Luukku 14: Kuva tämänhetkisestä (tai viimeisimmästä) peliaiheisesta taustakuvasta.

                                        JA

                     Screenshot pelistä, jota pelaat tällä hetkellä.

Syy, miksi laitoin kaksi haastetta juuri tälle päivälle muokatessani 30-päivän haastetta joulukalenteriksi, on se, että tänään on pikkuveljeni Jermun syntymäpäivä. 

Pikkuveljeni on hyvin suuri osa syytä, jonka vuoksi minä pelaan pelejä. Olen ajautunut arvostamaan pelejä Jermun vanavedessä, vaikka pelihistoriamme alkoikin samaan aikaan, ja usein uusia pelejä tulee kokeiltua nimenomaan tämän suosittelemana. Kaksi haastetta on siis tavallaan kunnianosoitus ja juhlistus Jermulle. Hyvää syntymäpäivää! 

J:"Ding 25!", L:"Gratz!"

Hyvin sattui myös kaksi aika pientä haastetta samalle päivälle, joten luukku ei vielä turhaan paisu tässä vaiheessa joulukuuta. Järkevä homma myös heille, jotka tämän joulukalenterin apinoivat omaan käyttöönsä. :D 

14.1.VIIMEISIN PELIAIHEINEN TAUSTAKUVA

Viimeisimmästä peliaiheisesta taustakuvasta on aikaa. Tällä hetkellä taustalla on Star Warsia, sitä ovat edeltäneet tylsät lumi+syksy-aiheiset kuvat. Minulla siis ei ollut tätä postausta aloittaessani minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä viimeisin pelitaustakuva on ollut. Kuvakansiota selaillessani vastaan tuli kuitenkin kokonainen Dotataustakuvat-kansio, joka palautti minut takaisin raiteille. Eli viimeisin peliaiheinen taustakuvani on ollut vaihtuva kokoelma Dota2 -aiheisia kuvia. Ne vaihtuivat muistaakseni 20 tai 30 minuutin välein. Tässä muutama esimerkki:

14.1.1. Tiny.

Ehkä lempparini koko kuvasarjasta. Kuvassa esiintyvä Tiny oli ehdolla myös luukussa 2 - yksi lempipelihahmoistani siis!

14.1.2. Luna

14.1.3. Radiant

Yhteensä vaihtuvia kuvia on kansiossa 63, joten ei, ette näe niitä kaikkia.

14.2. SCREENSHOT PELISTÄ, JOTA TÄLLÄ HETKELLÄ PELAAN

Tällä hetkellä pelejä on peluussa 3 kappaletta: Pleikkarilla pelaan miehen poissaollessa tai muuta tehdessä Fallout4:sta ja pöytäkoneella vuorottelevat oikeastaan Borderlands 2 ja Knights of the Old Republic. Mitään superaktiivista pelaamiseni ei kuitenkaan ole viimeisen viikon aikana ollut.

14.2.1. Fallout 4

Vaikka vasta sanoinkin että piti nostaa vaikeustasoa vaikeammalle, niin kyllä se pelaamattomuus asiat taas korjaa. Kun ei ole reiluun viikkoon, melkein kahteen, koskenutkaan Pleikkariin, niin sain taas laskea vaikeustason normaalille. Onneksi vaikeustason säätö onnistuu niin äärimmäisen helposti, että kun taas saa otteen peliin, niin on helppo nostaa sitä takaisin vähän vaikeammaksi.

wow. much fashion. such model. wow. very tasty.

Power armoreita on kertynyt jo kolme kappaletta!

14.2.2. Borderlands 2

Aloitettiin viime viikolla Jermun kanssa Borderlands 2 uusiksi. Päätin kokeilla hahmoluokkana vähän kaukaiseksi jäänyttä sireniä, kun taas Jermu pelailee commandolla. Hahmoluokkien välillä on hyvä toimivuus; kun minä nostan jonkun ilmaan, Jermun turretti ampuu sitä sydämensä kyllyydestä. Tällä hetkellä ollaan päästy jopa Sanctuaryyn saakka, sillä kaikki nurkat nuohotaan läpi, ja (huoh) kaikki Rakkit ammutaan taivaalta alas.

