sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Skyrim - Mod it until you crash it Osa 1: Pelimekaniikka, skillit ja UI


Skyrim - peli johon tasaiseen tahtiin kymmenien tuntien tahkoamisen jälkeen kyllästyy, mutta johon aina palaa takaisin löytääkseen jotain uutta. Itse vastikään löysin (noin neljättä kertaa) takaisin seikkailemaan lohikärmessyntyisenä. Tätä ennen asensin koko pelin kokonaan uudelleen, poistin kaikki modini sekä tallennukseni. Aina hauskempaa aloittaa puhtaalta pöydältä. Samalla customoidessani peliä uudelleen, tuli mieleeni jakaa täällä hieman suosikkimodejani. En ole mikään pro-modaaja ja koneeni ei jaksa ihan mitä tahansa high res -grafiikkamodeja pyörittää, mutta nämä seuraavat ainakin moitteettomasti toimivat itselläni.

Modien asennukseen suosittelen lämpimästi Skyrim Nexuksen Mod Manageria. Erittäin kätevä ohjelma sekä modien asennukseen että poistamiseen. Parilla klikkauksella voi asentaa, poistaa, sekä muuttaa modien latausjärjestystä. Tosin osa modeista täytyy edelleen asentaa manuaalisesti. Kyseinen Mod Manager toimii myös monen muun pelin kanssa, kuten Fallout 3:n ja Oblivionin. Seuraavassa listaan itselleni mieluisia pelimekaniikkaa ja UI:a muuttavia modeja. Suosittelen lukemaan kaikkien modien kuvaukset modien sivuilta, mutta pääasiallisesti nämä kaikki ovat helppoja asentaa ja toimivat moiteettomasti yhdessä. Ovat ainakin tähän mennessä toimineet hyvin myös kaikkien DLC:iden kanssa. Lataa 5 ensimmäistä modia luetellussa järjestyksessä.

Aloittelijalle tiedoksi: Ennen modauksen aloitusta, poista kaikki mahdollisesti aiemmin ladatut modit! Etenkin jos olet ladannut Steamin workshopin kautta, sillä niiden kanssa on tuntunut olevan yhteensopimattomuusongelmia, ja väärässä järjestyksessä asentaessa peli voi kaatua boottauksessa tai myöhemmin valikoissa tms. Alkuun pääsyn jälkeen huomaat kuinka helppoa modaus on ja mitä tehdä ongelmatilanteessa ja voit alkaa etsiä enemmän itseäsi miellyttäviä modeja kun opit selvittämään mitkä käyvät yhteen.



SKSE - Skyrim Script Extender
Extender on MUST. Se, mikä ladataan aina ensimmäisenä päästäkseen modauksessa tosi toimiin. Jos joku ei vielä tiedä, niin Script Extender on joidenkin modien toimimiselle välttämätön laajennus. Kun asennat extenderin (toimii siis myös steamin kautta) avaat jatkossa skyrimisi modin luoman SKSE-pikakuvakkeen kautta, et pelin oman launcherin.

SkyUI
SkyUI muuttaa Skyrimin konsolimaisen user interfacen kätevämmäksi PC-pelaajalle Kaikki menut noudattavat samaa, selkeää ja helposti eriteltävää mallia. Kaikkia käteviä pikku lisukkeita, kuten inventory menun tekstihakupalkki, joka on erittäin hieno ominaisuus tällaiselle kleptomaanille ja hamstraajalle kuin allekirjoittanut. Kartan menuun on myös lisätty paikkahaku, joskin itse en tätä ominaisuutta juuri ole tarvinnut. Active effects HUD on myös tämän modin hienoja piirteitä, jossa ruudun oikeaan yläkulmaan ilmestyy näkymään ajastin kullekin aktiiviselle efektille, joten osaat paremmin taktikoida invisibility potionisi riittävyyden riistäessäsi viattomien kyläläisten viimeisimpiäkin roposia. Erittäin kätevä, vaatii toimiakseen SKSEn. Huomaa, että muut valikkoihin liittyvät modit voivat olla ristiriidassa tämän kanssa,


