Elämä.

Elämä sen tappoi.

Viimeisin blogipostaus on vuoden takaa heinäkuulta. Ja sitä edellinen maaliskuulta. Ja sitten mennäänkin jo vuoteen 2016. Myös viimeisimmästä Joren tekemästä postauksesta on aikaa - se julkaistiin joulukuussa 2016. 

Niinno, sääli sinänsä. Ainakin minä olen nauttinut kirjoittamisesta suuresti, varsinkin silloin kun se on kirvoittanut keskustelua kommenttilaatikossa. Nyt kuitenkin on asia hyvin pelkistettynä niin, että aikaa sekä pelaamiselle että kirjoittamiselle on hyvin rajatusti. Kun aikaa on rajatusti, tulee harvemmin aloitettua mitään suurempaa peliprojektia, vaan sitä turvautuu helposti pelkkään Overwatchiin, josta ei itsessään saa revittyä irti mitään blogipostausten rivistöä. 

"Tähän kombinaatioon kun lisää vielä faktan, että perhe on kohta kasvamassa yhdellä, on pelottavaa ajatella pelaamiseni tulevaisuutta. HALUAN pelata, sillä se avaa uusia maailmoja. USKON, että sitä voi perheellisenäkin harrastaa. Mutta toisaalta myös PELKÄÄN, että lopulta ainakin alun vauva-arjessa pelaaminen jää ihan prioriteettilistan alimmaiselle pykälälle. TOIVON siis, että se sieltä jonain päivänä nousee takaisin harrastusteni pariin, ja sitä että kerkeän tässä ennen vaipparumban aloittelua riemuita pelaamisen juhlaa antaumuksella." - Laru, 12.3.2017 postauksessa Peliaika ja mistä sitä löytää.

Kun ihmisen elämään heittää pienen ihmisenalun, joka on sinusta täysin riippuvainen ja jonka eteen tekisi ja antaisi mitä vaan, mukaanlukien unet ja järjen, pelaaminen tosiaan jää prioriteettilistassa aika alhaiselle sijalle. Ihan alussa sitä äiti-ihminen koomasi vain sohvalla ja silmät ristissä ihaili omaa kädenjälkeään (Torbjörniä Overwatchista lainaten: "My masterpiece!"). Sitten kun aikaa kului, löysin kyllä Playstationin, jota kykenin vähän hakkaamaan imetysmaratonien aikana ja vähän myös vauvan torkkuessa vieressä. Sitten kului lisää aikaa ja vauvalle rupesi syntymään päivärytmi; päiväuniaikaan pystyi pelaamaan, mutta mitään suurempaa pelirupeamaa ei kehdannut aloittaa, kun herätys saattoi tulla 20-45min sisään.

Nyt kun n.10kk alkaa olla plakkarissa äitiyttä, on välillä kerennyt istahtamaan ihan kunnollakin tietokoneen eteen ja pelata jopa puolitoista tuntia (!!!). Näitä taukoja on kuitenkin vain pari kappaletta päivässä ja joskus tuohon rakoseen on pitänyt sisällyttää kotitreeni (ja suihku), syöminen tai ihan vaan laskujen maksaminen.

Ennen kuin kukaan kauhistelee sen enempää, niin en minä tätä mihinkään vaihtaisi. Se on kumma mitä tuo pikku-ukkeli tekeekään ajatusmaailmalle - jopa tämmöiselle ei-niin-vauvaihmiselle. Olen aika varma että joskus vielä kerkeän. Tai jos en kerkeä, en sitä hirveämmin myöskään sure. Muutaman vuoden päästä voin sitten pelata jo leikki-ikäisille suunnattuja pelejä yhdessä tuon mukulan kanssa ja olla se cool äiti, joka osaa pelata!

Sitä odotellessa.

Kiitos, ihmiset. Ja toistaiseksi myös näkemiin. On ollut kivaa.

read more

Meninpä töissä mainitsemaan, että ei, "en käynyt viikonloppuna hiihtämässä, en muuta viime lauantaina tehnytkään, kuin pelasin". Arvattavastikin kommenttini herätti kahvipöydässä hilpeyttä, epäuskoista tuhinaa ja päivittelyä. Eivät kaikki näin yrmeästi suhtautuneet, mutta äännähdykseni poiki kahvin ääressä istuvilta kollegoiltani hyvää keskustelua pelaamisesta. Kaikki eivät harrastustani täysin ymmärtäneet, muutama antoi positiivista vastakaikua ja suurimmalla osalla keskustelu pysyi neutraalilla maaperällä ja he olivat lähinnä uteliaita siitä miten minä ja toinen työkaverini pelaamistamme harrastimme.

