lauantai 21. toukokuuta 2016

OW OW OW Overwatch!

Blizzard aiheutti pienimuotoisen sätkyn tänään. Parkkeerasin kaikessa rauhassa aamukahveineni koneen eteen ja avasin Battle.netin ja Steamin. Yhtäkkiä näytön alakulmassa oikealla vilahti viesti "Overwatch is now available to play" --- WTF?! kahvikäsi tärähti ja epäuskoinen innostus kerkesi hetkeksi leviämään koko kehoon. Battle.net auki ja siellähän se oli. Harmaasta Play-nappulasta oli tullut sininen. Sitä pystyi painamaan. Nopea vilkaisu yleisnäkymään - ei, ei mitään mainintaa lisäbetasta, hassuahan se olisikin tässä vaiheessa. Joo, yhä on merkintä oikeasta julkaisupäivästä. 


Piti silti painaa sitä nappulaa. Josko vahinkoja sattuisi.


No siis ei tietenkään sattunut. Puhutaanhan nyt Blizzardista. Taisteluvalmius ensi tiistaille on jo siis kuitenkin luotu.

Mutta mitä tuosta aamuisesta pikkusätkystä sain irti, oli kuitenkin se, että löysin Blizzardin julkaiseman pikku infograafisen yhteenvedon vajaan viikon kestäneestä open betasta. Pätkin sen tänne blogin puolelle kommentoitavaksi, koska ilmeisesti en ole vieläkään kasvanut yli siitä hypetysiästä, vaikka kuinka niin luulin jo käyneen:


Overwatchin open betaa kerkesi pelaamaan kokonaista 9,7 miljoonaa ihmistä PC:llä, Xboxilla ja Pleikkarilla! Se on mieletön määrä pelaajia. Niin mieletön, että jopa Blizzard sanoi sen olleen suosituin open beta heillä tähän mennessä. Tokikaan kaikki eivät ole olleet samaan aikaan pelaamassa, mutta uskoisin, että tuota määrää voi jo servereiden rasitustestiksikin luonnehtia.


4,9 miljardia minuuttia = 81 miljoonaa tuntia. Siinä taas numeromäärä, jota ei oikeasti ymmärrä. Tämä iloinen pelijoukko siis laittoi elämästään aikaa yhteen peliin yhteensä noin 100 ihmisen kokonaisen eliniän verran. Allekirjoittanut sai tuhlattua Overwatchiin tuona betan aikana arviolta ehkä reilut puolipäivää, en sen enempää, kiitos äitienpäivän ja sen velvoittaman afkaamisen. :'D


Tässäpä tulee taas kivasti näkyville se, miten ihanan lyhyitä nämä OW-matsit ovat! 6-9 minuuttia on enemmän kuin hyvä aika sille, että matseja kerkeää pelaamaan illassa enemmän kuin kaksi (toisin kuin eräässä minulle rakkaassa Valven mobassa... nimim.45min matsit + 15-20min jonottelua ja säätämistä)! Miesolennolle saattaa tulla taas tutuksi viime vuoden aikana ehkä jo unohduksiin jäänyt "pelaan vielä yhden pelin, sitten tuun"-fraasin.


Näissä eniten valituissa heroissa ei ollut ainakaan allekirjoittaneelle toisaalta minkäänlaista yllätystä, sillä tietyllä tavalla tuo peli on rakentunut näiden hahmojen ympärille. Tracerin olisin toki luullut tuohon joukkoon lukeutuvan. Minäkin kyllä Traceria kokeilin, mutta totesin sen olevan vielä minulle hieman liian hankala. En tiedä. Houkuttaa kyllä päästä kokeilemaan sitäkin brittiä uudelleen.

8 hahmonvaihtoa matsissa ei ole mielestäni paljon - keskimäärin joka toinen siis vaihtaa matsin aikana hahmoaan. Ja miksi ei vaihtaisi, jos peli siihen antaa mahdollisuuden. Jos joku hahmo ei toimikaan ja toteat tilanteen nyt tarvitsevan vaikka tankkia, sen toki silloin teet. Itse en kovin monesti vaihtanut hahmoa kesken pelin, mutta en voi sanoa sen olleen myöskään täysi mahdottomuus. Pariin otteeseen vaihtui mm.Soldier 76 Torbjörniin, kun olen todennut pelin vaativan vähän defensiivisempää katselukulmaa.


