Tein tässä menneellä viikolla aivan uuden aluevaltauksen ja tutustuin Battlefieldiin. Tästä syystä ajattelin hieman avata kokemuksiani täällä blogin puolella, sillä lähtökohtani tällaiseen multiplayer räiskintään (tai sotapeleihin ylensä) on Overwatchia lukuunottamatta aivan pyöreä nolla. Zero. Null. Noll. Kuinka näin edes pääsi tapahtumaan? Noh, satuin näkemään netissä Originin mainoksen BF:stä alennuksessa ja avokkikos se siitä innostui. Ja olihan sitä sitten pakko kokeilla.

Avopuolisoni lyhyen brieffauksen perusteella aiemmat BF:t ovat ilmeisestikin sijoittuneet ensin toiseen maailmansotaan, ja sen jälkeen nykyaikaan tai lähitulevaisuuteen. Nyt sitten palattiin juurille ja ensimmäisen maailmansodan veljelliseen nujakointiin. Peli alkaakin heti bootatessa pienellä introlla, jossa elät randomeiden sotilaiden elämää hetkellisesti sodan tuoksinnassa erilaisissa rooleissa. "Behind every gun sight is a human being", muistuttaa kertoja koskettavasti, jonka jälkeen ruudun toiselta puolelta kuuluu iloinen hihkaisu: "Ja nyt lahtaamaan porukkaa onlineen!"

Ensinnäkin täytyy sanoa, että peli näyttää hyvältä. Suorastaan liiankin hyvältä kouliintumattomaan silmään, jolle toiminnan tuoksinnassa on ajoittain hankalaa erottaa vihollista maastosta (prkleen camperit...) Tästä syystä lähdinkin ensin tekemään tuttavuutta War stories -kampanjan merkeissä. War stories sisältää 6 tarinaa, ilmeisestikin löyhästi faktoihin perustuen (lähinnä taistelujen sijaintipaikat ja jotkin tositarinaan perustuvat hahmot, kuten Lawrence of Arabia). Hyvää harjoitusta toki, mutta käy äkkiä turhauttavaksi, kun kuollessa saat aloittaa tehtävän aina alusta.

Päätin ottaa siis loivan laskun onlinepeliin: läpsystä vaihto. Miehen kanssa siis vuorotellen kuolemasta. Hyvä taktiikka siinä mielessä, että kun minä pudotan pisteitä, niin toinen hilaa niitä kokeneempana ylös päin. Näyttää tilastoissa paremmalta. Mutta älkää luulko että olen ihan sysipaska, ehei! Sillai semi-surkea vaan.

Antakaa kun vähän keulin, kun kerrankin meni hyvin

Battlefieldissähän voisi onlinepelissä valita isomman skaalan sotaa isolla kartalla capture flag -meiningillä tai telegram posteja tuhotessa/puolustaessa tai sotakyyhkyjä ahdistellessa. Meidän battlefield of choice on tähän mennessä vakiintunut team deathmatchiin, jossa on kivasti actionia pienessä kentässä. Sotilas classeja on neljä, assault, medic, support ja scout. Itse tykästyin assaultiin, jolla on melko tehokkaat aseet lähietäisyydelle. Myös medic vaikuttaa hauskalta, sillä jos ei muulla tapaa saa pisteitä kotiin niin jakelemalla niin pirusti first aid kitejä ja itsetuhoisilla revive-yrityksillä (huom. ruisku kädessä ryntääminen vihollisjoukkoon yhden kuolleen tiimikaverin vuoksi ei välttämättä ole hyvä idea, ellei sitten hippokrateen valan intohimoinen noudattaminen sitä vaadi). Scoutilla en suoraan sanottuna osaa pelata ja supportilla on aivan surkea aseet. Sotatantereitakin löytyy kyllä moneen lähtöön ja valtaosa niistä tulee tutuksi myös kampanjaa pelatessa. Ja jos jonkin asian pelatessa olen huomannut, niin paras taktiikka vaikuttaa olevan yllättäen kylkeen tai taakse, joten mapit kannattaa opetella läpikotaisin. Niin ja sitä Camping-meininkiä en edes laske tosissaan pelaamiseksi prkl.

EDIT tähän väliin! Redditistä paljastui, että medic voi one shotata vihollisen ruiskulla! Arvatkaapa mikä ensi kerran weapon of choice.

Koska minulla ei siis ole minkään sortin aiempaa kokemusta tämän kaltaisista peleistä, on todella vaikeaa tehdä mitään vertailua suuntaan taikka toiseen. Hauskaa vaihtelua tämä äkkiseltään on, ja kun etenkin team deathmatchit kestävät keskimäärin 10-15 minuuttia, ei aikaakaan tuhraannu aivan valtavasti. Isomman skaalan sotaan en ole vielä monesti osallistunut, joten niidenkin mähinät täytyy käydä vielä katsomassa tarkemmin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan hauskaa ajanvietettä, vaikka matchmakingia ei ole nimeksikään ja päätyminen eksessiivisen lahtauksen uhriksi 50 rankia haalineiden vihollisten keskelle on suoraan sanottuna turhauttavaa.

