Latest Articles

perjantai 25. toukokuuta 2018

Mikä tappoi raivolopetuksen?

Elämä.


Elämä sen tappoi.

Viimeisin blogipostaus on vuoden takaa heinäkuulta. Ja sitä edellinen maaliskuulta. Ja sitten mennäänkin jo vuoteen 2016. Myös viimeisimmästä Joren tekemästä postauksesta on aikaa - se julkaistiin joulukuussa 2016. 
Niinno, sääli sinänsä. Ainakin minä olen nauttinut kirjoittamisesta suuresti, varsinkin silloin kun se on kirvoittanut keskustelua kommenttilaatikossa. Nyt kuitenkin on asia hyvin pelkistettynä niin, että aikaa sekä pelaamiselle että kirjoittamiselle on hyvin rajatusti. Kun aikaa on rajatusti, tulee harvemmin aloitettua mitään suurempaa peliprojektia, vaan sitä turvautuu helposti pelkkään Overwatchiin, josta ei itsessään saa revittyä irti mitään blogipostausten rivistöä. 

"Tähän kombinaatioon kun lisää vielä faktan, että perhe on kohta kasvamassa yhdellä, on pelottavaa ajatella pelaamiseni tulevaisuutta. HALUAN pelata, sillä se avaa uusia maailmoja. USKON, että sitä voi perheellisenäkin harrastaa. Mutta toisaalta myös PELKÄÄN, että lopulta ainakin alun vauva-arjessa pelaaminen jää ihan prioriteettilistan alimmaiselle pykälälle. TOIVON siis, että se sieltä jonain päivänä nousee takaisin harrastusteni pariin, ja sitä että kerkeän tässä ennen vaipparumban aloittelua riemuita pelaamisen juhlaa antaumuksella." - Laru, 12.3.2017 postauksessa Peliaika ja mistä sitä löytää.

Kun ihmisen elämään heittää pienen ihmisenalun, joka on sinusta täysin riippuvainen ja jonka eteen tekisi ja antaisi mitä vaan, mukaanlukien unet ja järjen, pelaaminen tosiaan jää prioriteettilistassa aika alhaiselle sijalle. Ihan alussa sitä äiti-ihminen koomasi vain sohvalla ja silmät ristissä ihaili omaa kädenjälkeään (Torbjörniä Overwatchista lainaten: "My masterpiece!"). Sitten kun aikaa kului, löysin kyllä Playstationin, jota kykenin vähän hakkaamaan imetysmaratonien aikana ja vähän myös vauvan torkkuessa vieressä. Sitten kului lisää aikaa ja vauvalle rupesi syntymään päivärytmi; päiväuniaikaan pystyi pelaamaan, mutta mitään suurempaa pelirupeamaa ei kehdannut aloittaa, kun herätys saattoi tulla 20-45min sisään.
Nyt kun n.10kk alkaa olla plakkarissa äitiyttä, on välillä kerennyt istahtamaan ihan kunnollakin tietokoneen eteen ja pelata jopa puolitoista tuntia (!!!). Näitä taukoja on kuitenkin vain pari kappaletta päivässä ja joskus tuohon rakoseen on pitänyt sisällyttää kotitreeni (ja suihku), syöminen tai ihan vaan laskujen maksaminen.


Ennen kuin kukaan kauhistelee sen enempää, niin en minä tätä mihinkään vaihtaisi. Se on kumma mitä tuo pikku-ukkeli tekeekään ajatusmaailmalle - jopa tämmöiselle ei-niin-vauvaihmiselle. Olen aika varma että joskus vielä kerkeän. Tai jos en kerkeä, en sitä hirveämmin myöskään sure. Muutaman vuoden päästä voin sitten pelata jo leikki-ikäisille suunnattuja pelejä yhdessä tuon mukulan kanssa ja olla se cool äiti, joka osaa pelata!

Sitä odotellessa.
Kiitos, ihmiset. Ja toistaiseksi myös näkemiin. On ollut kivaa.



read more

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Yksi tarina Batmanista

Nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä Bätmääään!

