VIHDOIN. SAIN. SEN. AIKAISEKSI.

Minulla on ollut viikonpäivät hyvä Borderlands 2 -putki päällä, jonka on voinut huomata Twitchissäkin. Pelaan kyseistä peliä tällä hetkellä läpi sekä Joren että pikkuveljeni Jermun kanssa kahdella eri hahmolla, eri aikaan, mutta tällä hetkellä täysin samoja kenttiä. BL2 on tuntunut varsin hyvältä jälleen, huolimatta sen äärettömän pitkistä tehtävistä. Tästä varsin mainiosta tuntumasta innostuneena päätin vihdoin myös saattaa päätökseensä tarinallisen pelin myös ns.mainillani Zerolla, jolla olen pelannut pääasiassa yksin.

[First One's Free] - Unlocked 2 Jul, 2014 @ 3:39pm = pelin (ja tarinan) ensimmäinen achievement
[Cool Story, Bro] - Unlocked 27 Mar, 2016 @ 10:21pm = tarinan viimeinen achievement, lähes kaksi vuotta myöhemmin :'D

38 achievementtia on kuitenkin vielä saavuttamatta, eli pelaamista kyllä riittää! Lisäksi Tannis antaa Sanctuaryssa pelaajille uuden tehtävän, jonka tavoiteleveli on 50. Matkaa sinne on vielä 19 leveliä.

Yhden toisen hienon asian tämä läpipeluu myös mahdollistaa... nimittäin Pre-Sequelin aloittamisen! Olen pihdannut sen aloittamista hetken jos toisenkin sillä olen halunnut pelata tämän kakkososan ensin läpi. On ärsyttänyt se tosiasia, että Steam-kirjasto on täynnä erilaisia keskeneräisiä pelejä, ja ihan tietoisesti olen jättänyt tämän herkun huonolle huomiolle. 

Juurikaan tämän enempää en rupea peliä avaamaan, sillä sen olen tehnyt jo postauksessa Kesäkuuman kauimmaiset takamaat. Sinne siis, jos peli itsessään ei tunnu tutulta! 

Spoiler alert [lue pikkuisen lisää lopputaistelusta]:

read more

Hoplaa! Selailtuani luonnoksiamme tekstivalikossa, huomasin tämän kirjoituksen, jonka luulin jo aikoja sitten postanneeni. Kenties tähän piti tulla vielä jotain, jonka vuoksi julkaisua ei koskaan tapahtunut, mutta mielestäni teksti toimii ihan hyvin näinkin. Siispä THROWBACK keskiviikko viskaa meidät vuoden takaiselle matkalle Mass Effect 3:n lopetukseen.

Olipa kerran Mass Effect 3. Blogia lukeneet saattavat muistaa, että aloitin kyseisen pelin pelaamisen vuosi sitten elokuussa. He saattavat muistaa myös, että olen ehkä pitkäjännitteisyydessäni surkeinta pelaajatyyppiä ikinä, sekä sen, että koskaan mitään varsinaista ME3:n lopetusta käsitellyttä kirjoitusta ei ole tullut. Noh, ei niin, koska vasta toissapäivänä (huom! teksti kirjoitettu VUOSI SITTEN) sain aikaiseksi oikeasti käsitellä loppuun pelin, jonka lopetuksesta monet ovat vaahdonneet.

Koko pelin ajan pelkäsin, että kohta tulee se hetki, kun peli päättyy. Kohta se tulee. Tuleeko se seuraavan päätehtävän jälkeen? Ai ei, no toivottavasti ei vielä kohtakaan. Nautin liikaa pelaamisestani.
NOH. Toissapäivänä, vapaapäivien suuren määrän ansiosta onnistuin jälleen kerran avaamaan ME3;n Originistani. Ensin sydän pysähtyi: "Start a new Game". Ööö? Missä Continue? Missä tallennukset? A-P-U-A. Onneksi ymmärsin katsoa työpöydälle, jonne pilvitallennuksen ja paikallisten tallennustietojen ristiriitaa käsittelevä ikkuna oli piiloutunut. Luojan kiitos, tallennukseni olivat edelleen tallessa. Uuden koneen myötä ne olivat vain pelkän pilven varassa.