Siis TE, joilla on enemmän kokemusta kyseisen sarjan aiemmista peleistä tai yleensäkään muista saman kategorian action-paketeista, mitä mieltä olette tästä uusimmasta tulokkaasta niihin verrattuna? Olisi myös hauska kuulla kokemuksia siitä, millaista tällaisia mäiskeitä on pelata konsoleilla, koska itse en ainakaan voisi edes kuvitella pelaavani tätä konsolilla.

P.S Oisin ottanut teille screenshotteja, mutta koska oon pääasiassa pelannut muulla kuin omalla koneella niin en niitä tähän hätään saanut. Sortsi!

read more

Nyt kun Overwatch on julkaistu ja sitä on ehtinyt pelata sen 25-30 tuntia yhteensä betassa sekä julkaisun jälkeen, niin väkisin sitä erehtyy taas miettimään tätä tiimipelien vaikeutta. Jotkin asiat randomeiden pelikavereiden pelitavassa ja käsityksessä tiimityöskentelystä eivät aina ihan mene mulle jakeluun. Saattaa johtua siitä että olen tyhmä, tai sitten pelitovereiden käsitys elämästä ja sen tarkoituksesta poikkeaa merkittävästi omastani (42). Ja tämähän ei siis ole vain OWssa ongelma, mutta myös hyvin vahvasti esimerkiksi Dotassa ja Heroes of the Stormissa. Kertokaa mulle toki, jos seuraavista pointeista olette eriävää mieltä tai keksitte hyviä selityksiä toiminnalle, olen valmis muuttamaan mieltäni jos hyvin perustellaan.

Käsittämättömien asioiden lista noudattamatta mitään merkitysjärjestystä.

1. Ai mikä tankki?
Niin kovin monessa pelissä ymmärrys oman heron kestokyvystä ja tankin roolista tiimityöskentelyssä on sellainen, joka tuntuu usein unohtuvan. Tankkihan ei ole paljon mitään ilman damage dealereita. OW:ssa erityisesti Reinhardtin hyödyntäminen on ajoittain niin surullista katsottavaa. Reinhardtin kilpihän kestää vain tietyn määrän damagea, jonka jälkeen menee jonkinmoinen tovi ladata kilpi taas kuntoon. Miksi, oi miksi, kilpeä on niin vaikea hyödyntää silloin kun se on olemassa? Damage dealerit sooloilevat kaikki ihan omillaan silloin, kun Reinhardtin johdolla voisi painella sisään ja kilven takaa sniputtaa ainakin pahimmat viholliset (lue: Bastion) tuusan nuuskaksi. Tämän saman ilmiön olen huomannut myös ilmenevän säännöllisen epäsäännöllisesti WoWissa (Jee! Otetaan kaikki aggroa!) sekä Dotassa.

2. V*tun nyyppä-healeri kun ei osaa (healata kartan toiseen reunaan asti)!
Supportin roolin aliarviointi on ihan liian yleistä ihan liian monessa pelissä. Supportteja ei valita ja kohta itketään jos ja kun sitä ei ole. Se raukka joka ottaa support-heron saa usein myös kuran niskaansa jos tiimi epäonnistuu. Dotassa on erittäin yleistä että kielletään supportilta kaikki farmi ja parhaimmillaan ragetetaan kuin uhmäikäinen hakaten päätä lattiaan, jos support saa tapon tai ottaa last hitin saadakseen wardeja tai kengät. OW:ssa yleistä näyttää olevan se, että juostaan kaikki hajallaan omillaan, että healerin tehtävä olisi mahdollisimman vaikea. Myös etenkin WoWissa tuntuu olevan erittäin yleistä syyttää kaikesta healeria. Onneksi kuitenkin (erityisesti) healerit nauttivat kunniaa, jos peli meni hyvin. OW:ssa tämä näkyy etenkin lopun "korteissa", joissa eniten healanneet napsivat kanssapelaajilta pisteitä.

3: SOLO-YOLOLOLOLOLOLOOOOO!
Ai mikä tiimi? "YOLO! Where's the team?! This useless team."
Se että olet itse jättänyt tiimin taaksesi kartan toiseen reunaan ja kuolet siellä yksin, on ihan oma syysi. Live with it.

4. Minimap-sokeus
Dotassa niin yleistä. Karttaa ei vaan osata katsoa. Ei sen vertaa, missä viholliset on (tai vaihtoehtoisesti missä vihollisia ei ole) ja päätelmien tekeminen sen suhteen, eikä senkään, että missä tiimikaverit on. Ja se turha mapin länkytys Dotassa... Voiko olla ärsyttävämpää. Onneksi sen voi nykyään mutettaa.