Sain tiedättekö viimeisellä sen Telltale Gamesin Batmanin hangattua eilen loppuun
Pitkään, lähes koko kevään ja alkukesän ajan, olen kärsinyt motivaation puutteesta pelaamisen suhteen. Tai ei, motivaation puute on ihan väärä termi. Kyse on ollut pikemminkin siitä, että on tuntunut siltä että en jaksa keskittyä mihinkään peliin, ja pelailuni ovatkin koostuneet lähinnä hyvin satunnaisista Overwatcheista. Ja nyt äitiysloman alussa iski niin armoton pesänrakennusvietti (lol, juu, näinpä), että en malttanut tehdä muuta kuin siivota ja pyykätä. :'D Mutta nyt kun keskittyy siihen rentoutumiseen ja omaan aikaan, mitä joka tuutissa toitotetaan tehtäväksi äitiyslomalla, niin alkoi Steamissakin tapahtua! 

Kirjoitin Batmanista ensimmäisen "first look" -postauksen jo 4.8.2016 (Batman - The Telltale Series), jolloin julkaistiin Batmanin ensimmäisiä jaksoja. Jos joku ei tiennyt, niin kyseessähän on siis Telltale Gamesin jaksottaisesti julkaistava tarinankerrontapeli ja nuo jaksot/episodit ilmestyvät kukin omalla ajallaan, yleensä useamman kuukauden sisällä. Tämän häpeällisen pitkä läpipeluu jakautui niin, että tälle keväälle pelattavaa oli kolmannen episodin alkuosasta loppuun saakka, siis hieman yli puolet pelistä. Tokipa tämä mahdollistaa aina sen, että itse tarinaan pääsee paljon paremmin pureutumaan, kun seuraavaa episodia ei tarvitse odotella kuukausitolkulla, mutta samalla tuo pitkä aikajänne kuvaa hyvin tätä minun tämän hetkistä surkeaa peliuraani. 

Nyt kun olen pelin pelannut loppuun saakka, pitää myöntää, että Battelmannen toimii tämmöisessä tarinankerronnallisessakin pelimaailmassa yllättävän hyvin. Telltale on rakentanut Batmanin maailman niin moniulotteiseksi, että tarinankerronnallisten päätösten teko osasi olla ajoittain jopa hankalaa niiden aikaraamien puitteissa, mitä pelaajalle tarjottiin. Vertaan tätä kokemusta nyt esimerkiksi Telltalen Tales from Borderlandsiin ja Dontnod Entertainmentin Life is Strangeen. Näissä peleissä valintojen tekeminen on yleensä ollut aika yksiselitteistä, kun olen pelin alussa linjani päättänyt. Ja useinhan se linja on se, että mitä minä itse tekisin vastaavassa tilanteessa. Batmanin kanssa tätä ei kuitenkaan täysin voinut soveltaa. Tai pystyi, mutta se oli silti ajoittain hankalaa. Mielestäni etenkin suurempien valintojen tekemisen vaikeutta kuvasti hyvin se, että episodin lopussa tuleva loppuyhteenveto näytti muidenkin pelaajien valinnat, jotka olivat hyvin tasaisia muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä korostui mielestäni etenkin kolmos- ja nelosepisodeissa. Ja valinnanvaikeus on oikeasti ihan hyvä asia! Se kertoo mielestäni siitä, että asiaa joutuu ajattelemaan monelta kantilta, ja että erilaisia mahdollisuuksia viedä tarina loppuun, on monia. (Nyt jos joku sanoo, että ainahan se loppu on samanlainen niin ugh...tämä asia ollaan jo monesti käsitelty)

Hei te ihmiset, jotka olette pelanneet tämän Batmanin loppuun saakka, minua kiinnostaisi tietää, mitä aivan pelin lopussa annetussa "Sinun Batmanisi/Brucesi oli..."-yhteenvedossa sanottiin? Minun valintani näkyvät alla olevassa kuvassa. Minun Batmanini on siis myötätuntoinen, armelias, ovela/viekas ja yhteistyökykyinen. Joskin yhteistyökyvystä voidaan olla montaa eri mieltä, näyttää siltä että Batmanini tykkää työskennellä myös hyvin paljon yksin. 