Sitten yksi työtovereistani teki sen. Otti ilmakitaran sijasta käsiinsä ilmahaulikon ja loihti kasvoilleen yhden typerimmistä ilmeistä jonka tiedän, ja vei keskustelun kymmenen vuotta taaksepäin, kun pelejä lähinnä parjattiin väkivaltaisuuteen ja aggressiivisuuteen johtavana päätekijänä. Tähänkö tämä taas meni?

Lauantai-Laru

"Digitaalisiin peleihin liitetään arkipäiväisessä keskustelussa usein vahvoja uskomuksia. Ne ovat lunastaneet aiemmin muun muassa viihdekirjallisuudelle, sarjakuville, jazz-musiikille ja televisiolle varatun paikan moraalipaniikkien kohteena . Samaan aikaan pelit hahmotetaan tulevaisuuden alana, jonka innostavaa esimerkkiä painottavat niin ministerit kuin yritysjohtajat. (1)"

Kuten olen joskus aikaisemmin maininnut, olen pitkälti jättänyt pelaamiseni toissijaiseksi mainittavaksi työpaikallani. Lähinnä se on ollut ihan sen vuoksi, että en ole kokenut ilmassa olevan mahdollisuutta sille, että pelaamistani ymmärrettäisiin terveydellisellä tasolla. Tyyliin että "kuka voi istua koko päivän sisällä?" - no minä. Eikä ole edes hankalaa. Väkivaltaisuutta ja aggressiivisuutta koskevaa argumentaatiota en kuitenkaan osannut odottaa kuulevani. Jäin tilanteessa melkein sanattomaksi.

Piti sitten tehdä vähän taustatutkimusta asiasta, ennen kuin lähtisin siitä teille tänne avautumaan. Viimeisen puolentoista vuosikymmenen ajan asiaa onkin tutkittu kiitettävin mitoin tutkimusasetelmalla "missä määrin pelaaminen aiheuttaa väkivaltaisuutta"? Muun muassa arvostetussa Psychological Bulletin -lehdessä julkaistussa meta-analyysissa oli mukana 136 aiheesta laadittua tutkimusta, joiden aineistoissa oli tutkimusryhmissä yhteensä yli 130 000 lasta ja nuorta. Analyysin lopputulemana oli pitkä lista pelaamisen negatiivisia vaikutuksia juurikin tästä tutusta liiallisen istumisen vaaroista väkivaltaiseen käytökseen, lisääntyneeseen fysiologiseen virittyneisyyteen, turtumiseen ja empatiakyvyn heikkouteen. (2) Ei mikään mairitteleva lista meille, jotka tätä väitettä yritämme karistaa harteiltamme.

KETKÄ?

Ymmärrettävästikään kaikki pelaajat eivät ole niitä, joihin nuo tutkimusten tulokset pätevät. "Nuorempi tai älyllisesti alemmalla kehitystasolla oleva hyökkää helpommin ja käyttää fyysisiä, suoria, spontaaneja ja vakavampia aggression muotoja kuin vanhempi tai korkeammalla kehitystasolla oleva. Usein reagoidaan vihamielisesti uhkaan tai provokaatioon. Tietyt fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet lisäävät yhdessä aggression esiintymistä. Tällaisiin ominaisuuksiin kuuluvat fyysinen voima ja taitavuus, nopeus, impulsiivisuus ja vallanhalu sekä statuksen tavoittelu. Väkivaltaisesti käyttäytyvällä on usein myös antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. (3)" 

Sitten voidaan myös miettiä, että johtaako jo valmis taipumus väkivaltaisuuteen ihmistä pelaamaan juuri tällaisia sotaisia pelejä, vai tekeekö pelit nimeonomaisesti meistä väkivaltaisia? Kuten rakas ystäväni ja blogikollegani sanoi, meidänkin lähipiirissä olisi aika hurjat oltavat, jos pelkästään väkivaltaisuuksien katsominen ja pelaaminen aiheuttaisivat aggressioita ja nyrkkien huitomista.
"Kaikki väkivaltaisia ohjelmia katselevat tai väkivaltaisia tietokone- ja videopelejä pelaavat eivät ryhdy todellisiin tekoihin. Valmius aggressiiviseen käyttäytymiseen riippuu siitä, missä määrin kognitiiviset ja emotionaaliset rakenteet tukevat aggressiota. Modernin aggressiontutkimuksen mukaan mikään yksittäinen tekijä ei pysty selittämään kuin vain pienen osan yksilön aggressiivisesta käyttäytymisestä. Tällaisen käyttäytymisen takana on usein kulttuurin tai alakulttuurin lisäksi erilaisia ympäristö-, tilanne-, persoonallisuus- ja biologisia tekijöitä sekä näiden yhdistelmiä (Anderson ja Huesmann 2003, Viemerö 2006)." (3) Samalla kuitenkin todetaan, että täysin ei voida olettaa, ettei peli yksittäisenäkin tekijänä voi jatkuvassa altistuksessa olla tarpeeksi tekijää aiheuttamaan väkivaltaisuutta. (2)

CS:n himopelaajat työkaverin näkemyksen mukaan. Varmaankin näin.