5. First blood GG ja jatkuva itkeminen
Myöntäkää pois, että olette törmänneet tähän tyyppiin: ennenaikaiseen GG-yksilöön, joka kertoo tiimille jo heti alkuun, että en enää edes yritä, eikä kyllä kannata teidänkään. Tappiomielialan levittäjä ja yleensä myös muuten ilonpilaaja. Mielellään sitten asiasta syytetään muita, tai takerrutaan yhteen, satunnaisesti valittuun tiimikaveriin ja hänen pelaamiseensa. Entä jos keskittyisi omaan peliin sen sijaan että ehtisi vahtimaan ja arvostelemaan muita? Myönnän toki itsekin, että ajoittain pelistä näkee jo alusta, ettei tämä hyvin pääty, mutta en ikinä ala sitä vuodattamaan pelin chattiin. Koska se ei hyödytä mitään! Kerrankin erehdyin hyvän OW-pelin ja voiton jälkeen kommentoimaan vastapuolen tiimille että hyvin pelattu, saan vastaukseksi "STFU". Mieleen kipuaa kysymys, miksi helvetissä pelaat, jos siitä tulee noin paha mieli?

EDIT 4.6.2016
6. Kadonneen tiimin arvoitus
Tähän olen nyt muutamia kertoja törmännyt OW:ssa. Seisot yksin luotisateessa yrittäen saada payloadia liikkeelle tai pidettyä objektiivia, mutta missä on tiimisi? Välillä ruudullasi vilahtaa ystävällisen näköinen toveri, joka porhaltaa.... jonnekin. Aika loppuu ja peli on menetetty, etkä edelleenkään ole nähnyt tiimitoveriasi lähelläkään objektiivia? Mitä tapahtui? Olivatko ne vain haamuja?

Tässä tällainen vuodatus asioista, joita on pulpahdellut pintaan tässä viime aikoina.
Kertokaa ihmeessä, millaisena kyseiset asiat koette. Harmittaako tappiomielialan luojat? Entä syyllistytkö itse ajoittain johonkin, ei-niin-tiimiystävälliseen toimintaan? Oletko tavannut jotain muita rasittavia toimia kanssapelaajien osalta?

read more

"The term overwatch originates in U.S. military doctrine (derived from the common expression watch over).^"


Blizzardin uutta johtotähteä (?), kauan odotettua ja jo valmiiksi ylistettyä multiplayer FPS-pläjäys Overwatchia pääsi pelaamaan avoimessa betassa 5.-10.5.2016. Kukaan ei varmaankaan ylläty, kun sanon että itse olin heti 5.päivä pelin koneelleni ladannut ja iltaan mennessä ensimmäiset kuusi tuntia sitä hakannut. Hain suljettuunkin betaan pelin ilmoitettua tulostaan, mutta sinne pääsyyn eivät tietokoneeni/minun rahkeet riittäneet.

Overwatch on juuri sitä mitä se lupaakin olla; nopeatahtinen FPS. Pelit kestävät 5-10 minuuttia riippuen tiimin onnistuneesta kokoonpanosta ja taitotasojen eroista, joten Overwatchilla on kaikki rahkeet varmasti päästä kaikkien "vielä yksi matsi"-pelien listalle. Lisäksi kuolemista ei Overwatchissa liiemmin rankaista: kuoltuaan aikasakkoa joutuu kärsimään viitisen sekuntia, jonka aikana sinulle näytetään videopätkä siitä kuka sinut tappoi. Tämäkin lisää pelin nopeatahtisuutta, sillä suhteellisen pienten karttojen toiseen päähän kerkeää kuolemastaan huolimatta hyvin rähisemään.

Tavoitteena Overwatchissa on taistella kuuden hengen tiimissä toista tiimiä vastaan, joko hyökkäämällä/puolustamalla omaa tärkeää aluetta tai saattuetta. Toinen tiimi tekee tietenkin kaikkensa, jotta sinun tiimisi ei tässä tavoitteessa onnistuisi. Kierroksia on usein kaksi, joten molemmat tiimit pääsevät pelaamaan sekä hyökkäystä että puolustuskierrosta.

Overwatchissa hahmoluokat ovat jaettu neljään: hyökkäävään (offense), puolustavaan (defense), tankkaavaan (tank) ja tukevaan (support) hahmoluokkaan. Kussakin luokassa on omat hahmonsa, joilla kaikilla on omat erikoiskykynsä ja vaikeusasteensa. Yhteensä hahmoja pelissä on tällä hetkellä 21.

Kerkesin betan aikana kokeilemaan muutamaa hahmoa syvällisemmin, ja toiset jäivät ymmärrettävästi aika pintapuoliseen tutustumiseen. Lempihahmokseni betan aikana päätyi Soldier 76.

Soldier 76 on offensiivinen hahmo, joka vaikeusasteellaan ei päätä huimaa (1/3 tähteä). Mitään suurempia skillejä Soldierilla ei myöskään ole, mutta ehkäpä siinä juuri piilee tämän miehen viehätys. Tehokkaampi kranaatti-isku ja maahan viskattava parantelu-podi, niilläpä nopeiden jalkojen ja rynkyn lisäksi päästään toimimaan.

