perjantai 30. toukokuuta 2014

Sielujen elonkorjaaja.


Aika vihdoin valmistella noin kuukauden puolillaan ollut teksti! Not lazy or anything, just...lazy.

Maaliskuun alkupuolella Gmailiini napsahti Blizzardilta viesti. Taas ne houkuttelevat takaisin wowiin, ajattelin ja lähes suorilta käsin olin deletoimassa viestiä bittiavaruuden syövereihin. Jokin etiäinen kuitenkin esti hyvinkin tutuksi tulleen del-näppäimen nakuttamisen, ja vastoin yleistä luuloa, kerrankin avasin viestin ja luin sen sisällön. Hupsista vain, täällähän on tarjous Diablo IIIsta. Uusi expansion oli tuloillaan ja Blizzard viekoitteli Diablo-neitsyitä liittymään joukkoonsa.

Ja tarjoukset, nuo pihin pikku-gamerin akilleen kantapäät, olivat jälleen löytäneet oikeaan osoitteeseensa. Battle.net-account avattiin uudestaan ja visa vinkui. Diablo III oli ollut potentiaalisella ostoslistallani jo sen ilmestymisestä saakka, mutta itara itsepäisyyteni pysyi tiukasti kiinni siinä, että 60 euroa yksiviivaisesta hack-n-slash pelistä, oli se kuinka eeppinen tahansa, oli liikaa. Mutta kuinka ollakaan, tässä oltiin, eikä kestänyt aikaakaan kun Battle.net ilmoitti pelini olevan pelattavassa kunnossa. GAME ON.


DiabloIIIsta kerkesin kokeilemaan sen ilmestymiskesänä pikkuveljeni accountilla. Kokeilu kuvaakin pelaamistani parhaiten, sillä leveleitä luomalleni hahmolle kerkesi kertymään kokonaiset 10. Nyt astuin suurimman ongelmani eteen: millä hahmoluokalla aloittaisin? Munkilla olin siis aiemmin jo pelannut, jos sitä nyt pelaamiseksi voi kutsua, mutta pitää sanoa että valoakin nopeampi ketteryys on aina vedonnut minuun. Toisaalta taas sorsa -- siis sorceress -- siis WIZARD tuntui kodikkaalta DiabloIIsta sorsallani näpytelleenä. Witch Doctor puolestaan näytti hienolta woodoo-maskeineen ja kutisteltuine kalloineen. (Demon hunter ja Barbaari olivat selvät ei-ehdokkaat; toinen tuntui konseptillaan liian simppeliltä, toinen taas hiukan liian gootti-vampyyrintappajaleuhkaltaämmältä.) Guess I'll continue where I left - munkkihan se sieltä pyörähti.

Munkkini Larien (tiedän, olen todella kekseliäs näissä nimissä) tuntui heti alusta minunlaiseltani hahmolta. Meleellä mennään ja taistelulajien kruunaamaton kuningatar pääsi jälleen valloilleen. Hakkaa, potki, lyö ja pinoa. Toista. Tunsin jonkinlaista häiriintynyttä yhteyttä edesmenneeseen feral-druidiini wowissa.

Larien da munkin matka levelille max.
Diablo IIInhan on konseptiltaan hyvin suoraviivainen; tapa kaikki mikä eteesi tulee, suoriudu melko putkimaisista tehtävistä, etsi käsiisi kentän bossi...ja toista. Tässä tiimellyksessä tulee pelastettua kyliä ja siinä seurauksena koko maailma. Kenttiä on peruspelissä neljä, jotka jatkavat omilla kirpuillaan ja tarinan käänteillään yksinkertaista kokonaisjuonta: maailmaa uhkaavat demonilordit ja on sinun työsi estää se.

Reaper of Souls-expansion lisää tähän soppaan tunnetulla Blizzard-kaavalla viidennen kentän, 10kpl lisäleveleitä ja uuden hahmoluokan. Ja arvaten, muutaman päivän sinnittelyn jälkeen eivät lompakonnyörit kiristäneet ja pelivarantoni kasvoivat lisäkkeellä. You got me, Blizzard.

Kokonaisuudessaan DiabloIII ja sen lisäke ovat hyvää viihdettä silloin, kun kaipaat peliä, jossa aivosi voi napsauttaa OFFille. Kliketi-klikkaus on terapeuttisen rentouttavaa, eivätkä neljän taidon tasapainottelut ole liian suurta jonglöörausta edes aamun zombi-vaiheessa. Vaikeustasoa voi säädellä normaalista (lue: erittäin helposta) hardin, expertin, masterin ja torment I, II, III, IVn ja Vn kautta Torment VIseen asti. Sopivaa haastetta löytyy siis luultavimmin jokaiselle.