MILLÄ MEKANISMILLA?

"Keskeistä elokuvien ja tietokone- ja videopelien väkivallan matkimisessa on samastuminen. Mitä tehokkaampi idoli on ja mitä paremmin hän sopii ikäryhmän elämäntilanteeseen, sitä todennäköisempää on käyttäytymisen matkiminen. Tietokonepelit saavat aikaan matkimista vielä filmi-idoleitakin tehokkaammin. Tietokonepelissähän pelaaja on se, joka toimii ja eläytyy pelin väkivaltaiseen käyttäytymiseen. (3)"
Lisäksi tutkimukset tukevat väitettä, että mitä personoidumpi hahmo peleissä on (siis pystyt muokkaamaan siitä näköisesi ja/tai omaa ihannettasi vastaavanlaisen), sitä suurempi merkitys pelillä oli tunteisiin. Sitä kai samaistuu luomaansa hahmoon tiukemmin riippumatta siitä, oliko pelissä väkivaltaa tai ei. (4)

Toisaalta väkivallan siirtovaikutusta tapahtuu tutkimusten mukaan aivan samalla tasolla myös silloin, kun hahmoon ei ole minkäänlaista valtaa. Nyt puhutaan siis elokuvista ja muista videomateriaaleista sekä kirjoista, jotka harvemmin jätetään vastaavanlaisista vertailuista täysin pois. (Sparks & Sparks, 2002). (5)

***

MITÄ TEHDÄ ASIALLE?

Pelisuunnittelijalla on suurin vastuu siitä, minkälaisia moraalisia ongelmia he peleihinsä luovat, mutta vieläkin suurempi vastuu niiden vaikutuksista on pelaajalla itsellään. "Eettinen peli määrittyy sellaiseksi, joka tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden eettiseen pohdintaan ja tukee hänen valintojaan. Pohdinnan mahdollisuuksien tarjoaminen on suunnittelijan tehtävä, mutta viimekätinen vastuu pohdinnasta, tulkinnoista ja valinnoista on kuitenkin pelaajalla. (1)"

"Yhdysvalloissa sekä lastenlääkäriyhdistys että psykologiyhdistys ovat tuoneet esiin huolensa väkivaltaisten pelien kielteisistä vaikutuksista ja kehottavat vanhempia seuraamaan ja tarvittaessa rajoittamaan lasten peliaikaa. Ikärajojen noudattaminen on itsestäänselvyys. (2)"

"Aggressiivista ja väkivaltaista käyttäytymistä ei voida selittää yhden tai kahden tekijän avulla, vaan taustalla on useita eri tekijöitä. Siksi emme voi selittää tällaista käyttäytymistä leimaamalla yhteiskunnan, mielenterveystyön, vanhemmat tai median syyllisiksi. Lapset ja nuoret ovat ohittaneet vanhempiensa taidot uusimman tekniikan huvikäytössä eivätkä aina pysty tai halua kontrolloida liikakäyttöä. Siksi on tärkeää, että me aikuiset kannamme vastuuta turvallisen ja rikkaan elinympäristön luomisesta. Tällaisessa ympäristössä kasvaneet lapset ja nuoret oppivat itsekontrollia ja taidon kypsempiin valintoihin, olivatpa kyseessä realistiset tai virtuaalitodellisuuden houkutukset.(3)"

Huomattavaa on myös, että kun etsin Googlesta tutkimuksia aiheesta, suurin osa käsitteli ainakin otsikossaan patologista, siis sairaanomaista, pelaamista ja peliaddiktioita. Tutkimuksissa nuoret viettivät ruutuaikaansa väkivaltaisten pelien ja filmien katseluun 21-45 tuntia viikossa, joka vaatii peruselämän (koulussa tai töissä käymisen) lisäksi aikalailla pelkkää pelaamista. (3) On sanomattakin selvää, että addiktiosta riippumatta siihen sisältyy lähes aina kohonnut riski väkivaltaisuuteen. LIIKA on AINA LIIKAA. Pelaamistakin. (Ja nyt muistutan että runsas pelaaminen ei välttämättä ole aina peliaddiktiota, mutta peliaddiktio sisältää aina runsasta pelaamista).

**

Mitä ennakkoluuloja te olette tavanneet esimerkiksi läheisiltänne tai sukulaisiltanne, kun puhe on ollut runsaasta pelaamisesta? Vai oletteko kenties välttyneet minkäänlaisilta ennakkoluuloilta?