Voi Bastion... Tässä vaiheessa pitää näyttää tämä 9gagista bongaamani kuva:


Jos jokin hahmo aiheuttaa päänvaivaa pubeissa, niin se on varmasti näin alkuun Bastion. Bastionin turret-muoto on kova vastus, mikäli se pääsee hyviin asemiin. Mikään voittamaton se ei ole, mutta muistan eräänkin pelin, jossa eräs Bastion aiheutti aivan mielettömästi päänvaivaa! Se myös usein pääsee pelin loputtua tulevaan Play of the Gameen sen vuoksi, että usein Bastionilla saa peräjälkeen useamman tapon yhdessä tilanteessa. Reinhardt + Bastion jossain defensiivisessä pelissä osaa olla ajatuksena aika ggwp.

McCreen High Noon -ultia en oppinut niillä parilla kerralla kun miehellä pelasin, mitä ihmettelen. Näyttää aika kovalta paperilla ja kaikissa esittelyvideoissa, mutta mitä teen väärin, on vielä jäänyt epäselväksi. Ehkäpä opin tämänkin vielä tulevaisuudessa, ehkäpä jo ensi viikolla?


Commendit pelin päätyttyä ovat kivoja. Se, että voit commendata vastustajaa, on mielestäni myös hieno ominaisuus, sillä kyllä hyvä pelaaja, oli miten tappava tahansa (tai juuri siksi), ansaitsee arvostuksensa. Pitäkää huolta siitä, että muistatte arvostaa myös vastustajia, jos he sen oikeasti arvostavat! Kaveruus ei ole itsessään commendin arvoinen asia, vaikka hieno asia onkin. (:


Countdown on käynnissä ja kohta se tulee! Hihii! Ihan harmittaa, että tiistaina (24.päivä sattuu tiistaille) on töiden jälkeen vielä vedettävä jumppa ennen kuin pääsee kotiin nököttämään dotaspel-rummetissa. :D

2 kommenttia :

torstai 19. toukokuuta 2016

Pennut pelaa - Part 2.

Jore tuossa jo aiheen aloittikin omalla postauksellaan lapsuudessa pelatuista peleistä, joita muistellessa tulee lämmin ja hyvä olo. Minä lupasin kanssa palautella mieleen vanhoja hyviä aikoja, kun peliaikaa oli puolituntia per nenä, ja näytöt olivat yhtä paksuja kuin keskusyksiköt syviä. Ah, nostalgiaa.

AMIGA
Ensimmäinen kosketukseni videopeleihin oli serkuilla ja meillä olleella Commodoren 8-bittisellä AMIGA:lla. Pelit olivat korpuilla ja niissä luki pelien oikeiden nimien lisäksi minun ja pikkuveljeni muistisäännöt tyyliin "Martan hedelmäpeli" tai "Olympialaiset". AMIGAlla pelattiin viisivuotiaasta aina yläasteelle saakka, sillä jostain syystä peliaika ei Amigaa koskettanut, vain sitä ns.oikeaa tietokonetta alakerrassa. AMIGAn rakkaimpia ja kulutetuimpia pelejä mahtoivat olla...

...SuperFrog
Tästä klassikosta kerkesin joulukalenterissa viime vuonna jo kertoakin (Joulukalenteri 2015 - Luukku 1: Ensimmäinen videopeli), joten ei siitä sen enempää. Ehdottomasti kaikista puhkikulutetuin peli!



...Duck Tales
Toinen peli, jota Amigalla pelattiin ja paljon, oli Amiga-versio ilmeisen suositusta, muillakin alustoilla pelattavana olleesta DuckTalesista. Varsinaista tehtävää emme ehkä aivan ymmärtäneet, tuo englannintaito kun oli mitä oli. Rahaa piti hankkia, mutta dialogi meni silti ihan ohi suun.
Kaikista hauskinta oli pelata TupuHupuLupu-combolla, oli kenttä sitten labyrintti-sokkelo, vuorikiipeily tai parhaimpana viidakon läpi hyppiminen. Nykyisin ei kyllä enää tuota toimintojen viivettä kestäisi, mutta silloin vanhoina hyvinä aikoina ei moiset haitanneet!