Kun story mode on pelattu, voi hahmollaan jatkaa pelaamista Adventure modessa, jossa sinusta tulee palkkionmetsästäjä, ja viiden metsästetyn pikkubossin/bossin jälkeen saat pakettipalkintoja. Tietyn aikaa pelattuasi pääset myös avaamaan riftejä, omia pieniä ulottuvuuksia, joissa haasteena on siivota luolastoa tarpeeksi, että saat ärsytettyä hereille myös Rift Guardin. Guardin viimeisteltyäsi saat jälleen kivoja droppeja yms yms yms. Lisää pelattavaa siis Diablo-konkareille on kehitelty, mutta henkkohtaisesti muutaman viikon riftejä ja bounteja hakattuani alkaa tylsistys hiipiä takaraivoon, ja neljänsiin maailmanmestaruuskisoihin valmistautuva Dota 2 kiinnostaa yhä vaan enemmän.

4/5
read more

tiistai 20. toukokuuta 2014

Uuden myllyn hekuma

Uusi myllyni on täällä. Sitä kasattaessa (jooen itse kasannut, vaan teetätin paikallisessa pikkuisessa elektroniikkaliikkeessä, jossa pikkuveli oli harjoittelussa) kysyivät nimeä käyttäjälle ja koneelle. Myllyni sai nimen Teekutsumies. Teekutsumies on siis keskuudessamme.

Teekutsumiestä edeltävä leivänpaahtimeni suuttui kuullessaan, että saan käyttööni uuden koneen, ja lukitsi tiedostoni sisälleen kovalevyn lopettaessa aivan yllättäen toimintansa. Tai yllättäen ja yllättäen, kovon sata-liitäntää piti useamman kuukauden kasassa jeesusteippipatentti:


Mitä jeesusteippi tahi WD-40 ei korjaa, se on kuolemaksi. Ja niinhän se kävi, että viikatemiehen vierailua saatiin viivyteltyä aikalailla, kunnes eilen tapahtui peruuttamaton. Minun nuupiomaisilla koneen runklaus kykyni eivät riittäneet tiedostojen pelastamiseen, mutta toivon ja oletan toista pikkuveljeltäni.

Sillä välin nautin täysin rinnoin uudesta myllystäni, jonka propsit...

CPU TYPE:
Intel® Core™ i5-4670K CPU @ 3.40GHz
CPU SPEED:
3.42 GHz
SYSTEM MEMORY:
8.51 GB
VIDEO CARD MODEL:
ASUS R9 270X Series
VIDEO CARD MEMORY:
1.82 GB
VIDEO CARD DRIVER:
aticfx32.dll
DESKTOP RESOLUTION:
1920x1080
HARD DISK SIZE:
1 TB
HARD DISK FREE SPACE:
986.22 GB (99%)
...riittävät jo ns.vähän paremmilla grafiikoilla pelaamiseen ja nopeampaan lataamiseen. Enää ei kanssapelaajienikaan tarvitse dotatessa minua juuri odotella, vaan pikemminkin päinvastoin.

Ah, materialistini nauttikoon, kun vielä voi.

LET THE GAMES BEGIN!
read more

lauantai 1. maaliskuuta 2014

The Elder Scrolls Online

Pidemmän puoleisen hiljaisuuden jälkeen on aika lämmitellä taas bloggaamista muun elämän ohella. Todennäköisesti julkaisuja edelleenkin tippuu melko hitaaseen tahtiin jatkossakin, sillä minun henk.koht. pitäisi yrittää saada viimeisenä opiskeluvuotena jotain aikaankin (älkää mainitko sanaakaan oppareista...) ja pieni keltainen ystäväni on työelämän orjuuttama. Kaiken lisäksi mitään uusia aiheita bloggaamiseen ei ole oikein tupsahdellut eteen.