**

LÄHTEET

(1)  Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim

2015;131(23):2253-6

Juho Karvinen ja Olli Sotamaa

Katsaus: Pelit hyvän ja pahan tuolla puolen

(2)

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim

2015;131(20):1908-9

Jari Sinkkonen

kolumni: Videopelit hallitsevat liian monen lapsen elämää

(3)

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim

2009;125(10):1027-8

Vappu Viemerö

Pääkirjoitus: Väkivaltaiset pelit lisäävät aggressiivisuutta

(4)

Journal of Experimental Social Psychology
FlashReport, 2009.06.010

Volume 46, Issue 1, January 2010
Peter Fischer
Tutkimus abstrakti: Media violence and the self: The impact of personalized gaming characters in aggressive video games on aggressive behavior

Kirjallisuutta aiheesta

1. Anderson GA, Huesmann LR. Human aggression: "a social-cognitive view". Kirjassa: Hogg MA, Cooper J, toim. The Sage handbook of social psychology. Thousand Oaks: Sage Publications 2003.
2. Anderson CA, Sakamoto A, Gentile DA, ym. Longitudinal effects of violent video games on aggression in Japan and the United States. Pediatrics 2008;122:1067-72.
3. Engström F. Koululaisen mielikuvitus ja käyttäytyminen rauhantutkimuksen kannalta katsottuna. Tampere: Rauhan ja konfliktintutkimuslaitos 1979. Tutkimuksia 10.
4. Lahtinen S. Syntipukki USA:n lasten ongelmiin löytyy mediasta. Helsingin Sanomat 8.12.2008.
5. Salokoski T. Tietokonepelit ja niiden pelaaminen. Väitöskirja. Jyväskylän Yliopisto 2005.
6. Sillantaus T. Toisessa maailmassa. Helsingin Sanomat kuukausiliite joulukuu 2008:34-40.
7. Viemerö V. Factors in childhood that predict later criminal behavior. Aggressive Behavior 1996;22:87-97.
8. Viemerö V. Varhaislapsuuden aggressiota ennustavat tekijät. Psykologia 2002;37:138-44.
9. Viemerö V. Aggressio ja aggressiivisuus. Tieteessä tapahtuu 2006;3:18-20.
10. Viemerö V, Paajanen S. The role of fantasies and dreams in the TV viewing-aggression relationship. Aggressive Behavior 1992;18:109-16.
11. Weizman-Henelius G, Viemerö V, Eronen M. Psychopathy in violent female offenders in Finland. Psychopathology 2004;37:213-21.

read more

SINKKUVIIKKO.
Sinkkuillat, -viikonloput ja/tai -viikot tarkoittavat meillä sitä, ettei toinen puolisko ole kotona. Minulla se tarkoittaa käytännössä sitä, että illat kuluvat töistä ja salilta päästyä tietokoneen edessä. GAME. ON.

Yksi syy tähän sinkkuiltoina tietokoneella jumittamiseen on se, että kun ei asu yksin, on vain luonnollista ja lähes oletuksellista viettää aikaa sen toisenkin ihmisen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka vähän kuumottelisikin pelata, niin joskus se kuumotus täytyy laittaa sivuun ja nauttia parisuhdehetkistä. Parisuhteessa oleminen ei tietenkään tarkoita välitöntä kylkikosketusta ja jatkuvaa yhteistä tekemistä (hyvä toki, jos näin on), mutta kommunikaatioyhteyden tulee olla edes tyydyttävä. Kun minä pelaan ja samalla keskustelen jonkin porukan kanssa esimerkiksi Skypen kautta, tätä parisuhteen osapuolten välistä kommunikaatioyhteyttä ei ole, tai se on laadultaan vain välttävää. - Näin ollen sinkkuviikot pyrin painottamaan siihen aktiviteettiin, joka jää muuna aikana vähemmälle. Tässä tapauksessa pelaamiseen.

Toinen syy tietokoneen eteen jähmettymiselle on se, että olen ekstrovertti, ja vaikka yksinäisyydestä tietyllä tasolla nautinkin, on siitä kaikista parasta nauttia jonkun muun kanssa. Siis no. Lataudun kaikista parhaimmin, kun voin olla jossain seurassa, jossa voin olla fyysisesti olematta. Voin unohtua tarvittaessa taka-alalle ja olla hiljaa, mutta silti varsinaista yksinäisyyden tunnetta ei synny. Kun olen yksin kotona, tämä mahdollistuu tietokoneen kautta esimerkiksi Steamin chatin, Skypen tai Teamspeakin kautta. Suddenly, I'm alone no more.

wanha doodle Dotasta kaveriporukan kanssa, ah tätä yhdessä pelaamisen riemua!

Onko parisuhteessa olevat ihmiset huomanneet samanlaista ilmiötä? Kyse siis ei ole siitä, etteikö toinen pelaisi, vaan siitä että se toinen pelaa vähemmän.