...Winter Games eli Talvi Olympialaiset
Toinen peli, jota pelattiin ehkä pelkästään pelaamisen ilosta eikä niinkään voittamisen kautta, oli talvi olympialaisten Winter Games! Hirveästi en muista tuosta pelistä muuta kuin ampumahiihdon (joystickin veivaamisen edestakaisin vasemmalta oikealle ja takaisin), mäkihypyn (hiton vaikeaa pysyä pystyssä alastulossa) ja mäkikelkkailun, joka oli tämän pelin paras anti ala-asteikäiselle!


...Dynablaster aka Bomberman
Tämä peli on ehkä enemmän muisto pelistä itsestään, eikä varsinaisesta pelikokemuksesta. Bomberman oli nimittäin peli, jota lähinnä katsoimme, kun äiti pelasi. Meille se oli hivenen liian jännittävä ja ehkä liian vaikeakin. Muistona paras on se, kun pikkuveljeni hyppii äidin selän takana hiki hatussa, kun tämä elää Dynablasterin mukana.




TIETOKONE
Oma nykyaikainen tietokone meille tuli arviolta joskus minun ollessa kolmosluokalla. Se oli hieno ja aikaansa nähden tehokas. Tietokoneen myynyt myyjä oli sanonut isälleni että "Näin paljoa tilaa ette tule koskaan tarvitsemaan." - kiintolevyn koko oli siis 10Gt. Hauskaa, miten ajat muuttuvat. Nykyisin tuollaisella kiintolevyllä ei tekisi muuta kuin säilyttäisi Word-tiedostoja, sillä yksi pelikin voi ylittää tuon "ylitsepääsemättömän suuren" kymmenen gigatavua ihan heittämällä.

SimPuisto
Simpuisto oli peleistä varmasti sellaisia, jonkalaisia jokainen vanhempi haluaisi lastensa pelaavan. SimPuistossa piti rakentaa toimiva kansanpuisto eläimineen ja kasveineen. Toimivan puistosta teki se, että kasvit ja eläimet oli valittu huolella ja tasapainoisesti juuri sille ilmastolle sopivaksi kokonaisuudeksi. Tietenkin lastenpelissä oli paljon ohjeistusta asiaan, mutta samalla siinä oppi paljon luonnon tasapainosta ja elämän kiertokulusta.  Myös ihmisten vierailemismahdollisuus tuli ottaa huomioon hyvin menestyvässä puistossa. Esimerkiksi roskakorit ja polut olivat tärkeitä, etteivät ihmiset pääsisi tallaamaan ja roskaamaan hienoa puistoasi. Pelissä oli myös minipeleinä erilaisia kasvien ja eläinten tunnistuspelejä, jotka oli minusta nekin ihania. Mutta minähän myös pienenä tein karttakirjasta Excel-taulukoita maailman pisimmistä joista.




Heroes of Might and Magic 3
Tästäkin pelistä olen jo aiemmin kertonut postauksessa Kuinka valloittaa maailma osa2: Mahtavuuden ja magian sankarit III. Tätä pelattiin moninpelillä veljen ja serkkujen kanssa, ja paljon, eikä varmaankaan koskaan loppuun asti niin, että kukaan olisi oikeasti tippunut pelistä tai joku pelin päihittänyt.




Sims 1
Ah, Sims! Meillä oli (ja on yhä) kaikki Simsin lisäosat. Mikä nyt päällimäisenä nousee nimenomaisesti Simsin ykköspelistä mieleen, ovat netistä ladattavat simsit. Mitä se käytännössä tarkoitti, oli meillä se, että pelasimme sormusten saattueella! Hobitteja ja Gimliä ei voinut tehdä aikuisiksi, joten jos näillä simeillä pelasi, piti ne aina laittaa asumaan jonkun aikuisen kanssa. Hobittien perheen päänä oli yleensä Gandalf, kun taas Gimli pääsi asumaan Legolasin, Boromirin ja Aragornin kanssa.
Toinen asia, joka Sims 1:stä on jäänyt mieleen, oli se äärettömän vaikea uraputki, jonka viimeisimpiin ylennyksiin vaadittiin jopa kymmenen (!) ystävää. Siinä sai keskittyä vain yhteen simiin, kun samalla piti kehittää taitoja, käydä töissä, pitää itsensä hengissä JA pitää ystävyyssuhteita yllä. Ihan niinkuin irl. Vaikeeta.



