sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Battlefield 1: Nyyppänäkökulmaa lyijysateessa


Tein tässä menneellä viikolla aivan uuden aluevaltauksen ja tutustuin Battlefieldiin. Tästä syystä ajattelin hieman avata kokemuksiani täällä blogin puolella, sillä lähtökohtani tällaiseen multiplayer räiskintään (tai sotapeleihin ylensä) on Overwatchia lukuunottamatta aivan pyöreä nolla. Zero. Null. Noll. Kuinka näin edes pääsi tapahtumaan? Noh, satuin näkemään netissä Originin mainoksen BF:stä alennuksessa ja avokkikos se siitä innostui. Ja olihan sitä sitten pakko kokeilla.

Avopuolisoni lyhyen brieffauksen perusteella aiemmat BF:t ovat ilmeisestikin sijoittuneet ensin toiseen maailmansotaan, ja sen jälkeen nykyaikaan tai lähitulevaisuuteen. Nyt sitten palattiin juurille ja ensimmäisen maailmansodan veljelliseen nujakointiin. Peli alkaakin heti bootatessa pienellä introlla, jossa elät randomeiden sotilaiden elämää hetkellisesti sodan tuoksinnassa erilaisissa rooleissa. "Behind every gun sight is a human being", muistuttaa kertoja koskettavasti, jonka jälkeen ruudun toiselta puolelta kuuluu iloinen hihkaisu: "Ja nyt lahtaamaan porukkaa onlineen!"

Ensinnäkin täytyy sanoa, että peli näyttää hyvältä. Suorastaan liiankin hyvältä kouliintumattomaan silmään, jolle toiminnan tuoksinnassa on ajoittain hankalaa erottaa vihollista maastosta (prkleen camperit...) Tästä syystä lähdinkin ensin tekemään tuttavuutta War stories -kampanjan merkeissä. War stories sisältää 6 tarinaa, ilmeisestikin löyhästi faktoihin perustuen (lähinnä taistelujen sijaintipaikat ja jotkin tositarinaan perustuvat hahmot, kuten Lawrence of Arabia). Hyvää harjoitusta toki, mutta käy äkkiä turhauttavaksi, kun kuollessa saat aloittaa tehtävän aina alusta.

Päätin ottaa siis loivan laskun onlinepeliin: läpsystä vaihto. Miehen kanssa siis vuorotellen kuolemasta. Hyvä taktiikka siinä mielessä, että kun minä pudotan pisteitä, niin toinen hilaa niitä kokeneempana ylös päin. Näyttää tilastoissa paremmalta. Mutta älkää luulko että olen ihan sysipaska, ehei! Sillai semi-surkea vaan.

Antakaa kun vähän keulin, kun kerrankin meni hyvin
Battlefieldissähän voisi onlinepelissä valita isomman skaalan sotaa isolla kartalla capture flag -meiningillä tai telegram posteja tuhotessa/puolustaessa tai sotakyyhkyjä ahdistellessa. Meidän battlefield of choice on tähän mennessä vakiintunut team deathmatchiin, jossa on kivasti actionia pienessä kentässä. Sotilas classeja on neljä, assault, medic, support ja scout. Itse tykästyin assaultiin, jolla on melko tehokkaat aseet lähietäisyydelle. Myös medic vaikuttaa hauskalta, sillä jos ei muulla tapaa saa pisteitä kotiin niin jakelemalla niin pirusti first aid kitejä ja itsetuhoisilla revive-yrityksillä (huom. ruisku kädessä ryntääminen vihollisjoukkoon yhden kuolleen tiimikaverin vuoksi ei välttämättä ole hyvä idea, ellei sitten hippokrateen valan intohimoinen noudattaminen sitä vaadi). Scoutilla en suoraan sanottuna osaa pelata ja supportilla on aivan surkea aseet. Sotatantereitakin löytyy kyllä moneen lähtöön ja valtaosa niistä tulee tutuksi myös kampanjaa pelatessa. Ja jos jonkin asian pelatessa olen huomannut, niin paras taktiikka vaikuttaa olevan yllättäen kylkeen tai taakse, joten mapit kannattaa opetella läpikotaisin. Niin ja sitä Camping-meininkiä en edes laske tosissaan pelaamiseksi prkl.

EDIT tähän väliin! Redditistä paljastui, että medic voi one shotata vihollisen ruiskulla! Arvatkaapa mikä ensi kerran weapon of choice.



Koska minulla ei siis ole minkään sortin aiempaa kokemusta tämän kaltaisista peleistä, on todella vaikeaa tehdä mitään vertailua suuntaan taikka toiseen. Hauskaa vaihtelua tämä äkkiseltään on, ja kun etenkin team deathmatchit kestävät keskimäärin 10-15 minuuttia, ei aikaakaan tuhraannu aivan valtavasti. Isomman skaalan sotaan en ole vielä monesti osallistunut, joten niidenkin mähinät täytyy käydä vielä katsomassa tarkemmin. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan hauskaa ajanvietettä, vaikka matchmakingia ei ole nimeksikään ja päätyminen eksessiivisen lahtauksen uhriksi 50 rankia haalineiden vihollisten keskelle on suoraan sanottuna turhauttavaa.

Siis TE, joilla on enemmän kokemusta kyseisen sarjan aiemmista peleistä tai yleensäkään muista saman kategorian action-paketeista, mitä mieltä olette tästä uusimmasta tulokkaasta niihin verrattuna? Olisi myös hauska kuulla kokemuksia siitä, millaista tällaisia mäiskeitä on pelata konsoleilla, koska itse en ainakaan voisi edes kuvitella pelaavani tätä konsolilla.

P.S Oisin ottanut teille screenshotteja, mutta koska oon pääasiassa pelannut muulla kuin omalla koneella niin en niitä tähän hätään saanut. Sortsi!

2 kommenttia :

torstai 10. marraskuuta 2016

Tulossa 2017: Mass Effect Andromeda

Hej igen!

Juu, tuli taas tuommoinen turha ja tarpeeton tauko, enkä ala sitä sen enempää selittelemään sillä ei ketään oikeasti ne syyt kiinnosta. Elämä on, tiedämme sen. Rouvauduin ja kiire ja sitä rataa. Olen sitä paitsi pelannut lähinnä vain Overwatchia, eikä siitä kirjoittelu ketään kiinnosta. Edes minua.

MUTTA!
Sain eilen illalla  GameStopilta viestiä. Ei se sinällään ole mitään uutta; monestikin posti tulee ja menee roskakoriin ilman että sen ihmeellisemmin sitä availen tai luen. Pääasiassa posti on siis vilkaisemalla ohitettua, mutta eilen minun piti ihan syventyä viestiin, jonka aihe oli: "Mass Effect Andromeda - Ennakkovaraa Nyt!".


Asdasdasd. Mass Effect makes my mass erect. ME on siis niitä pelejä, jotka tuntuvat oikeilta. Niitä semmoisia yksilöitä, joita pelatessa uppoaa aivan omaan maailmaansa ja unohtaa kaiken muun ympäriltään. Niitä, jotka aiheuttavat minussa rasittavan pienen fanitytön ininää tämmöisiä uutisia lukiessani. Häpeäkseni en ole vieläkään saanut sitä ykköstä kahlattua läpi (ja nyt ne oikeat fanit pyörittelevät myötähäpeässä päätään ja tuomitsevat minut Danten alimpaan helvettiin yhdessä pettureiden kanssa), mutta hei, olenhan muutenkin aika kevyt sarjalainen näiden pelien kanssa. Saan kai silti hieman hehkutella uuttakin tulokasta jo ennakkoon? 