Tarinaahan tässä pelissä pelataan eteenpäin, mutta muukin sisältö oli mielestäni ihan passelisti toteutettua. Taistelut voivat jättää monet Batmanin Arkham-sarjan ystävät aika kylmiksi, sillä liikkuminen ja iskut perustuvat täysin vain valmiiksi ohjelmoitujen näppäinyhdistelmien reagointiin ja tuottamiseen. Itse koin taistelutkin kuitenkin pääasiallisesti sujuviksi, kun vain tauon jälkeen muistin että tietokoneeseen kytketyssä Xboxin ohjaimessa ovat näppäimet eri kohdissa ja eri väreillä, kuin Pleikkarin ohjaimessa. :D Grafiikka on pelkistetyn sarjakuvamaista, eikä ainakaan minua häirinnyt kuin muutamassa "Tutki huoneisto"-kohdassa, jossa Batmanini kävelee autuaasti jonkin kohteen ohi ennen kuin teleporttautuu takaisin lähikuvaan kohteen vierelle. Pieni moka.

Kokonaisuudessaan Telltalesin Batman oli juuri sitä, mitä ajattelinkin ostavani. Tarinankerronnallinen peli lempiviittasankaristani. Batmanin loreen vähääkään tutustuneelle paljon selkeitä viittauksia tuttuihin vihollisiin ja hahmoihin, mutta jotka ovat Batmaniin vasta tutustuvalle kivoja pikku yllätyksiä tarinan edetessä. Pelin loppu jätti aika selkeästi tilaa myös jatko-osalle, joka varmasti pitää vielä joskus sen mahdollisesti toteutuessa kokea, mutta toisaalta minulla ei myöskään ole mikään hätähätä päästä sen kimppuun. 
Toimiva paketti, tiesin mitä tilasin ja sain sen.
read more

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Peliaika ja mistä sitä löytää.

Tämä postaus on vastaus Afenin "Miten kolmekymppinen löytää aikaa pelaamiseen?"-postaukseen, jonka kommentti alkoi paisua niin että päätin vastata vähän toisella tavalla - kirjoittamalla siitä oman postaukseni.

Minulla tuo maaginen kolmekymmentä ei ole vielä täyttynyt, siihen menee vielä pari vuotta, mutta silti olen kerennyt jo uhraamaan elämäni osaksi tuota valtaisaa oravanpyörää, jolla yhteiskuntamme pysyy toiminnassa. Aikuiselämä on ottanut minut hellään huomaansa ja kuristanut huomaamattani osan luovuudestani ja harrastuksistani ulos minusta. 
Arkeni on sitä, että käyn töissä maanantaista perjantaihin aikavälillä 7.45-15.45. Kävelen töihin, joten herätys arkiaamuisin on n.6.20. Tarvitsen unta arviolta 8-9 tuntia, joten nukkumaan pitää käydä jo illalla kymmenen aikoihin. Pyrin harrastamaan liikuntaa vähintään viitenä päivänä viikossa, mieluummin kuutena. Nämä toiminnot, joiden lisäksi pitää huolehtia hygieniasta (lue: käydä suihkussa ja/tai saunassa) ja ravitsemuksesta (lue: syödä), syövät siis suuren osan ajastani arkipäivinä. Olen huomannutkin valitettavan usein ajattelevanikin, että aikaa pelaamiselle jää niin vähän, että on ihan turha edes avata konetta, saati sitten aloittaa jotain peliä. 
Tähän kombinaatioon kun lisää vielä faktan, että perhe on kohta kasvamassa yhdellä, on pelottavaa ajatella pelaamiseni tulevaisuutta. HALUAN pelata, sillä se avaa uusia maailmoja. USKON, että sitä voi perheellisenäkin harrastaa. Mutta toisaalta myös PELKÄÄN, että lopulta ainakin alun vauva-arjessa pelaaminen jää ihan prioriteettilistan alimmaiselle pykälälle. TOIVON siis, että se sieltä jonain päivänä nousee takaisin harrastusteni pariin, ja sitä että kerkeän tässä ennen vaipparumban aloittelua riemuita pelaamisen juhlaa antaumuksella.

Miten siis löydän pelaamiselle aikaa?

Afenin mainitsemista keinoista käytössä on priorisointi ja organisointi. 
Organisointi: Pyrin suunnittelemaan viikkoni jo etukäteen, jotta tiedän suurinpiirtein, miten varautua minäkin aamuna töihin lähtöön; otanko mukaan salivermeet vai suuntaanko suosiolla myöhemmin kävelylle? Kävely- ja välipäivinä aikaa pelaamisellekin löytyy, mikäli mies (tai ak) ei kaipaa parisuhdeaikaa, tai eteen ei ilmesty yllättäviä menoja. 