**

Sinkkuviikko nousi aiheena ensi viikolla koittavasta sinkkuviikosta, kun mies ihminen karkaa Lappiin hiihtämään ja minä jään pätkätyöläisenä homehtumaan kotiin. Kenties tulemme näkemään striimiä silloin? Ainakin OBS:n kautta kokemani ääniongelma on selvitelty ja kaikki on kunnossa.

read more

Hola amigas e amigos!

Ajattelin täällä bloginkin puolella ilmoittaa, että olen parina päivänä nyt saanut aikaiseksi striimata Falloutin pelaamistani Twitchin puolella. Äänen tarjoaa surkea pleikkarin oma mikrofoni, mutta ääni mikä ääni. Naamaa en PS:n kautta näkyville saa pleikkarin laiteteknillisistä syistä, mutta haitanneeko tuo.

Striimiä pääsee vilkuilemaan osoitteessa: http://www.twitch.tv/ragequit_lilnyellow/ .

Mitään varsinaisia ennakkotiedotteita en varmaan kykene striimeistäni laittamaan niiden epämääräisten ajoitusten vuoksi, mutta pääsääntöisesti pääsen yleensä koneen/konsolin ääreen viikonloppuisin ja töiden jälkeen. Enemmälti peliaikaa ajattelin uhrata muulta arjeltani tulevaisuudessa häämöttävän ns.sinkkuviikkona, kun miesyksilö lähtee Lappiin viikoksi hiihtämään. Maaliskuussa siis enemmänkin luvassa pelaamista ja striimaamista, kun koetan päästä Twitcheröimään joka päivä. Mutta tästä lisää myöhemmin (olen sanonut näin monesti, mutta monestiko olen oikeasti jatkanut tarinaani? - Koetan parantaa tapani) bloginkin puolella!

Jokunen bloginlukijoista saattaa ihmetellä että miksi. Oi miksi tuonkin täytyy naamaansa esitellä videoissa? - Itse tykkään katsoa kun muut ihmiset pelaavat. Vielä enemmän tykkään katsoa peliä ja kuunnella/katsoa pelaajaa itseään. Se antaa tunteen siitä, että peliä pelataan porukalla. Ajattelin siis tarjota tätä mahdollisuutta myös muille, vaikka vastaavaa sisältöä nykyään joka paikasta tunkeekin läpi. Tämä on ollut mielessä jo pitkään. Edelleen pyrin kuitenkin jatkamaan bloggailua samaan säännöllisen epäsäännölliseen rytmiini.

LÄHTISIKÖS TÄSTÄ VAIKKA PELAAMAAN? (Lähtis. Tule siekin.)

P.S. Hei, jos teillä, armaat lukijat, on Twitch-accountteja ja striimailette, niin kommenteissa otetaan vastaan seuraamisehdotuksia. Mielelläni teitä seurailen.

read more

Minulla on sääntöjä useissakin asioissa, mutta suurimmat säännöt liittyvät jouluun. Ei jouluvaloja, ei joululauluja, ei mitään jouluista ennen joulukuuta tai ensimmäistä adventtia (riippuen siitä kumpi tulee ensin). Mutta sitten! En sano, että olisin vielä sittenkään mikään maailman mahdottomin ihminen joulun suhteen, mutta kyllä meillä sitten jouluradio soi ja jouluvalot on ikkunoissa. Glögiä ja Anna-tädin piparkakkuja kuluu ja avokki huokailee, kun minä suunnittelen joka vuosi lähes täsmälleen samalla tavalla toteutettavaa joulua.

Minulle joulu on jotain lämmintä ja onnellista. Siihen kuuluvat vahvasti perinteet, ja perinteet osaltaan antavat minulle tunnetta edes osasta siitä lapsuuden ihmeellisestä joulun tunnelmasta. Joulua ei pitäisi stressata, esimerkiksi kukaan ei joulunakaan katso astiakaapin nurkkiin, mutta jos joku, niin joulu on toisaalta hyvä syy pyyhkäistä pölyt sieltäkin pois. Joulun odotukseen kuuluu oleellisesti joulukalenteri, joka on yksi asia, josta en suostu näin aikuisiälläkään luopumaan, ja ajattelin sen nyt tuoda tänne blogin puolellekin.

Pelko pois! Ymmärrän, etteivät kaikki välitä joulusta ja siksi pidänkin joulukalenterin hyvin RAGEQUITiin sopivana. Ei supertonttuiluja, vaan VIDEO GAME MEME (kts. kuva alla), joka on hienoisesti muokattu joulukalenterimalliin. 1.joulukuuta alkaen aina jouluaattoon saakka siis pyrin julkaisemaan joka päivä Memen mukaisen postauksen.

Toissa vuonna joulukalenterin yritys jäi aika säälittäväksi tyngäksi, mutta tänä vuonna sen teen! Aloitan jotain ja vien sen loppuun saakka! JES!