Rollercoaster Tycoon 2
Rollercoaster tycoon 2 ja tukkijokien ja/tai vuoristoratojen rakentaminen. Mitä hurjemman ja pelottavamman sait, sitä parempi, vaikka rahaahan se ei puistolle silloin tuonut. Joskus toki piti ihan oikeastikin yrittää. Taas näitä pelejä, joita äidit ja isät mielellään antavat lapsiensa pelata, sillä ne kehittävät loogista ajattelua ja suunnitelmallisuutta ja rahan ymmärrystä ja vaikka mitä.



ToyStory 2
Toy Story 2 on peli, jonka alkuperistä en ole aivan varma. Olisiko tuo ykköskenttä ollut joku demo, sillä en muista juuri sen edemmäs koskaan meidän pelanneen. Oli mielestäni äärettömän hienoa päästä seikkailemaan oikeassa talossa miniatyyrikokoisena lelu-ukkona! Muistaakseni idea tuollaisesta minikokoisena olemisesta kiehtoi muutenkin aikanaan, ja miksei vieläkin. Perspektiivi peruselämään on aivan erilainen, kun arkiaskareita katsellaan sammakkoperspektiivistä.



Tarzan
Tarzan-peli oli meidän ensimmäinen aivan oma peli ja siksi hyvin rakas (ainakin muistoissani). Tätä en muista pelanneeni koskaan yksin, niinkuin kovin montaa muutakaan peliä tuolloin aikanaan, vaan pelasimme veljeni kanssa vuoroissa. Olimme sitä mieltä, että jos jakaisimme toisen kanssa tuon puolen tunnin peliajan, olisi meillä yhdessä käytössä kokonainen tunti ja sehän tuntuisi paljon pidemmältä ajalta istua koneen ääressä kuin yksinäinen puolituntia! Peleissäkin kerkesi edetä pidemmälle. Tarzanissa hauskimpia kenttiä olivat puilla skeittailut ja ihmisten leirin paskominen gorilloilla.




Colin McRae Rally 2
Mini Coopperit ja Suomen kesä. Piste. AH.

Kultapossu ja Leo Leijona
Legenda kaikille kultapossu-kerhon jäsenille! Tämä tuli pelattua useampaan otteeseen läpi, sillä yksi peli ei pitkään kestänyt. Taas näitä opettavaisia "näin käytät rahaa järkevästi" -pelejä. Tätäkin peliä pelattiin monesti Jermun kanssa kaksin, sillä minä olin parempi muistamaan labyrintin salat ja Jermu puolestaan tykkäsi koskenlaskusta. Me ollaan kyllä aina oltu aikamoinen tiimi.



*****
Tuommoista!
Jos jotain näistä peleistä haluaisi uudelleen pelata tänä päivänä, ne olisivat varmaan Tarzan, Toy Story 2 (koska haluaisin nähdä mihin asti tässäkin pelissä pääsisi!) ja SimPuisto. SuperFrog minulla on jo, samoin kuin Heroes of Might and Magic III. Animaatioissaan tökkiviä pelejä, kuten tuota Ducktalesia, ei välttämättä enää hermoni kestäisi, joten ne voi jättää ihan suosiolla sinne nostalgian syövereihin pyörimään.

***

Jatkokysymys Joren kysymykseen:
Mitä lapsuutesi lempipeliä ET enää haluaisi pelata? ja Miksi?

4 kommenttia :

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Lapsuuden pelit, joihin iskee kaipuu. Part 1.






Tässä on ollut aina ajoittain puhetta peleistä, joita tuli kakarana pelattua, ja joihin aina ajoittain iskee kaipuu. Voisi siis vähän kaipailla ja fiilistellä lisää bloggaamalla niistä lapsuuden peleistä, joiden kanssa tuli vietettyä aikaa. Toisessa osassa Laru tulee kertomaan omista lapsuuden peleistään.


Meillä kotona oli vähän nihkeä suhtautuminen pelaamiseen, eikä rahaa ollut mälläillä, joten pelejä ei ihan kamalasti ollut. Konsolit oli vanhoja, jostain käytettynä saatuja ja pelit siinä ohessa myös. Veli osti joitakin pelejä kirpparilta silloin tällöin. Joskus 90-luvun lopulla muistaakseni, meille ilmestyi eka konsoli, NES. Sitä tuli useampi vuosi vaahtosammuttimena hakattua. Ja jumankekka että ne NESin pelit oli OIKEESTI vaikeita! Eihän niitä sellasena vaahtosammuttimena ikinä saanu pelattua läpi ja pelaaminen oli muutenkin enemmän sellasta randomia nappuloiden hakkaamista, mutta pääasia että kivaa oli!