Priorisointi: Alkuraskauden aikana sohva ja tunnin nokoset tuntuivat paljon miellyttävämmältä ajatukselta kuin tietokoneen edessä puoliväkisin torkkuminen. Onneksi se oli kuitenkin ennen ja nyt on nyt - bäk tu normaalius. Telkkarista tulee harvoin mitään katsottavaa, enkä tuhlaa aikaani someen. Mitä kuitenkin voisin vielä parantaa, on se turhan istuminen koneella; Youtuben videot ovat nekin aika turhanpäiväisiä, eikä siellä Iltalehden sivuilla oikeasti mitään mielenkiintoista ole. Silti ne tulee usein selattua läpi. Mistä sen sijaan en luovu, on se liikunta, vaikka monesti tuntuukin siltä että askel olisi raskas eikä motivaatiota, saati oikeaa innostusta, asialle löytyisikään. 

Pelaamiselle löytyy myös helpommin aikaa, kun pelaa arkena sellaisia pelejä, jotka eivät vaadi niin rutosti aikaa. Taakse jäävät Borderlandsien tunnin mittaiset tehtäväjuoksut tai minuutteja helposti nielevä Fallout4. Mieluummin pelaan sitä Overwatchia, jonka ottelut kestävät 7-15 minuuttia. On helpottavaa tietää, että kerkeää sitä aina yhden Överin vetäisemään, jos ei muuten koneella kerkeäisikään roikkumaan. No juu, näistä kolmesta esimerkistä Falloutin voi kaikista helpommin jättää kesken NYT eikä kohta, ja palata samaan kohtaan myöhemmin, mutta silti luen sen yhdeksi kaikista eniten aikaavieviksi peleiksi.

Käsikonsoli voisi myös olla helpotus pelaamisen vähyys -probleemaan, mutta en tiedä olenko tarpeeksi mukavuudenhaluinen siihen sijoittaakseni. Tiedän, että sängyllä tai sohvalla olisi varmasti helppo pelata, kun mies vieressä tekee omiaan, mutta nuukuus saattaa tässä asiassa viedä voiton. Materiaa koen sitäpaitsi omistavani jo muutenkin liikaa - tietokoneen tarvitsen useaankin asiaan, mutta käsikonsolin vain pelaamiseen.


Haasteet ovat suuria tässä aikuisten maailmassa, jossa monet ja taas niin monet asiat menevät priorisointilistalla pelaamista korkeammalle, mutta toisaalta olen kokenut työttömyysaikoinani myös sen, että pelaamiselta lähtee kaikki hohto, kun sitä pystyy tekemään 24/7. Ehkä eskapistinen pelaajaluonteeni kaipaa sitä harmaata arkea tasapainottamaan elämää ja antaakseen pelien tuomalle pakokeinolle merkityksen.














P.S. Niin, olen elossa, enkä muutamista vakavista harkinnoista huolimatta kuopannut tätä blogia. En ainakaan vielä. Olen silti lukenut teidän blogejanne, laiskasti olen vain ollut läsnä. 
read more

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Battlefield 1: Nyyppänäkökulmaa lyijysateessa


Tein tässä menneellä viikolla aivan uuden aluevaltauksen ja tutustuin Battlefieldiin. Tästä syystä ajattelin hieman avata kokemuksiani täällä blogin puolella, sillä lähtökohtani tällaiseen multiplayer räiskintään (tai sotapeleihin ylensä) on Overwatchia lukuunottamatta aivan pyöreä nolla. Zero. Null. Noll. Kuinka näin edes pääsi tapahtumaan? Noh, satuin näkemään netissä Originin mainoksen BF:stä alennuksessa ja avokkikos se siitä innostui. Ja olihan sitä sitten pakko kokeilla.

Avopuolisoni lyhyen brieffauksen perusteella aiemmat BF:t ovat ilmeisestikin sijoittuneet ensin toiseen maailmansotaan, ja sen jälkeen nykyaikaan tai lähitulevaisuuteen. Nyt sitten palattiin juurille ja ensimmäisen maailmansodan veljelliseen nujakointiin. Peli alkaakin heti bootatessa pienellä introlla, jossa elät randomeiden sotilaiden elämää hetkellisesti sodan tuoksinnassa erilaisissa rooleissa. "Behind every gun sight is a human being", muistuttaa kertoja koskettavasti, jonka jälkeen ruudun toiselta puolelta kuuluu iloinen hihkaisu: "Ja nyt lahtaamaan porukkaa onlineen!"