Tällä kertaa ajattelin hemmotella teitä kertomalla hieman The Elder Scrolls Onlinesta nyt kun vaitiolovelvollisuus pelistä on päättynyt. ESO on tosiaankin nyt viimeisen kuukauden aikana jaellut innokkaammin beta-kutsuja viikonloppujen beta eventeihin, sillä peli julkaistaan jo 4.4. Itse sain ensimmäisen kerran kutsun 7.-10.2 olleeseen beta-tapahtumaan, eli olen tämän viikonlopun jälkeen osallistunut kahteen eventiin. Olisin toki voinut pelata näissäkin eventeissä ahkerammin, sillä olen saanut hahmoillani korkeimmaksi leveliksi vasta 7. Naisihmisenä minun täytyy tietenkin kokeilla kaikkia kiinnostavimpia rotuja ja hahmoluokkia ja käyttää tuntikausia pelkästään hahmon luontiin, joten itse urakalla pelaamiseen aikaa ei ole niin paljon aikaa tullut käytettyä. Kahden beta-tapahtuman aikana olen siis ehtinyt pelata noin viidellä eri hahmolla (joista myös poistanut jo kolme).

Rodut ovat Elder Scrolls -peleistä tuttuja. Rodut sijoittuvat kolmeen eri factioniin, jotka yllättäen käyvät sotaa keskenään. Daggerfall Covenant käsittää Bretonit, Örkit ja Redguardit, Aldmeri Dominion High Elfit, Wood Elfit ja Khajiit-kissaihmiset, sekä Ebonheart Pact Nordit, dakr Elfit ja Argonian-liskoihmiset. Peliin on mahdollista saada pelattavaksi myös Imperialit ostamalla erillisen Imperial Editionin, jonka mukana saa kaikenlaista ylimääräsitä krääsää (mm. upean valkoisen heppasen, mudcrab-lemmikin ja mahdollisuuden "avioliittoon" toisen hahmon kanssa, jolloin kumppanit saavat Ring of Mara -sormukset ja yhdessä pelatessaan ja ko. sormusta pitäessään molemmat saavat huomattavan experience buffin). Roduilla on tietenkin myös Elder Scrolls tyyliin rotukohtaiset bonuksensa. Hahmoluokkia taas on valitettavan vähän, ainakin omasta mielestäni. Tällä hetkellä pelistä löytyvät vain nightblade (rogue), templar, sorcerer ja dragonknight.

Taitojen valikoiminen on yleensä hankalaa, sillä valinnan varaa on paljon taisteluominaisuuksista craftaamiseen. Taidot myös kehittyvät käyttämisen myötä (siniset palkit taitojen vieressä).

Henkilökohtaisesti pidän ESOn hahmon luonnista paljon. Hahmoa voi Skyrimin tapaan muokata monesta erilaisesta sliderista, joten kahta täysin samanlaista hahmoa ei juurikaan tule vastaan. Hauska ominaisuus on myös slidereiden lukitseminen, jolloin laiskemman puoleinen pelaaja voi vain rämpyttää randomize character nappia ja lukita ominaisuudet joista pitää, ja jatkaa randomittamista ilman että kaikki hahmon ulkoiset ominaisuudet muuttuvat. Äkkiseltään laskien pään alueen muokkaamiseen löytyy 34 slideria ja valikkoa ja vartaloon 14.

Dem flowerz were pretty until I took a closer look
Pelin grafiikat myös miellyttävät silmää ja ovat paremmat kuin missään aiemmin pelaamassani MMORPGssa. Itse pyöritän grafiikoita ultralla, mutta ehkä kuitenkin ympäristö näyttää kaikkeudessaan valillä rakeiselta. Etenkin liikkuessa. On myös hieman hämäävää, että äkkiseltään esimerkiksi kukat näyttävät upeilta ja esimerkiksi valot ja varjot vaihtelevat upeasti niiden pinnalla, mutta kun kivasti kukkasten lähelle zoomailet niin ne ovat kuitenkin kaksiulotteisia (kuten kuvasta näkyy).