NESin peleistä ehdottomasti ikimuistoisin on Super Mario Bros, jossa samalla levyllä tuli myös Duck Hunt. Varmaan ajallisesti eniten pelatuin peli koko taloudessa. Aiva mahtavia pelejä olivat molemmat, vaikka Duck Huntissa kihertelevä koira oli todella ärsyttävä. Mario Bros on kyllä näistä se, jota kaipaan. Konsoli edelleenkin kotoa löytyy, mutta sen toimivuudesta ei ole taetta. Ei taida olla kotona enää sellaista TV:täkään, johon konsolin saisi kiinni ja kokeiluun. Pitää vielä jossakin välissä yrittää setviä konsolin toimivuus. Onhan se nykyään muutenkin varsin arvokas peli!



Toinen NESillä kovasti pelattu peli oli Track and Field II. Hieno peli oli sekin. Vaikka ikinä en päässyt para glidingiin asti mikä harmittaa edelleen! Ja muistan että high dive ja horizontal bar olivat aivan sikavaikeita lajeja. Tosin kolmiloikkakaan ei ollut niitä vahvuuksia. Taekwondo ja miekkailu taas olivat parasta! Tai ne ainakin jäi mieleen.





Yksi NESin peli, jonka vielä muista, ja jota olisi todella mukava päästä taas pelaamaan, on Chip and Dale: Rescue Rangers. Lastenohjelmanakin tunnettu Tikun ja Takun pelastuspartio jäi pelinä elävästi mieleen, kun joskus 7- tai 8-vuotiaana viivyin umpilisäkkeen leikkauksen vuoksi melkein viikon sairaalassa ja lastenosaston leikkihuoneessa oli NES ja muun muassa tämä kyseinen peli. Muistan, että joku minua hieman vanhempi poika opasti minua peliä pelaamaan ja sen parissa tulikin sitten vietettyä lähes koko sairaala-aika. Kiitos vain hänelle, kuka ikinä olikaan. Myöhemmin tämä peli oli meillä kotona lainassakin, muistaakseni serkulta.


Vähän myöhemmin, ennen ensimmäistä tietokonetta, saatiin muistaakseni serkun kautta PS1-konsoli ja muutamia pelejä. Näihin lukeutui oma suosikkini Spyro: Year of the Dragon! Tämä peli ei jostain syystä ollut veljeni mieleen, joten sain omia tämän aivan yksin. Sopivan haastava peli, joka taisi olla ensimmäinen, jonka ikinä pelasin läpi asti. Etsin jopa jokaikisen lohikäärmeenmunan, joita Spyro siis pelasti kummalliselta jänistytöltä, joka jostakin syystä oli ne varastanut. Peli, joka ehdottomasti ansaitsisi tulla pelatuksi jälleen.



CTR, eli Crash Team Racing, oli toinen niistä pelatuimmista PS1 peleistä. Tätä tahkottiin porukassa sisarusten kanssa, ja muistan taistelukentän olleen ehdottomia suosikkeja. Taistelussa siis valittiin jokin kentistä, joissa ajeltiin päättömästi ympyrää, kerättiin laatikoista satunnaisia aseita ja pyrittiin eliminoimaan kanssakilpailija niiden avulla. Myös peruskisat olivat viihdyttäviä. Meiltä löytyi myös tavallinen tasohyppely Crash Bandicoot, mutta se taisi olla enemmän veljeni kuin minun mieleen. Mutta kyllä sitäkin hieman tuli pelattua. Muista PS1-peleistä mainittakoon vielä Final Fantasy VIII, jonka ostin joltakin kirpputorilta, ja johon upotin myös useita tunteja. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, en välttämättä jaksaisi pelata sitä enää uudelleen.