Andromedaa on odoteltu pitkään, ja onkin yksi niistä harvoista peleistä, joita minä oikeasti etukäteen varron ja harkitsen ostavani ennakkoon. Ennakkoon ostaminen on aina riski, tiedän, mutta tämä on vähän samaa sarjaa kuin Hobitti-elokuvatrilogia "Ihan sama mitä kuraa sieltä tulee, ihan periaatteesta ne on käytävä katsomassa elokuvissa". Ostan sen luultavasti jokatapauksessa ennen kuin se tulee minkäänlaisiin alennuksiin. Tätä ennen olen tainnut ennakkoon ostaa vain Overwatchin.


Ennakkoon julkaistuista kuvista ja trailerista päätellen luvassa on yksi todella hyvännäköinen peli. (Joo, on sitä ennenkin nähty hyviä ennakkokuvia ja saatu sylillinen keskinkertaista puuroa. Köh, The Division, köh.) Eläväisempiä ilmeitä ovat myös EA on lupaillut Frostbiten pelimoottorilla, jonka jälkeä näkee myös esimerkiksi Battlefield 1:ssä:


Nojoo. Ensinnäkin pitää sanoa että peli on tuossa vaiheessa ollut pre-Alfassa, eli voi vielä hioutua suuntaan ja toiseen. Toiseksi, tietenkin EA antaa julkisuuteen vain 4K-materiaalia, vaikka tiedän että oma koneeni tuskin peliä kovin armollisesti 4K-grafiikoilla pyörittäisi. Oikeasti lainkaan. Toivon siis, että edes osa siitä taiasta välittyy ihan meille HD-pesanteille.

Tarina vaikuttaa tarpeeksi omaltaan, että se toimii irrallisena pelinä, joka kuitenkin saumattomasti sijoittuu Mass Effectin universumiin. Pelaaja toimii Pathfinderina, jonka tehtävänä on löytää ihmiskunnalle uusi koti. Yksisuuntainen matka läpi galaksien, kahlaten läpi planeettoja. Mielenkiintoista on se, miten ME "No Man's Sky" saadaan muutettua mitä luultavimmin äärimmäisen tiukaksi taisteluksi ihmiskunnan tulevaisuudesta. Siis koska niin tulee käymään. Mikä ME se muuten olisi?

Pelaaja ottaa haltuunsa yhden tutkimusaluksen johtajan, Pathfinderin. Pathfinder on toinen Ryderin kaksosista, pelaaja itse kustomoi hahmonsa entiseen tapaan makuunsa sopivaksi. Omilla valinnoilla on yhä vaikutusta luomiimme suhteisiin, ja tietysti pelaajakunta on edelleen jäänyt kaipaamaan sitä oikeaa mahdollisuutta vaikuttaa lopputulokseen.

Ehkäpä vielä toivumme siitä ettei Shepard ole enää joukoissamme. 


Oih, aivan! Yksi mielenkiintoinen ominaisuus Andromedassa on se, että se sisältää jonkinlaisen moninpelimahdollisuuden. Originia lainaten "Moninpeli Mass Effect: Andromedassa vie sinut luokkapohjaiseen neljän pelaajan yhteistyöpartiokokemukseen. Liittoudu yhteen kolmen ystäväsi kanssa, kohtaa vihollisuhka ja suojele Andromeda Initiativen tärkeitä kohteita.". Okei, mielenkiintoista. Mass effect meets Overwatch/Battlefield/etc? Jos lisätään valmiiksi hienoon peliin moninpelimahdollisuus, voi se olla hurja mahdollisuus tai (usein) vain turha lisäke. Ja Andromedan kohdalla toivon sydämeni pohjasta tuota ensimmäistä vaihtoehtoa. Vaikka en tiedä tuntuisiko joihinkin tiettyihin toistuviin karttoihin sijoittuva mähinä ja mäiske hieman irralliselta ja väkinäiseltä lisäykseltä (toivottavasti) muuten mukaansa tempaavaan tarinaan.

Jännyyksiä luvassa joka tapauksessa!

GameStop lupailee peliä hyllyillensä 23.3.2017, ja EA Origins näyttäisi veloittavan ennakko-ostoista 59,90 - 89,90 euroa riippuen lisämateriaalin määrästä. Lisämateriaali on lähinnä kosmeettista, mutta tuolla yhdeksänkympin paketilla saa Multiplayer Super Deluxe Booster Packin, joka auttaa "Dominoimaan yhteistyöpeliä viikoittaisten Premium Packien avulla (20 viikon ajan), jotka tehostavat etenemistäsi jatkuvasti." Jaa'a. Pay to win?



Hitsin vitsi, enää vain 4,5 kuukautta!


2 kommenttia :

perjantai 12. elokuuta 2016

The Elder Scrolls Legends - Hearthstone pikku twistillä


The Elder Scrolls Legends -korttipeli tuli minulle itselleni aivan puskista. Törmäsin Twitterissä PCGamerin twiittiin, jossa kerrottiin tästä avoimeen betaan siirtyneestä korttipelistä, joka hyvinkin paljon muistutti Blizzardin Hearthstonea. Itsehän en ole juuri Hearthstonea pelannut kuin kokeeksi, ebkä äkkiseltään juuri välittänyt, mutta koska kyseessä on Bethesdan peli ja Elder Scrolls miksen antaisi sille mahdollisuutta.

Päästäkseen pelaamaan, täytyy ladata Bethesdan oma launcheri. Jep, hyvin samanlainen launcheri kuin Blizzardillakin. Launcherista löytyy asennettavaksi myös Fallout Shelter, sekä Fallout 4 creation kit. Myös tässäkin launcherissa on mahdollista lisätä kavereita, joilta löytyy samainen launcher ja account.


Kun peliin ensin kirjautuu, saa valittavakseen avatarinsa kymmenestä eri Elder Scrolls maailman rodusta. Tämä ei ole  mikään toi-näyttää-kivalta-tyylinen valinta, sillä rodulla on oikeasti väliä. Usein rotuominaisuus liittyy tietyn tyyppisten korttien nostamiseen pakasta. Koska en jaksa kaikkia käydä erikseen läpi, olkaa hyvät ja katsokaa kuvaspämmäys tekstin lopusta.



Seuraavaksi peli antaa sinulle tehtäväksi pelata Story-modea, jossa opetellaan pelin perusteet tekoalyä vastaan. Tarinassa tulee edetä tietyn verran päästäkseen pelaamaan AI:tä vastaan practise pelejä tai versus pelejä. Story-modea pelatessa saa myös uusia kortteja pakkaan, sekä joutuu tekemään valintoja pakkaan haluamiensa korttien suhteen. Itseäni ainakin ahdisti tehdä joitakin valintoja, sillä tarinan vuoksi olisin halunnut valita yhtä, mutta pakkani vuoksi taas toista. Tarina oli itsessään vähän meh. Ei mitään erikoista, eikä sillä ollut oikein mitään tekemistä alun set upin kanssa, mutta ei se mitään.Tulipahan perusteet selville ja kortteja pakkaan!