LET'S DO IT!

read more

Lauantaina 21.11.15 vietetään kansallista pelipäivää ympäri Suomea. Lisää aiheesta voi lukea Lassin Peliaika-blogista (josta itse asian bongasin), tai Pelipäivän virallisilta sivuilta. Asiasta en sen enempää mainitse, vaan sivuan aihetta lähinnä huomisen Pelaava kansa Twitch-lähetyksen kautta. Huomenna (20.11.15) klo 18:00-19:30 Pelaavassa kansassa keskustellaan pelikäytöksestä:

Pelaava kansa #3 - Pelikäytös
"Kansallista pelipäivää edeltävän viikon Pelaava kansa -verkkolähetyksissä käsitellään pitkin viikkoa pelaamisen ajankohtaisia aiheita. Kolmannessa verkkolähetyksessä keskustellaan peli- ja nettikäytöksestä. Lähetyksessä pohditaan pelikulttuurin nurjia puolia, tunteiden kuumenemista kilpailutilanteissa ja mietitään, miten pelien käytöskulttuuria voisi parantaa.
Keskustelijoina ovat Helsingin kaupunginkirjaston gamebrarian Heikki Marjomaa, viestintä- ja yhdenvertaisuusasiantuntija Riikka Kaukinen sekä nuorisotyöllisen Well Played -hankkeen Miika Pulkkinen, haastattelijana toimii pelikasvatustutkija Mikko Meriläinen.
Lähetys soveltuu mainiosti sekä pelaajille että aiheesta kiinnostuneille kasvattajille.
Verkkolähetystä voi seurata osoitteessa www.twitch.tv/pelipaivaOsallistu keskusteluun Twitterissä hashtagilla #pelaavakansa (tai Twitchin chatissa)."

Oletko koskaan miettinyt omaa pelikäyttäytymistäsi? Vaikuttaako pelaaminen siihen, miten suhtaudut ympäristöösi tai peliseuraasi? Entä millaista käytöstä odotat muilta pelatessasi heidän kanssaan? Vastaavatko oma käyttäytymisesi ja odotuksesi muilta ihmisiltä toisiaan?

Itse olen pelannut vajaa tuhat tuntia yhdessä pelimaailman myrkyllisimmistä peliyhteisöistä: MOBA-kansa. DOTA2. Parhaimmillaan kunniansa kuulevat kaikki omat tiimiläiset ja itse allekirjoittanut, kuin vähintäänkin myös vastapuolen supportit. Dotan epäasianmukaista käytöstä olemme Joren kanssa pariinkiin otteeseen kerenneet täälläkin päivittelemään mm.postauksissa "Thanks for the feed, noob, you suck", "Learn to play idiot!!11" ja "Flaming and faming". Ehkä turhankin suurta yleistystä, mutta tämä pelikäytös vaikuttaa ainakin minun pelikokemukseeni huimasti. Haukkumista ja yleistä mollausta sataessa niskaan voi vain miettiä, kuinka käytökseen tulisi vastata. Taistellako tulella tulta vastaan? Auttaako vastaan inttäminen, mollaajan omien epäkohtien ylösnostaminen tai vastustajille päivittely asiaa yhtään? Millaisen pelikokemuksen silloin annat muille? Ja mitä he siitä oppivat?

Itse yritän pysyä aina asiallisena, vaikka pääni sisällä kiehuisikin. Joskus saatan jopa yrittää toimia voina riidan välissä, "ok, guys, let's focus on the game and try to win". Jos järkipuhe ei kuitenkaan saa haluamaani vastetta, monesti yksittäiset henkilöt voi mykistää eikä minun tarvitse kärsiä enää asiattomuuksia. Myönnän, että usein kuitenkin sanon vain "Muted" muodon vuoksi, jotta tyyppi luulisi mykistäväni tämän, joka toimii usein aivan yhtä hyvin kuin varsinainen mykistäminen. Tällöin kuitenkin kuulen mahdolliset asianmukaiset pingaukset ja kommentit muusta pelinkulusta.

Aina joskus tekee mieli tehdä näin.

Yksi asia, joka joskus myös häiritsee, on oman puoluelaisten ääretön negatiivisuus. Ei siis varsinainen syyttely, vaan se, että peliä on pelattu vasta 5 minuuttia ja chatti vilisee "GG"-viestejä. Näissä tilanteissa alkaa otsasuoni herkempinä päivinä sykkiä vaarallisesti, sillä tällainen negatiivisuus vaikuttaa usein aivan samalla tavalla kuin suora herjaaminen ja fleimaus. "Me ollaan paska-tiimi" tai "Ei me kuitenkaan voiteta" käsittää oman negatiivisen ajatusmaailman lisäksi myös pientä syytöstä siitä, että peliseura ei ole parasta mahdollista. Siis minä en ole paras mahdollinen. Siis noob. On myös tilanteita, joissa kyseinen käytös ei aina häiritse. Esimerkkinä ystäväni ja co-bloggaajani Jore, joka usein muistaa pelin alussa lainata Kummeleita "Me ollaan hävitty tää peli.". Suurinpana osana ajasta otan asian niinkuin se on tarkoitettukin; vitsailua omalla pessimistisyydellä. Joskus taas ärähdän suoran palautteen ja pyrin keskittymään pelaamiseen.