Viimeisellä peliin päästyäni ja logitietojani katsoessani, ymmärsin, että jäljellä oli kuin olikin enää vain lopetus. Viimeinen tehtävä. Aaaw, fuck.

Lopetus. Antiklimaattinen loppu noin niinkuin pelillisesti. Tarinallisesti peli huipentuu karvaansuloiseen uhrautumiseen ihmiskunnan puolesta.

Mikä lie pienin paha? Räjäytätkö Reaperit ja kaiken synteettisen elämän galaksista? Valitsetko  Shepardin uhrautumisen, jotta tämä voisi hallita Reapereita? Vai onko oikea vaihtoehto synteettisen ja orgaanisen elämän fuusio, synteettinen DNA?

Mikään varsinaisista lopuista ei ole mikään Disney-loppu, sillä varsinaista onnellista päätöstä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Uhrautuminen on välttämätöntä, sillä Shepardin miehistö EI vain selviydy kokonaisuudessaan missään muodossa.  Jonkun ON kuoltava, ja Shepard on vapaaehtoinen.

Mikä hauskinta, koko trilogian ajan kartuttaneesi tarina on täysin tyhjänpäiväinen, kun tulee aika valita galaxin todellinen kohtalo. Sillä ei ole merkitystä kenet olet saanut pidettyä hengissä ja hyvissä väleissä kanssasi. Kuten ei myöskään sillä, oletko tehnyt edetessäsi hyviä vai huonoja valintoja. Ei oikeastaan merkitystä kasaamiesi joukkojen määrällä tai laadulla

Itse valitsin tuon räjäytys-vaihtoehdon, sillä se tuntui mielestäni Shepardimaisimmalta. Olinhan tehnyt töitä Reapereiden tuhoamiseksi jo useiden tuntien ajan. Reapereiden ja orgaanisten yhdessä eläminen ja tietynsortin fuusio kuulosti myös kiehtovalta, mutta silti jokseenkin mieltä häiritsevältä. Siis ajatus siitä, että orgaaninen elämä ja koneet yhdistyisivät, kuulostaa minusta siltä, että loppujen lopuksi se tarkoittaa vain koneiden hallintaa. Olemmehan mekin vain sähköimpulssien hallitsemia kudoskimppuja.
Reapereiden hallintaa en ajatellut missään mielessä. En tiedä. Tuntui, että koska Illusive Man sen teki, on valinnan oltava jollain tapaa väärä.

***

2015. Mitä enemmän asiaa kuitenkin tutkii, jättää internetin meemit ynnä muut huomioimatta, huomaan, että ei ole aivan sama mitä olet tehnyt pelin aikana. Itse asiassa kaikki lopetusvaihtoehdoista eivät ole saatavilla per se, vaan keräämiesi joukkojen määrällä on oikeasti vaikutusta lopetukseen (tummennettuna se, mitä itse sain):

• If EMS is between 0-1749, only the Destroy or Control option will be available (determined by whether or not the Collector Base was destroyed or preserved in Mass Effect 2). If the Collector Base was left intact, only the Control option is possible; if it was destroyed, only the Destroy ending will be available. Both options will result in massive physical damage to Earth, with Destroy killing everyone on Earth.

• If EMS is between 1750-2349, the choice between Destroy or Control options becomes available, but either choice will cause some substantial damage to the galaxy.

• If EMS is between 2350-2649, the Control option will cause no physical damage and the Destroy option will still massively damage the galaxy.

• If EMS is 2650+ the Destroy and Control options will no longer cause any physical harm to the galaxy.

• If EMS is 2800+ the Synthesis ending becomes available.

• If EMS is 4000+ and the Destroy option is chosen, Shepard is seen barely alive, gasping for breath (if Anderson is shot by the Illusive Man, the player needs 5000+ EMS to see this short scene).

In every ending, the Crucible's blast causes the Normandy to crash land on an unknown planet. The survival of the Normandy's crew will rely solely on EMS:

• If EMS is substantially low (below ~2000), nobody exits the Normandy.

• If EMS is moderately high (above minimum, below maximum) and Destroy or Control are chosen, Joker and the player's most-favored crew mate will exit the ship.