T3ndo's Skyrim Redone (SkyRe)
Jos haluaa vanillaan hieman enemmän maustetta, SkyRe overhaul on MUST. Tämä modi muokkaa merkittävästi hahmon kehitystä pelissä, lisäten valtavan määrän uusia skillejä jo olemassa oleviin talentpuihin, sekä aiva uuden wayfarer-puun, pelaajan valittavaksi. Taidot myös skaalautuvat tämän myötä erilailla. Hahmo voi tämän myötä erikoistua entistä kätevämmin tiettyhin aseisiin, taikoihin ja craftingiin. Modi sisältää monta eri moduulia, joista voit valita päämoduulin lisäksi haluamasi. Race moduuli muokkaa huomattavasti racial abilityja. Combat moduuli lisää taisteluihin enemmän taktisuutta ja haastetta, etenkin jos vielä ottaa käyttöön Enemy scaling moduulin, joka tekee vihollisista myös voimakkaampia hahmon kehityksen myötä. Standing stones moduuli lisää niiden antamiin siunauksiin haittapuolia, esim. lisää tehtyä, sekä vastaanotettua damagea 50% ja Encounter zones moduuli muuttaa pelin dungeoneita haastavimmiksi lisäten tavallaan minimum level-vaatimuksen joihinkin dungeoneihin. Mutta haastavamman dungeonin suorittaminen takaa myös paremman lootin. Lisäksi realistisuutta ja HC-meininkiä kaipaaville on Survivalism moduuli, joka vaatii Frostfall - Hypothermia Camping Survival modin. Itse en tätä moduulia käytä, joten en osaa siitä paljoa kertoa, mutta ymmärtääkseni lisää realistisia tarpeita hahmolle, ja jatkossa on parempi alkaa pukeutumaan lämpimästi, käyttämään päähinettä ja kiinnittämään huomiota säähän...
Tämä modi vaatii toimiakseen SKSE:n, Re-proccerin sekä Community Uncapperin. Huomaa, että muut pelimekaniikkaan vaikuttavat modit (esim. taikoja, signejä, perkejä muuttavat) eivät sovi kovinkaan usein tämän kanssa yhteen. SkyRe tosin on hyvin suosittu modi, joten useimpien muiden modien kuvauksissa tod.näk. osataan ottaa kantaa sopiiko se SkyRen kanssa yhteen.


Paljon kaikkea kivaa!

Skyrim - Community uncapper
Community uncapper on erittäin oleellinen edellisen modin toimimisen vuoksi. Tämä modi mahdollistaa hahmon skill levelien nousemisen yli 100 ja aina tuhanteen asti. Jos et lataa uncapperia, SkyReen jää perkejä joita et voi valita.

ReProccer - Automated SkyRe patch generator
ReProccer on myös (semi)välttämätön SkyRen toimimiselle, jos lataat armor ja weapon modeja. Aseiden ja armoreiden enchantit skaalautuvat reproccerin myötä paremmin SkyReen ja modien yhteensopivuus paranee. Kannattaa selvyyden vuoksi lukea itse modin kuvaus nexuksesta, ja honailla mielessään tarvitseeko tätä itse. Ja muistakaa katsoa hienot ja asiaa selventävät kuvat modin kuvailusivulta.

A Quality World Map - With Roads
Nimensä mukaisesti uusii kartan. Kartoissa on paremmat tekstuurit ja halutessasi voit lisätä karttaan näkymään ainoastaan suurimmat tiet tai vähän pienemmätkin. Tiet ovat yllättävän tarkkaan kartalle piirretyt ja olen huomannut vain jonkun piskuisen polun toisinaan puuttuvat. Kartoissa on neljä vaihtoehtoa; joko Skyrimin peruskartta paremmilla tekstuureilla pääteineen, tai kaikkine teineen, sekä klassinen "oikeamman" paperisen kartan näköinen karttapohja pääteillä tai kaikilla teillä. Kartasta voi poistaa myös pilvet, jotta navigaatio ei niiden vuoksi onnu.