Sotilas 76:n lisäksi tykkäsin pelailla muun muassa Mercyllä, joka ei kyllä ihan heti auennut allekirjoittaneelle. Mercy supportina parantaa tai vaihtoehtoisesti buustaa tiimitovereiden damagea sauvallaan. Mercy voi myös itse hyökätä, mutta se vaatii aseen vaihtamista. Koin, että mikäli aiot pitää tiimisi hengissä, ei ainakaan minun peleissäni sijaa omalle ammuskelulle juuri tullut.
Toiset hauskat hahmot olivat puolustavaa kantaa edustava Torbjörn, joka rakentaa turretteja ja kavereiden armor-buusteja, sekä esimerkiksi D.Va, joka ratsastaa mechillään ja jonka D.Va voi räjäyttää aiheuttaen vihollisille melkoista päänvaivaa. Myös konemies Bastion oli myös mielenkiintoinen hahmo, joka voi muuttua äärimmäisen tehokkaaksi mutta paikallaan pysyväksi turretiksi. Voisin aika helposti luetella tähän listaan ainakin puolet hahmoista, mutta ehkä tässä olivat ne, jotka jäivät syvemmin mieleen.

Näin snipereita ihailleena toki yritin pyristellä myös Widowmakerilla, mutta rehellisesti sanoen täytyy myöntää, että tuon hahmon tehokkaaseen pelaamiseen ei minulla vielä näin nopeassa tahdissa etenevän FPS-pelin havainnointikyky riitä. Toki muutamia päitä saan tiputeltua, mutta varsinainen tehokkuus jää kauas.

Overwatch julkaistaan 24.5.2016, eli pitkin ei tarvitse enää odotella. Perusversion pelistä saa itselleen 40€:lla, ja muutamasta lisäskinistä ja Blizukan pelien sisäisistä kosmeettisista herkuista voi pulittaa 60 tai jopa 90 euroa mikäli löytyy sitä massia, pätäkkää ja/tai tuohta. Itse Overwatchin tilasin jo, vaikka miesolento saattaa asiasta kuullessaan itkeä verta ja kyyneleitä, sillä luultavaa on että tämä saa nauttia iltojen Overwatch-leskeydestä. Voi juku, tulisipa se jo!

Kokeilitteko te Overwatchia? Kiinnostiko kokeilla, muttet kerennyt? Mitä mieltä pelistä olet kokemusten tai vain ihan kuvauksen perusteella? Löytyykö to-play-listaltasi? read more

Kuten ystävällismielisesti moninpelejä suositellessani tulin jo maininneeksi, pelailimma kollegani Joren kanssa tässä lähitaannoisessa menneisyydessä Portal2:n co-opin läpi. Co-op muodostuu kolmesta eri teemaisesta jaksosta, joissa on kussakin 9 tehtävää. Jaksot ja tehtävät ovat numerojärjestyksessään vaikeusasteeltaan kasvavia, eli esimerkiksi ykkösjakson kuudes tehtävä (1-6) on helpompi selvittää kuin kakkosjakson ensimmäinen tehtävä (2-1). Tämä oli harvinaisen selkää etenkin sen jälkeen, kun Joren kanssa pelasimme kolmosjakson ennen kakkosta. Kakkosen tehtävät olivat aikamoisia läpijuoksuja kolmosjakson pähkäilyjen jälkeen.

Mass and Velocity 04. Tässä tehtävässä tarkoituksena on liikutella kuutioita ja saada lisävauhtia hyppyihin käyttämällä portaaleja hyödyksi.

Aikaisempaa kokemusta Portal 2:n co-opista minulla on pikkuveljeni Jermun kanssa. Silloin pelaaminen oli lähestulkoon perässäjuoksua, kun Jermu vain muisteli sitä miten he olivat serkkumme kanssa kentät aiemmin läpäisseet. En siis todellakaan päässyt loistamaan tai edes kerennyt ajattelemaan, miten itse asiassa toimisin, vaan toimin lähinnä Jermun lisäkäsiparina. Emme muistaakseni kuitenkaan kerenneet pelata kuin ykkös- ja kolmosjaksoa (kolmosestakin vain pari ensimmäistä tehtävää), ja Jorelle kolmosjakson tehtävät olivat kaikki uusia, joten onneksemme uuttakin pelattavaa löytyi molemmille. Ja näin myös siis aktiivista pähkäiltävää.

Skype auttoi urakassa paljon. Pelissä on toki omatkin kommunikointikeinonsa ja chattinsa, mutta se, että kykenet reaaliajassa keskustelemaan, on suuri etu. Koska Joren kanssa olemme sukulaissieluja ja tunnemme toisemme ja toistemme ajatusmaailmat ja -mallit aika hyvin, oli yhdessä pohtiminen jopa aika terapeuttista. En usko, että samanlaista ajattelun euforiaa olisi tullut kummallekaan meistä esimerkiksi karvaisempien osapuoltemme kanssa. Nyt homma toimi. Molemmat pääsivät loistamaan ja vuoronperään korjasimme ja täydensimme toistemme ideoita. Tätä ei tuskin olisi päässyt tapahtumaan pelkän pelinsisäisen keskustelun avulla.

Kokonaisuudessaan Portal 2:n co-op oli viihdyttävä isolla VIIllä. Suurta miinusta tuli kuitenkin siitä, että se oli auttamattoman lyhyt (yhteensä ehkä noin 4 tuntia), ja osittain todella todella helppo. Olisin kaivannut virallisia kenttiä lisää vaikka edes yhden lisäjakson (=9 lisätehtävää) verran! Kolmosjakson tehtävät olivat äärettömän hauskoja ja sopivan vaikeita, ja siitä olisi ollut hyvä vielä jatkaa. Tuntui, että peli loppui juuri kun olimme pääsemässä vauhtiin.