Koska Zeroni on vahvasti sniper-luokkaa, ja aseet ja niiden puhdas damage ovat tulleet enemmän kuin tutuiksi, lähdetään Lallillani niin elementaliin suuntaan kuin mahdollista.

14.2.3. Knights of the Old Republic

En itsenäisyyspäivänä voinut erinäisistä syistä johtuen pelata KotORia lainkaan, joten se on jäänyt Falloutin kanssa vähän vähemmälle peluulle. Tällä hetkellä seikkaillaan vielä viemärinkatkuisissa tunnelmissa Tariksessa.

**

Sellaista täällä, millaiselta teidän kuvalistanne näyttäisi?

read more

Knights of the Old Republic (lyh.KotOR) on BioWaren 2003 julkaisema Star Wars -universumiin sijoittuva roolipeli. Pelissä pelaat nais- tai mieshahmollasi (kaanonissa mies), joka myöhemmin oppii hallitsemaan voimaa ja pääset leikkimään jediä. Ensimmäisissä pelikohtauksissa olet kuitenkin vain sotilas/varas/tutkimusmatkailija, joka herää tasavallan aluksessa Darth Malakin hyökkäyksen alla. Tehtäväsi on pelastaa, ja siinä sivussa oppia tuntemaan, itsesi. Klassinen lähtöpiste: pelasta maailma, opi löytämään itsestäsi voimat joita kellään muulla ei ole.

Pelin aikana suoritetaan sivutehtäviä ja päätehtäviä erinäisillä planeetoilla, kehitytään ja kehitetään omia ominaisuuksia (attribute, esim. strenght, dexterity), taitoja (skills, esim. erilaiset hyökkäykset tai se kuinka hyvin osaat käsitellä tietynlaisia aseita) ja lisäominaisuuksia (feats, esim. suostuttelu- tai hakkerointitaidot). Siis roolipeliä parhaimmillaan. Kaiken lisäksi kehität samalla suhteitasi ympäröivään maailmaan ja vierellä kulkeviin kumppaneihisi. Valitset, oletko hyvä vai paha, jedi vai sith. KotOR 1:ssa ei vielä ole kakkoseen tullutta mekaniikkaa, jossa vuorovaikutuksesi kumppaneittesi kanssa vaikuttaisi heidän lojaaliuteensa tai siihen kuinka he toimivat kanssasi. Tästä huolimatta keskustelut kannattaa käydä ajatuksen kanssa.

Taistelut ovat pelissä vuoropohjaisia, jonka muistan aikoinaan tökkineen alussa minua aivan hirvittävästi ennen kuin opin hyödyntämään ajanpysäyttävää Battle Modea, ja suunnittelemaan jokaisen hyökkäykseni yhteen kumppaneitteni kanssa. Kumppaneitteni, joita voi kerrallaan olla mukana kaksi, ja joiden taidot kannattaa sulavan pelikokemuksen vuoksi miettiä yhteensopiviksi omiesi kanssa. Myös kumppaneitasi pystyt kehittämään levelin napsahtaessa kohdalle, ja valikoimaan heille ne juuri sopivat taidot sinulle. Ryhmässä kun ei kannata olla kolmea barbaaria, vaan esimerkiksi mekaaninen tietämys ja laseraseet voivat olla hyvä lisä melee-hahmollesi. Ryhmäkokonaisuus kannattaa siis miettiä ehjäksi aivan kuten esimerkiksi BioWaren myöhäisemmässä tuotannossa Mass Effectissä.

KotOR on ehkä ensimmäinen peli, jonka olen pelannut oikeasti läpi yksin. Ennen omaa konetta pelasimme siis pikkuveljeni kanssa yhdessä pelejä pelaajaa tietyin väliajoin vuorotellen, enkä siksi pelannut kovin montaa peliä täysin yksin. Tästä täysin omasta läpipeluusta voinee kyllä taistella myös Need for Speed Underground, mutta koska en ole täysin varma pelasinko koskaan Undergroundia TÄYSIN läpi, luovutan kunniapaikan suosiolla KotORille. KotOR on myös niitä harvoja pelejä, jotka ovat imeneet minut niin syvälle tarinaan, ettei edes saman taistelun (spoil.alert. Calo Nordin tai BASTILAN kanssa) uudelleen ja uudelleen pelaaminen aiheuta Ragequittia. Siis vallan harvinainen helmi tämä KotOR!