Double cursor fix
Vihaatko Skyrimin alt-tabittamisen usein mukanaan tuomaan tuplakursoria? Niin minäkin, siksi tämä modi. Nimensä mukaisesti korjaa tuplakursorin ja alt-tabittamisesta tulee suorastaan nautinnollista! Samainen ongelma on korjattavissa myös joillaki Borderless window -modeilla, mutta itselläni tämä on toiminut parhaiten. Diggailen!

----------------------------------------

Sitten kun seuraavan kerran jaksan kirjoitella, laittelen hieman lisää, mahdollisesti grafiikkamodeista joita tällä hetkellä omaan. Jos joku tietää suositella joitakin hauskoja ja hyödyllisiä modeja niin rohkeasti vaan kommentteihin. Pääasiassa etsin itse vakavasti otettavia modeja, mutta jos välttämättä haluat suositella Macho Dragonsia niin mikä nottei! Joku voi diggailla sitäkin.

Omasta koneestani löytyy:
Intel i3-2120 CPU 3.30 GHz
RAM 8 GB
AMD Radeon HD 7700 Series

P.s Tämä juttusarja jäi vähän kesken kun Skyrim into lopahti. Kyllä se vielä joskus jatkuu, kun asennan pelin kokonaan uudelleen ja modaan uudelleen :D


read more

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kootut selitykset

Kun ohjaaja kysyy, kuinka opparin kanssa menee.
Kyllä, olen vielä hengissä. Toistaiseksi ainakin. Suokaa anteeksi laiskuuteni bloggauksen osalta. Tämän postauksen on tarkoitus olla kootut selityksen miksi en ole kirjoittanut postausta... ummm... seitsemään kuukauteen?! (Onko siitä jo NIIN pitkä aika?)

Selitys #1
Laiskottaa.

Selitys #2
Minkään uuden tai kiinnostavan pelin pelaaminen ei ole oikein jaksanut kiinnostaa, vaan olen pysynyt vanhoissa peleissä (ehm... Dota), joista taas ei oikein saa revittyä mitään kirjoitettavaa irti. Eikä viitsi alkaa ostelemaan uusia pelejä kun loppuu rahat.

Selitys #3
Jatkuvat työharjoittelut viimeisen vuoden aikana on vieneet tehokkaasti ajan pelata ja kirjoittaa.

Selitys #4
Opinnäytetyö... Joka siis pitäisi saada mahdollisimman valmiiksi vajaassa kolmessa viikossa ja yrittää selviytyä koulusta ulos ennen joulua. Notta ei tartte oottaa järkeviä postauksia ennen ensi vuotta.

Tässä teille kiva video jonka Keltainen ystäväni minulle linkitti opparituskaan. Te astetta sairaammat varmaan ymmärrätte, koska hoitoalan opiskelijat olivat selvästi liian huumorintajuttomia...
read more

perjantai 15. elokuuta 2014

Kesäkuuman kauimmaiset takamaat.


Kesä kurmotti ja kunnolla. Kurmotusjonossa, kun itseä vituttaa ja pännii, ovat seuraavana kärsijänä useilla puolisot, lapset tai vanhemmat. Pelaajilla kurmotuksen kohteena kuitenkin on FPSssä kurmotuksen ansainneet vihukkipäät ja -elämät. Näin ainakin minä selvitin kuumimmat kesän aamupäivät ennen töihin menoa.

Sain käsiini kesäkuussa Borderlands 2n ystävältäni etukäteissyntymäpäivälahjana (Kiitos). Borderlands 2 ilmestyi jo vuonna 2012, joten en taaskaan voi sanoa ratsastavani aallonharjalla. Ei, minä tulen paikalle vasta kun aalto on jo tasoittunut rantahietikkoon.