Täytyy sanoa, että odotin pelaamiselta hieman enemmän. Olin kyllä jo osannut henkisesti varautua siihen, ettäesim. taistelumekaniikka on samaa kauraa kuin Skyrimissä, toisinsanoen jos et tähtää, et osu. Tämä on pienehkö järkytys esimerkiksi WoWin jälkeen, jossa kohteen voi lukita ja sen jälkeen vain rämpytät skillejäsi. Tuo hieman haastetta pelaamiseen, välillä jopa liikaakin, sillä kuoleminen on yllättävän helppoa ESOssa. Voin vain kuvitella, että PvP-pelaaminen on mielenkiintoista. ESOssahan siis on mahdollista osallistua PvP-kampanjoihin saavutettuaan tarpeeksi leveleitä. Näyttäisi kuitenkin hieman siltä, että betassa kampanjat eivät ole vielä pelattavissa (?). Myös ns. instanceja löytyy, joihin pääsee levelillä 10. Itsehän en ole siis vielä päässyt, joten en osaa kertoa näistä sen enempää. Muuten peli on hyvin pitkälti questeja ja PvE:tä. Questejen NPCt ja esineet myös ovat joko jokaiselle pelaajalle omia tai spawnaavat hyvin nopeasti, joten aikaa ei juurikaan mene odotteluun. Toisaalta hitaampi respawn-aika kannustaisi todennäköisemmin tiimipelaamiseen (tässäkin vertaan taas WoWiin...).

Käytettäviä taitoja voi olla yhtäaikaa vain viisi

Onhan nämä maisemat ihan nättejä

Pelissä on kyllä potentiaalia, mutta en ole itse aivan varma olisinko valmis maksamaan kuukausimaksua tästä. Suoraan sanottuna tähän on helppo kyllästyä nopeasti. Kokeilin avokin kanssa myös pelata yhdessä, ja huomasimme, että samaan realmiin pääseminen oli melko hankalaa, kommunikointi on hankalampaa kuin mihin olen tottunut (esim. verrattuna WoWiin), toisesta on erittäin helppo eksyä, kun kaveria ei näy kartalla eikä tiimikaverin yllä ole esim. markeria jolla olisi helppo tunnistaa kymmenien muiden hahmojen joukosta. Tässä olisi siis ehkä jotakin paranneltavaa. Myös muiden hahmojen nimiä ei nää kuin kohdistamalla ruudun keskellä olevan tähtäimen hahmoon, joten tietyn hahmon etsiminen joukosta on hyvin vaivalloista. Kivana seikkana taas loppuun voisin mainita craftingin, joka on myös Skyrimin tyylille uskollinen.

Notta kokonaisuutena voisin sanoa, että ihan kelpo MMORPG, mutta ei ehkä kermaperseelleni kuukausimaksun arvoinen. Jos muutamat seikat pelattavuudessa paranevat betan loppua kohden niin voin toki laittaa uudelleen harkintaan. Mutta tietenkin aion vielä ottaa betasta kaiken irti.
read more

maanantai 20. tammikuuta 2014

ME3 DLC: Citadel - Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta!


Joulun jälkeen pääsin aloittamaan lahjaksi saamani ME3:n, jota en vieläkään ole saanut taputeltua kasaan. Osaksi tämä johtuu siitä, että varsinaisen juonen välissä oli yllättävän hankalaksi koitunut lisäosa Citadel, jonka tarinan onnistuneesti läpipuskemiseen meni tehtävien vähäiseen lukumäärään verrattuna pitkään.

Citadel DLC lisää perusjuoneen oman, täysin itsenäisen haaransa, joka sijoittuu paketin nimen mukaisesti Citadeliin, johon rakennetaan uusi kadunpätkä, Sunstrip Avenue, ja asunto, jonka Anderson lahjoittaa lomailevalle Shepardille. Shepardin shore leave muuttuu kuitenkin Shepardille tyypillisesti hyvin nopeasti kaikeksi muuksi kuin rentouttavaksi lomaksi, kun selviää, että tuntematon palkkasotilasjoukkio haluaa Shepardin hengiltä.


Citadelin tehtävät edustavat kahta ääripäätä: helppoa ja kevyttä pikkuaskartelua, ja vaikeampaa taistelua. Vaikeampia taisteluista tekee muunmuassa se, että yksi niistä pitää suoritua täysin yksin, pelkällä äänivaimennetulla pistoolilla useiden palkkasotureiden ollessa vastassasi. Ainiin, ja healthbarhan sinulla on täysin finaalissa. Haastetta? Haastetta.

Lisäosan pääteesinä on toveruus ja DLC tukeekin ryhmäytymistä oman tiimin kanssa ja alleviivaa, että tilanteesta riippumatta Shepardilla on takanaan ryhmä lojaaleja ryhmäläisiä ja ennenkaikkea ystäviä. Tahdottaessa pelissä voidaan myös syventää ihmissuhteita suuntaan ja toiseen. DLC:ssä yleinen ilmapiiri on muutenkin peruspeliä kevyempi. Hahmot vitsailevat, ja raskaatkin tilanteet ohitetaan huumorilla.
Ennen ostamistani otin selvää, mitä vastinetta rahoilleni saisin, ja jokin lähde kuvaili lisäosaa melko osuvasti fan serviceksi = JES, välitön ostopäätös!