Positiivista palautetta peliyhteisössä annetaan ehkä turhankin vähän. Toisaalta siihen on tottunut, sillä niinhän se on ainakin suomalaisessa kulttuurissa: "Jos kukaan ei valita, asiaan ollaan tyytyväisiä". Olen pyrkinytkin nykyisin antamaan kiitosta tilanteiden erinomaisista selvittämisistä "wp (well played)" "gj (good job)" ja Dota2ssa olen antanut commendeja (kiitosta) vastapuolen pelaajillekin, jos he ovat olleet erityisen ystävällisiä. Niinkuin kadulla vastaantulijalle annettu hymy, tämäkin käytös tarttuu muihin lähes joka kerta.

Tässäkin asiassa voidaan siis hyödyntää yleistä käyttäytymisen kaavaa ja ohjetta siitä, että "Tee niinkuin haluaisit itselle tehtävän". Ihminen on sosiaalinen eläin, ja siksi peilaa usein muiden käytöstä ja oppii siitä käytösmallejansa.  MIETIPÄ siis seuraavan kerran kun rähiset tai parjaat kanssapelaajiasi: tätäkö haluan takaisin?

Lisää keskustelua siis tosiaan Pelaava kansa- Twich-lähetyksessä huomenna perjantaina 20.11.15 klo 18:00-19:30 osoitteessa www.twitch.tv/pelipaiva.

read more

Luulin jo päässeeni eroon pahasta tavastani kirota pelatessani kuin pahainen esiteini, mutta toissapäivänä totesin olevani vielä pahasti keskeneräisellä matkalla määränpäähäni. Pelasin siis Doritos Crash Course 2:sta Xboxilla avokkini kanssa ja tätä vastaan, samalla kuulostaen siltä, että sieluun sattuu enemmän kuin loppujen lopuksi sattuikaan.

CC2:n saa boxilleen ilmaiseksi kaikki XboxLiven Gold-jäsenet. Pelihahmona toimivat xbox avataret, ja pelin idea on vanha kunnon tasohyppely-kilpajuoksu. Siis se voittaa, joka nopeimmin juoksee esteradan läpi. Yksinkertaista, mutta sangen viihdyttävää. Haastetta hyppelyyn saadaan liikkuvilla esteillä ja esimerkiksi sillä, että jos juoksee tarpeeksi kauan sprinttaillen, kaatuu. Kenttien sujuva läpäisy vaatii myös sulavaa näppäintyöskentelyä, sillä seinältä seinälle hyppely ei onnistu ilman oikeita ajoituksia.

Minun kiroaminen ei yleensä liity siihen, ettenkö nauttisi pelistä, vaan siihen, että turhaudun omasta kyvyttömyydestäni. CC2:n kohdalla se tarkoittaa sitä että en voita avokkiani. On turhauttavaa että vaikka johtaisin häntä puolella kentän mitalla, lopussa tulee joku este, joka rikkoo flowni ja mestarillinen parkour-ninjani jumittuu hyppimään paikoillaan. Kohta huomaan, että olen jo kolme minuuttia hangannut samaa kohtaa, ja avokkini on päässyt jo hyvän aikaa sitten maaliin. Vitpersaa---! -huudot täyttävät olohuoneen ja VAS-vitutuskäyrä nousee ennenkuulumattomiin lukemiin. Lopulta pääsen maaliin: Otetaanko toinen?

Hyppyä ja sprinttiä ja hyppyä ja liukua!

CC2:ssa voi pelata 2-4 pelaajaa toisiaan vastaan offlinessa ja netin kautta saat lisävastusta tuntemattomista pelaajista. Pientä miinusta paikalliseen moninpeliin tulee siitä, että vastapelaajat näkyvät omalla ruudunpätkällä vain haamuina, eikä mitään kikkailuja voi harrastaa heidän kiusakseen.
Kenttiä on yhteensä melko rajatut 35, jotka avautuvat moninpeliin singleplayn kautta. Kenttien melko vähäinen määrä kompensoituu kuitenkin sillä, että yhtä kenttää saa hangata useamman kerran, että pelaamista voi sanoa sulavaksi.

Näinkin voi käydä.