Ns.vanhuudestaan huolimatta Borderlands on vallan toimiva paketti ja pääsi aika nopeasti pelaamieni pelien kärkikastiin. Borderlands 2sta minulle tulee mieleen sopiva sekoitus Mass Effectiä ja Wowia. Vapaa maailmassa roamailu ja sivutehtävät tyylissä "lahtaa 20 ökkömönkiäistä ja sitten 20 lisää" muistuttavat hyvässä mielessä Wowista kun taas MassEffectin loiston peliin tuo puolestaan FPS-tyylin taistelumekaniikka ja ne SUUNNATTOMAN tyydyttävät one-hit-headshotit.

Axton, Maya, Zero & Salvador. 
Peruspelissä on mahdollista pelata neljällä eri hahmo(luoka)lla; Commando Axtonilla, Siren Mayalla, Assassin Zerolla tai Gunzerker Salvadorilla. Lisäosien myötä hahmoja tulee kaksi lisää: Mechromancer Paige ja Psycho Krieg. Kullakin hahmo(luoka)lla on omanlaisensa tyyli taistella ja rakentaa erikoiskykyjään; kun Zero keskittyy vihollisten kertanitistämiseen piilosta tai lähietäisyydeltä, on Mayan erikoistuttava erilaisiin "taika"voimiin, joita voisi tappavan tehokkaasti yhdistellä keskenään. 


Suurin osa varmaan jo headshotteja ylistäessäni tajusikin, että pelaan jälleen snipu-sniperillä, eli tarkkuuskiväärin operoimiseen keskittyneellä Zerolla. Kullakin hahmo(luoka)lla on mahdollisuus rakentaa skillbuildinsa kolmesta skilltreestä tai niiden yhdistelmistä.


Skilltreet ovat toinen asia, joka minua muistuttaa vanhasta kunnon WoWista ennen Pandarianin tuomaa yksinkertaisuutta.

WoWin skilltreet ennen ja jälkeen Pandarianin.
Kuva osoitteesta: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDAoqixdaTL-Zyt2KUA8epr23TRKq_7gW2qyeD4jR9sdHXY-x8orAWwRN1T00mnEeQwjjfCK-wY4KRPQ3eiyEQMYGOl9RMxDtsDi3kAF-dT_W4VdFniMHvseCxgiPt6up3YNLc0wn54YJb/s1600/talent+tree+comparisons.png
Borderlandsissa pelataan hahmontasojen lisäksi myös pelaajan saavutustasoilla, badass rankeilla, joita voi saada täyttäessään erinäisiä, jatkuvasti saatavilla olevia haastetehtäviä. Toiset niistä liittyvät ökkömönkiäisen X tappamiseen jollain tietyllä aseella tai headshotilla, toiset puolestaan piilotettujen paikkojen tai aarteiden löytämiseen. Badass rankeilla voi lunastaa kaikille hahmoilleen esimerkiksi lisää melee damagea tai vähentää aseiden latausaikaa.


Kun pelissä voi toki juosta päättömästi ja tappaa vastaantulevia vihollisia ja ökkömönkiäisiä, perusajatuksena on kuitenkin suorittaa tehtäviä, jotka vievät tarinaa eteenpäin. Tarina on mielenkiintoinen ja sopivassa määrin hauska. Siihen liittyvät hahmot ja sivutarinat samoin. Sivutehtävistä saat kerrytettyä tarvitsemaasi kokemusta tulevia päähaasteita varten, sekä esimerkiksi uusia aseita tai modifikaatioita granaatteihisi. Ja jotta pienet päämme eivät menisi täysin sekaisin kaikesta infosta jota tehtävistä saamme, on ne kerätty yhteen Mission Logiin. Mission Login kautta saat myös valittua jonkin tietyn tehtävän työstettäväksesi, jolloin tämä ilmestyy kartallesi näkyviin ja ohjaa sinut oikeaan paikkaan.