Aivan kuten Hearthstonessa, tässäkin pelissä saa hyvin samaan tapaan luoda omia korttipakkojaan, tai muokata jo olemassa olevaa viittä pakkaa. Pakkojen kokoamisessa periaate on, että kukin pakka voi koostua kahdesta atribuutista, joita ovat intelligence, willpower, strenght, agility, endurance ja lisäksi neutraaleja kortteja, joita voi laittaa jokaiseen pakkaan. Pakan minimi koko on 50 korttia. Uusia kortteja voi ostaa peleistä voitettavalla kullalla (100 kultaa per kuuden kortin pakka) tai oikean elämän valuutalla. Kortteja voi myös hajottaa soul shardeiksi, joista voi craftata uusia kortteja pakkoihin. Korttien hahmoilla voi olla erilaisia ominaisuuksia drainista silenceen tai summoneihen, tai olla olematta mitään. Osa korteista taas on esineitä, joilla parannetaan hahmojen damagea ja kestoa. Hauska ominaisuus ovat myös support kortit, jotka antavat hyötyä passiivisesti aktivointinsa jälkeen, niin kauan ennen kuin vihollinen vetää hihastaan kortin joka tuhoaa support-kortin. Luonnollisestikin korttien asettaminen laudalle vie manaa, joka lisääntyy jokaisella vuorolla.


Myös pelilaudalla on pieni twisti. Versus pelissä laudalla on tavallinen light lane ja shadow lane, jolle asetettavat kortit näkyvät vastustajalle, mutta joihin ei voi hyökätä elleivät ne ole paljastaneet itseään hyökkäämällä ensin. Joillakin taikakorteilla tosin näitäkin shadow lanen hahmoja saa pudotettua pelistä ennen paljastumistaan. Ymmärrettävästi myöskään korteilla ei voi hyökätä toiselta lanelta toiselle (paitsi jos kortti on Blood Dragon). Story-modessa on myös tuulinen pelilauta, jossa tuuli saattaa heittää hahmoja linjoilta toisille sattumanvaraisesti. Ottaen huomioon että peli on vielä beta-vaiheessa, voi erilaisia lautoja versus-peliinkin ilmestyä. 

Pelaajilla on myös kuvakkeensa ympärillä Hp:n lisäksi 5 runea. Jokaista menettämäänsä 5 hit pointia kohti menettää yhden runen ja runen menettämisestä saa nostaa pakasta kortin. Hyvällä tuurilla kortti on Prophecy-kortti, jonka saa pelata vastustajan vuorolla ilmaiseksi.


Näin niin kuin muutamien tuntien ja 12 levelin jälkeen (niitä leveleitä saa alkuun aika helposti) voisin sanoa että kyseessä on ihan kelpo korttipeli, joka ainakin itselleni nappaa Hearthstonea paremmin. Tykkään kaiken kaikkiaan pelin pienistä twisteistä ja artworkista. Musiikki on hieman itseään toistavaa tosin. Pelin perusteiden hoksaaminen käy käden käänteessä, mutta tuurilla on silti iso merkitys lopputuloksen kanssa. Turhaa väninää pelissä vältetään Hearthstone-tyylisellä kommunikaation quick menulla, joka on mielestäni aivan riittävä tapa. Pelit ovat mukavan lyhyitä, mutta ongelmaksi muodostuukin se, että niitä tulee otettua helposti monta putkeen.

Summa summarum: Jos tykkää Hearthstonesta, kannattaa kokeilla. Tai ihan muutenkin.












0 kommenttia :

torstai 4. elokuuta 2016

Batman - The Telltale Series



Ei ole kellekään salaisuus että olen kova Telltale Gamesin ystävä. Pidän ajatuksesta, että pääsen vaikuttamaan tarinaan (vaikka kuinka vähäpätöisiä päätökseni olisivatkaan loppuratkaisun kannalta) ja TTG:n tarinat itsessään ovat olleet kokemukseni mukaansa tempaavia tekeleitä. Siis ullatus ei liene suuri, kun sanon että ostin TTG:n Batmanin jo ennakkoon (siis ja hei -10%!, käytännössä ilmainen!).

Perusmekaniikka on edelleen sama kuin aiemmin: reagoi taisteluissa, keskustele ja tee päätöksiä sitä mukaa mitä niitä eteesi ladotaan. Samalla päästään mukaan Batmanin seikkailuja ikään kuin suuremmassakin kokopitkässä supersankarielokuvassa.

Batman - The Telltale Seriesin ensimmäinen osa (episodeja 1-5) julkaistiin 2.8.16, ja pääsin eilen 3.8.16 sen kimppuun ihan tosissani. Ajattelin että nyt ainakin vähän makustelen uutta peliäni ja pääsen siinä kunnolla alkuun, niin hupsista! Vajaa 2 tuntia, ja ensimmäinen episodi oli läpi ajeltu. Kaiken tämän muuten piiiitkästä aikaa myös striimasin Twitchiin.


Paikkana Gotham. Bruce on ajaa uuden ystävänsä Harvey Dentin (uudeksi mainoslauseeksi valitsin: "A new FACE for Gotham"... GET IT?!) vaalikampanjaa Gothamin pormestariksi ja Brucen tuttavakavalkaadi täydentyy yhdellä uudella nimellä ja yhdellä vanhalla ystävällä. Aloitetaan siitä, ja jo kohta saadaan selville juonen pääongelma, joka varmaankin kasvaa ja selkiää pitkin matkaa.


Bruce Wayne saattaa olla Tony Starkin tavoin nero, miljardööri, playboy ja hyväntekijä, mutta näiden lisäksi hän on myös etsivä. Batmanilla on jos jonkinmoista vehjettä ja vempelettä, joiden avulla pelaaja pääsee tutkailemaan ympäristöään. Olen monesti miettinyt, että näissä TTG:n peleissä pitäisi pelata ilman oletuksena olevaa, huomionarvoisia asioita merkitsevää järjestelmää. Batmanissa olen sitä mieltä yhä vahvemmin, sillä silloin pelissä pääsisi oikeasti miettimään, että mitä kohtaa kannattaisi tarkastella lähemmin. Niinkuin Wolf Among Usissa, nyt myös Batmanissa sinun on löydettävä oikeat johtolangat, yhdistellä niitä ja tehdä niistä päätelmäsi. Ja voi juku, yhdisteleminen tehdään oikeasti pelissä ennen kuin pääset etenemään tutkimuksissasi. Tämän vuoksi juuri nuo vihjeet saattavat jäädä tulevaisuudessa pois päältä.

Jos tämä pyssymies ja tämä paalu yhdistetään...
...syntyy tämmöinen tilanne, jolloin saattaisin päästä livahtamaan ohi vartijan. Tai siis livahtamaan ja livahtamaan...
Aivan hirveästi ei vielä yhdestä episodista osaa sanoa, mutta innokkaana jään odottamaan tulevia jaksoja ja seikkailuja. Batman toimii minulla melkeinpä riippumatta ajasta ja paikasta, joten olin myös erittäin helpottunut, että ainakin toistaiseksi lempisupersankarini on saatu toimimaan myös Telltalen pelissä!

BÄTMÄÄÄN, nänänänänänänänänä BÄTMÄÄÄN!
Oottako Batman-kavereita? Kiinnostaako tämmönen tarinapeli vai ei?