Ja syy, miksi KotOR juuri tänään nostetaan esille joulukalenterin lisäksi, on se, että läpipeluu tapahtui tasan 10 vuotta sitten! Itsenäisyyspäivänä 2005 istuin porukoilla kammarin nurkassa ja hankasin iltapäivästä iltaan usean tunnin ajan viimeisiä kohtauksia läpi. Muistan kuinka pikkuveljeni ja tämän kaveri olivat närkästyneitä siitä etteivät päässeet koneelle, mutta muistan myös, että he tulivat useasti moottorikelkan löpöltä haisten tarkastamaan miten minulla menee, sillä myös he halusivat nähdä miten tarina loppuu. Kun lopulta sain lopetettua pelin, oli meidän perheen perinteinen itsenäisyyspäivän iltakahvi valmista, ja sain istuutua pöytään juomaan glögiä ja syömään joulutorttuja. Linnanjuhlat tuli telkkarista. Siinä hetkessä oli jotain mieleenpainuvaa. Jotain sellaista, että itsenäisyyspäivänä on tehnyt siitä lähdin mieli pelata KotORia.

Mikäli olet Star Wars -ihmisiä ja olet kenties missannut tämän helmen, suosittelen tarkastelemaan esimerkiksi Steamin alennuksia, joissa usein KotORit saa muutamalla eurolla itselleen. KotORin on nyt noin vuoden ajan saanut myös iOSille ja Androidille, mutta näistä alustoista minulla ei ole tämän pelin kanssa minkäänlaista kokemusta, enkä siksi osaa suositella ostoa. GooglePlayn arvosteluista päätellen kosketusnäyttö kuitenkin toimii KotORin pelaamisessa, eikä peliä ole sisällöllisesti muuteltu lainkaan, joten kokeiltavan arvoinen lienee sielläkin puolella. (:

Itse asensin KotORin juuri uudestaan, mutta tällä hetkellä se kaatuu aina kun hahmonluonnin jälkeen yritän aloittaa peliä. Pitänee hieman tutkailla asiaa, sillä palan halusta pelata tämän helmen uudelleen! Muistaakseni viimeksikin oli tämä sama ongelma, mutta en muista jaksoinko taistella asian selväksi vai luovutinko vain suosiolla peliaikani jollekin muulle pelille.

Choose your path
and May the Force be with you.











Myöhempi merkintä ajoitettuun postaukseen: Kaatuilun sain lopetettua asetuksista vaihtamalla näytön asetuksista Frame Bufferit ja Soft Shadowt pois päältä, ja myöhemmin pelissä ilmaantuvan taistelun jälkeisen jumittumisen sillä, että säädin näyttöasetuksista V-syncin päälle. Kikkailua kikkailua, mutta ainakin tähän mennessä on toiminut hyvin! read more

Luukku 2: Your favourite character / Lempihahmo

Paha kysymys tuli jo heti toiseen luukkuun! Pahus! Hankaluus johtuu ehkä siitä, että en nykyisin enää juuri kiinny mihinkään hahmoihin. Yksi syy sille lienee, että teinipäivinäni olin pahemmanlaatuinen fanityttö jos millekin sarjalle, elokuvalle ja pelihahmolle, ja kai sitä sai fanittamista yhdelle elämälleen tarpeeksi silloin. Lisäksi monet pelihahmot ovat tänä päivänä itse luotuja (esim. Skyrimin Dragonborn, Fallouttien Survivor tai Mass Effectien Shepard) ja joilla ei juuri ole selkeää taustatarinaa takanaan. Nämä tällaiset hahmot jäävät usein niin pitkälti pelaajan näköisiksi, että en oikein osaa niitä varteenotettavina pelihahmoina. Siis sellaisina, että peli loisi ne itse, emmekä me pelaajat. Pelaajana toki arvostan juuri näitä hahmoja, mutta tällaiseen fanitukseen ne eivät oikein istu. Sehän on melkein kuin fanittaisi itseään ja omia valintojaan. :D Täytyy toki muistaa, että lempihahmo voi olla jokin muukin kuin pelattavana oleva päähahmo; luotettava apuri tai vaikka päävihollinen!

