Tämä postaus on vastaus Afenin "Miten kolmekymppinen löytää aikaa pelaamiseen?"-postaukseen, jonka kommentti alkoi paisua niin että päätin vastata vähän toisella tavalla - kirjoittamalla siitä oman postaukseni.
Minulla tuo maaginen kolmekymmentä ei ole vielä täyttynyt, siihen menee vielä pari vuotta, mutta silti olen kerennyt jo uhraamaan elämäni osaksi tuota valtaisaa oravanpyörää, jolla yhteiskuntamme pysyy toiminnassa. Aikuiselämä on ottanut minut hellään huomaansa ja kuristanut huomaamattani osan luovuudestani ja harrastuksistani ulos minusta.
Arkeni on sitä, että käyn töissä maanantaista perjantaihin aikavälillä 7.45-15.45. Kävelen töihin, joten herätys arkiaamuisin on n.6.20. Tarvitsen unta arviolta 8-9 tuntia, joten nukkumaan pitää käydä jo illalla kymmenen aikoihin. Pyrin harrastamaan liikuntaa vähintään viitenä päivänä viikossa, mieluummin kuutena. Nämä toiminnot, joiden lisäksi pitää huolehtia hygieniasta (lue: käydä suihkussa ja/tai saunassa) ja ravitsemuksesta (lue: syödä), syövät siis suuren osan ajastani arkipäivinä. Olen huomannutkin valitettavan usein ajattelevanikin, että aikaa pelaamiselle jää niin vähän, että on ihan turha edes avata konetta, saati sitten aloittaa jotain peliä.
Tähän kombinaatioon kun lisää vielä faktan, että perhe on kohta kasvamassa yhdellä, on pelottavaa ajatella pelaamiseni tulevaisuutta. HALUAN pelata, sillä se avaa uusia maailmoja. USKON, että sitä voi perheellisenäkin harrastaa. Mutta toisaalta myös PELKÄÄN, että lopulta ainakin alun vauva-arjessa pelaaminen jää ihan prioriteettilistan alimmaiselle pykälälle. TOIVON siis, että se sieltä jonain päivänä nousee takaisin harrastusteni pariin, ja sitä että kerkeän tässä ennen vaipparumban aloittelua riemuita pelaamisen juhlaa antaumuksella.
Miten siis löydän pelaamiselle aikaa?
Afenin mainitsemista keinoista käytössä on priorisointi ja organisointi.
Organisointi: Pyrin suunnittelemaan viikkoni jo etukäteen, jotta tiedän suurinpiirtein, miten varautua minäkin aamuna töihin lähtöön; otanko mukaan salivermeet vai suuntaanko suosiolla myöhemmin kävelylle? Kävely- ja välipäivinä aikaa pelaamisellekin löytyy, mikäli mies (tai ak) ei kaipaa parisuhdeaikaa, tai eteen ei ilmesty yllättäviä menoja.
Priorisointi: Alkuraskauden aikana sohva ja tunnin nokoset tuntuivat paljon miellyttävämmältä ajatukselta kuin tietokoneen edessä puoliväkisin torkkuminen. Onneksi se oli kuitenkin ennen ja nyt on nyt - bäk tu normaalius. Telkkarista tulee harvoin mitään katsottavaa, enkä tuhlaa aikaani someen. Mitä kuitenkin voisin vielä parantaa, on se turhan istuminen koneella; Youtuben videot ovat nekin aika turhanpäiväisiä, eikä siellä Iltalehden sivuilla oikeasti mitään mielenkiintoista ole. Silti ne tulee usein selattua läpi. Mistä sen sijaan en luovu, on se liikunta, vaikka monesti tuntuukin siltä että askel olisi raskas eikä motivaatiota, saati oikeaa innostusta, asialle löytyisikään.
Pelaamiselle löytyy myös helpommin aikaa, kun pelaa arkena sellaisia pelejä, jotka eivät vaadi niin rutosti aikaa. Taakse jäävät Borderlandsien tunnin mittaiset tehtäväjuoksut tai minuutteja helposti nielevä Fallout4. Mieluummin pelaan sitä Overwatchia, jonka ottelut kestävät 7-15 minuuttia. On helpottavaa tietää, että kerkeää sitä aina yhden Överin vetäisemään, jos ei muuten koneella kerkeäisikään roikkumaan. No juu, näistä kolmesta esimerkistä Falloutin voi kaikista helpommin jättää kesken NYT eikä kohta, ja palata samaan kohtaan myöhemmin, mutta silti luen sen yhdeksi kaikista eniten aikaavieviksi peleiksi.
Käsikonsoli voisi myös olla helpotus pelaamisen vähyys -probleemaan, mutta en tiedä olenko tarpeeksi mukavuudenhaluinen siihen sijoittaakseni. Tiedän, että sängyllä tai sohvalla olisi varmasti helppo pelata, kun mies vieressä tekee omiaan, mutta nuukuus saattaa tässä asiassa viedä voiton. Materiaa koen sitäpaitsi omistavani jo muutenkin liikaa - tietokoneen tarvitsen useaankin asiaan, mutta käsikonsolin vain pelaamiseen.
Haasteet ovat suuria tässä aikuisten maailmassa, jossa monet ja taas niin monet asiat menevät priorisointilistalla pelaamista korkeammalle, mutta toisaalta olen kokenut työttömyysaikoinani myös sen, että pelaamiselta lähtee kaikki hohto, kun sitä pystyy tekemään 24/7. Ehkä eskapistinen pelaajaluonteeni kaipaa sitä harmaata arkea tasapainottamaan elämää ja antaakseen pelien tuomalle pakokeinolle merkityksen.
P.S. Niin, olen elossa, enkä muutamista vakavista harkinnoista huolimatta kuopannut tätä blogia. En ainakaan vielä. Olen silti lukenut teidän blogejanne, laiskasti olen vain ollut läsnä.
read more