2 kommenttia :

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Create-a-character

Lähdet seikkailemaan suureen hienoon uuteen maailmaan, jossa pääset taistelemaan hirvittäviä öllimöllejä vastaan ja seikkailemaan paikoissa, johon pääset vain haaveissasi (tai pahimmissa painajaisissasi). Hahmosi on sankari,  ja saat luoda hänestä mieleisesilaisen.  Kukapa meistä ei haluaisi olla sankari aina silloin tällöin? Minä ainakin.
Ostettuani Steam Summer Salesta Fallout 4:n jouduin luonnollisesti aloittamaan pelini alusta ja täten luomaan uuden hahmon leikittäväkseni, ja huomasin jälleen kerran luovani hahmoni samaan muottiin kuin aina ennenkin. Lähes poikkeuksetta roolipeleissä hahmoni, tai ainakin se ensimmäinen, on paras versio minusta.


Vaikka pääsääntöisesti luonkin itseäni seikkailemaan milloin minkäkinlaiseen galaksiin, täysin realistista versiota itsestäni en tee (eikä se usein edes ole realistisesti mahdollista), vaan parantelen hahmoani hieman. Saan kerrankin olla sankari, mutta myös ulkonäöllisesti kriittistä silmääni miellyttävä. Hahmoni on todellisuutta ehkä hieman laihempi, hieman särmikkäämpi ja charmimpi. Vaikka en varsinaisesti myönnä kannattavani ja ihannoivani mallikuvaa kansalaisesta, joka on pitkä, hoikka, FIT ja vaalea turpeahuulinen sinisilmä, niin kyllähän se on tiedostettava että länsimaisen median luoma käsitys kauneudesta on pitkälti myös länsimaisen kansalaisen käsitys kauneudesta. Minunkin meikkiäni ja hiusvalintojani ohjaavat vain omat mielitekoni, vaikka usein yritän itselleni toisin vakuutella. (Jos 1800-luvulla olisi ollut roolipelejä, hahmot olisivat olleet pulleita, reheviä ja jopa runsaan löllähteleviä, sillä siihen aikaan muhkeammat muodot olivat pop. 1960-luvulla naishahmot olisivat olleet poikamaisen laihoja ja suurisilmäisiä bambeja.)


HOW-TO-CREATE-A-CHARACTER, Laru style

Keho: Jos kehoa saa muokata, on hahmoni lähes poikkeuksetta keskivertoa hieman lyhyempi. Lihaksia saa näkyä ja muotoja toki olla - mikään syömishäiriöinen supermalli hahmoni ei ole.

Iho: Kalpea. Kun oikeassa elämässä huomaan, että olen ruskettunut tai että olen saanut selkeitä rusketusraitoja, on ilo usein harmillisen lyhyt. Joku tulee viereeni seisomaan salilla ja huomaan, että olen yhä yön ritari tummine silmänalusineni ja kalvakkaine pisamakasvoineni. Olisi siistiä olla muodikkaan ruskettunut, mutta kun en ole, niin ei saa myöskään hahmoni olla.

Hiukset: Pääosin tummat tai perusruskeat. PAITSI että tässä tulee usein myös valittua se valkoinen vaihtoehto, tiedä miksi. Valkoiset hiukset ovat niin cool (ja tämä oli jo ennen kuin niistä tuli muodikkaita, hipster me)! Vaikka itse omaan usein punertavaan taittuvia sävyjä ja ajoittain hiukseni ovat olleet leimuavan punaiset, koen punatukkaiset hahmot usein vähän liian… no, ne tuntuvat yrittävän liikaa olla jotain. En minä tiedä. :D Puolipitkät hiukset. Mitä hienompi lettiviritelmä, sen parempi.

Silmät: Itselläni silmät ovat sinivihreänharmaat vaaleanruskeilla korostuksilla, joten silmien väri saattaa vaihdella hyvinkin paljon. Siniset silmät ovat ehkä ainoat, joita en käytä lähes koskaan.

Kulmakarvat: Tummat ja paksut, semmoiset meidän suvun kulmat.

Nenä: Varreltaan usein melko leveä, suora ja nenänpää on pikkuinen nöpö. Olen usein sanonut omaavani pitkän lammasmaisen nenän, niin kai sekin heijastuu hahmoihini, vaikka en sitä minään viehättävänä ominaisuutena pidäkään.

Huulet: Ei pusuhuulia, koska olisi epäreilua että virtuaaliminällä olisi yhtään sen isommat töröttimet kuin itselläni.

Lävistykset / tatuoinnit / arvet: Samoin kuin punaiset hiukset, myös liiallinen tatuoiminen tuntuu jostain syystä väkinäiseltä. Lävistyksiä ehkä yksi harkittu. Arpia joitain kappaleita, koska arvet kertovat eletystä elämästä ja ovat siten siistejä maamerkkejä hahmolleni ja sen taustatarinalle.


Hyvin tämä ihmisolennon itsekkyys ja siten hahmojen omanlaisuus on tullut esille, kun katsotaan esimerkiksi minun ja Joren hahmojen eroja. Aina asia ei tietenkään ole näin, mutta usein vaalea ystäväni tekee vaaleita hahmoja, jotka omaavat siniset, melko suuret silmät. Ihan pelkästään naisten juttua tämä ei ole, sillä myös pikkuveljeni Jermun hahmoissa on huomattavissa ulkonäöllinen arvomaailma. 
Eron tässä(kin) asiassa tekee miesolentoni, joka yleensä vääntää hahmoistaan mahdollisimman övereitä. Itä-Saksalaisia testosteronihirmuja pikkutyttöjä tai vanhoja ukkoja, joilla on hirmuiset reisilihakset ja pienen pienet käsivarret. Ainakaan en usko, että ne vastaisivat miehen ulkonäköihanteita. Mutta mikäs minä olen sitä sanomaan…

Minkälainen sinun tyypillinen hahmosi on? Kuvaako se sinun kauneusihanteitasi, vai vedätkö ihan antaumuksella överiksi? Onko hahmollasi rutinoituneita piirteitä, vai onko sinulla tyypillistä hahmoa lainkaan?

5 kommenttia :

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Life is Strangen 1.episodi kaikille ilmaiseksi.

Steam, sinä ovela pikku kakkiainen.

Ihan siis vain tämmöisenä pikkupikku huomiona haluaisin huomauttaa, että Steamissa saa Life is Strange:n ensimmäisen episodin ladata koneelleen ja pelata läpi täysin ilmaiseksi. Aikaisemmin pelistä on ollut saatavilla demo, mutta nyt maistiaista pelistä saa kokonaisen episodin verran. 1.episodi kattaa kuitenkin pelistä viidesosan (20%), joten mistään ihan turhanpäiväisestä koukusta ei ole kyse.


Life is Strange:sta olen kirjoittanut aiemmin täällä ja sen demosta huutelin täällä. Edelleen suosittelen kaikkia antamaan tälle pelille mahdollisuuden.

K, thx, bye!

3 kommenttia :

Pooookéééééémon! Omakseni saan, jos serveri sen vain suo! - Ja muita kertomuksia Pokemon Gon miinuspuolista.

Pokémon Go:sta puhuu tällä hetkellä kaikki. Lehdet, radio-ohjelmat, blogit, you name it. Mutta koska minullakin on asiasta sanottavaa, avaan itsekin sanaisen arkkuni. 