Ryhmässä on voimaa!
Bugeja en varsinaisesti lisäosassa kohdannut, mutta joskus kertakin riittää. Viimeisessä tehtävässä, suuressa lopputaistelussa sain siis osakseni bugin, joka harmitti melkolailla. Taistelua jouduin uusimaan useamman kerran, niinkin että yksi yö meni taistellessa unissani. Ensimmäisen kerran, kun pääsin etenemään taistelussa niinkin että sain tapettua viholliseni, tappo tapahtui bugin kautta. Tapon tuli tapahtua jälleen Mass Effectille tyypillisesti videopätkällä, joten tappoani ei laskettu, ja tilanne ei päättynyt ollenkaan. 20 minuuttia hermoja raastavaa pakoonjuoksua ja taistelua TURHAAN. No, pitäkäämme sitä kenraaliharjoituksena, sillä seuraavat yritykset olivat jo helpompia ja lopulta täysin läpäisemättömältä tuntunut tehtävä saatiin suoritettua.

[SpoilerALERT]
Lopputaistelussahan vastaasi saat oman kloonisi, jonka Cerberus ME2:n aikaan kasvatti Shepardin varaosiksi (vrt.The Island -elokuva). Klooni on päästetty vapaaksi ja se on katkera menneisyydestään. Klooni-Shepard haluaa Shepardiksi Shepardin paikalle, ja on sinun tehtäväsi estää se. Kloonia vastaan taistellessa on huomattavaa, että kloonilla on samat taidot kuin Shepardillasikin. Infiltrator? - kloonilla on Black Widow -sniperi, ja pystyy muuttumaan hetkellisesti näkymättömäksi. On todella hauskaa, kun sinun täytyy odotella että klooni hyppää kimppuusi, että kaverisi näkevät kloonin ja saat mahdollisesti heidät ja heidän taitonsa avuksesi. Netissä on keskusteltu siitä, että juurikin infiltrator olisi yksi vaikeimmista vastuksista tuon näkymättömyyden vuoksi ja luulisin heidän olevan oikeassa. Vittumainen se ainakin oli.

Kun koko palkkasoturi/klooni-sotku on saatu päätökseen, on aika pistää pystyyn juhlat, joiden lopussa tulee viimeistään olo, että ei halua pelata peliä loppuun vielä aikoihin, kun tietää, mitä on luvassa. Mitäkö on luvassa? Jotain semmoista, jota minäkin käsikirjoittajana tekisin, mutta joka on katkeransuloista ja YHYY.
[SpoilerALERT päättyy]

Mikäli lisätarina ja ihmissuhteet kiinnostavat, on Citadel hyvä hankinta. Lisäpelaamista ei liiemmin ole, mutta sitäkin antoisampaa se on. 5/5. Hyvä ostos.

P.S. Ei muuten paljoa EA Originin kautta pyöritettävistä peleistä oteta screenshotteja. 1/5.
read more

lauantai 4. tammikuuta 2014

Vuosipäivää ja arvontaa.


Tasan vuosi sitten julkaisin ensimmäisen RAGEQUITin postauksen: RAGEQUIT (<- linkki kirjoitukseen).

Tämän juhlapäivän kunniaksi tekaisen tämän blogin ensimmäisen ARVONNAN. Arvonnan kohteena on World of Goo (Dome.fi:n arvostelu: http://dome.fi/pelit/arvostelut/world-of-goo), rakentelu-strategiapeli, jossa pääasiana on mahdollisimman monen liisteripallukan ohjaaminen poistoputkeen ja täten pelastaminen.

Pelissä pelaajalle annetaan rajattu määrä pallukoita, joista on tarkoitus rakentaa mahdollisimman vähän pallukoita vievä vakaa rakennelma poistoputken läheisyyteen. Rakennelmaa pitkin vapaat liisterin osaset pääsevät kipuamaan kohti pelastustaan, kun taas arkkitehtiseen mestariteokseesi jämähtänyt liisteri jää paikoilleen ikuisiksi ajoiksi.
Kentissä vaihtelevat muun muassa piikit, tuli ja rotkot, joiden välttelemiseen vaaditaan erilaisia taktiikoita ja rakennelmia. Myös liisterin rajallisuudessa on ajoittain ongelmansa.