Lisämateriaalia toki löytyy Steamin sisäisten verkkojen kautta; muut pelaajat ovat rakentaneet kenttiä vaikka hurumycket, eikä niitä ilmeisesti ole helppoudella pilattu. Kenties seuraava haasteemme on päästä läpäisemään muutama yleisön suosikkikenttä?

Oletteko te pelanneet Portal 2:n co-oppia? Jos olette, kenen kanssa ja kuinka hyvin teidän yhteistyönne sujui?  read more

Ystävänpäivä on jälleen yksi päivä vuodessa, jolloin voit puolipakottaa kaverisi viettämään yhteistä laatuaikaa kanssasi pelaten. Ja mikäpä siinä; co-op pelit kehittävät suhteen keskinäisiä vuorovaikutustaitoja ja kilpailutilanteet saavat ihmiset muistelemaan, miksi he ylipäätään ovat ystäviä.

Voisin toki listata tähän kaikki pelit, joita voi pelata yhdessä ja jopa niitäkin, joita pelataan yksin, sillä voihan aina toinen ohjata pelihahmoa hiirellä ja toinen kaveri ottaa vastuun näppäimistön käytöstä. Tätäkin on kokeiltu mm. HotSisssa Joren kanssa ja IHAN HYVIN MENI. :D

Seuraavana kuitenkin muutama ystävällismielinen ystävänpäiväpeliehdotus:

Ensimmäisenä oikeasti kehittävänä yhteispelinä mieleen tulee Portal 2. Co-opin läpäiseminen vaatii yhdessä toimimista ja kommunikointia. Mikä portaali ammutaan ja mihin. Altruismilla ei pitkälle Portalissa pötkitä, sillä molempien tulee päästä kenttä läpi. Parasta on, kun kumpikaan ei ole pelannut kenttiä, ja kun molemmat pelaajat ovat aikalailla samalla viivalla siinä, mihin pelissä portaaleilla kyetään.
(Tarkoituksenani oli kirjoittaa jo aiemmin tällä viikolla postaus siitä kun pelasimme Joren kanssa co-opin läpi, mutta kirjoitus roikkuu vielä luonnoksena Bloggerin listoilla. Siitä lisää hieman myöhemmin.)

Octodad: Dadliest Catch on Toinen peli, jonka läpäiseminen yhteispelillä vaatii äärimmäisen hyvää yhteistoimintaa. Tässä pelissä läskiksi lyöminen on vähän helpompaa kuin Portalissa, joten voit vallan hyvin haastaa jopa kolme (3) ystävyyssuhdettasi!

Jokainen pelaaja (1-4 kpl) ohjaa kontrolleillaan omaa raajaansa. jotka voi jokaisen tehtävän jälkeen laittaa satunnaisesti vaihtumaan. Sitten tehtävänä on kävellä, hoitaa ostoksia, pelata minipelejä ja juosta karkuun mustekalanhimoista kokkia. Kaikki tämä kenenkään epäilyksiä herättämättä.

Jos yhteishengessä on vielä kehittämisen varaa ja/tai leikkimielinen keskinäinen kilpailu kuulostaa houkuttelevammalta, voitte aina mittelöidä vastakkain esimerkiksi Mount your Friendsin parissa! Mount Your Friends on peli, jonka tarkoituksena on haastaa kaverukset kiipeämään kohti korkeuksia toistensa hikisiä, puolialastomia vartaloita hyödyntäen. Olemmehan aina salaisesti halunneet päästä koskemaan kavereidemme sisäreisiä ja hipelöimään heidän muskulöösejä käsivarsiaan.
Takaisin asiaan, mikä oli haaste? sinä kysyt. Rajatussa ajassa pelaajan on päästävä aina kurottamaan korkeimmalle, ja kontrollit ovat raajakohtaisia. Nappia painamalla raaja pitää kiinni siitä missä ote sillä hetkellä onkaan, ja heilauttamalla ja päästämällä painalluksen irti voit heilutella itsesi viidakon kuninkaan lailla korkeuksiin.

Jos taustalla on lievämuotoista kaveriin turhautumista tai patoutuneita tunteita, on hyvä päästää höyryjä turvallisesti kaveria kurmuuttamalla vaikka Gang Beastsissa. Gang Beastissa tarkoituksena on kentästä riippuen saattaa kaveri jätteenpuristimeen tai painia tämä metron alle. Pääasiana on itse pysyä pinnalla pisimpään - keinolla millä hyvänsä.

Tai jos kavereihin ei vielä ole turhaantunut, niin aina voi pelata mitä tahansa MOBAa tuloksen saavuttamiseksi.