Ja jotta peli ei kävisi aivan äkkiä tylsäksi, on tiettyjä vihollisia vastaan oltava tietynlaisia aseita, jotta saat listallasi olevat kohteet niitattua mahdollisimman tehokkaasti. Perushemmoja vastaan (flesh, suom.liha) tuli hoitelee homman parhaimmin, kun taas vastaan tulevat robotit eivät hätkähdä kuin tarkasta crithitistä tai megalomaanista ruostetta aiheuttavasta corrosive-aseesta.


 Kaiken kaikkiaan Borderlands on toimiva, riittävän haastava paketti, jolla saa tuhottua elämästään useita tunteja. Lisäksi peliä voi pelata max.3 kaverin kanssa, jolloin viholliset vaikenevat ja taistelujen kaoottisuus moninkertaistuu. Now how fun is that?!


5/5
read more

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Sims 4: Create-a-sim


Sul Sul! Whippna Choba Dog!

Sain käsiini Sims4n create-a-sim demon, jossa nimensä mukaisesti päästään käsiksi Sims-historian vallankumouksellisimpaan, sliderittömään siminluontiin. Ilmeisesti hyvinkin tyttömäisellä tavalla myös minulla on tapana kuluttaa rajattomasti aikaa simien luomiseen ja hienosäätöön, joten tämä demo kutkutti sormenpäitä vallan mukavasti. 


Simin luominen aloitetaan perustiedoilla: nimellä (random mahdollisuus on olemassa, mikäli inspiraation puute iskee), sukupuolella ja iällä. Ikävalikoimia ei demossa ole kuin nuori aikuinen, mutta allekirjoittaneelle tämä riittää jälleen HYVIN, kun kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta pelaamisesta, vaan simin luomisesta. Simin äänen korkeus ja sointi valitaan myös. Toiset soinnit ovat toisia nasaalimpia ja toinen toista pehmeämpää.

 Uutta simin luonnissa on kävelytyylin valinta! Kun 4n edeltäjissä kaikki simit taapersivat täysin samalla, suorastaan robottimaisen neutraalilla tyylillä, saa Sims 4ssä kävelytyylillä lisää luonnetta hahmolle. Valittavissa on peruskävelyn lisäksi 8 muuta kaduntallaus tapaa; (lainaan suoraan) pirteä, koppava, rehvakas, naisellinen, kova, hassu, laahaava ja terhakka.
Toki suuri osa tyyleistä on melko karrikoituja, sarjakuvamaisia tapoja edetä, mutta toisaalta niin on myös koko peli; sarjakuvamaisten, karrikoitujen ihmistyyppien hallintaa. Eihän yhdelle simille voi valita liiemmin luonteenpiirteitä tai vahvuuksia.











Slideritön simin luonti ei rajoitu pelkkiin kasvoihin, vaan nyt saat luotua simillesi unelmiesi (tai painajaistesi) vartalon! Sliderit ovat kyllä mukana lihaspiirteiden ja yleisen pyöreyden hallitsemisessa, mutta muuten voit muokata reisiä, hartioita, vyötäröä tai vaikkapa rintalihaksia (naisilla rintojen kokoon vaikuttaminen on tietysti aina plussaa) vetelemällä kehonosia suuntaan tahi toiseen.


Kasvoissa puhutaan samanlaisesta luonnista. Kasvojen yleispiirteet ja värit voi valita myös suoraan valikosta, mikäli hidas muokalointi ei kiinnosta. Tarkempi vetely ja muokkaus onnistuu kutakin piirrettä klikkaamalla (esim. silmät), jolloin aukeaa uudet valmisvalikot ja pääset pyörittelemään silmien seutua yleisemmin. Jos kaipaat vieläkin syvyyttä ja yksityiskohtaisuutta muokkaamiseen, yksityiskohtaiseen muokkaamiseen pääsee joko tuplaklikkaamalla tai vasemmalla olevan suurennuslasin valitsemalla.