Latasin itse Pokémon Go:n ehkä noin puoltatoista päivää ennen virallista julkaisua Suomessa, samaa reittiä kuin rakas blogikollegani Jore. Kokemukseni tästä mobiilipelien tämän hetkisestä kuninkaasta ovat pääosin positiivisia; se kannustaa liikkumaan (vrt. teksti Fysioterapeutin sisäinen kriisi pelaamisesta.) ja on pullollaan sitä rakastamaani nostalgiaa. Voi sitä riemua, kun ymmärsin että Pokémon Go:n poket ovat ykkössukupolven Pocket monstereita - niitä olioita, joiden parissa kasvoin ja joiden pelikortteja pikkuveljen kanssa keräiltiin. Tuosta kaveristani poiketen minä pelasinkin Pokémonia jollain Gameboy-emulaattorilla tietokoneella, mutta pelasin silti. Pokémon on selkeä osa tämänkin naisolennon lapsuutta ja nuoruutta. Ja nimenomaan se ensimmäinen sukupolvi.

Positiivisesta luonteestaan huolimatta olen huomannut lyhyen peliaikani sisällä jo muutaman erittäin kismittävän pikkuseikan, joista aion nyt teille avautua. 


No, ne serverit nyt on jo vanha juttu, josta kaikki jaksavat valittaa. Onhan se tietysti raastavaa, että kävelylle joutuukin yhtäkkiä ilman Pokémon Go:ta. Jaadi jaa, kaikki muutkin ovat silloin pihalla, eli kukaan ei menetä salejaan koska et satu juuri nyt pääsemään gymille mittelöimään voimistasi. Tämä ei aiheuta VAS-vitutusasteikolla kuin arvon 2/10.

Toinen vanha juttu, jota en sen enemmin availe, on Pokémon Go:n massiivinen virrankulutus. Elisa itseasiassa vasta lähetti asiakkailleen (mukaanlukien ak) sähköpostiviestin, jossa se kertoi niksejä Pokémon Go:hon ja samalla markkinoi muun muassa peliin sopivaa uutta hienoa puhelinmallia JA (tattadaa!) ulkoista virtalähdettä! - Tämän miinuspuolen ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin, sillä puhelinta olisi kiva käyttää johonkin muuhunkin kuin pelkkään Pokémoniin ja akkujen uudelleen lataamiseen. VAS-vitutusasteikko jälleen aika alhainen: 3/10.
Akkujen kulutukseen löysin muuten vinkin, joka voi olla tai olla olematta teille uusi, mutta jaan sen silti: Lataa kotikaupunkisi Google Maps-kartta offline käyttöön. Helpottaa hiukan kulutusta, kun puhelimen ei tarvitse jatkuvasti ladata uutta karttaa taustalla.

Nyt sitten päästään näihin pariin minun hiuksiani harmaannuttaviin seikkoihin, jotka eivät ilmeisestikään enemmistöä kuitenkaan haittaa.

Augmented Reality on hieno keksintö, siis vau! Pokémonit oikeassa maailmassa! Teoriassa ihan mielettömän hieno juttu, käytännön sovellutus vain hieman horjuu. Pokémonit ovat koostaan ja sijainnistaan huolimatta aina suunnilleen samalla kohtaa näyttöä, saman kokoisina jne. Ne ilmestyvät lenkillä kaverin selkään ja kasvavan puun rungolle. - Siis täysin ymmärrettävä seikka, mikä on varmaan aika mahdotontakin tällä hetkellä ohittaa. Itse olen kuitenkin alkuviehätyksen jälkeen siirtynyt ihan rehellisesti pelin oman taustan käyttämiseen. Rauhoittaa peliä, pitää sen mielestäni järkevämpänä ja kaiken hyvän lisäksi säästää akkua.  VAS-vitutusasteikko, kun AR onkin jostain syystä jäänyt päälle: 1/10, mutta turhauttaa kyllä 9/10.



Sitten se Grande sbaglio, tuo VAS-vitutusasteikon kovin kärki: Pokémonien kerääntyminen vain ja ainoastaan asutuskeskuksiin. Tämä ominaisuus tuli harvinaisen hyvin esille kallisarvoisen (ja ainoan) kesälomaviikkoni aikana, kun lähdimme miesolennon kanssa käymään Nordkappissa. Sillä siunaaman sekunnilla, kun poistut asutusten luota, Pokémonit katoavat kuin pieru Saharaan. Kenties tässä piilee jokin jenkkejä varten kehitelty supersuojaus ja vastuu-juttu, etteivät vain jotkin uusavuttomat kaupunkilaisurpot eksyisi monsterijahdillaan metsään ja haastaisi Nianticia oikeuteen, mutta Minun pieneen kallooni näin metsän välittömässä läheisyydessä kasvaneena junttina ei mahdu syytä sille, miksi Pokémonit eivät asuisi taajama-alueiden ulkopuolella. Pocket monstereita vilisee kauppakeskuksissa, mutta vaikka Saariselän Kiilopäällä (joka siis olisi helppokulkuisena tunturina mahtava paikka vaikka jollekin hieman harvinaisemmalle kivi/maa/lento-pokelle) ei näy ristin sielua. Tässä siis Nianticille vielä yksi kehittämisen arvoinen asia. Ei skutsissa mitään pokestoppeja tai saleja tarvitse olla, mutta ei kai olisi liikaa pyytää Pokémoneja asuttamaan samantapaisella randomilla koko karttaa, mitä se tekee kaupungeissakin?
VAS-vitutusasteikko lähentelee 7/10. Onneksi asun itse keskustassa.

Siis muistutan edelleenkin, että pidän pelistä, mutta näiden ja muiden pikkupikku bugiensa vuoksi Pokémon Go on vielä aika raakile, joka kaipaa kehittämistä. Ja varmasti Niantic sitä tekeekin, en epäile yhtään näillä suosioilla!

Tehokkaita pelipäiviä on takana allekirjoittaneella tuon Norjan reissun (eipä löytyny muuten Nordkappistakaan juuri Pokémonin Pokémonia!) vuoksi vain muutama, esimerkiksi saleille en ole vielä juuri eksynyt ja löytämäni Pokémonit ovat korkeimmillaan ~550CP luokkaa. Pelattavaa siis riittää, mutta tärkein siis ensin: 
Gotta Catch Them All!



P.S. Team Instinct ftw!

0 kommenttia :

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Pokemon Go - Minäkin haksahdin!

Täytyy aivan ensimmäiseksi tunnustaa, että en ole koskaan ollut Pokemon-fani. En siis millään lailla. Mutta jos söpöjen ötököiden metsästäminen ja liikunta ympätään samaan mobiilipeliin, niin eihän sitä yksinkertaisesti VOI OLLA kokeilematta!

Pokemon GOsta on varmasti kaikki jo kuulleetkin. Onhan ko. appi jo satojen nettimeemien aihe ja virallisen julkaisun jälkeen jatkuvasti kaatuilevat serverit ovat kuumentaneet tunteita.

Itse latasin pelini epävirallisesti 2 päivää ennen kuin peli virallisesti julkaistaan. Jos olisin tiennyt että virallinen julkkaisu oli niin lähellä, en varmaan olisi jaksanut vaivautua. Toisaalta hyvä puoli oli se, että serverit jopa toimivat, ja peliä ehti pelata huomattavasti enemmän kahdessä päivässä, kuin näiden julkasun jälkeisten päivien aikana...