• If Synthesis is chosen, Joker, EDI, and the player's most-favored crew member will exit the ship. Joker and EDI will embrace.

• If EMS is 4000+ then three crew members will exit in the Destroy and Control endings; Joker and two of the player's most-favored crew mates.^[3][4]

Myös tietysti aika kultaa muistot, tuolla kirjoitushetkellä lopetus tuntui häpäisseen koko peli trilogian. Oli miten oli, Mass Effect 3 on edelleen ME2:n ohella yksi lempipeleistäni, (Ja minähän olen tunnetusti katkerien lopetusten fani.) ja odotan seuraavaa Massa Efektiä jo tulevaksi, vaikka Sherphurdi ei siinä seikkailisikaan. read more

Joulun jälkeen pääsin aloittamaan lahjaksi saamani ME3:n, jota en vieläkään ole saanut taputeltua kasaan. Osaksi tämä johtuu siitä, että varsinaisen juonen välissä oli yllättävän hankalaksi koitunut lisäosa Citadel, jonka tarinan onnistuneesti läpipuskemiseen meni tehtävien vähäiseen lukumäärään verrattuna pitkään.

Citadel DLC lisää perusjuoneen oman, täysin itsenäisen haaransa, joka sijoittuu paketin nimen mukaisesti Citadeliin, johon rakennetaan uusi kadunpätkä, Sunstrip Avenue, ja asunto, jonka Anderson lahjoittaa lomailevalle Shepardille. Shepardin shore leave muuttuu kuitenkin Shepardille tyypillisesti hyvin nopeasti kaikeksi muuksi kuin rentouttavaksi lomaksi, kun selviää, että tuntematon palkkasotilasjoukkio haluaa Shepardin hengiltä.

Citadelin tehtävät edustavat kahta ääripäätä: helppoa ja kevyttä pikkuaskartelua, ja vaikeampaa taistelua. Vaikeampia taisteluista tekee muunmuassa se, että yksi niistä pitää suoritua täysin yksin, pelkällä äänivaimennetulla pistoolilla useiden palkkasotureiden ollessa vastassasi. Ainiin, ja healthbarhan sinulla on täysin finaalissa. Haastetta? Haastetta.

Lisäosan pääteesinä on toveruus ja DLC tukeekin ryhmäytymistä oman tiimin kanssa ja alleviivaa, että tilanteesta riippumatta Shepardilla on takanaan ryhmä lojaaleja ryhmäläisiä ja ennenkaikkea ystäviä. Tahdottaessa pelissä voidaan myös syventää ihmissuhteita suuntaan ja toiseen. DLC:ssä yleinen ilmapiiri on muutenkin peruspeliä kevyempi. Hahmot vitsailevat, ja raskaatkin tilanteet ohitetaan huumorilla.
Ennen ostamistani otin selvää, mitä vastinetta rahoilleni saisin, ja jokin lähde kuvaili lisäosaa melko osuvasti fan serviceksi = JES, välitön ostopäätös!

Ryhmässä on voimaa!

Bugeja en varsinaisesti lisäosassa kohdannut, mutta joskus kertakin riittää. Viimeisessä tehtävässä, suuressa lopputaistelussa sain siis osakseni bugin, joka harmitti melkolailla. Taistelua jouduin uusimaan useamman kerran, niinkin että yksi yö meni taistellessa unissani. Ensimmäisen kerran, kun pääsin etenemään taistelussa niinkin että sain tapettua viholliseni, tappo tapahtui bugin kautta. Tapon tuli tapahtua jälleen Mass Effectille tyypillisesti videopätkällä, joten tappoani ei laskettu, ja tilanne ei päättynyt ollenkaan. 20 minuuttia hermoja raastavaa pakoonjuoksua ja taistelua TURHAAN. No, pitäkäämme sitä kenraaliharjoituksena, sillä seuraavat yritykset olivat jo helpompia ja lopulta täysin läpäisemättömältä tuntunut tehtävä saatiin suoritettua.

