"Bugit ovat pelin suola." totesi avokkini Toni, kun huudahdin huoneestani että "Voi hyväää luooooja, taas tää bugaa".

Bugit, lähdekoodin ohjelmointivirheet, aiheuttavat meissä kaikissa tilanteesta riippuen ohimosuonia vaarantavaa tykytystä tai hervottomia hetkiä ja ilonkyyneleitä. Ne voivat parhaimmillaan tuoda koomista lisäarvoa läpipeluuseen, ja pahimmillaan bugit voivat ilmaantua paikalle kesken kriittisen taistelun ja saada aikaan jumin, joka korjaantuu vain tallennuksen uudelleen latauksella.


Viime aikoina olen kärsinyt lähinnä niistä pelikokemusta negatiivisessa mielessä maustavista bugeista. Mass Effect 2:sta pelatessani olen törmännyt bugiin, jossa aina silloin tällöin Shepard päättää siirtyä näköalapaikoille milloin minkäkin kontin päälle. Kyseinen siirtymä saa etenkin taistelutilanteissa loihdittua naamalleni tuskaisen irvistyksen, kun alunperin kontti olisi toiminut suojana vihollisten ammuksilta, eikä jalustana lihaisalle tähtäinharjoitusten maalitaululle. Kontin päällä seisoskelu suuremmassa taistelussa tarkoittaakin lähes väistämätöntä teloitusta.

Miranda? Jacob? Mind helping me out of here?

Miranda? Grunt? Please? Plix plox?

Vielä turhauttavammiksi tuollaiset jumitilanteet tulevat, yllättävää kyllä, jos päällä ei ole taistelutilannetta. Yleensä se voi tarkoittaa nimittäin sitä, että edellinen autosave on kilometrien päässä, ja ainoa tapa tilanteesta pois pääsylle on pelistä poistuminen ja tallennuksen uudelleen lataus. Voihan kikkara.

I SHALL NOT PASS!

Minkälaisia bugeja te olette lähiaikoina kohdanneet? Ovatko ne saaneet ohimosuonenne sykkimään vai suupielenne kohoamaan taivaisiin? read more

Mitenkähän tämänkin nyt selittäisi kuulostamatta ihan nuupiolta...Olen tähän mennessä pelannut LEGO LotRin tarinamoodissa yhden ja saman kentän kolme kertaa "läpi", mutta seuraavalla kerralla peliä aloittaessani huomaan, että olen edelleen pelaamassa kyseistä kenttää.

What the actual fuck?

Noh, selitys oli varsin yksinkertainen. Lego LotRissa pelattavat kentät ovat yleensä hahmokohtaisia, mutta Dead Marsh-kentän jälkeen (ennen siis varsinaisesti jakson päättymistä) vaihdetaan pelihahmo hetkellisesti Faramiriin. Tässä kohdassa olen siis kiireissäni kämmännyt ja läimäissyt pelin kiinni. Tämän kohdan olen siis nähnyt tähän päivään mennessä jo neljä kertaa, kun eilen lopulta pelailin peliä pidemmälti eteenpäin.

Tallennuspaikkojen etsiminen ja odottaminen peleissä on yleensäkin yksi haasteista. Toki muistan vielä ajan, että jos kuolit, niin koko peli piti aloittaa alusta. Kas, siinäpä vasta jännitysmomenttia. Pelin täysin alusta aloittamisen pystyi välttämään tasojen lopuista saaduilla koodeilla, jotka näppäilemällä pääsi siirtymään tietylle tasolle. Näin toimi muun muassa Amigan Superfrog, joka oli ensimmäinen koneella pelattava peli, johon hurahdin. Nykyisin onneksi tallennuspaikkoja on kesken pelinkin, vaikka joskus tuntuukin, että kahden tallenuspaikan välillä on aivan liikaa pelattavaa.

Pelien parhautta Amigalla!

Arkham City on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka kiireessä parhaimmillaan sananmukaisesti kyttää oikeaa alanurkkaa, jotta näkisi siellä pyörivän automaattisen tallennuksen. Eihän kukaan voi etenemistään heittää hukkaan, sillä se tallennus piste saattaa olla ihan nurkan takana? Ja ihan eihän mitään pahaa tapahdu, jos vähän pelaa ihan vähän eteenpäin. Ihan vähän vain.

EDIT: Jos kaipaa pelilleen tallennuskohtien puolesta haasteita, suosittelen kokeilemaan peliä nimeltä Realm of the Mad God, jossa peli täytyy kuoleman jälkeen aloittaa TÄYSIN alusta. Mahdollisesti eri hahmoluokalla. Steamiin tämän free-to-play pelin saa osoitteesta  http://store.steampowered.com/app/200210/. Enjoy!

Missä pelissä sinä olet kohdannut pisimmät, hermoja raastavimmat tallennusvälit? 


***
Huomionarvoinen asia on myös se, että lisäsin yläpalkkiin Check these out!-osioon kuopiolaisen kentlemanni Mikon Mikkoakin kiinnostaa-blogin sekä Lassin Peliaika-blogin. Käykäähän tutustumassa! read more

On olemassa PC-pelejä, joita pelatessa hiiri ja näppäimistö kontrolleina saavat aikaan vain tulikiven katkuisia sadatuksia ja maanpelinpäällisen helvetin. Ja tämän vuoksi suurimman osan peleistä haluankin pelata boxilla, kun PC:lle en gamepadia omista (eikä se ihan hetkeen ole ensimmäisenä arvojärjestyksessäni).