Noh, missä mennään? Ensimmäisen reilu vuorokauden aikana ehdin napata jo 39 pokemonia, joista 29 erilaista. Sen jälkeen tahti on huomattavasti hidastunut. Tällä hetkellä napattujen pokemonien määrä on yhteensä 139, joista 41 erilaista. Aioin kirjoittaa tämän postauksen tämän ensimmäisen vuorokauden jälkeen, mutta erehdyttyämme lähtemään pienelle viikonloppureissulle pääkaupunkiseudulle, jäi se tekemättä. Mutta pääsinpähän kokeilemaan peliä ensin hieman suuremmassa kaupungissa. Siellä ollessa tosin serverit olivat käytännössä jatkuvasti kaatuneina, joten en päässyt nauttimaan valtavasta PokeStoppien määrästä ja niillä jatkuvasti tapahtuvista luretuksista. Perjantai-iltana tosin ystäviemme kanssa 500 metrin kauppareissu kesti tunnin, kun saalistimme pokemoneja ja jäimme muiden nörttien kanssa vahtimaan lurea pokestopilla. Onhan se kieltämättä hieman huvittavan näköistä touhua, kun toistakymmentä ihmistä istuu puhelin tiukasti kourassaan tai vaeltaa ympyrää. Hauskaa touhussa on etenkin se, että tuntemattomat ihmiset alkavat kommunikoida keskenään! Niin epäsuomalaista!

Jos joku ei siis vielä ole peliin päässyt käsiksi, niin ajatushan on kävellä ympäriinsä keräämässä pokemoneja, ja halutessaan taistella niillä pokemon gymien herruudesta kolmessa eri tiimissä (sininen Mystic, punainen Valor ja keltainen Instinct). Se, onko tiimeistä pelaajalle mitään käytännön hyötyä, on minulle edelleen mysteeri. Tiimin myötä tosin tulee motivaatio vallata pokemon gymejä, joiden valtaamisesta saa kokemusta ja valtaa omalle tiimille, mutta muutenpa hyötyä en ole huomannut. Lisäksi lampsiessaan pokemonien perässä, voi pysähtyä PokeStopeissa, jonkinlaisissa oikean elämän maamerkeissä pyöräyttämässä laattaa, joka sylkee pihalle pokepalloja, pokemonin munia tai muita hyödyllisiä esineitä. Pokemonin munia taas saa kuoriutumaan asettamalla sen inkubaattoriin ja kävelemällä tietyn verran.

Itse tykkään lähinnä keräillä pokemoneja, mutta yhden salin olen saanut vallattua. Gymejä koskien olen hieman pettynyt pokemonien taisteluun. Jos nettiyhteys on huono, hyökkääminen ja väistäminen ovat tuskaisia. Kaiken lisäksi, gymien valtaamisessa taistelussa on aikaraja, jonka sisällä gym täytyy saada vallattua, muuten taistelu päättyy ja gymiä vartioimaan jätetty pokemon saa täydet hitpointit. Lievästi turhauttavaa heikolla nettiyhteydellä, voin kertoa. Ehdottomasti huonoja puolia pelissä on akun kulutus (hyvää bisnestä kaupoille, jotka myyvät varavirtalähteitä)! Olisi ihan kiva ominaisuus, että pelin saisi kätevästi pyörimään puhelimen taustaohjelmissa, jolloin näytön ei tarvitsisi olla koko ajan päällä, mutta peli seuraisi silti käveltyä matkaa, sekä ilmoittaisi ilmestyvistä pokemoneista ja PokeStopeista, säästäen kuitenkin edes himpun verran akkua. Myös kartan näkeminen isommassa skaalassa olisi minusta mukavaa. Verrattuna aiemmin kokeilemaani, myös Nianticin kehittämään Ingressiin (sama peli, uudet kuoret), kaipaisin lisäksi jonkinlaista chattia tiimin kesken, esim. rajattuna tietylle kilometrisäteelle olinpaikastaan.

Pelissä on valtavasti potentiaalia, mutta olisivat kuitenkin saaneet hioa sen loppuun asti, ennen virallista julkaisua. Bugeja riittää, peli jäätyy ja serverit kaatuilee aivan liikaa. Mielenkiinnolla päivityksiä odotellessa.


Plussat ja miinukset

Plussaa:
- Hauskaa ajanvietettä, etenkin niille, jotka tykkää keräillä kaikkea turhaa ja tarpeetonta
- Walk, bitch, walk! Näin saadaan lapset taas liikkumaan. Ja vähän aikuisetkin
- Hieman erilaisia pokemoneja hieman erilaisista ympäristöistä, maailma avartuu.
- Nostalgia
- Satunnainen sosialisoituminen
- PvP ei ole koko pelin kantava voima, jos ei tykkää sellaisesta. Pelkästään kaikkien pokemonien keräämiseen ja kehittämiseen saa tuhrattua monia monia tunteja (ja kilometrejä) elämästään.

Miinusta:
- Keskeneräisyys
- Bugit ja jäätyily
- Kaatuilevat serverit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus
- Ei isoa karttaa
- Vaatii hyvää nettiyhteyttä ja syö aivan sikana akkua
- Taistelut olisivat saaneet olla samanlaisia kuin esim. Gameboy pokemonissa
- Ei chattia
- Joku vielä kuolee tämän pelin takia...


Pelaatko Pokemon Go'ta? Mitä olet mieltä pelistä?`Ja mikä tärkeintä, mihin tiimiin kuulut (Team Mystic FTW!)?

4 kommenttia :

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kesäalennukset tuli ja meni, ja tämä postaus on noin viikon myöhässä.

Steam ja kaikkivoipa Gaben järjestivät tututtuun tapaansa kesäalennukset kaikkien kesälomalaisten iloksi ja riemuksi. Siis Visat vinkumaan ja ostoksille!

”Mie en pelejä tarvitse, vanhojakin on liuta vielä kesken ja muutamat ihan täysin korkkaamatta.” - Laru kesäkuussa 2016

Pelejä todellakin on pitkä lista Steamissa vielä viimeistelyjä vaille, enkä tosiaankaan ole joihinkin peleihin vielä koskenutkaan. Siellä kivasti kirjaston pohjalla lepäilevät, siellä hirsiä vetävät ja odottavat vuoroaan, niin. Häätkin ovat syksyllä tulossa, niin eipä tässä hirveästi ole rahaakaan pistää mihinkään niin sanottuun ylimääräiseen.
”Vaan kuinkas sitten kävikään?” - Tove Jansson

Laru [24.7.16]: Oooooh, Fallout 4 puoleen hintaan! Odotanpa vielä hetken, josko mieli muuttuisi. Ei tosiaan olisi sitä rahaa suotta kaivoon heittää ja meillähän on jo se Pleikkarilla.
Laru [25.7.16]: Olihan se Fallout-tarjous varmasti kesäalennusten loppuun asti voimassa? Ei sillä että ostaisin, mutta olisipa ainakin aikaa miettiä.
Laru [26.7.16]: Tulisihan sitä sitten ehkä enemmän pelattua… Hyvä peli se on, ja Pleikkariin ei tule arkipäivinä koskettua ollenkaan… Ja nyt olisi kuitenkin puoleen hintaan. Ei sitä ihan joka päivä puoleen hintaan saisi.
Laru [28.7.16]: Aaaaw, fuck it. *CHA-CHING*

Edellä mainittu kaava toistetaan monena alennuskautena, tarvittaessa vaikka kolmesti vuoteen. Ensin vakuutellaan itselle ja läheisille lähes uskottava kieltäytyminen; en minä pelejä tarvitse, turhaanhan sitä rahaansa vain pistäisi. Sitten olan takaa kuiskaa epäilys; Josko kuitenkin… kyllähän sitä ihmiset tyhmempäänkin pistävät rahojaan. Yleensä tämä sisäinen taistelu jatkuu muutaman päivän, kunnes myönnyn sille, että tahdon tuon pelin ja nyt se olisi halvalla. Sitten vain mietitään, miten saisin ostoksen näyttämään järkevältä teolta, vaikka loppujen lopuksi päädyn usein syyhyn ”Nokun halavalla sain.”.