[SpoilerALERT]
Lopputaistelussahan vastaasi saat oman kloonisi, jonka Cerberus ME2:n aikaan kasvatti Shepardin varaosiksi (vrt.The Island -elokuva). Klooni on päästetty vapaaksi ja se on katkera menneisyydestään. Klooni-Shepard haluaa Shepardiksi Shepardin paikalle, ja on sinun tehtäväsi estää se. Kloonia vastaan taistellessa on huomattavaa, että kloonilla on samat taidot kuin Shepardillasikin. Infiltrator? - kloonilla on Black Widow -sniperi, ja pystyy muuttumaan hetkellisesti näkymättömäksi. On todella hauskaa, kun sinun täytyy odotella että klooni hyppää kimppuusi, että kaverisi näkevät kloonin ja saat mahdollisesti heidät ja heidän taitonsa avuksesi. Netissä on keskusteltu siitä, että juurikin infiltrator olisi yksi vaikeimmista vastuksista tuon näkymättömyyden vuoksi ja luulisin heidän olevan oikeassa. Vittumainen se ainakin oli.

Kun koko palkkasoturi/klooni-sotku on saatu päätökseen, on aika pistää pystyyn juhlat, joiden lopussa tulee viimeistään olo, että ei halua pelata peliä loppuun vielä aikoihin, kun tietää, mitä on luvassa. Mitäkö on luvassa? Jotain semmoista, jota minäkin käsikirjoittajana tekisin, mutta joka on katkeransuloista ja YHYY.
[SpoilerALERT päättyy]

Mikäli lisätarina ja ihmissuhteet kiinnostavat, on Citadel hyvä hankinta. Lisäpelaamista ei liiemmin ole, mutta sitäkin antoisampaa se on. 5/5. Hyvä ostos.

P.S. Ei muuten paljoa EA Originin kautta pyöritettävistä peleistä oteta screenshotteja. 1/5. read more

Massaa pukkaa taas! (Spoilervapaata tekstiä)

Eipä se tämäkään pelin kertaalleen pelaaminen pitkään vienyt (huom. Joren teksti Mass Effect - auttamattomasti liian lyhyt), kun päihitin finaalikentän ja sitä myötä juonellisen osuuden pelistä pyöristeltynä ajassa 24h. Ennen finaalia kerkesin kyllä skannaamaan muutaman planeetan ja riistämään luotaimillani niiden luonnonvarat itseni käyttöön, jotta saisin käyttööni parhaat ja kätevimmät upgradet. Nopeamminkin olisin siis voinut edetä. Juoni on nyt kuitenkin läpäisty, mutta pelin läpäisyyn vaaditaan joidenkin pelaajien mielestä juonen kertaalleen pelaamisen lisäksi sen läpäisy useampaan otteeseen.

Itse voin sanoa nauttineeni ME2:n antamasta pelielämyksestä. Pelissä voi sopivissa määrin vaikuttaa itse pelin kulkuun varsinaisen juonen silti pysyessä samana antamassa pelille rakennetta. Keskusteluissa tehtävät päätökset tasapainottavat ja rauhoittavat muuten hyvin dynaamisille taisteluille perustuvaa peliä, eikä missään vaiheessa tule tunnetta, että nyt ollaan taas keskusteltu puolivuosisataa tai että toinen toistaan seuraava taistelu veisi vain iän ja terveyden. Harvemmin yksikään peli saa minut sidottua keskittymään tunti toisensa jälkeen peliin niin intensiivisesti kuin mitä ME2 sai.

Pidin myös siitä, että mahdollisimman vaivattomaan taisteluun vaadittiin tasapainoinen ryhmä, joka pystyisi käyttämään niin biotic kuin combat-kykyjään sopivassa määrin. Esimerkiksi keskustelimme taannoin Elenin kanssa yleisimmistä ryhmävalinnoistamme, ja biotic/combat-Vanguard Elenin vakioryhmään kuului sniperia ja techia, kun taas minä tech/combat-Infiltratorina luotin siihen, että liittolaiseni voivat voimillaan vaikuttaa useampaan viholliseen (biotic) ja selviävät hengissä (combat) kun minä naputtelen kauempaa vihollisia sniperilla alas. En henkilökohtaisesti pitänyt siitä, että joutuisin kokoajan vahtimaan lähellä vihollisia taistelevia liittolaisiani Med-pack valmiina. Myös käytettävien aseiden ja voimien tasapaino on sulavassa pelissä  kohdallaan. Esimerkiksi henkilökohtaisesti vaikeimpien vihollisten, ryhmässä hyökkäilevien Huskien ja

 Husk, josta luulin näkeväni unta muutaman
adrenaliiniryöppyisen taistelun jälkeen.