Avokkini kyllästyessä Laraan ja valon vartijaan ja minun ollessa loppumattoman vastahankainen Änärin pelaamisen suhteen, voi vain toivoa, että CC2:sta tulisi uusi parisuhdepeli. Tämä tosin vaatii pitkälti sen, että opin olemaan ihmisiksi suuni kanssa, tai että avokilla on tarpeeksi hyvä päivä, jotta tämä jaksaa kuunnella loppumatonta sonnan tulvaa, jota sohvalta lentää ilmoille. Jospa kokeilisimme sitä ensimmäistä vaihtoehtoa, eh? read more

Kuten jo aiemmin kerroin, en pidä peleistä, jotka sitovat. En osaa sitoutua. Eräänlainen sitoutumiskammo kai tämäkin. Aiemmin kerroin lopettaneeni World of Warcraftin koska en jaksanut juosta uuden gearin perässä ja aikatauluttaa elämääni pelin perusteella. Vaikka miellän itseni pelaajaksi, tunnen olevani myös monta muuta enemmän ja vähemmän stereotyyppistä ihmistyyppiä samassa ruumissa, enkä tämänvuoksi tunne luontevaksi määritellä itseäni pelkkien pelien kautta.

Tiedän, että olen aiemmin puhunut Dotan puolesta sen ajasta riippumattomuuden takia. Noh, nyt olen jälleen saanut kokea parin viikon pelaamattomuuden jälkeistä kiroutta Dotassa, kun helpompikaan peli tai hero ei tunnu rullaavan. Vaikka Dotassa aloitetaankin joka pelissä täysin alusta, eikä sinulla kerry henkilökohtaista kokemusta kuin omassa päässäsi (a/n: toisin kuin League of Legendsissä), tietynlainen tatsi (en. touch) häviää vakionopeudella. Jos tätä tatsia ei pidä yllä, sen joutuu kasaamaan uudelleen täysin nollasta. Fysioterapeuttisena esimerkkinä tätä tatsia voisi verrata vähän niinkuin lihaskuntoon ja kestävyyteen. Jos joudut viikoiksi vuodepotilaaksi, etkä kykene ylläpitämään kuntoasi, voin luvata, että lenkille lähtö on vuoteesta eroon päästyäsi erittäin tuskaista. Mitä paremmassa kunnossa olet kuitenkin ollut ennen tätä välivaihetta, sitä paremmassa kunnossa pääset jatkamaan välivaiheen päätyttyä. Ja mitä kauemmin olet vuoteen omana, sitä enemmän kuntosi laskee ja lihakset katoavat.

Tämän nimenomaisen syyn vuoksi pidän esimerkiksi Batmanin kaltaisista peleistä, joita voit pelata juuri silloin kun haluat ja niin kauan kuin sen hetkinen aika antaa myöten. Batmanissakin tauko luultavimmin näkyy, mutta se ei heijastu aivan samalla tavalla peliin, kuin hyvin anteeksiantamattomassa Dotassa. Puhun edelleen Dotan puolesta, mutta vain mikäli olet valmis kohtaamaan sen faktan, ettet tauon jälkeen ole samassa tatsissa kuin mitä lähdettyäsi olit. Tietynlaisena perfektionistina se ei ole minun juttuani, ja komraadini joutuvat jokaisen tauon jälkeen kuuntelemaan loputonta ärtymystäni siitä, miksi ylipäätään pelaan tällaista peliä, kun en osaa mitään. Hatunnosto niille, jotka sitä jaksavat kuunnella ilman että ärsyyntyvät itse minuun yhtäpaljon kuin minä pelaamiseeni.

Lilnyellow has 4 minutes left to reconnect.

Lilnyellow has 3 minutes left to reconnect. 

Lilnyellow has 2 minutes left to reconnect. 

Lilnyellow has 1 minute left to reconnect.

Lilnyellow has left the game. This game is now safe to leave.

Tämä veikko sai päreeni palamaan edellisessä pelissäni /RAGEQUIT.

Oh, hyvänä sitoutumiskammo-esimerkkinä on muuten tuossa ylimpänä näkyvät piirrustukseni, jotka ovat jääneet kesken jo aikoja sitten. Aikaa tietokoneella? Pyh. Ei ainakaan tehden jotain järkevää.

read more

Kyllähän te ne päivät tiedätte. Mikään ei onnistu ja vituttaa vaan.

No, minun kohdallani ne päivät ovat muuttumassa päivien sarjaksi, kokonaiseksi viikoksi, ja ne kohdentuvat vain suoriutumiseeni Dotassa.

Riippumatta herosta, riippumatta pelimuodosta, riippumatta oikeastaan yhtään mistään. Päin anusta menee ja niin että se anus soi.

Taas tuli todistettua, että blogini nimi on täydellinen kuvaus siitä, millainen pelaaja olen. FUCK THIS SHIT, I'M GOING TO NARNIA. Rhubarbarian has left the game.

P.S. Oon varmaan kaikista paras pelikaveri. Sori vaan.

P.P.S. Ja kyllä, tein sen taas juuri äsken.

P.P.P.S. Bottipelissä.

P.P.P.P.S. Eikä edes nolota, vituttaa vaan.

read more