Ensinnäkin täytyy sanoa, että peli näyttää hyvältä. Suorastaan liiankin hyvältä kouliintumattomaan silmään, jolle toiminnan tuoksinnassa on ajoittain hankalaa erottaa vihollista maastosta (prkleen camperit...) Tästä syystä lähdinkin ensin tekemään tuttavuutta War stories -kampanjan merkeissä. War stories sisältää 6 tarinaa, ilmeisestikin löyhästi faktoihin perustuen (lähinnä taistelujen sijaintipaikat ja jotkin tositarinaan perustuvat hahmot, kuten Lawrence of Arabia). Hyvää harjoitusta toki, mutta käy äkkiä turhauttavaksi, kun kuollessa saat aloittaa tehtävän aina alusta.

Päätin ottaa siis loivan laskun onlinepeliin: läpsystä vaihto. Miehen kanssa siis vuorotellen kuolemasta. Hyvä taktiikka siinä mielessä, että kun minä pudotan pisteitä, niin toinen hilaa niitä kokeneempana ylös päin. Näyttää tilastoissa paremmalta. Mutta älkää luulko että olen ihan sysipaska, ehei! Sillai semi-surkea vaan.

Antakaa kun vähän keulin, kun kerrankin meni hyvin
Battlefieldissähän voisi onlinepelissä valita isomman skaalan sotaa isolla kartalla capture flag -meiningillä tai telegram posteja tuhotessa/puolustaessa tai sotakyyhkyjä ahdistellessa. Meidän battlefield of choice on tähän mennessä vakiintunut team deathmatchiin, jossa on kivasti actionia pienessä kentässä. Sotilas classeja on neljä, assault, medic, support ja scout. Itse tykästyin assaultiin, jolla on melko tehokkaat aseet lähietäisyydelle. Myös medic vaikuttaa hauskalta, sillä jos ei muulla tapaa saa pisteitä kotiin niin jakelemalla niin pirusti first aid kitejä ja itsetuhoisilla revive-yrityksillä (huom. ruisku kädessä ryntääminen vihollisjoukkoon yhden kuolleen tiimikaverin vuoksi ei välttämättä ole hyvä idea, ellei sitten hippokrateen valan intohimoinen noudattaminen sitä vaadi). Scoutilla en suoraan sanottuna osaa pelata ja supportilla on aivan surkea aseet. Sotatantereitakin löytyy kyllä moneen lähtöön ja valtaosa niistä tulee tutuksi myös kampanjaa pelatessa. Ja jos jonkin asian pelatessa olen huomannut, niin paras taktiikka vaikuttaa olevan yllättäen kylkeen tai taakse, joten mapit kannattaa opetella läpikotaisin. Niin ja sitä Camping-meininkiä en edes laske tosissaan pelaamiseksi prkl.

EDIT tähän väliin! Redditistä paljastui, että medic voi one shotata vihollisen ruiskulla! Arvatkaapa mikä ensi kerran weapon of choice.



Koska minulla ei siis ole minkään sortin aiempaa kokemusta tämän kaltaisista peleistä, on todella vaikeaa tehdä mitään vertailua suuntaan taikka toiseen. Hauskaa vaihtelua tämä äkkiseltään on, ja kun etenkin team deathmatchit kestävät keskimäärin 10-15 minuuttia, ei aikaakaan tuhraannu aivan valtavasti. Isomman skaalan sotaan en ole vielä monesti osallistunut, joten niidenkin mähinät täytyy käydä vielä katsomassa tarkemmin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan hauskaa ajanvietettä, vaikka matchmakingia ei ole nimeksikään ja päätyminen eksessiivisen lahtauksen uhriksi 50 rankia haalineiden vihollisten keskelle on suoraan sanottuna turhauttavaa.