Abominatioiden, tappaminen olisi ollut hurjasti paljon vaikeampaa, jos ryhmässäni olisi itseni lisäksi ollut toinen Sniper/Assassin-tyyppi.

Ryhmän tasapainoisuuteen pystyi vaikuttamaan myös sillä, että sai liittolaiset puolelleen ja vapautettua näin lisävoimia käyttöön. Hahmojen luoton sai itselleen, mikäli onnistui suorittamaan heidän antamansa hahmokohaiset tehtävät. Kaikkien hahmojen samanaikaisen luoton pystyy kuitenkin saamaan vain riittävillä Renegade/Paragon-pisteillä, sillä miehistössä voi esiintyä eripuraa, joita ei voi ratkaista kompromissiin ilman lisärepliikkejä. Esimerkiksi itse jouduin uhraamaan yhden miehistön jäsenen luottamuksen, jotta saisin toisen pysymään luottomiehenäni. Tämä täytyy korjata tulevaisuudessa.

Toinen asia, jossa epäonnistuin, oli romanssin aikaansaaminen. Säästin Shepardiani tietylle hahmolle ja friendzonetin muut, mutta jokin meni pieleen, ja tulinkin itse friendzonetetuksi. Auts. Suurin menetys koko pelissä, vaikka uskottelen itselleni että nyt olen vain jedin kaltainen überhyvis, joka uskoo siihen että intohimo on vain asioiden tiellä. ("There is no passion, there is serenity.")

Jedeistä puheen ollen; pelimekaniikka muistutti minua dynaamisia taisteluja lukuunottamatta hyvin vahvasti Star Wars: Knights of the Old Republicista (2003), eikä ihme, sillä molemmat pelit ovat BioWaren kehittelemiä ja esimerkiksi pääkirjoittaja on ollut molemmilla peleillä Drew Karpyshyn. Vaikka KotoR II: The Sith Lordsilla ei ole yhdistäviä linkkejä ME:ihin, keskustelumekaniikassakin oli selviä yhtäläisyyksiä. Täytyy tietysti ymmärtää, että toimivaa konseptia ei tarvitse keksiä uudelleen, eikä toimivia ratkaisuja ole äärettömästi, joten tietynlaista samanlaisuutta on samankaltaisissa peleissä odotettavissakin.

On myös muuten ilmeistä, että maailmangalaksin pelastus -operaatioon vaaditaan aina yksi besserwisser bitch, jota ME2:ssa edusti Miranda ja KotORissa Bastila. Vahvoilla alfanaisilla on pelien alussa pahanlaatuinen asenneongelma, joka kyllä lievenee pelin edetessä (mutta on silti kokoajan läsnä). Molemmat ovat myös tavoitteena saada miespuolisten päähenkilöiden käsivarsille ja ehkä vähän enemmänkin.

[[Spoileralert (KotOR & ME2): Pelkäsin koko juonen ajan, että ME2 pettäisi luottamukseni sen suhteen, että yhtäläisyydet Mirandan ja Bastilan välillää eivät jäisi vain asenneongelmaan, vaan joutuisin jossain vaiheessa taistelemaan Mirandaa vastaan. KotORissa kun ärsytti suunnattomasti, kun mahdollisimman kovaksi kehitetty Bastila olikin yhtäkkiä vastassasi. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Miranda yllätti positiivisesti haistattamalla Illusive Manille pitkät ja asettumalla Shepardin selän taakse. Spoileralert päättyy]]

**

Ehdottomasti suosittelen ME2:sta kaikille pelaajille. Monipuolisuutensa vuoksi jokaiselle löytyy varmasti jotain, joka pitää tämän kiinni pelissä. 