Pleikka kakkosta meille ei ikinä itselle löytynyt, mutta serkkuni luona aikoinaan tahkosin Prince of Persia Sands of Timen läpi, ja sen jälkeen koukutuin muutenkin PoP-sarjaan. Nämä pelit on aina uudelleen pelaamisen arvoisia, ja parhaillaan suunnittelen suosikkini, eli Warrior Withinin läpijuoksemista. <3


Ilmeistyihän meillekin sitten viimein tietokone. Ensimmäisen Compaqin unohtaminen on mahdotonta. Se käynnistyi nimittäin niin hitaasti, ettei aina jaksanut nähdä vaivaa, ja pelaaminen painottui edelleen konsoleihin. Kuitenkin muutamia klassikoita jäi mieleen, joista Worms 2 oli se, jota oli kiva pelata yhdessä. Wormsia on tosin tullut pelattua jo niin paljon, etten välttämättä enää jaksaisi. Vaikka onhan sillä hetkeksi viihdearvoa jo pelkästään hauskojen äänien vuoksi. Eniten kuitenkin noilta ajoilta olen jäänyt kaipaamaan Sims 2:sta. Etenkin minulla ja pikkusiskolla oli todella hauskaa Simsin kanssa, solmiessamme mitä omituisimpia perhesuhteita ja rakennellessamme taloja. Täytyy kyllä sanoa, että kakkosen jälkeen seuraavat simsit ovat olleet huonoja. Kolmonen vielä menettelee. Kakkoseen sentään pystyi lataamaan netistä lisää esineitä, vaatteita ja muuta krääsää, mikä oli jo itsessään viihdyttävää!




Ja vielä Rollercoaster Tycoon 2! Tätä peliä yritin jopa saada toimimaan omalla koneellani vähälle aikaa, mutta värit menivät aivan sekaisin ja resoluutiot perseelleen... Tätä haluaisin todella taas pelata. Yksinkertaisesti vain rakastan kaikkea rakentelemista, ja sain paljon aikaa kulumaan pelkästään upeiden puistojen rakenteluun. Myös ahkerasti siivosin yksitellen oksennuksia maasta. Yksinkertaisesti mahtava peli!


Tulihan näitä pelejä kuitenkin jokunen. Lisäksi mainittakoon Leo Leijona ja Kultapossu, joka oli siis jokinlainen Osuuspankin jakama peli. Edelleen jaksaa huvittaa, kuinka Leo Leijona ennen koskenlasku-tehtävää kiskoo jostakin jellonan pakaroidensa syövereistä koskenlaskussa apuna käyttämänsä kepin. Lisäksi muistan jonkin Disney-pelin kokoelman, jossa oli ainakin Lion King -tasohyppelypeli. Eikä Road Rashia pidä unohtaa! Moottoripyöräkisailu, jossa lievän väkivaltaisesti potkittiin ja lyötiin kanssakilpailijoita pois pelistä. Sekä vielä Ski Free, jossa lasketeltiin rinnettä kunnes jostain puun takaa hyppäsi se harmaa epämääräisen näköinen lumimies ja söi viattoman laskettelija-paran!

Voih, niitä hyviä aikoja...

Onko sinulla joitakin ikimuistoisia lapsuuden pelejä? Haluaisitko päästä pelaamaan jotakin niistä?




4 kommenttia :

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Beta-testausta: Overwatch



"The term overwatch originates in U.S. military doctrine (derived from the common expression watch over)."


Blizzardin uutta johtotähteä (?), kauan odotettua ja jo valmiiksi ylistettyä multiplayer FPS-pläjäys Overwatchia pääsi pelaamaan avoimessa betassa 5.-10.5.2016. Kukaan ei varmaankaan ylläty, kun sanon että itse olin heti 5.päivä pelin koneelleni ladannut ja iltaan mennessä ensimmäiset kuusi tuntia sitä hakannut. Hain suljettuunkin betaan pelin ilmoitettua tulostaan, mutta sinne pääsyyn eivät tietokoneeni/minun rahkeet riittäneet.



Overwatch on juuri sitä mitä se lupaakin olla; nopeatahtinen FPS. Pelit kestävät 5-10 minuuttia riippuen tiimin onnistuneesta kokoonpanosta ja taitotasojen eroista, joten Overwatchilla on kaikki rahkeet varmasti päästä kaikkien "vielä yksi matsi"-pelien listalle. Lisäksi kuolemista ei Overwatchissa liiemmin rankaista: kuoltuaan aikasakkoa joutuu kärsimään viitisen sekuntia, jonka aikana sinulle näytetään videopätkä siitä kuka sinut tappoi. Tämäkin lisää pelin nopeatahtisuutta, sillä suhteellisen pienten karttojen toiseen päähän kerkeää kuolemastaan huolimatta hyvin rähisemään.