Muokkaaminen on onnistunutta, selkeää ja tarpeeksi monipuolista kun mukaan huomaa ottaa myös valmisvalikoista mahdollisimman lähellä haluttua lopputulosta olevan piirteen. Miinuspuolta sliderittömästä muokkauksesta on sen tietynlainen hitaus. Hitautta voisi kuvailla savimaisuudella, jolloin hiiri tekee suuremman liikkeen kuin kuvittelisi, jotta pääset äärilaidasta toiseen. Minunkin piti asettaa hiireni herkkyys suurimmalle (kolmiportainen herkkyys-säädin), jotta turha hitaus minimoituisi.

Vaatteet asetetaan edelleen päivävaatteeksi, juhlavaatteeksi, urheilu- ja univaatteiksi sekä nykyisin myös bilevaatteiksi. Vaihtoehtoja on kiitettävästi, vaikka esimerkiksi ainakaan vielä eivät naisten mekoissa ole hurraamista. Värivalikoimat Sims 4ssä ovat rajoitetummat kuin kolmosessa, mutta valmisvärejä on silti sangen toimiva määrä.



Ja kuten aina, yksilöitä simeistä tekee heidän luonteensa. Sims 4ssä luonteilla kuitenkin pelataan aivan uudella tasolla, sillä ne vaikuttavat olennaisesti pelaamiseen. Vihainen sim ei kykene luomaan tai kehittämään ihmissuhteita, mutta alakuloinen taiteilijasielu kirjoittaa murheellista proosaansa parhaiten ollessaan surullinen.

Luonteenpiirteitä valitaan yhteensä kolme, jotka kasataan 35stä vaihtoehdosta. Jotkin luonteet sulkevat toiset pois pelistä, etkä voi luoda ristiriitaista samaan aikaan sekä hyvää että pahaa simiä.

Elämäntavoite ei nyt kolmosen tavoin edes ehdota sopivaa tavoitetta valittujen luonteenpiirteiden mukaan, vaan sen voi nyt valita täysin itse. Elämäntavoitteita on 10 pääluokkaa, joista jokaisessa tulee vielä omat keskityshaarat. Esimerkiksi sim, joka kaipaa elämältään rahaa, voi keskittyä rahan tienaamiseen ja töissä pärjäämiseen TAI haluta omistaa kallein ja hienoin talo naapurustossa.

Kaiken kaikkiaan siminluonti on onnistunut tekele, jonka saisi muutamalla muokkauksella vielä hiottua täyteen loistoonsa. Hiuksia saisi olla edelleen lisää, samoin kuin vaatteita (is it a woman talking? Oh yes it is), ja muokkaus voisi olla hiukan sulavampaa. Odotan innolla syyskuuta, että pääsen testaamaan, miten kokonaispaketti toimii!

Vola! Omakuva. Sehän Simsissä tehdään aina ensimmäiseksi.

Sims 4 julkaistaan suomessa 4.syyskuuta, mutta peliä voi jo ostaa ennakkovarauksella useistakin eri paikoista (mm. Origin, G2A). Itse nappasin G2An tarjoukseen, kun selailin Mikon blogia (taas onnisti näin, kiitos vaan Mikko!) ja satuin törmäämään G2An viikkotarjouksiin. Peruspeli lähtee ilman tarjouksia eteenpäin 59,90 eurolla, pienen lisäsisällön kanssa 69,90€.
read more

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Eeppinen peli-iltama vol.Heroes 3


Tänään toteutuu se kaunis idea uudelleen elää kuumaa kesää 2000, kun viisi serkusta kerta toisensa jälkeen kokoontui pieneen esiteinihienhajuiseen huoneeseen ja transsimaisesti kulkivat karusellimäisesti pyörivässä jonomuodostelmassa tietokoneen ympärillä vuorojensa perusteella.