Muita kivoja ryhmässä tahi pareittain pelattavia pelejä mainittakoon esimerkiksi Lara Croft & Guardian of Light tai Temple of Osiris, Civilizationit, Borderlandsit, Battleblock Theater, Castle Crashers, Diablo III tai vaikkapa mikä vaan LEGO franchisen peli. Pääasia on kai vain se, että pääsee yhdessä pelaamaan samaa peliä.

Hyvää ystävänpäivää kaikki RAGEQUITin ystävät! MAKE LOVE AND PLAY GAMES. read more

[Lucifel 8.10.2015 18:36] Hotsittaako?
[LittleYellow 8.10.2015 18:36] Toki toki.

Heroes of the Storm (HotS) on Blizzardin vastine muuan muassa tällä hetkellä ns.MOBA-kulttuuria ylläpitäville Valven DOTA2:lle ja Riot Gamesin League of Legendsille (LoL). Ja kun kyseenomaisen pelityylin maailmanmestaruuskisoissa pyörii miljoonien dollarien arvosta rahaa suuntaan ja toiseen, voi vain miettiä miksi Blizzardin kaltainen suurpulju ole kasannut omaa mobaansa jo aikoja sitten.

Blizzard hyödyntää HotSissa suurta nimeään ja sitä faktaa, että pelaajat arvostavat tuttuja kasvoja. Niinpä Nexukseen

Ensimmäiset merkit Blizzardin hankkeesta tulivat DOTA2-pelaajille jo viime vuonna kun Dotan sankareiden nimiä tuli Blizzardin pyynnöstä muuttaa. Alkuperäiset nimethän ovat perujaan nimenomaan Blizzardin Warcraft 3:een perustuneesta Defence of the Ancientista (DotA), joka valtavirran mukaan aloitti pelien Battlearena-tyylilajin. Windrunner muuttuikin Windrangeriksi ja Wispiä tuli kutsua Ioksi. Blizukka ei pitänyt siitä, että heidän omistamillaan nimillä tehtäisiin nettoa. Varsinkin nyt, kun he itse halusivat nimet käyttöönsä samankaltaiseen peliin.

Heroes of the Stormin suljettu beta tuli allekirjoittaneelle pelattavaksi keväästä 2015 ja julki HotS tuli heinäkuussa. Itsellä HotSin pelaaminen rajoittui vielä paria viikkoa sitten satunnaisiin peliryppäisiin muutoinkin vähäisen pelailun takia sekä sen vuoksi, että peliseura puuttui. Pelikaverit pitivät HotSia liian kasuaalina ja sarjakuvamaisena Dota-versiona, jota toki se olikin. Ja sehän siinä niin viehättikin: kasuaalisuus. Kun Dotassa epäonnistuessa tulee paineet ja ahdistus lumipallo-efektistä, ei HotSissa moisesta ole juuri huolta. Pelit ovat parhaillaankin kolmasosan pituisia siitä, mitä Dotan pisimpiin matseihin saa aikaansa upotettua. Kasuaalisuutta tukevat myös ne pointit, että HotSissa ei ole tavaroiden ostoa. Ainoa päänvaiva on talent-build, eikä sekään vaadi rakettitiedettä tällä pelaamisen tasolla missä itse olen. Asia on toki eri siinä vaiheessa, kun pelataan tosissaan ja pienetkin ratkaisut saattavat tehdä eron voittajan ja häviäjän välille.

Pieni ja Keltainen Novana Blackheart Bayssa.

Onnekseni kuitenkin yhden kaverin pään kääntyessä tapahtui joku muutos muidenkin mielissä. Kenties massa ohjaa massaa, kenties TastyCoolin argumentaatio on omaani parempaa. Pääasia kuitenkin on, että ryhmässä pelaaminen on aina mukavampaa ja siten tätäkin peliä on tullut pelattua huomattavasti enemmän. Pelattavaa riittääkin, sillä läheskään kaikkia 42sta sankarista en ole kokeillut. Sankarit täytyy ostaa pelivaluutalla tai oikealla rahalla, ja viikoittain vaihtuvia ilmaisia sankareita on kerrallaan yhteensä 8. Muistan kritisoineeni tätä aikoinaan, mutta toisaalta se antaa pelaajille aina jotain tavoiteltavaa ja näin ollen pitää kokeneemmatkin pelaajat mukana pidempään(?). Puolensa kullakin. Ehkä silti kannatan Dotan kaltaista kaikkimullehetinyt-tekniikkaa, vaikka se saattaisikin johtaa uusilla pelaajilla infoähkyyn. Sitä varten on Dotassa olemassa Limited Heroes- herovalinta.

Ilmaiset herot 13.10.2015 asti: LiLi, E.T.C, Kael'Thas, Azmodan, Uther, Nova ja Anub'Arak.

Kaiken kaikkiaan olen positiivisesti yllättynyt HotSista ja siitä miten Blizzard on saanut taustoiltaan hyvin erilaiset sankarit mahtumaan samaan peliin. Tokikaan se ei vielä yllä Dotan -kaltaisen järkäleen vierelle, mutta mielestäni Blizzard näytti jälleen kerran, ettei se turhaan ole yksi pelimaailman suurimmista nimistä.

