keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Yksi tarina Batmanista

Nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä nä Bätmääään!

Sain tiedättekö viimeisellä sen Telltale Gamesin Batmanin hangattua eilen loppuun
Pitkään, lähes koko kevään ja alkukesän ajan, olen kärsinyt motivaation puutteesta pelaamisen suhteen. Tai ei, motivaation puute on ihan väärä termi. Kyse on ollut pikemminkin siitä, että on tuntunut siltä että en jaksa keskittyä mihinkään peliin, ja pelailuni ovatkin koostuneet lähinnä hyvin satunnaisista Overwatcheista. Ja nyt äitiysloman alussa iski niin armoton pesänrakennusvietti (lol, juu, näinpä), että en malttanut tehdä muuta kuin siivota ja pyykätä. :'D Mutta nyt kun keskittyy siihen rentoutumiseen ja omaan aikaan, mitä joka tuutissa toitotetaan tehtäväksi äitiyslomalla, niin alkoi Steamissakin tapahtua! 

Kirjoitin Batmanista ensimmäisen "first look" -postauksen jo 4.8.2016 (Batman - The Telltale Series), jolloin julkaistiin Batmanin ensimmäisiä jaksoja. Jos joku ei tiennyt, niin kyseessähän on siis Telltale Gamesin jaksottaisesti julkaistava tarinankerrontapeli ja nuo jaksot/episodit ilmestyvät kukin omalla ajallaan, yleensä useamman kuukauden sisällä. Tämän häpeällisen pitkä läpipeluu jakautui niin, että tälle keväälle pelattavaa oli kolmannen episodin alkuosasta loppuun saakka, siis hieman yli puolet pelistä. Tokipa tämä mahdollistaa aina sen, että itse tarinaan pääsee paljon paremmin pureutumaan, kun seuraavaa episodia ei tarvitse odotella kuukausitolkulla, mutta samalla tuo pitkä aikajänne kuvaa hyvin tätä minun tämän hetkistä surkeaa peliuraani. 

Nyt kun olen pelin pelannut loppuun saakka, pitää myöntää, että Battelmannen toimii tämmöisessä tarinankerronnallisessakin pelimaailmassa yllättävän hyvin. Telltale on rakentanut Batmanin maailman niin moniulotteiseksi, että tarinankerronnallisten päätösten teko osasi olla ajoittain jopa hankalaa niiden aikaraamien puitteissa, mitä pelaajalle tarjottiin. Vertaan tätä kokemusta nyt esimerkiksi Telltalen Tales from Borderlandsiin ja Dontnod Entertainmentin Life is Strangeen. Näissä peleissä valintojen tekeminen on yleensä ollut aika yksiselitteistä, kun olen pelin alussa linjani päättänyt. Ja useinhan se linja on se, että mitä minä itse tekisin vastaavassa tilanteessa. Batmanin kanssa tätä ei kuitenkaan täysin voinut soveltaa. Tai pystyi, mutta se oli silti ajoittain hankalaa. Mielestäni etenkin suurempien valintojen tekemisen vaikeutta kuvasti hyvin se, että episodin lopussa tuleva loppuyhteenveto näytti muidenkin pelaajien valinnat, jotka olivat hyvin tasaisia muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä korostui mielestäni etenkin kolmos- ja nelosepisodeissa. Ja valinnanvaikeus on oikeasti ihan hyvä asia! Se kertoo mielestäni siitä, että asiaa joutuu ajattelemaan monelta kantilta, ja että erilaisia mahdollisuuksia viedä tarina loppuun, on monia. (Nyt jos joku sanoo, että ainahan se loppu on samanlainen niin ugh...tämä asia ollaan jo monesti käsitelty)

Hei te ihmiset, jotka olette pelanneet tämän Batmanin loppuun saakka, minua kiinnostaisi tietää, mitä aivan pelin lopussa annetussa "Sinun Batmanisi/Brucesi oli..."-yhteenvedossa sanottiin? Minun valintani näkyvät alla olevassa kuvassa. Minun Batmanini on siis myötätuntoinen, armelias, ovela/viekas ja yhteistyökykyinen. Joskin yhteistyökyvystä voidaan olla montaa eri mieltä, näyttää siltä että Batmanini tykkää työskennellä myös hyvin paljon yksin. 