Millainen sitten on hyvä pelihahmo? Vastasin Lassin (Peliaika) Liebster blog -awardiin jokseenkin näin että hyvällä hahmolla on vahvuuksiensa lisäksi heikkoutensa. Eli inhimillisyys. Pelkästään vahva / heikko hahmot eivät vetoa. Esimerkiksi Lara Croft on äärimmäisen vahva naishahmo, jolla ei käsittääkseni ole pelinkulkuun vaikuttavia pelkoja tai heikkouksia. Lara on ketterä, viisas, hyvin käyttäytyvä ja antaa pahoille hahmoille selkään 6-0. Syvyyttä hahmoon ei juuri luoda. Hahmon ominaisuuksien lisäksi runsas taustatarina on pelkkää plussaa. Tarinat eivät yleensä kuitenkaan ala hahmon syntymästä, vaan aikuisiällä (tai nippon-peleissä esiteini-iässä) joten sitä taustatarinaa luultavasti on olemassa. Mikä hahmo sitten nämä vaatimukset täyttäisi minulle mieluisimmin?

Ehdolla on monta hyvää hahmoa; Illidan ja Malfurion Stormrage, Arthas (WCIII), Carth Onasi (KotOR), Bigby Wolf (The Wolf Among Us), Thrall (WCIII), Joker (ME2&3), Batman (koska Batman), Handsome Jack (Borderlands 2, Pre-Sequel & Tales from the Borderlands), Tiny (Dota2), Revan (KotOR) ja Shepard (ME:t)...uuuughhh...ette usko miten turhauttavaa on valita vain yksi. (Ja kyllä, ei tule mitään jos saa väännellä sääntöjään miten itse haluaa. Tässä puhutaan yksikössä hahmosta eikä monikossa hahmoista!)

No, jos jonkin hahmon tapattaminen aiheuttaisi kaikista eniten surkua ja hampaiden kiristystä, niin se olisi...

Carth Onasi (Knights of the Old Republic).

Carth on varmasti listoilla pitkälti vain entisten fanityttövuosien vuoksi, joiden aikana Carth oli KotOR-hahmoni ehdoton rakkaus, ja romanssin aikaansaaminen pelissä oli välttämätöntä (on se nytkin, toim.huom.). Carth on aluksen paras pilotti ja pyssymies (PPP), eivätkä miehinen olemus ja vankat periaatteet ainakaan vähennä hänen charmiaan. Voi Carth. Vaati kokonaisen pelin, että sain Carthin luottamaan ihmisiin jälleen. Carth Onasi on myös ehkä ainoa PELIhahmo, joihin aikoinaan oli jonkinsortin teini-ihastus. (Vaikkakaan en ymmärrä miksi sen sanon tässä ääneen...) Joten KYLLÄ! Carthin, jos jonkin hahmon, kuolema tekisi kipeää, sillä Carth edusti sitä puhdasta hyvää, johon kykeni luottamaan ja jonka luoton halusi ansaita itselleen. Carth on valintani lempipelihahmokseni.

(Myöhemmin Mass Effect 3:sta pelatessani mietin, miksi Kaidan Alenko (johon siis romanssoiduin Shepardillani) oli niin tutun ja turvallisen tuntuinen. Nyt Carthista kuvia etsiessäni selvisi miksi: miehiä yhdistää sama ääninäyttelijä!)

**

Lisäksi kunniamaininta pitää antaa pelihahmolle, joka ei ehkä tähän kuuluisi, mutta joka on minulle tärkeä. Laríen, yes, it's you, come on up.

Laríen on siis World of Warcraft hahmoni, night elf druidi. Feral, tarvittaessa myös Restoration. Pwnaa battlegroundit ja rakastaa crittereitä. Explorer, joka on kolunnut Azerothin läpikotaisin. Ei raideri, eikä aktiivinen dungeoneissakaan rymyäjä. Alkemisti, joka valmistaa kaikille niitä tarvitseville eliksiirejänsä.