Siis TE, joilla on enemmän kokemusta kyseisen sarjan aiemmista peleistä tai yleensäkään muista saman kategorian action-paketeista, mitä mieltä olette tästä uusimmasta tulokkaasta niihin verrattuna? Olisi myös hauska kuulla kokemuksia siitä, millaista tällaisia mäiskeitä on pelata konsoleilla, koska itse en ainakaan voisi edes kuvitella pelaavani tätä konsolilla.

P.S Oisin ottanut teille screenshotteja, mutta koska oon pääasiassa pelannut muulla kuin omalla koneella niin en niitä tähän hätään saanut. Sortsi!
read more

torstai 10. marraskuuta 2016

Tulossa 2017: Mass Effect Andromeda

Hej igen!

Juu, tuli taas tuommoinen turha ja tarpeeton tauko, enkä ala sitä sen enempää selittelemään sillä ei ketään oikeasti ne syyt kiinnosta. Elämä on, tiedämme sen. Rouvauduin ja kiire ja sitä rataa. Olen sitä paitsi pelannut lähinnä vain Overwatchia, eikä siitä kirjoittelu ketään kiinnosta. Edes minua.

MUTTA!
Sain eilen illalla  GameStopilta viestiä. Ei se sinällään ole mitään uutta; monestikin posti tulee ja menee roskakoriin ilman että sen ihmeellisemmin sitä availen tai luen. Pääasiassa posti on siis vilkaisemalla ohitettua, mutta eilen minun piti ihan syventyä viestiin, jonka aihe oli: "Mass Effect Andromeda - Ennakkovaraa Nyt!".


Asdasdasd. Mass Effect makes my mass erect. ME on siis niitä pelejä, jotka tuntuvat oikeilta. Niitä semmoisia yksilöitä, joita pelatessa uppoaa aivan omaan maailmaansa ja unohtaa kaiken muun ympäriltään. Niitä, jotka aiheuttavat minussa rasittavan pienen fanitytön ininää tämmöisiä uutisia lukiessani. Häpeäkseni en ole vieläkään saanut sitä ykköstä kahlattua läpi (ja nyt ne oikeat fanit pyörittelevät myötähäpeässä päätään ja tuomitsevat minut Danten alimpaan helvettiin yhdessä pettureiden kanssa), mutta hei, olenhan muutenkin aika kevyt sarjalainen näiden pelien kanssa. Saan kai silti hieman hehkutella uuttakin tulokasta jo ennakkoon? 


Andromedaa on odoteltu pitkään, ja onkin yksi niistä harvoista peleistä, joita minä oikeasti etukäteen varron ja harkitsen ostavani ennakkoon. Ennakkoon ostaminen on aina riski, tiedän, mutta tämä on vähän samaa sarjaa kuin Hobitti-elokuvatrilogia "Ihan sama mitä kuraa sieltä tulee, ihan periaatteesta ne on käytävä katsomassa elokuvissa". Ostan sen luultavasti jokatapauksessa ennen kuin se tulee minkäänlaisiin alennuksiin. Tätä ennen olen tainnut ennakkoon ostaa vain Overwatchin.


Ennakkoon julkaistuista kuvista ja trailerista päätellen luvassa on yksi todella hyvännäköinen peli. (Joo, on sitä ennenkin nähty hyviä ennakkokuvia ja saatu sylillinen keskinkertaista puuroa. Köh, The Division, köh.) Eläväisempiä ilmeitä ovat myös EA on lupaillut Frostbiten pelimoottorilla, jonka jälkeä näkee myös esimerkiksi Battlefield 1:ssä:


Nojoo. Ensinnäkin pitää sanoa että peli on tuossa vaiheessa ollut pre-Alfassa, eli voi vielä hioutua suuntaan ja toiseen. Toiseksi, tietenkin EA antaa julkisuuteen vain 4K-materiaalia, vaikka tiedän että oma koneeni tuskin peliä kovin armollisesti 4K-grafiikoilla pyörittäisi. Oikeasti lainkaan. Toivon siis, että edes osa siitä taiasta välittyy ihan meille HD-pesanteille.

Tarina vaikuttaa tarpeeksi omaltaan, että se toimii irrallisena pelinä, joka kuitenkin saumattomasti sijoittuu Mass Effectin universumiin. Pelaaja toimii Pathfinderina, jonka tehtävänä on löytää ihmiskunnalle uusi koti. Yksisuuntainen matka läpi galaksien, kahlaten läpi planeettoja. Mielenkiintoista on se, miten ME "No Man's Sky" saadaan muutettua mitä luultavimmin äärimmäisen tiukaksi taisteluksi ihmiskunnan tulevaisuudesta. Siis koska niin tulee käymään. Mikä ME se muuten olisi?