Tarinaahan tässä pelissä pelataan eteenpäin, mutta muukin sisältö oli mielestäni ihan passelisti toteutettua. Taistelut voivat jättää monet Batmanin Arkham-sarjan ystävät aika kylmiksi, sillä liikkuminen ja iskut perustuvat täysin vain valmiiksi ohjelmoitujen näppäinyhdistelmien reagointiin ja tuottamiseen. Itse koin taistelutkin kuitenkin pääasiallisesti sujuviksi, kun vain tauon jälkeen muistin että tietokoneeseen kytketyssä Xboxin ohjaimessa ovat näppäimet eri kohdissa ja eri väreillä, kuin Pleikkarin ohjaimessa. :D Grafiikka on pelkistetyn sarjakuvamaista, eikä ainakaan minua häirinnyt kuin muutamassa "Tutki huoneisto"-kohdassa, jossa Batmanini kävelee autuaasti jonkin kohteen ohi ennen kuin teleporttautuu takaisin lähikuvaan kohteen vierelle. Pieni moka.

Kokonaisuudessaan Telltalesin Batman oli juuri sitä, mitä ajattelinkin ostavani. Tarinankerronnallinen peli lempiviittasankaristani. Batmanin loreen vähääkään tutustuneelle paljon selkeitä viittauksia tuttuihin vihollisiin ja hahmoihin, mutta jotka ovat Batmaniin vasta tutustuvalle kivoja pikku yllätyksiä tarinan edetessä. Pelin loppu jätti aika selkeästi tilaa myös jatko-osalle, joka varmasti pitää vielä joskus sen mahdollisesti toteutuessa kokea, mutta toisaalta minulla ei myöskään ole mikään hätähätä päästä sen kimppuun. 
Toimiva paketti, tiesin mitä tilasin ja sain sen.

0 kommenttia :

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Peliaika ja mistä sitä löytää.

Tämä postaus on vastaus Afenin "Miten kolmekymppinen löytää aikaa pelaamiseen?"-postaukseen, jonka kommentti alkoi paisua niin että päätin vastata vähän toisella tavalla - kirjoittamalla siitä oman postaukseni.

Minulla tuo maaginen kolmekymmentä ei ole vielä täyttynyt, siihen menee vielä pari vuotta, mutta silti olen kerennyt jo uhraamaan elämäni osaksi tuota valtaisaa oravanpyörää, jolla yhteiskuntamme pysyy toiminnassa. Aikuiselämä on ottanut minut hellään huomaansa ja kuristanut huomaamattani osan luovuudestani ja harrastuksistani ulos minusta. 
Arkeni on sitä, että käyn töissä maanantaista perjantaihin aikavälillä 7.45-15.45. Kävelen töihin, joten herätys arkiaamuisin on n.6.20. Tarvitsen unta arviolta 8-9 tuntia, joten nukkumaan pitää käydä jo illalla kymmenen aikoihin. Pyrin harrastamaan liikuntaa vähintään viitenä päivänä viikossa, mieluummin kuutena. Nämä toiminnot, joiden lisäksi pitää huolehtia hygieniasta (lue: käydä suihkussa ja/tai saunassa) ja ravitsemuksesta (lue: syödä), syövät siis suuren osan ajastani arkipäivinä. Olen huomannutkin valitettavan usein ajattelevanikin, että aikaa pelaamiselle jää niin vähän, että on ihan turha edes avata konetta, saati sitten aloittaa jotain peliä. 
Tähän kombinaatioon kun lisää vielä faktan, että perhe on kohta kasvamassa yhdellä, on pelottavaa ajatella pelaamiseni tulevaisuutta. HALUAN pelata, sillä se avaa uusia maailmoja. USKON, että sitä voi perheellisenäkin harrastaa. Mutta toisaalta myös PELKÄÄN, että lopulta ainakin alun vauva-arjessa pelaaminen jää ihan prioriteettilistan alimmaiselle pykälälle. TOIVON siis, että se sieltä jonain päivänä nousee takaisin harrastusteni pariin, ja sitä että kerkeän tässä ennen vaipparumban aloittelua riemuita pelaamisen juhlaa antaumuksella.

