Ikävä(kö) sotataidon maailmaan

Kuten olen jo aikaisemmin maininnut, tasaisin väliaijoin minulle iskee wowi-ikävä. Pahinta se on syksyisin, sillä aloitin virallisella serverillä pelaamisen syksyllä 09 (Sitä ennen pelasin WoWia yksityisellä serverillä, Worlds of Wondersilla.). 

Yleensä ikävä rajoittuu lähinnä vain Battlegroundeihin (PvP) tai questaamiseen (tehtävien tekemiseen) jollain tietyllä alueella. Eri alueisiin liittyy erinäisiä muistoja ja tunnemuistoja, joiden vaaliminen on minunlaiselleni nostalgiapöllölle on rauhoittavaa. Kaikista useimmin ikävä iskee Westfalliin, Duskwoodiin ja Zangarmarshiin. Hassua sinänsä, sillä etenkin Zangarmashista halusin mahdollisimman nopeasti vain eroon ja eteenpäin. hahaa

Kaikista eniten kaipaan kuitenkin BG:itä. Sinänsä pääsen PvP:ttämään Dota2ssa niin paljon kuin vain haluan, mutta pelit ovat niin erilaisia, etteivät ne vastaa toisiaan. WoWin BGissä sekin on kaivattavaa, että olin niissä oikeasti hyvä ja pärjäsin niissä. Mikäli pääsin olemaan mukana pelin alusta alkaen (Wowissa voit liittyä BG:en kesken kaiken, mikäli joku tippuu pois), olin usein ainakin viiden kärjessä tehdyn damagen, killing blowien ja/tai mukana olleiden tappojen määrässä. 

Teh most killing blows Strand of Ancientsissa

DPS-mittari Tol Baradista

Pelin alkua odotellessa (Eye of the Storm)

Ainoa asia, johon olisin kaivannut parannusta sillä määrällä pelaamista, mitä minä tein, oli seuran määrä. Vaikka olin killassa, ja vaikka olin serverillä, jossa minulla oli irl-kavereita, suurimman osan ajasta vietin yksin. Parhaimmat pelikaverit WoWissa olivat pikkuveljeni (Zoraktar - hunter) ja avokkini serkku (Bolrock - deathknight), joiden kanssa silloin tällöin pääsin instanceihin ja BG:in. Jos meidät päästettiin pikkuveljeni kanssa irti samassa BG:ssä, tulos oli yleensä harvinaisen hyvä.

Kaikesta huolimatta minulla EI ole pienintäkään aikomusta lähteä takaisin WoWin pariin. Mists of Pandarianin mukana tulleet suuremmat muutokset (esim. talent-tree) eivät houkuta, eikä se jo aiemmin mainitsemani jatkuva gearin perässä juokseminen houkuta. Mutta saahan sitä aina muistella? Aye?