P.S. Miksikö vertaan aina Dotaan? Koska LoLista tai HoNista (Heroes of Newerth) minulla ei juuri ole kokemusta. HoNia en ole pelannut lainkaan ja LoL-kokemuksenikin rajoittuu muutamaan hassuun peliin.

P.P.S. Blizzard tekee tiedettävästi myös hienoa jälkeä animaatioissaan:

Sankarien viralliset esittelyvideot (HotS)

read more

Tänään toteutuu se kaunis idea uudelleen elää kuumaa kesää 2000, kun viisi serkusta kerta toisensa jälkeen kokoontui pieneen esiteinihienhajuiseen huoneeseen ja transsimaisesti kulkivat karusellimäisesti pyörivässä jonomuodostelmassa tietokoneen ympärillä vuorojensa perusteella.

Voi KYLLÄ. HEROES 3 is bäk in taun ja kerrankin ollaan kaikki viisi samassa kaupungissa samaan aikaan.


Noin puolen tunnin päästä isketään läppäri hdmi-kaapelilla kiinni televisioon ja aloitetaan armoton taistelu, joka luultavimminkaan ei pääty vielä tänä iltana...mutta sekin olisi vain perinteiden ylläpitoa. Mukana ovat serkut no.1, 2 ja 3 ja tietenkin pikkuvelimies.

Serkku no.1                                   Serkku no.2                                Pikkuvelimies                                Serkku no.3

Plus meikäläinen.

GEIM OON! Vaikka oletettavaa on, että pikkuvelimies tai Serkku no.1 jyräävät suurella nörttimäisyydellään meidät vähemmän nörtit lyttyyn ja kasaan. Pitää anoa armoa---eiku.

read more

Luulin jo päässeeni eroon pahasta tavastani kirota pelatessani kuin pahainen esiteini, mutta toissapäivänä totesin olevani vielä pahasti keskeneräisellä matkalla määränpäähäni. Pelasin siis Doritos Crash Course 2:sta Xboxilla avokkini kanssa ja tätä vastaan, samalla kuulostaen siltä, että sieluun sattuu enemmän kuin loppujen lopuksi sattuikaan.

CC2:n saa boxilleen ilmaiseksi kaikki XboxLiven Gold-jäsenet. Pelihahmona toimivat xbox avataret, ja pelin idea on vanha kunnon tasohyppely-kilpajuoksu. Siis se voittaa, joka nopeimmin juoksee esteradan läpi. Yksinkertaista, mutta sangen viihdyttävää. Haastetta hyppelyyn saadaan liikkuvilla esteillä ja esimerkiksi sillä, että jos juoksee tarpeeksi kauan sprinttaillen, kaatuu. Kenttien sujuva läpäisy vaatii myös sulavaa näppäintyöskentelyä, sillä seinältä seinälle hyppely ei onnistu ilman oikeita ajoituksia.

Minun kiroaminen ei yleensä liity siihen, ettenkö nauttisi pelistä, vaan siihen, että turhaudun omasta kyvyttömyydestäni. CC2:n kohdalla se tarkoittaa sitä että en voita avokkiani. On turhauttavaa että vaikka johtaisin häntä puolella kentän mitalla, lopussa tulee joku este, joka rikkoo flowni ja mestarillinen parkour-ninjani jumittuu hyppimään paikoillaan. Kohta huomaan, että olen jo kolme minuuttia hangannut samaa kohtaa, ja avokkini on päässyt jo hyvän aikaa sitten maaliin. Vitpersaa---! -huudot täyttävät olohuoneen ja VAS-vitutuskäyrä nousee ennenkuulumattomiin lukemiin. Lopulta pääsen maaliin: Otetaanko toinen?

Hyppyä ja sprinttiä ja hyppyä ja liukua!

CC2:ssa voi pelata 2-4 pelaajaa toisiaan vastaan offlinessa ja netin kautta saat lisävastusta tuntemattomista pelaajista. Pientä miinusta paikalliseen moninpeliin tulee siitä, että vastapelaajat näkyvät omalla ruudunpätkällä vain haamuina, eikä mitään kikkailuja voi harrastaa heidän kiusakseen.
Kenttiä on yhteensä melko rajatut 35, jotka avautuvat moninpeliin singleplayn kautta. Kenttien melko vähäinen määrä kompensoituu kuitenkin sillä, että yhtä kenttää saa hangata useamman kerran, että pelaamista voi sanoa sulavaksi.

Näinkin voi käydä.