Tavoitteena Overwatchissa on taistella kuuden hengen tiimissä toista tiimiä vastaan, joko hyökkäämällä/puolustamalla omaa tärkeää aluetta tai saattuetta. Toinen tiimi tekee tietenkin kaikkensa, jotta sinun tiimisi ei tässä tavoitteessa onnistuisi. Kierroksia on usein kaksi, joten molemmat tiimit pääsevät pelaamaan sekä hyökkäystä että puolustuskierrosta.

Overwatchissa hahmoluokat ovat jaettu neljään: hyökkäävään (offense), puolustavaan (defense), tankkaavaan (tank) ja tukevaan (support) hahmoluokkaan. Kussakin luokassa on omat hahmonsa, joilla kaikilla on omat erikoiskykynsä ja vaikeusasteensa. Yhteensä hahmoja pelissä on tällä hetkellä 21.


Kerkesin betan aikana kokeilemaan muutamaa hahmoa syvällisemmin, ja toiset jäivät ymmärrettävästi aika pintapuoliseen tutustumiseen. Lempihahmokseni betan aikana päätyi Soldier 76.



Soldier 76 on offensiivinen hahmo, joka vaikeusasteellaan ei päätä huimaa (1/3 tähteä). Mitään suurempia skillejä Soldierilla ei myöskään ole, mutta ehkäpä siinä juuri piilee tämän miehen viehätys. Tehokkaampi kranaatti-isku ja maahan viskattava parantelu-podi, niilläpä nopeiden jalkojen ja rynkyn lisäksi päästään toimimaan.

Sotilas 76:n lisäksi tykkäsin pelailla muun muassa Mercyllä, joka ei kyllä ihan heti auennut allekirjoittaneelle. Mercy supportina parantaa tai vaihtoehtoisesti buustaa tiimitovereiden damagea sauvallaan. Mercy voi myös itse hyökätä, mutta se vaatii aseen vaihtamista. Koin, että mikäli aiot pitää tiimisi hengissä, ei ainakaan minun peleissäni sijaa omalle ammuskelulle juuri tullut.
Toiset hauskat hahmot olivat puolustavaa kantaa edustava Torbjörn, joka rakentaa turretteja ja kavereiden armor-buusteja, sekä esimerkiksi D.Va, joka ratsastaa mechillään ja jonka D.Va voi räjäyttää aiheuttaen vihollisille melkoista päänvaivaa. Myös konemies Bastion oli myös mielenkiintoinen hahmo, joka voi muuttua äärimmäisen tehokkaaksi mutta paikallaan pysyväksi turretiksi. Voisin aika helposti luetella tähän listaan ainakin puolet hahmoista, mutta ehkä tässä olivat ne, jotka jäivät syvemmin mieleen.



Näin snipereita ihailleena toki yritin pyristellä myös Widowmakerilla, mutta rehellisesti sanoen täytyy myöntää, että tuon hahmon tehokkaaseen pelaamiseen ei minulla vielä näin nopeassa tahdissa etenevän FPS-pelin havainnointikyky riitä. Toki muutamia päitä saan tiputeltua, mutta varsinainen tehokkuus jää kauas.

Overwatch julkaistaan 24.5.2016, eli pitkin ei tarvitse enää odotella. Perusversion pelistä saa itselleen 40€:lla, ja muutamasta lisäskinistä ja Blizukan pelien sisäisistä kosmeettisista herkuista voi pulittaa 60 tai jopa 90 euroa mikäli löytyy sitä massia, pätäkkää ja/tai tuohta. Itse Overwatchin tilasin jo, vaikka miesolento saattaa asiasta kuullessaan itkeä verta ja kyyneleitä, sillä luultavaa on että tämä saa nauttia iltojen Overwatch-leskeydestä. Voi juku, tulisipa se jo!

Kokeilitteko te Overwatchia? Kiinnostiko kokeilla, muttet kerennyt? Mitä mieltä pelistä olet kokemusten tai vain ihan kuvauksen perusteella? Löytyykö to-play-listaltasi?

2 kommenttia :

Blogger Template by Clairvo