Pelaaja ottaa haltuunsa yhden tutkimusaluksen johtajan, Pathfinderin. Pathfinder on toinen Ryderin kaksosista, pelaaja itse kustomoi hahmonsa entiseen tapaan makuunsa sopivaksi. Omilla valinnoilla on yhä vaikutusta luomiimme suhteisiin, ja tietysti pelaajakunta on edelleen jäänyt kaipaamaan sitä oikeaa mahdollisuutta vaikuttaa lopputulokseen.

Ehkäpä vielä toivumme siitä ettei Shepard ole enää joukoissamme. 


Oih, aivan! Yksi mielenkiintoinen ominaisuus Andromedassa on se, että se sisältää jonkinlaisen moninpelimahdollisuuden. Originia lainaten "Moninpeli Mass Effect: Andromedassa vie sinut luokkapohjaiseen neljän pelaajan yhteistyöpartiokokemukseen. Liittoudu yhteen kolmen ystäväsi kanssa, kohtaa vihollisuhka ja suojele Andromeda Initiativen tärkeitä kohteita.". Okei, mielenkiintoista. Mass effect meets Overwatch/Battlefield/etc? Jos lisätään valmiiksi hienoon peliin moninpelimahdollisuus, voi se olla hurja mahdollisuus tai (usein) vain turha lisäke. Ja Andromedan kohdalla toivon sydämeni pohjasta tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Vaikka en tiedä tuntuisiko joihinkin tiettyihin toistuviin karttoihin sijoittuva mähinä ja mäiske hieman irralliselta ja väkinäiseltä lisäykseltä (toivottavasti) muuten mukaansa tempaavaan tarinaan.

Jännyyksiä luvassa joka tapauksessa!

GameStop lupailee peliä hyllyillensä 23.3.2017, ja EA Origins näyttäisi veloittavan ennakko-ostoista 59,90 - 89,90 euroa riippuen lisämateriaalin määrästä. Lisämateriaali on lähinnä kosmeettista, mutta tuolla yhdeksänkympin paketilla saa Multiplayer Super Deluxe Booster Packin, joka auttaa "Dominoimaan yhteistyöpeliä viikoittaisten Premium Packien avulla (20 viikon ajan), jotka tehostavat etenemistäsi jatkuvasti." Jaa'a. Pay to win?



Hitsin vitsi, enää vain 4,5 kuukautta!


read more

perjantai 12. elokuuta 2016

The Elder Scrolls Legends - Hearthstone pikku twistillä


The Elder Scrolls Legends -korttipeli tuli minulle itselleni aivan puskista. Törmäsin Twitterissä PCGamerin twiittiin, jossa kerrottiin tästä avoimeen betaan siirtyneestä korttipelistä, joka hyvinkin paljon muistutti Blizzardin Hearthstonea. Itsehän en ole juuri Hearthstonea pelannut kuin kokeeksi, ebkä äkkiseltään juuri välittänyt, mutta koska kyseessä on Bethesdan peli ja Elder Scrolls miksen antaisi sille mahdollisuutta.

Päästäkseen pelaamaan, täytyy ladata Bethesdan oma launcheri. Jep, hyvin samanlainen launcheri kuin Blizzardillakin. Launcherista löytyy asennettavaksi myös Fallout Shelter, sekä Fallout 4 creation kit. Myös tässäkin launcherissa on mahdollista lisätä kavereita, joilta löytyy samainen launcher ja account.


Kun peliin ensin kirjautuu, saa valittavakseen avatarinsa kymmenestä eri Elder Scrolls maailman rodusta. Tämä ei ole  mikään toi-näyttää-kivalta-tyylinen valinta, sillä rodulla on oikeasti väliä. Usein rotuominaisuus liittyy tietyn tyyppisten korttien nostamiseen pakasta. Koska en jaksa kaikkia käydä erikseen läpi, olkaa hyvät ja katsokaa kuvaspämmäys tekstin lopusta.