Kirjastoni laajeni tuona kesäalennuskautena kokonaista neljän pelin verran, vaikka tarkoituksena oli jokin aivan muu. Ostin itselleni tuon em.Fallout 4:n lisäksi Borderlandsin (ykkösosa siis), Castle Crashersin (jonka ostin samalla myös Jorelle) ja Mass Effectin (ykkösosa, joka minulla on vain cd-muodossa, jota en siis voi nykyisessä dvd-asemattomattomassa koneessani käyttää). DAYMN. Achievement NOT achieved.
Laru miesolennolle: "Sorruin."


8 kommenttia :

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Overwatchin ranked.

KAIKESSA pitää AINA kilpailla. Oli kyse sitten perunankuorinnasta, jättimäisen pyörivän juuston pakoonjuoksusta tai yleisurheilusta. Overwatchiin rantautui (joidenkin mukaan pitkällisen) odotuksen jälkeen kilpailullinen (en.competitive) pelimoodi, jossa pyritään vakavoitumaan hauskan pelin äärelle.


Kaikille vakavahenkiset tryhard-pelimuodot eivät ole mielekkäitä, eikä tarvitsekaan. Siksi ne usein erotellaan perus Quick playsta, ja niin on tehty myös Overwatchissa. Jos haluat pelata välillä vähän perseillen tai kokeillen uusia sankareita, on Quick play sinun paikkasi. Jos haluat konkreettisesti nähdä taitotasosi ja pelata vähän vakavammin, voi Competitive Play olla paikkasi.

No mikä into on pelata vakavasti jotain, joka on tarkoitettu hauskaksi ajanvietteeksi yksin ja yhdessä ystävien kanssa? En osaa vastata tuohon, itse haluan vain usein verrata omaa osaamistani muihin, vaikka joskus se onkin surullista seurattavaa. On kivaa, kun näen oman tasoni ja sen mahdollisen ja toivottavan kehittymisen. Taitotasot jakautuvat pelaajille Gaussin käyrän mukaisesti, joten esimerkiksi yli 80:n raten pelaajia on maailmassa alle 20, mutta silti se antaa peruspelaajille paljon mahdollisuuksia kehittyä ja nähdä kehityksensä raten vaihteluina. Tuon oman ratensa saa näkyviin vasta 10 placement peliä pelanneena, jotka määrittelevät niiden perusteella sen, mihin luokkaan kuulut.


NOH, sitten se mitä te odotitte (jos ette tajunneet sitä ensimmäisestä kuvasta katsoa). Pelasin nuo 10 peliä, joiden jälkeen saat ensimmäisen numeraalisen arvosanasi, ja minun rateni on 52. Olen siis hyvin perusjantteri näiden pelieni kanssa. Ja se passaa minulle ihan hyvin tässä vaiheessa. Ehkä jossain vaiheessa saan kohotettua arvoni vaikka 55:n, joka olisi jo hieno juttu!


Ratesi, sekä muille näkymätön MatchMakingRating (MMR) perustuu pitkälti voittoihisi ja häviöihisi, sillä...
"For better or for worse, we focused the design of the game on winning or losing as a team. OW is not a game where you ignore the map objectives and then look at your K/D ratio to determine how good you are. We want you to focus on winning or losing and as a result you do focus on winning or losing. We tried to make it so that losing isn’t the end of the world, but to a lot of people they expect to win far much more than they lose." - Jeff Kaplan, game director at Blizzard
Vastustajasi ja tiimijäsenesi ovat peleissä noin niinkuin suurinpiirtein samalla tasolla kuin sinä itse, ja voitot tai häviöt heiluttavat rateasi edestakaisin. Toki pelaajat valikoituvat mukaan myös pingin (eli Suomessa pelaava tuskin pelaa brazilialaista vastaan ihan heti) mukaan, ja jollain yksilöimättömällä tavalla myös omaan taitotasoosi. Mitä tuo taitotaso pitää sisällään, on ainakin minulle jäänyt arvoitukseksi. Etenkin Quick Playssa tiimit voivat koostua näiden asioiden lisäksi ihan jonotusajan lyhyenä pitämisen puolesta randomeista jonottajista. Siksi joskus vastaan saattaa tulla lvl 134 (levelit eivät tässä tapauksessa ole mitenkään yhteydessä taitoon vaan pelattuun aikaan) tyyppi, vaikka itse olet menossa vasta kolmannella kymmenelläsi. Competitive Playssa tätä ei pitäisi kuitenkaan tapahtua ainakaan näin suurella laajuudella, joten jonottamiseen voi varautua hieman pidemmällä ajalla kuin Quick Playssa.

 Eli toisinsanoen joskus käy näin:


Sitä onnistuu itse hyvin, mutta varsinaisesti MMR:n tai rankin kannalta se ei merkitse kuin häviävän pienen määrän, sillä Overwatch on ensimmäisenä ja viimeisenä TIIMIPELI. Jos et pelaa tiimissä, tiimisi voi hävitä ja se on ihan yhtälailla sinun kuin muidenkin vika. Turha ipistä.

JUST....JUST GAME ON!


 Oletteko jo saaneet itsellenne raten? Mitä mieltä olette muutenkaan tasojen haalimisista ja ranked-pelaamisesta?

2 kommenttia :

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Bubble bobble - tarinaa siitä kuinka tultasyöksevätkin hirviöt voidaan päihittää pelkillä saippuakuplilla

Woot woot, wop wop ja dim dim dim dimmm. Noita ääniä joutuivat kaksi miespuolista henkilöä kuuntelemaan oman tovinsa, kun minä ja serkkuni En1less pääsimme tykittämään eräänä kauniina aurinkoisena iltana sälekaihtimien takana piilossa BUBBLE BOBBLEA. Tyylillemme uskollisesti suu kävi yhtä lujaa kuin sormet... taukoamatta. 

En1less oli ostanut siis pleikkarilleen Bubble Bobblen ns.alkuperäisversion, ja voi taas sitä nostalgian määrää, mikä mieleen tulvahti, kun kenttiä läpi kahlasimme. Aikoinaan pelasimme BubbleBobblea Amigalla, arvioidulla ikähaarukalla 7-12, eikä tämä PS4lle tuotettu versio poikennut tuosta Amigan pelistä edes musiikillisesti! Ainoa ero, joka tähän versioon oli tuotu, oli se, että peliin pääsi aina uudestaan mukaan, kuoltuaankin, sikäli mikäli toinen pelaaja vielä oli hengissä. Toki pisteet nollautuivat, mutta peliä pääsi silti jatkamaan. Pientä helpotusta siis, ja mekin pari kertaa jouduimme tuohon helpotukseen turvautumaan.