Viime aikoina etenkin eräs Lego-peli on saanut aikaan veren kuohuntaa. Varsinaisia kuolemia tai muita vastaavia ei näppäimistö ohjaimena ole vielä saanut aikaiseksi, mutta pelin tuntuma jää vajaaksi ylimääräisen näppäimistön hakkaamisen ja edes-taas-juoksemisen vuoksi.

Lego LotRissa täydellinen kartanhallinta vaatii paljon hyppelyä erilaisten tasojen välillä. Nämä tasot, tosin, ovat suunnattu näppäimistö-pelaajien iloksi kaikkea muuta kuin pääilmansuuntiin tai edes sivuilmansuuntiin. Peli pelataan myös kokoajan sivusuunnassa sen kuitenkaan olematta 2d-tasohyppelyä. Kamera heiluu sivuttaissuunnassa lähes 180 astetta, joten olet vaiheittain muuttuvassa näkymässä kokoajan hakemassa oikeita kulmia. En kuitenkaan usko, että hiiren lisääminen tähän comboon auttaisi sen enempää. Hiiri toimii Dotan, wowin kaltaisissa peleissä sekä fps-peleissä, mutta Lego LotRin tyyppisiin peleihin en keksi muuta toimivaa, sulavaa ratkaisua kuin gamepadin.


Mitä muita PC-pelejä olet kohdannut, joita yksinkertaisesti mielenrauhan takia täytyy pelata padilla? read more

Netittömänä (lue: ilman yli 512 kbps nettiä) on hyvä pelailla muita pelejä, joille ei oikein tunnu muuten riittävän aikaa.Tämä siis sillä ehdolla, että Steam on ajantasalla, eikä sen kanssa tarvitse liiemmin odotella ja latailla. Offlinessa siis voit toki pelata sillä ehdolla, että on netti, jolla voit pelialustasi päivittää. Great.

Pääsin siis vihdoin ja viimein testaamaan LEGO: Lord of the Ringsiä.
Olen tällä hetkellä Amon Henillä, eli ensimmäinen kirja on lähes pelattu, eikä mikään maailman vaikein ja anteeksiantamattomin peli todellakaan ole kyseessä. Toisaalta lasten koko perheen peliltä sitä ei voi vaatiakaan. LEGO LotR on hyväntahtoinen seikkailupeli, jossa kuolemalla on kai vain rahalliset vaikutukset. Rahalla puolestaan ei (kai) tee muuta, kuin osta lisää pelattavia hahmoja. Orjallisesti mukana kulkevia tovereita voit myös pamputtaa mielesi kyllyydestä, päät lentelevät, mutta ei se mitään, koska kohta on LEGOlassella pää takaisin hartioilla ja hymy huulilla. Helppoudestaan huolimatta LEGO LotR antaa ainakin tällaiselle fanitytölle viihdettä iltapäivään. Ei kaiken aina tarvitsekaan olla niin vakavaa. Ei ainakaan tarvitse stressata, että nyt se vanha-pieru Gandalf menee kuolemaan tuon Balrogin kanssa, kun en tajua väistää noita sen chili-röyhtäisyjä.

Jos totta puhutaan, ensimmäiset kentät kyllä kauhistuttivat, kun vastaukset niin kutsuttuihin puzzleihin suoranaisesti syötetään pelaajalle. Täytyy vain osata käyttää oikeaa hahmoa, joka melkein poikkeuksetta alussa on Samwais Gamgi, tuo paistinpannulla ja rikkalapiolla kiviä hutkiva puutarhuri. Hahmoja siis todellakin voi (ja täytyy) vaihtaa tilanteen mukaan lennosta. Sam kaivaa maakasoja ja kasvattaa niistä vaikka minkälaisia kukkia. Merri kalastaa ja Pippinillä on sankko, jolla kannetaan vettä. Kyllä, onkia ja sankkoja. Legolas ampuu nuolia ja hyppii korkeammalle kuin muut, ja Gimli rikkoo kivilaattoja. Ainoa, josta ei ole Lothlorieniin asti varsinaisesti minkäänlaista hyötyä, on vaikeuksiin toistuvasti ajautuva herra Reppuli.

Ehdotonta plussaa pelissä on LotR-elokuvatrilogiasta peräisin olevat äänet. Näin Frodo kuulostaa yhä Frodolta ja Sam Samilta. Animaatiojen aikana ei tarvitse korviaan peitellä tahi naamaa väännellä aina suosikkihahmon kajautellessa ilmoille roolisanojaan. LEGOmaailmassa pääsee myös liikkumaan vapaasti. Useisiin pikkutehtäviin pitääkin palata jollain muulla hahmolla ja myöhemmin kartutettavilla esineillä kuten Frodon Eärendil-pullolla.

Ainoa huomattavasti häiritsevä seikka pelissä on sen kontrollit. Jos omistaisin padin tietokoneelle, sille olisi käyttöä. Oikeasti käyttöä.

Ehdottomasti pelaan vastakin...
...vaikka olisikin se netti jo toiminnassa. read more

Steam, Steam, Steam. Sinä ja sinun Työviikon turmio-alennuksesi.
read more