Aika vihdoin valmistella noin kuukauden puolillaan ollut teksti! Not lazy or anything, just...lazy.

Maaliskuun alkupuolella Gmailiini napsahti Blizzardilta viesti. Taas ne houkuttelevat takaisin wowiin, ajattelin ja lähes suorilta käsin olin deletoimassa viestiä bittiavaruuden syövereihin. Jokin etiäinen kuitenkin esti hyvinkin tutuksi tulleen del-näppäimen nakuttamisen, ja vastoin yleistä luuloa, kerrankin avasin viestin ja luin sen sisällön. Hupsista vain, täällähän on tarjous Diablo IIIsta. Uusi expansion oli tuloillaan ja Blizzard viekoitteli Diablo-neitsyitä liittymään joukkoonsa.

Ja tarjoukset, nuo pihin pikku-gamerin akilleen kantapäät, olivat jälleen löytäneet oikeaan osoitteeseensa. Battle.net-account avattiin uudestaan ja visa vinkui. Diablo III oli ollut potentiaalisella ostoslistallani jo sen ilmestymisestä saakka, mutta itara itsepäisyyteni pysyi tiukasti kiinni siinä, että 60 euroa yksiviivaisesta hack-n-slash pelistä, oli se kuinka eeppinen tahansa, oli liikaa. Mutta kuinka ollakaan, tässä oltiin, eikä kestänyt aikaakaan kun Battle.net ilmoitti pelini olevan pelattavassa kunnossa. GAME ON.

DiabloIIIsta kerkesin kokeilemaan sen ilmestymiskesänä pikkuveljeni accountilla. Kokeilu kuvaakin pelaamistani parhaiten, sillä leveleitä luomalleni hahmolle kerkesi kertymään kokonaiset 10. Nyt astuin suurimman ongelmani eteen: millä hahmoluokalla aloittaisin? Munkilla olin siis aiemmin jo pelannut, jos sitä nyt pelaamiseksi voi kutsua, mutta pitää sanoa että valoakin nopeampi ketteryys on aina vedonnut minuun. Toisaalta taas sorsa -- siis sorceress -- siis WIZARD tuntui kodikkaalta DiabloIIsta sorsallani näpytelleenä. Witch Doctor puolestaan näytti hienolta woodoo-maskeineen ja kutisteltuine kalloineen. (Demon hunter ja Barbaari olivat selvät ei-ehdokkaat; toinen tuntui konseptillaan liian simppeliltä, toinen taas hiukan liian gootti-vampyyrintappajaleuhkaltaämmältä.) Guess I'll continue where I left - munkkihan se sieltä pyörähti.

Munkkini Larien (tiedän, olen todella kekseliäs näissä nimissä) tuntui heti alusta minunlaiseltani hahmolta. Meleellä mennään ja taistelulajien kruunaamaton kuningatar pääsi jälleen valloilleen. Hakkaa, potki, lyö ja pinoa. Toista. Tunsin jonkinlaista häiriintynyttä yhteyttä edesmenneeseen feral-druidiini wowissa.

Larien da munkin matka levelille max.

Diablo IIInhan on konseptiltaan hyvin suoraviivainen; tapa kaikki mikä eteesi tulee, suoriudu melko putkimaisista tehtävistä, etsi käsiisi kentän bossi...ja toista. Tässä tiimellyksessä tulee pelastettua kyliä ja siinä seurauksena koko maailma. Kenttiä on peruspelissä neljä, jotka jatkavat omilla kirpuillaan ja tarinan käänteillään yksinkertaista kokonaisjuonta: maailmaa uhkaavat demonilordit ja on sinun työsi estää se.

Reaper of Souls-expansion lisää tähän soppaan tunnetulla Blizzard-kaavalla viidennen kentän, 10kpl lisäleveleitä ja uuden hahmoluokan. Ja arvaten, muutaman päivän sinnittelyn jälkeen eivät lompakonnyörit kiristäneet ja pelivarantoni kasvoivat lisäkkeellä. You got me, Blizzard.

Kokonaisuudessaan DiabloIII ja sen lisäke ovat hyvää viihdettä silloin, kun kaipaat peliä, jossa aivosi voi napsauttaa OFFille. Kliketi-klikkaus on terapeuttisen rentouttavaa, eivätkä neljän taidon tasapainottelut ole liian suurta jonglöörausta edes aamun zombi-vaiheessa. Vaikeustasoa voi säädellä normaalista (lue: erittäin helposta) hardin, expertin, masterin ja torment I, II, III, IVn ja Vn kautta Torment VIseen asti. Sopivaa haastetta löytyy siis luultavimmin jokaiselle.

Kun story mode on pelattu, voi hahmollaan jatkaa pelaamista Adventure modessa, jossa sinusta tulee palkkionmetsästäjä, ja viiden metsästetyn pikkubossin/bossin jälkeen saat pakettipalkintoja. Tietyn aikaa pelattuasi pääset myös avaamaan riftejä, omia pieniä ulottuvuuksia, joissa haasteena on siivota luolastoa tarpeeksi, että saat ärsytettyä hereille myös Rift Guardin. Guardin viimeisteltyäsi saat jälleen kivoja droppeja yms yms yms. Lisää pelattavaa siis Diablo-konkareille on kehitelty, mutta henkkohtaisesti muutaman viikon riftejä ja bounteja hakattuani alkaa tylsistys hiipiä takaraivoon, ja neljänsiin maailmanmestaruuskisoihin valmistautuva Dota 2 kiinnostaa yhä vaan enemmän.

4/5

Uusi myllyni on täällä. Sitä kasattaessa (jooen itse kasannut, vaan teetätin paikallisessa pikkuisessa elektroniikkaliikkeessä, jossa pikkuveli oli harjoittelussa) kysyivät nimeä käyttäjälle ja koneelle. Myllyni sai nimen Teekutsumies. Teekutsumies on siis keskuudessamme.

Teekutsumiestä edeltävä leivänpaahtimeni suuttui kuullessaan, että saan käyttööni uuden koneen, ja lukitsi tiedostoni sisälleen kovalevyn lopettaessa aivan yllättäen toimintansa. Tai yllättäen ja yllättäen, kovon sata-liitäntää piti useamman kuukauden kasassa jeesusteippipatentti:

Mitä jeesusteippi tahi WD-40 ei korjaa, se on kuolemaksi. Ja niinhän se kävi, että viikatemiehen vierailua saatiin viivyteltyä aikalailla, kunnes eilen tapahtui peruuttamaton. Minun nuupiomaisilla koneen runklaus kykyni eivät riittäneet tiedostojen pelastamiseen, mutta toivon ja oletan toista pikkuveljeltäni.

Sillä välin nautin täysin rinnoin uudesta myllystäni, jonka propsit...

CPU TYPE:

Intel® Core™ i5-4670K CPU @ 3.40GHz

CPU SPEED:

3.42 GHz

SYSTEM MEMORY:

8.51 GB

VIDEO CARD MODEL:

ASUS R9 270X Series

VIDEO CARD MEMORY:

1.82 GB

VIDEO CARD DRIVER:

aticfx32.dll

DESKTOP RESOLUTION:

1920x1080

HARD DISK SIZE:

1 TB

HARD DISK FREE SPACE:

986.22 GB (99%)

...riittävät jo ns.vähän paremmilla grafiikoilla pelaamiseen ja nopeampaan lataamiseen. Enää ei kanssapelaajienikaan tarvitse dotatessa minua juuri odotella, vaan pikemminkin päinvastoin.

Ah, materialistini nauttikoon, kun vielä voi.

LET THE GAMES BEGIN!