Loppujen lopuksi päästiin tasolle 64, eli noin 2/3 pelistä päihitettiin kerta istumalta, pelien nykyaikaisia armahduksia hyödyntäen. Yhteensä kenttiä on siis 100 kappaletta. Ehkä noin viidenkympin seutuvilla alkoi tulla jo tasoja, joita emme olleet aikaisemmin nähneet, ja uusia tultasyökseviä vihollisia, joita ihan ensimmäisellä kerralla säikähti (ja tietysti menetti yhden elämän). Ihan yllätyin, miten pitkälle kuitenkin ollaan ala-asteikäisinä päästy!


Bubble ja Bobble haluavat pelastaa tyttöystävänsä, ja tekevät sen saippuakuplilla. Mitä rentouttavampaa iltapäivän vietettä sitä voisikaan keksiä...? :D


Oletteko te pelanneet Bubble Bobblea?

6 kommenttia :

torstai 2. kesäkuuta 2016

Asiat, joita ei ymmärrä eli moninpelien sietämätön vaikeus

Nyt kun Overwatch on julkaistu ja sitä on ehtinyt pelata sen 25-30 tuntia yhteensä betassa sekä julkaisun jälkeen, niin väkisin sitä erehtyy taas miettimään tätä tiimipelien vaikeutta. Jotkin asiat randomeiden pelikavereiden pelitavassa ja käsityksessä tiimityöskentelystä eivät aina ihan mene mulle jakeluun. Saattaa johtua siitä että olen tyhmä, tai sitten pelitovereiden käsitys elämästä ja sen tarkoituksesta poikkeaa merkittävästi omastani (42). Ja tämähän ei siis ole vain OWssa ongelma, mutta myös hyvin vahvasti esimerkiksi Dotassa ja Heroes of the Stormissa. Kertokaa mulle toki, jos seuraavista pointeista olette eriävää mieltä tai keksitte hyviä selityksiä toiminnalle, olen valmis muuttamaan mieltäni jos hyvin perustellaan.


Käsittämättömien asioiden lista noudattamatta mitään merkitysjärjestystä.

1. Ai mikä tankki?
Niin kovin monessa pelissä ymmärrys oman heron kestokyvystä ja tankin roolista tiimityöskentelyssä on sellainen, joka tuntuu usein unohtuvan. Tankkihan ei ole paljon mitään ilman damage dealereita. OW:ssa erityisesti Reinhardtin hyödyntäminen on ajoittain niin surullista katsottavaa. Reinhardtin kilpihän kestää vain tietyn määrän damagea, jonka jälkeen menee jonkinmoinen tovi ladata kilpi taas kuntoon. Miksi, oi miksi, kilpeä on niin vaikea hyödyntää silloin kun se on olemassa? Damage dealerit sooloilevat kaikki ihan omillaan silloin, kun Reinhardtin johdolla voisi painella sisään ja kilven takaa sniputtaa ainakin pahimmat viholliset (lue: Bastion) tuusan nuuskaksi. Tämän saman ilmiön olen huomannut myös ilmenevän säännöllisen epäsäännöllisesti WoWissa (Jee! Otetaan kaikki aggroa!) sekä Dotassa.

2. V*tun nyyppä-healeri kun ei osaa (healata kartan toiseen reunaan asti)!
Supportin roolin aliarviointi on ihan liian yleistä ihan liian monessa pelissä. Supportteja ei valita ja kohta itketään jos ja kun sitä ei ole. Se raukka joka ottaa support-heron saa usein myös kuran niskaansa jos tiimi epäonnistuu. Dotassa on erittäin yleistä että kielletään supportilta kaikki farmi ja parhaimmillaan ragetetaan kuin uhmäikäinen hakaten päätä lattiaan, jos support saa tapon tai ottaa last hitin saadakseen wardeja tai kengät. OW:ssa yleistä näyttää olevan se, että juostaan kaikki hajallaan omillaan, että healerin tehtävä olisi mahdollisimman vaikea. Myös etenkin WoWissa tuntuu olevan erittäin yleistä syyttää kaikesta healeria. Onneksi kuitenkin (erityisesti) healerit nauttivat kunniaa, jos peli meni hyvin. OW:ssa tämä näkyy etenkin lopun "korteissa", joissa eniten healanneet napsivat kanssapelaajilta pisteitä.

3: SOLO-YOLOLOLOLOLOLOOOOO!
Ai mikä tiimi? "YOLO! Where's the team?! This useless team."
Se että olet itse jättänyt tiimin taaksesi kartan toiseen reunaan ja kuolet siellä yksin, on ihan oma syysi. Live with it.

4. Minimap-sokeus
Dotassa niin yleistä. Karttaa ei vaan osata katsoa. Ei sen vertaa, missä viholliset on (tai vaihtoehtoisesti missä vihollisia ei ole) ja päätelmien tekeminen sen suhteen, eikä senkään, että missä tiimikaverit on. Ja se turha mapin länkytys Dotassa... Voiko olla ärsyttävämpää. Onneksi sen voi nykyään mutettaa.

5. First blood GG ja jatkuva itkeminen
Myöntäkää pois, että olette törmänneet tähän tyyppiin: ennenaikaiseen GG-yksilöön, joka kertoo tiimille jo heti alkuun, että en enää edes yritä, eikä kyllä kannata teidänkään. Tappiomielialan levittäjä ja yleensä myös muuten ilonpilaaja. Mielellään sitten asiasta syytetään muita, tai takerrutaan yhteen, satunnaisesti valittuun tiimikaveriin ja hänen pelaamiseensa. Entä jos keskittyisi omaan peliin sen sijaan että ehtisi vahtimaan ja arvostelemaan muita? Myönnän toki itsekin, että ajoittain pelistä näkee jo alusta, ettei tämä hyvin pääty, mutta en ikinä ala sitä vuodattamaan pelin chattiin. Koska se ei hyödytä mitään! Kerrankin erehdyin hyvän OW-pelin ja voiton jälkeen kommentoimaan vastapuolen tiimille että hyvin pelattu, saan vastaukseksi "STFU". Mieleen kipuaa kysymys, miksi helvetissä pelaat, jos siitä tulee noin paha mieli?

EDIT 4.6.2016
6. Kadonneen tiimin arvoitus
Tähän olen nyt muutamia kertoja törmännyt OW:ssa. Seisot yksin luotisateessa yrittäen saada payloadia liikkeelle tai pidettyä objektiivia, mutta missä on tiimisi? Välillä ruudullasi vilahtaa ystävällisen näköinen toveri, joka porhaltaa.... jonnekin. Aika loppuu ja peli on menetetty, etkä edelleenkään ole nähnyt tiimitoveriasi lähelläkään objektiivia? Mitä tapahtui? Olivatko ne vain haamuja?

Tässä tällainen vuodatus asioista, joita on pulpahdellut pintaan tässä viime aikoina.
Kertokaa ihmeessä, millaisena kyseiset asiat koette. Harmittaako tappiomielialan luojat? Entä syyllistytkö itse ajoittain johonkin, ei-niin-tiimiystävälliseen toimintaan? Oletko tavannut jotain muita rasittavia toimia kanssapelaajien osalta?

8 kommenttia :

Blogger Template by Clairvo