Olen pelannut WoWia privaattiserverillä ja virallisella peliserverillä yhteensä arviolta 4-5 vuotta, josta päähahmonani Laríen on ollut koko sen ajan. Laríen on jollain tapaa erittäin OMA hahmo. Sellainen, jonka häviäminen harmittaisi enemmän kuin kaikkien muiden hahmojen häviäminen yhteensä. Sellainen hahmo, jonka kehittämiseen on laitettu tunteja aivan liikaa, ja jonka edelleenkehittämiseen menisi vielä toiset mokomat lisää. Ehdottomasti siis ansaitsee kunniamainintansa.

Larien Worlds of Wonders-privaattiserverillä. Banneri serverin foorumilla.

Laríen lvl90, virallinen serveri. Such grace!

Teidän vuoronne vastata, rakkaat lukijat! Mikä on teidän lempipelihahmonne ja miksi? Vai onko sellaista ollenkaan?

P.S. (kirj.2.12. klo 7:44) Kirjoitan siis näitä joulukalenteripostauksia hieman etukäteen ja ajoitan kunkin ilmestymään oman päivänsä aamulla kello 9:00. (Tämä siksi, että jokaisen päivän teksti on näin taattu, kun se ei jää roikkumaan edellisillan varaan.) Ette arvaakaan, kuinka monta kertaa tuo lempihahmo on kerennyt vaihtua välillä 28.12. - 2.12.! Mitään muuta tekstiä en ole näin monesti käynyt jälkikäteen katsomassa että tuntuuko valinta oikealta. Että voinko minä nyt tämän henkilön valita LEMPIhahmokseni? Ihan kuin se olisi jokin tärkeämpikin tunnustus. Ja missään muussa tekstissä se valinta ei ole muuttunut yhtä hanakasti kuin tässä. haha

**

P.P.S. Mikko (Mikkoakin kiinnostaa) ja M454 (Turhuutta) inspiroituivat molemmat tästä joulukalenterimuotoon muokkaamastani 30 päivän videopelimeemistä ja Herrojen vastaukset joulukalenteriin voit käydä lukemassa blogilinkkien takaa. Hoplaa!

read more

Massaa pukkaa taas! (Spoilervapaata tekstiä)

Eipä se tämäkään pelin kertaalleen pelaaminen pitkään vienyt (huom. Joren teksti Mass Effect - auttamattomasti liian lyhyt), kun päihitin finaalikentän ja sitä myötä juonellisen osuuden pelistä pyöristeltynä ajassa 24h. Ennen finaalia kerkesin kyllä skannaamaan muutaman planeetan ja riistämään luotaimillani niiden luonnonvarat itseni käyttöön, jotta saisin käyttööni parhaat ja kätevimmät upgradet. Nopeamminkin olisin siis voinut edetä. Juoni on nyt kuitenkin läpäisty, mutta pelin läpäisyyn vaaditaan joidenkin pelaajien mielestä juonen kertaalleen pelaamisen lisäksi sen läpäisy useampaan otteeseen.

Itse voin sanoa nauttineeni ME2:n antamasta pelielämyksestä. Pelissä voi sopivissa määrin vaikuttaa itse pelin kulkuun varsinaisen juonen silti pysyessä samana antamassa pelille rakennetta. Keskusteluissa tehtävät päätökset tasapainottavat ja rauhoittavat muuten hyvin dynaamisille taisteluille perustuvaa peliä, eikä missään vaiheessa tule tunnetta, että nyt ollaan taas keskusteltu puolivuosisataa tai että toinen toistaan seuraava taistelu veisi vain iän ja terveyden. Harvemmin yksikään peli saa minut sidottua keskittymään tunti toisensa jälkeen peliin niin intensiivisesti kuin mitä ME2 sai.

Pidin myös siitä, että mahdollisimman vaivattomaan taisteluun vaadittiin tasapainoinen ryhmä, joka pystyisi käyttämään niin biotic kuin combat-kykyjään sopivassa määrin. Esimerkiksi keskustelimme taannoin Elenin kanssa yleisimmistä ryhmävalinnoistamme, ja biotic/combat-Vanguard Elenin vakioryhmään kuului sniperia ja techia, kun taas minä tech/combat-Infiltratorina luotin siihen, että liittolaiseni voivat voimillaan vaikuttaa useampaan viholliseen (biotic) ja selviävät hengissä (combat) kun minä naputtelen kauempaa vihollisia sniperilla alas. En henkilökohtaisesti pitänyt siitä, että joutuisin kokoajan vahtimaan lähellä vihollisia taistelevia liittolaisiani Med-pack valmiina. Myös käytettävien aseiden ja voimien tasapaino on sulavassa pelissä  kohdallaan. Esimerkiksi henkilökohtaisesti vaikeimpien vihollisten, ryhmässä hyökkäilevien Huskien ja

 Husk, josta luulin näkeväni unta muutaman
adrenaliiniryöppyisen taistelun jälkeen.

