunniteltua reittiä kierrokselle (kilometrit sattuivat mukavasti 1337, if ya know what I mean). Jos omistaisin miniläppärin tai älykkäämmän älypuhelimen niin olisin pitänyt reissun ajalta pientä blogia.

Reissukokemus aiemmalta lähentelee nollaa. Pakettimatkaa Turkkiin ja risteilyä Viroon ei voida laskea, kun ehkä liian suurena palasena haukkasin kuukauden reppumatkan Thaimaahan. Okei, Thaimaa, kohteena varmaan konkareiden mielestä kamalan tylsä ja nähty, mutta itselle prioriteetti nro. 1 on aloittelijaystävällisyys. Tavoitteena on palata hengissä takaisin ja nauttia reissusta, vaikka lähdön lähestyessä tuntuu uutisissa olevan turhankin paljon pudonneita tai rikkinäisiä lentokoneita (en juuri nauti lentämisestä turbulenssin takia, viime Turkin matkalla heitteli konetta ikävästi ja ikkunapaikalla siiven vieressä pelotti katsella siiven väpätystä).

Tänään tiedossa alustavaa pakkausta, huomenna kaupasta viimeiset tarpeet matkalle ja pakkaamisen viimeistely. Tiistaina se on au revoir Suomi.

Tänään ja huomenna tehtävänä myös matkasoundtrackin kasaaminen mp3:lle. Hyviä ja kesäisä ehdotuksia otan mielläni vastaan kommenteissa. Kiits!

Imma gonna Ctrl+v m'self there..

read more

Jo viime syksynä tuli ostettua Steamin alennuksista vaivaisella muutamalla eurolla Portal 2. Ihan vain sen vuoksi, että poikaystäväni, kutsuttakoon nyt vaikka yksinkertaisuuden vuoksi Tahvoksi, halusi pelin jota voisimme yhdessä iloisesti pelata. IhQutarallaa miten zöpöä!

Alustuksena sen verran, että yleensähän en siis juuri nauti Tahvon kanssa yhdessä pelaamisesta, koska jonkinlaisena syntynörttinä se osaa pelata kaikkia pelejä niin kuin olisi niitä jo vuosia tahkonut ja muistaa tietenkin aina neuvoa kun sitä vähiten kaipaan (sisar Lil'nYellow kiteyttää tunteen hyvin tässä). Emme siis ikinä pelaa mitään toisiamme vastaan, koska Tahvo voittaa AINA. Olen myös hyvin valikoiva sen suhteen millaisia pelejä pelaamme tiiminä, sillä esim. Diablo 3:ssa kun haluan itse tutkia jokaikisen kivenkolon, Tahvo juoksee edellä tappamassa KAIKKI viholliset ja vie kaiken XP:n + on tylsää juosta perässä kun ei ehdi itse hakata mitään. Pelit, joissa on roolitus pelaamisen suhteen ovat sen sijaan ihan ok, samoin strategiapelit, kuten Disciples ja Heroes of Might and Magic menettelee.

Noh, tulihan sitä Portaliakin pelattua yhdessä. Ehkä kolmesti tai neljästi jonka jälkeen puzzlejen yhteinen ratkominen ei ollut enää ihan niin ruusuista. Alku meni hyvin, eipä siinä mitä, mutta tehtävien monimutkaistuttua paradoksaalisesti kommunikaatio yksinkertaistui tasolle "Miks hitossa sie sen portaalin sinne ammuit?! Elä! Elä nyt tee mittää! Paikka!! Oota nyt hetki... EIIII! Nyt sie pilasit koko homman, kiitti vaan! Kaikki pittää aina tehä ite... Hyppää nyt jo sinne helvetin rektaaliin." Miten voikin olla niin uskomattoman vaikeaa ilmaista toiselle, mihin haluaa sen kirotun portaalin ammuttavan? Asiaa ei myöskään helpota puzzleja isännöivä, jatkuvasti vittuileva GLaDOS-järjestelmä ja epäselvä (tai käyttäjistä johtuen toimimaton) pelinsisäinen ikoneilla viestintä. Tunnustan ragequitanneeni kahdesti toistuvien failien ja erityisesti kommunikoinnin ongelmien vuoksi.

ÄfTeeÄs - Piä tunkkis

Lyhyen keittiöpsykologian oppimäärän käyneenä diagnosoisin ongelmaksi pelaajien liiallisen kärsimättömyyden sekä erityisesti kilpailuhenkisyyden, joka estää kommunikaation sekä pelitoverin kuuntelun, ja näin ollen myös yhteistyön. Hurjana ratkaisuehdotuksena esittäisin, että molemmat pysähtyisivät hetkeksi ja miettisivät ratkaisua vaikkapa yhdessä sen sijaan, että molemmat ryntäilisivät ympäri kenttää kuin hullu eristyshuoneessa etsimässä ensimmäisenä pakoreittiä. Ja jos niitä hulluja laittaa samaan huoneeseen kaksi niin eihän siitä nyt voi kaaosta enempää odottaakaan.

Achievement Unlocked!

Pelinä Portal on kuitenkin ihan hauska ja aivonystyröitä aktivoiva ajanviete, joskin alun tehtävät todellakin aliarvioivat pelaajan älyä. Harmillisesti kentät ovat todella lyhyitä ja latausikkunoita saa katsoa ajallisesti minun makuuni aivan liikaa. En voi myöskään kehua pelin pitävän mielenkiintoa yllä kovin kauaa ja siitä onkin tullut minulle kun-ei-ole-parempaakaan-tekemistä-ja-muita-pelejä-ei-jaksa-pelata peli. Ehdotonta plussaa on kuitenkin yksinpelissä loistava dialogi.

Aion vielä antaa Portalille mahdollisuuden myös kaksinpelinä tämän reflektiivisen itsetutkiskelun jälkeen. Jos se rasittavalla tavallaan vaikka kehittäisi kommunikointitaitojamme (hohohoh! Riiiiight!), olemmehan kuitenkin saaneet suoritettua yhtäaikaa toteutetun high fiven! Ensi kerralla lupaan ja vannon, etten itse ainakaan korota ääntäni tai ragequitaa. Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön. read more