Peli on ehdottomasti lempipelejäni, ja seuraavaksi metsästän muutkin osat käsiini. read more

Vaikka RAGEQUIT onkin peliblogi, siis blogi, joka keskittyy pelaamiseen, peleihin ja pelureihin, en voi olla mainitsematta yhtä elämäni tämän hetken suurinta intohimoani - GAME of Thronesia.

ValtaistuinPELI on teini-iän Sormusten Herra-huuman jälkeen suurin fanityttö-moodin minussa aikaansaava filmatisointi ja kirjasarja. Juuri alkanut kolmas tuotantokausi saa minut odottamaan maanantaita kuin kuuta nousevaa ja huokailemaan tuskasta, kun jakso hitaasti mutta varmasti kulkee kohti loppuansa. "Eih...ei vielä." Sarja saa minut nauramaan, kyynelehtimään ja adrenaliinin kuohumaan suonissani tehokkaammin kuin mikään aikaisempi ruutu-teos.

"We are only human, and the gods have fashioned us for love. That is our great glory, and our great tragedy.” - Master Aemon

Kenelle Game of Thrones ei ole tuttu, kyseessä on George R.R. Martinin A Song of Ice and Fire-kirjasarjaan perustuva tv-sarja, joka käsittelee yhden mantereen keskiaikaista valtapeliä. Sarjan alkaessa siinä ei ole liiemmin fantasiaelementtejä, mutta sen edetessä niitä alkaa ilmestyä vähän sieltä sun täältä. Sarjaa leimaa sen arvaamattomuus ja harmaa hyvä-paha-asetelma, joista puhun vähän alempana.

GoT season 3 jatkaa siitä mihin season 2 jäi - kakkoskirja (en. Clash of Kings / su. Kuninkaiden koitos) koluttaneen loppuun ja kolmas (en. Storm of Swords 1 / su. Miekkamyrsky) aloitetaan. Alunperäisistä aikeistani huolimatta jätän nyt suuremman spoileroimisen sikseen, sillä erillisiä, monimutkaisia tarinalinjojaan on nopeasti laskettuna ainakin kahdeksan ja niihin liittyy useampi kuin yksi hahmo. Sekä minulla että teillä menisi siihen ikä ja terveys, eikä kuvaukseni tekisi sarjalle kunniaa kuitenkaan. Parempi kun vain katsotte/luette itse. Pääasia on, että sota jatkuu edelleen ja muurin takana taistellaan sotaa, jota etelä ei osaa vielä kuvitellakaan, ja idästä nousee lohikäärmeen savu.

Mielenkiintoisinta sarjassa on sen puhetta herättänyt harmautensa. Tällä harmaudella tarkoitan sitä, ettei sarjassa ole tuttua musta-valko -asetelmaa hyvästä ja pahasta, vaan jokaisella hahmolla on omat motiivinsa ja luonteenpiirteensä, joihin katsojat voivat samaistua ja jotka tuntuvat perin järkeviltä syiltä puolustaa tekojansa. Kirjoissa tämä tulee esille ymmärrettävästi todella paljon selvemmin esiin, sillä kirjoissa kuvataan selvästi kullolisenkin kertojahahmon ajatusprosessia ja tunteita, kun taas sarjassa tämä vaatisi Kauniista ja Rohkeista tuttua monologia kameralle.  Äärimmäisen epämukava ajatus.

Yleensä löydän sarjoista heti hahmot, joihin samaistun ja joiden värejä tunnustan, mutta kenties juuri tuon mainitsemani harmauden vuoksi koen suuria vaikeuksia valita puoliani Game of Thronesissa. Rakastettavia hahmoja löytyy lähes jokaisesta suvusta riippumatta siitä, kenen puolesta ja millä motiiveilla he taistelevat; Tyrion, Daenerys, Arya, Jon, Varys...just to name a few. Jos kuitenkin pitäisi valita jokin suku, joka on lähempänä sydäntäni kuin muut, olisi se eittämättä Starkit. Kuitenkaan lähes kukaan ei ole sympatiani ulkopuolella ja vielä vähemmän on hahmoja, joiden toivon kuolevan. Kuolema on kuitenkin lähes täydellinen (huom. White walkerit) tapa saattaa hahmo pois sarjasta kokonaan, joten esimerkiksi Joffreyn kaltaisenkaan inhoa tehokkaasti aiheuttavan hahmon ei soisi kuolevan. Inhokin on viihdettä, ja jokainen sarja tarvitsee jonkun, jota inhota. Tällä hetkellä en kuitenkaan pistäisi pahakseni, jos Stannis ja hänen armas punapäänsä uppoaisivat Kapeaan mereen lopullisesti.