Miten siis löydän pelaamiselle aikaa?

Afenin mainitsemista keinoista käytössä on priorisointi ja organisointi. 
Organisointi: Pyrin suunnittelemaan viikkoni jo etukäteen, jotta tiedän suurinpiirtein, miten varautua minäkin aamuna töihin lähtöön; otanko mukaan salivermeet vai suuntaanko suosiolla myöhemmin kävelylle? Kävely- ja välipäivinä aikaa pelaamisellekin löytyy, mikäli mies (tai ak) ei kaipaa parisuhdeaikaa, tai eteen ei ilmesty yllättäviä menoja. 

Priorisointi: Alkuraskauden aikana sohva ja tunnin nokoset tuntuivat paljon miellyttävämmältä ajatukselta kuin tietokoneen edessä puoliväkisin torkkuminen. Onneksi se oli kuitenkin ennen ja nyt on nyt - bäk tu normaalius. Telkkarista tulee harvoin mitään katsottavaa, enkä tuhlaa aikaani someen. Mitä kuitenkin voisin vielä parantaa, on se turhan istuminen koneella; Youtuben videot ovat nekin aika turhanpäiväisiä, eikä siellä Iltalehden sivuilla oikeasti mitään mielenkiintoista ole. Silti ne tulee usein selattua läpi. Mistä sen sijaan en luovu, on se liikunta, vaikka monesti tuntuukin siltä että askel olisi raskas eikä motivaatiota, saati oikeaa innostusta, asialle löytyisikään. 

Pelaamiselle löytyy myös helpommin aikaa, kun pelaa arkena sellaisia pelejä, jotka eivät vaadi niin rutosti aikaa. Taakse jäävät Borderlandsien tunnin mittaiset tehtäväjuoksut tai minuutteja helposti nielevä Fallout4. Mieluummin pelaan sitä Overwatchia, jonka ottelut kestävät 7-15 minuuttia. On helpottavaa tietää, että kerkeää sitä aina yhden Överin vetäisemään, jos ei muuten koneella kerkeäisikään roikkumaan. No juu, näistä kolmesta esimerkistä Falloutin voi kaikista helpommin jättää kesken NYT eikä kohta, ja palata samaan kohtaan myöhemmin, mutta silti luen sen yhdeksi kaikista eniten aikaavieviksi peleiksi.

Käsikonsoli voisi myös olla helpotus pelaamisen vähyys -probleemaan, mutta en tiedä olenko tarpeeksi mukavuudenhaluinen siihen sijoittaakseni. Tiedän, että sängyllä tai sohvalla olisi varmasti helppo pelata, kun mies vieressä tekee omiaan, mutta nuukuus saattaa tässä asiassa viedä voiton. Materiaa koen sitäpaitsi omistavani jo muutenkin liikaa - tietokoneen tarvitsen useaankin asiaan, mutta käsikonsolin vain pelaamiseen.


Haasteet ovat suuria tässä aikuisten maailmassa, jossa monet ja taas niin monet asiat menevät priorisointilistalla pelaamista korkeammalle, mutta toisaalta olen kokenut työttömyysaikoinani myös sen, että pelaamiselta lähtee kaikki hohto, kun sitä pystyy tekemään 24/7. Ehkä eskapistinen pelaajaluonteeni kaipaa sitä harmaata arkea tasapainottamaan elämää ja antaakseen pelien tuomalle pakokeinolle merkityksen.














P.S. Niin, olen elossa, enkä muutamista vakavista harkinnoista huolimatta kuopannut tätä blogia. En ainakaan vielä. Olen silti lukenut teidän blogejanne, laiskasti olen vain ollut läsnä. 

2 kommenttia :

Blogger Template by Clairvo