Voi KYLLÄ. HEROES 3 is bäk in taun ja kerrankin ollaan kaikki viisi samassa kaupungissa samaan aikaan.


Noin puolen tunnin päästä isketään läppäri hdmi-kaapelilla kiinni televisioon ja aloitetaan armoton taistelu, joka luultavimminkaan ei pääty vielä tänä iltana...mutta sekin olisi vain perinteiden ylläpitoa. Mukana ovat serkut no.1, 2 ja 3 ja tietenkin pikkuvelimies.


Serkku no.1                                   Serkku no.2                                Pikkuvelimies                                Serkku no.3
Plus meikäläinen.



GEIM OON! Vaikka oletettavaa on, että pikkuvelimies tai Serkku no.1 jyräävät suurella nörttimäisyydellään meidät vähemmän nörtit lyttyyn ja kasaan. Pitää anoa armoa---eiku.

read more

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

TI4


On aika jälleen kaikkia ah-niin-himpurasti kiinnostavan Dota2-päivityksen!

Tänäkin vuonna Valve pyrkii niistämään mahdollisimman paljon rahaa free-to-play-pelin kautta. Dota2n maailmanmestaruuskisojen, Internationalin lähestyessä, on ostettavissa ollut n.10€n arvoinen Compendium, jonka avulla voit seurata aktiivisesti TI4 (international):n meinikejä olematta itse paikalla heinä-elokuussa Seattlessa. Jokaisesta ostetusta Compendiumista TI4n palkintopotti nousee 2,5€ ja samoin kaikista siihin liittyvistä ostoista kertyvistä tuotoista osa menee potin kasvatukseen. Tällä hetkellä jaettavaa pätäkkää kisoissa sijoittuneille on yhteensä 7 981 874€, kun viime vuonna potin suuruus jäi loppujen lopuksi 2 784 407 dollariin. Ja tämän vuoden summa kasvaa yhä.



Mitä hyötyä siis Compendiumista on? No käytännössä ei mitään käytännöllistä ja järkevää, vaan pikemminkin mieltä ilahduttavaa ja täysin turhaa. Seuraamalla aktiivisesti pelejä ja pelaamalla itse voit kerryttää itsellesi Compendium-pisteitä, joilla puolestaan kerrytät Compendium-leveleitä ja avaat itsellesi Dotaan liittyviä Compendium-lahjoja. Pisteitä voi kartuttaa esimerkiksi seuraamalla 10 saman joukkueen peliä, veikkaamalla oikein karsintojen tähtiä (n/a: 12/100pts, ei juhlittavaa lol) ja suoriutumalla 10-heron haasteesta, jossa tehtäväsi on voittaa peli kullakin kymmenestä randomilla sinulle annetusta hahmosta.


Ne levelit sitten? Jokainen leveli antaa jotain pientä kivaa palkinnoksi siitä, että olet taas tuhlannut aikaa/rahaa Dotaan. Esimerkiksi Battle point boosterilla voi kerryttää Dotassa muutenkin kertyviä leveleitä (joilla taas saa tavaraa) nopeammin. Toinen esimerkki olkoon vaikka latauskuvakkeet tai TI4n virallinen Squawkins-kuriiri.


Compendium sisältää myös tiedot TI4een osallistuvista joukkueista, joista shoutout täytyy suomalaisena antaa eurooppalaiselle Fnaticille, jossa pelaa koko kisojen ainoa suomalaisvahvistus: Kalle "Trixi" Saarinen.


Hyötyä? Ei niinkään. Haittaa? Sosiaaliselle elämälle ehdottomasti, jos ei osaa pitää pistehimoisia sormiaan irti näppäimistä. Must osto? Ei taaskaan. Hauska  kylläkin.

4/5
read more
Blogger Template by Clairvo