Sarjassa on kuitenkin pysyttävä varpaillaan noin niinkuin hahmoon liiallisen kiintymisen puolesta, sillä herra Martinilla on kuuluisa tapa tappaa hahmoja, joihin hän laittaa ensin lukijansa ihastumaan. Tämäkin tuo sarjaan tiettyä jännityselementtiä etenkin jos allekirjoittaneen tapaan ei ole kirjoissa vielä sarjoja edellä. TÖN TÖN TÖÖ, WHO SHALL BE NEXT?

“When you play a game of thrones you win or you die.” - Cercei Lannister

Kuka on teidän suosikkinne ja kenen pään tulisi roikkua seipään nokassa Kuninkaansatamassa?

*****

Ne, jotka eivät ole vielä kyseiseen sarjaan tutustuneet...

...pidätkö...

...taisteluista, joissa ei kaihdeta verta?

...monimutkaisesta valtapelistä?

...lohikäärmeistä?

...epäkuolleista?

...rakkausdraamasta?

...Islannin/Irlannin/Maltan maisemista?

...keskiajasta?

...fantasiasta?

...tisseistä?

...hevosista?

...sarjoista, joiden katsomiseen menee yksi kokonainen päivä, koska et osaa lopettaa hyvään kohtaan jäänyttä tarinaa?

Mikäli vastauksesi yhteen tai useampaan kysymykseen oli kyllä, kehoitan lämpimästi tutustumaan sarjaan esimerkiksi HBO:n kautta. YLE esitti juuri seasonin 2, joten olkaa tarkkana myös YLEn kesäuusintojen suhteen. Jopa minä jaksan keskittyä vain yhteen asiaan katsoessani jaksoja.

*****

Nyt pitää taas odottaa viikko seuraavaa jaksoa...

read more

And when you fail to solve them and lie blubbering like an ignorant child on the floor, you will know, that the Riddler is better than you!

Ahhh, Riddler, Arvuuttaja, Irvileuka, Edward E. Nigma.

read more

BATMAN: Arkham City

Sain joululahjaksi pikkuveljeltäni Batman: Arkham City -pelin Xboxille. Vielä en ole huimasti kerennyt sitä kämpillä pelaamaan (main storyline 4%), kotonakin kerkesin suorittamaan vain muutaman prosentin enemmän.

Jo nyt olen kuitenkin tykästynyt peliin. Pidän kovasti siitä, että taistelukohtaukset voi (ja kannattaa) pitkälti suorittaa hiljaa hiipien ja varjoista hyökkäillen. Perustaistelu tuntuu heti melko monotoniselta, mutta käsittääkseni sitäkin voi vähän monipuolistaa opettelemalla oikeasti käyttämään comboja. Tällä hetkellä minun pelaamiseni on lähinnä sitä sokeaa nappien hakkaamista ja vihollishyökkäysten counteroimista. Vapaa roamaaminen kaupungilla tehtävien välissä on mukavaa, varsinkin kun kaupunki on nätti kuin sika pienenä. Lisätehtävät ja side-storyt takaavat uskoakseni sen, ettei pelaaminen lopu ihan heti kesken.

Odotan innolla sitä että asennan tuon kakkoslevynkin ja pääsen pelaamaan Kissanaisella. Haluaisin vain ensin pelata koko roskan läpi kertaalleen Batmanilla. Olen tällä hetkellä (SPOILER ALERT) kerennyt tapaamaan jo kuolemaa tekevän Jokerin, saanut tartunnan ja lähtenyt etsimään Mr.Freezeä parannuskeinon perässä.

Ei siis todellakaan mitään ihmeellistä vielä, mutta kylläpä tämä tästä. Hitaasti mutta varmasti. read more