Abominatioiden, tappaminen olisi ollut hurjasti paljon vaikeampaa, jos ryhmässäni olisi itseni lisäksi ollut toinen Sniper/Assassin-tyyppi.

Ryhmän tasapainoisuuteen pystyi vaikuttamaan myös sillä, että sai liittolaiset puolelleen ja vapautettua näin lisävoimia käyttöön. Hahmojen luoton sai itselleen, mikäli onnistui suorittamaan heidän antamansa hahmokohaiset tehtävät. Kaikkien hahmojen samanaikaisen luoton pystyy kuitenkin saamaan vain riittävillä Renegade/Paragon-pisteillä, sillä miehistössä voi esiintyä eripuraa, joita ei voi ratkaista kompromissiin ilman lisärepliikkejä. Esimerkiksi itse jouduin uhraamaan yhden miehistön jäsenen luottamuksen, jotta saisin toisen pysymään luottomiehenäni. Tämä täytyy korjata tulevaisuudessa.

Toinen asia, jossa epäonnistuin, oli romanssin aikaansaaminen. Säästin Shepardiani tietylle hahmolle ja friendzonetin muut, mutta jokin meni pieleen, ja tulinkin itse friendzonetetuksi. Auts. Suurin menetys koko pelissä, vaikka uskottelen itselleni että nyt olen vain jedin kaltainen überhyvis, joka uskoo siihen että intohimo on vain asioiden tiellä. ("There is no passion, there is serenity.")

Jedeistä puheen ollen; pelimekaniikka muistutti minua dynaamisia taisteluja lukuunottamatta hyvin vahvasti Star Wars: Knights of the Old Republicista (2003), eikä ihme, sillä molemmat pelit ovat BioWaren kehittelemiä ja esimerkiksi pääkirjoittaja on ollut molemmilla peleillä Drew Karpyshyn. Vaikka KotoR II: The Sith Lordsilla ei ole yhdistäviä linkkejä ME:ihin, keskustelumekaniikassakin oli selviä yhtäläisyyksiä. Täytyy tietysti ymmärtää, että toimivaa konseptia ei tarvitse keksiä uudelleen, eikä toimivia ratkaisuja ole äärettömästi, joten tietynlaista samanlaisuutta on samankaltaisissa peleissä odotettavissakin.

On myös muuten ilmeistä, että maailmangalaksin pelastus -operaatioon vaaditaan aina yksi besserwisser bitch, jota ME2:ssa edusti Miranda ja KotORissa Bastila. Vahvoilla alfanaisilla on pelien alussa pahanlaatuinen asenneongelma, joka kyllä lievenee pelin edetessä (mutta on silti kokoajan läsnä). Molemmat ovat myös tavoitteena saada miespuolisten päähenkilöiden käsivarsille ja ehkä vähän enemmänkin.

[[Spoileralert (KotOR & ME2): Pelkäsin koko juonen ajan, että ME2 pettäisi luottamukseni sen suhteen, että yhtäläisyydet Mirandan ja Bastilan välillää eivät jäisi vain asenneongelmaan, vaan joutuisin jossain vaiheessa taistelemaan Mirandaa vastaan. KotORissa kun ärsytti suunnattomasti, kun mahdollisimman kovaksi kehitetty Bastila olikin yhtäkkiä vastassasi. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Miranda yllätti positiivisesti haistattamalla Illusive Manille pitkät ja asettumalla Shepardin selän taakse. Spoileralert päättyy]]

**

Ehdottomasti suosittelen ME2:sta kaikille pelaajille. Monipuolisuutensa vuoksi jokaiselle löytyy varmasti jotain, joka pitää tämän kiinni pelissä. 


Peli on ehdottomasti lempipelejäni, ja seuraavaksi metsästän muutkin osat käsiini. read more