Mikäli haluat lisää infoa: World of Goo in Steam http://store.steampowered.com/app/22000


Jos peli kiinnostaa ja olet valmis täyttämään Steamiasi / luomaan Steam-tilin, osallistu arvontaan kommentoimalla tätä NIMELLÄSI ja sähköpostiosoitteellasi, joka on yhdistetty Steam-tiliisi. Mikäli et halua sähköpostiosoitettasi julkiseen levitykseen, voit kommentoida vain nimelläsi ja lähettää sähköostiosoitteesi osoitteeseen ragequit.jl@gmail.com. Arvonta suoritetaan 12.tammikuuta kello 12 ja voittajalle ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti!

Onnea arvontaan!

read more

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

2013/\2014

RAGEQUIT haluaa toivottaa kaikille lukijoilleen, niin vakituisille kuin vähemmän vakituisillekin, erittäin onnellista vuoden vaihdetta ja pelirikasta vuotta 2014!

RAGEQUIT periaatteessa täytti vuoden vaihteessa myös vuosia. Ragequit perustettiin vuoden 2012 lopulla, jolloin aloitin ulkonäön muokkaukset ynnä muut suurten linjojen veistelyt. 2013 kuitenkin laukaisi RAGEQUITin internetin laajaan levitykseen, ja 4.1.13 julkaistiin ensimmäinen bloggaus! - Itse asiassa olen yllättänyt itseni pitkäjänteisyydestä tämän blogin suhteen. Viime vuonna ajattelin, ettei blogi välttämättä pysy kauaa kasassa, mutta että yritän ainakin. Blogin onneksi mukaan kuvioihin saapui ensin Jore ja myöhemmin muutama vakiolukija. Kenties te olettekin syy blogin olemassa ololle, enkä niinkään minä.

Aiheina pelit ovat melko rajallinen luonnonvara, sen olemme vuoden varrella huomanneet. Dotan ilosanomaa jaksoimme toitottaa lähes koko vuoden, joskin alkuvuoden hypetyksen ja useiden täsmäpostausten jälkeen blogin puolella hiljennyimme vain mainitsemaan pelistä yleistä pelaamista käsittelevissä postauksissa. Yksittäisestä pelistä kun ei pitkälti riitä eriteltävää ja ihmeteltävää, vaan peliblogien anti piilee syvällä eri pelien arvosteluissa ja kertaluontoisissa läpikäynneissä toisin kuin esimerkiksi pelivloggareilla. Henkkohtaisesti huomasin myös olevani edelleen piirrustusten ideoinnissa aikuisen mielikuvituksettomissa kengissä, sillä joulukalenteri jäi nolosti kesken 14.päivän jälkeen kun inspiraatio hävisi ja ideat loppuivat.

STATS 2013:
  • Laru postaili vuoden 2013 aikana 66 kertaa, ja Jore 21.
  • Katseluita blogille on kokonaisuudessaan tullut vajaa 6000
  • Aktiivisimpana lukukuukautena toimi huhtikuu 900:lla katselukerrallaan.
  • Teksteistä suosituimpia ovat olleet kirjoittajien infot, sekä yleisluontoisesti pelimaailmaa läpikolunneet kirjoitukset:
    Lots of AFKing & Path of Exile
    6.4.2013









    Translate my game!
    11.6.2013, 7 kommenttia









    Kun näppäimistö ei riitä.
    29.5.2013, 10 kommenttia 

     
  • Lukijoista suurin osa on luonnollisesti Suomesta, mutta blogiin on eksynyt vuoden aikana myös paljon katselijoita esimerkiksi Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta, Alankomaista sekä Britanniasta. 
  • Blogi on löydetty hakusanoilla:
    justdontqqonlife.blogspot.com
    25








    game of thrones
    9








    metsäkirppu
    4








    minecraft
    3








    noobytress blog
    2








    aikuisen naisen tissit
    1








    arkham city
    1








    batman
    1








    batman arkham origins
    1








    batman face palm
    1
Toivotaan tälle vuodelle entistäkin aktiivisempaa liikekannallepanoa ja makoisampia pelipostauksia, enemmän asiaa ja runsaammin mielipiteitä! Tehdään tästä vuodesta jotain, jota on ensikin vuoden vaihteessa mukava katsella.

Uusia vuosia toivotteleepi siis
read more
Blogger Template by Clairvo