Avokkini kyllästyessä Laraan ja valon vartijaan ja minun ollessa loppumattoman vastahankainen Änärin pelaamisen suhteen, voi vain toivoa, että CC2:sta tulisi uusi parisuhdepeli. Tämä tosin vaatii pitkälti sen, että opin olemaan ihmisiksi suuni kanssa, tai että avokilla on tarpeeksi hyvä päivä, jotta tämä jaksaa kuunnella loppumatonta sonnan tulvaa, jota sohvalta lentää ilmoille. Jospa kokeilisimme sitä ensimmäistä vaihtoehtoa, eh? read more

Lara Croft and the Guardian of Light on taas vähän vanhempi (2010) peli, josta pidän edelleen etenkin sen moninpelin vuoksi. GoL ei varsinaisesti jatka Tomb Raidereita, vaikka haudanryöstely on pääosassa GoLissakin, vaan on itsenäinen pelinsä täysin Tomb Raidereista eroavan pelimekaniikkansa ansiosta. Haudanryöstöjen mukana tulee tunnetusti bonuslahjana kirous tai kaksi, joka tällä kertaa tarkoittaa koko haudanryöstön ryssiviä rosmoja ja heidän herättämäänsä maailman tuhoa havittelevaa herra Xolololothia (oikeammin Xololtl, Xlotl, öh... Xolotl). Xolololololoth on siis pysäytettävä keinolla millä hyvänsä, ja kah! Kirous triggeröi myös kivisen maya-soturi Totecin heräämään henkiin, sillä hänen tehtävänsä on suojella maailmaa juurikin tältä kiroukselta. Kuinka kätevää. Yhdessä siis kohti Xolololololololothin ansoja ja hänen tuhansia pikkuörvelöitään!

Jore siis käväisi tässä taannoin uudessa kämpässämme vierailulla, ja sadepäivän ratoksi päädyimme pelaamaan multiplayna Laran seikkailuja xboxilla. Olemme aiemminkin hakanneet peliä hetken, joten kontrollit vaativat vain pientä kertausta ja ideakin oli jo alusta asti selvillä, ja koska vierasprofiilillamme ei ollut kukaan muu Laraa pelannut, saimme jatkaa samasta kentästä, johon aikoja sitten jäimme.

Korostan, että YLEENSÄ olen todella reilu pelikaveri, enkä ahnehdi pelikavereiltani tappoja tahi pisteitä. Tämä siis 96% ajasta. *Haistetutoveri kommentoi: Aijaa?! :D* Tällä kertaa meillä kuitenkin virisi jossain vaiheessa Joren kanssa leikkimielistä kisailua toisiamme vastaan, jossa kumpikin yritti saada tapoista tippuvat jalokivet takataskuumme keinolla millä hyvänsä. Nämä keinot tarkoittivat käytännössä pommien ilotulitusta ja räjäyttelyä toisinaan myös oman hengen kustannuksella. En tiedä teistä, mutta minusta tämä oli paljon hauskempaa kuin reilu peli - varsinkin kun itse on jo pelannut kyseisen pelin

läpi kertaalleen, ja on tiedossa, että emme voi tämänkertaista sessiotamme päättää pelin loppuun. *Terve kilpailuhenkisyyshän on tunnetusti hyvästä. Niin kauan kunnes oma henki menee.*

Lara kuitenkin tarvitsee vierelleen tässä seikkailussa  haistelutoverin *tässä tapauksessa myös haistattelutoverin*, eikä kisailua voida jatkaa loputtomiin, mikäli haluaa saavuttaa kaikki upgradet ja saavutukset. Viimeistään erilaisissa puzzleissa keskinäinen kisaaminen on unohdettava, sillä nämä palapelit vaativat ratkaisemiseensa vankkaa tiimityötä. Taitojen harmoniassa pelaajat osaavat käyttää Laran köyttä ja Totecin keihäitä tavalla, ettei yksikään piikki tapa ketään, eikä yksikään ovi jää aukeamatta. Totec on liian painava omille keihäilleen, eikä Lara kaikkilaupiaskaan voi kävellä omalla nuorallaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että melkoinen muskelimörssäri Lara on, sillä jaksaa kannatella arviolta vajaa satakiloista kaveriaan pitkiäkin aikoja ilman ähinää ja puhinaa. Tissitkin ovat aikaisemmista seikkailuista pienenneet. Syytän steroideja. *Mut fitness ja bodybuilding on nyt naistenkin keskuudessa isoa huutoa. Jos Lara alkoi jossain välissä bodaamaan, tissit kutistu ja haukkarit kasvoi. Seuraavassa pelissä näemme Laran bikinifitness -kisoissa.*


Gameplay eroaa Tomb Raidereista uuden multiplayn lisäksi kuvakulmallaan, joka perus peppukameran sijasta onkin sijoitettu yläviistoon. Tämä tietenkin antaa paljon sijaa multiplaylle ilman halki-poikki-pinoon halkaistuja näyttöjä. Ja henkilökohtaisesti pidän siitä. *Paitsi silloin kun molemmat ovat ruudun ääripäissä ruudun reunan ja vihollisten välissä eikä mihinkään päin pääse pakoon.*

*Kaiken kaikkiaan varsin hauska peli. Kuolemisista ei juuri rokoteta kun parin sekunnin päästä voi respawnata kaverin luo. Paitsi tietenkin jos molemmat kuolevat yhtäaikaa. Tämä jos mikä mahdollistaa viihdyttävän pikku jäynän tekemisen kaverille (Hups, hehe, mites se köysi tuollalailla pääsi irtoamaan?). Puzzlet vaativat ajoittain paljonkin ajatustyötä, mutta tarpeeksi luovana ne voi ratkaista useammallakin eri tavalla. Meidän tyyliimme siis vaikeimman kautta. Mukavaa sadepäivän viihdettä kahdelle.*

read more