Seuraavaksi peli antaa sinulle tehtäväksi pelata Story-modea, jossa opetellaan pelin perusteet tekoalyä vastaan. Tarinassa tulee edetä tietyn verran päästäkseen pelaamaan AI:tä vastaan practise pelejä tai versus pelejä. Story-modea pelatessa saa myös uusia kortteja pakkaan, sekä joutuu tekemään valintoja pakkaan haluamiensa korttien suhteen. Itseäni ainakin ahdisti tehdä joitakin valintoja, sillä tarinan vuoksi olisin halunnut valita yhtä, mutta pakkani vuoksi taas toista. Tarina oli itsessään vähän meh. Ei mitään erikoista, eikä sillä ollut oikein mitään tekemistä alun set upin kanssa, mutta ei se mitään.Tulipahan perusteet selville ja kortteja pakkaan!



Aivan kuten Hearthstonessa, tässäkin pelissä saa hyvin samaan tapaan luoda omia korttipakkojaan, tai muokata jo olemassa olevaa viittä pakkaa. Pakkojen kokoamisessa periaate on, että kukin pakka voi koostua kahdesta atribuutista, joita ovat intelligence, willpower, strenght, agility, endurance ja lisäksi neutraaleja kortteja, joita voi laittaa jokaiseen pakkaan. Pakan minimi koko on 50 korttia. Uusia kortteja voi ostaa peleistä voitettavalla kullalla (100 kultaa per kuuden kortin pakka) tai oikean elämän valuutalla. Kortteja voi myös hajottaa soul shardeiksi, joista voi craftata uusia kortteja pakkoihin. Korttien hahmoilla voi olla erilaisia ominaisuuksia drainista silenceen tai summoneihen, tai olla olematta mitään. Osa korteista taas on esineitä, joilla parannetaan hahmojen damagea ja kestoa. Hauska ominaisuus ovat myös support kortit, jotka antavat hyötyä passiivisesti aktivointinsa jälkeen, niin kauan ennen kuin vihollinen vetää hihastaan kortin joka tuhoaa support-kortin. Luonnollisestikin korttien asettaminen laudalle vie manaa, joka lisääntyy jokaisella vuorolla.


Myös pelilaudalla on pieni twisti. Versus pelissä laudalla on tavallinen light lane ja shadow lane, jolle asetettavat kortit näkyvät vastustajalle, mutta joihin ei voi hyökätä elleivät ne ole paljastaneet itseään hyökkäämällä ensin. Joillakin taikakorteilla tosin näitäkin shadow lanen hahmoja saa pudotettua pelistä ennen paljastumistaan. Ymmärrettävästi myöskään korteilla ei voi hyökätä toiselta lanelta toiselle (paitsi jos kortti on Blood Dragon). Story-modessa on myös tuulinen pelilauta, jossa tuuli saattaa heittää hahmoja linjoilta toisille sattumanvaraisesti. Ottaen huomioon että peli on vielä beta-vaiheessa, voi erilaisia lautoja versus-peliinkin ilmestyä. 

Pelaajilla on myös kuvakkeensa ympärillä Hp:n lisäksi 5 runea. Jokaista menettämäänsä 5 hit pointia kohti menettää yhden runen ja runen menettämisestä saa nostaa pakasta kortin. Hyvällä tuurilla kortti on Prophecy-kortti, jonka saa pelata vastustajan vuorolla ilmaiseksi.


Näin niin kuin muutamien tuntien ja 12 levelin jälkeen (niitä leveleitä saa alkuun aika helposti) voisin sanoa että kyseessä on ihan kelpo korttipeli, joka ainakin itselleni nappaa Hearthstonea paremmin. Tykkään kaiken kaikkiaan pelin pienistä twisteistä ja artworkista. Musiikki on hieman itseään toistavaa tosin. Pelin perusteiden hoksaaminen käy käden käänteessä, mutta tuurilla on silti iso merkitys lopputuloksen kanssa. Turhaa väninää pelissä vältetään Hearthstone-tyylisellä kommunikaation quick menulla, joka on mielestäni aivan riittävä tapa. Pelit ovat mukavan lyhyitä, mutta ongelmaksi muodostuukin se, että niitä tulee otettua helposti monta putkeen.

Summa summarum: Jos tykkää Hearthstonesta, kannattaa kokeilla. Tai ihan muutenkin.












read more
Blogger Template by Clairvo