Luin tässä vasta George R.R. Martinin haastattelua, joka (ylläri) koski Game of Thrones- tv-sarjaa. Haastattelussa Martin nosti esille loogisen tuntuisen ilmiön, jossa oma elämä voi vaikuttaa pitkälti siihen, mitä haluamme tarinoiltamme. Suomeksi pantuna hän tarkoitti siis, että jos olet surullinen ja elämässäsi tapahtuu paljon mieltä järkyttäviä asioita, pakeneminen Game of Thronesin kaltaiseen realismista pitkälti kumpuavaan fiktioon voi olla raskasta ja joillekin jopa täysin sietämätöntä.
Pelimaailmaan tätä ilmiötä voi olla hieman vaikeampi soveltaa, mutta on mielestäni olemassa sielläkin. Vaikeuden soveltamiseen luo se, että yleensä peleissä pelattava hahmo on sankari, protagonisti, joka usein toimii samalla kertojana, ja jonka tehtävänä on pelastaa prinsessa/maapallo/jne. Pelin läpipelaaminen tarkoittaakin tämän tavoitteen onnistumista, eikä mielestäni tämän vuoksi Game of Thronesin kaltaista "kukaan ei ole turvassa elämän kolhuilta" -meininkiä ole tavattavissa. Peliteollisuudessa ammennetaan suurilta osin loppumattomasta länsimaisesta onnellisten loppujen-varastosta, enkä tätä missään nimessä moiti. Kuka ei pitäisi onnellisista lopuista, joissa olet saanut maapallon pelastettua zombie apokalypsilta tai maailman valtiutta tavoittelevalta demonilta? Se antaa tunteen, että ainakin jossain olet onnistunut, vaikka muuten elämässä menisikin huonosti.
"What do you say to readers who are upset about the scene?
It depends on what they say. What can you say to someone who says they’ll never read your book again? People read books for different reasons. I respect that. Some read for comfort. And some of my former readers have said their life is hard, their mother is sick, their dog died, and they read fiction to escape. They don’t want to get hit in the mouth with something horrible. And you read that certain kind of fiction where the guy will always get the girl and the good guys win and it reaffirms to you that life is fair. We all want that at times. There’s a certain vicarious release to that. So I’m not dismissive of people who want that. But that’s not the kind of fiction I write, in most cases. It’s certainly not what Ice and Fire is. It tries to be more realistic about what life is. It has joy, but it also had pain and fear. I think the best fiction captures life in all its light and darkness."
- George R.R. Martin Entertainment Weeklyn haastattelussa (muussa haastattelussa suuri spoiler alert)
Toisaalta taas ennen palkintokoroketta ja lopputekstejä esimerkiksi etenkin kauhupeleissä sankarin kuolemista vältellään kuin ruttoa hikikarpalot otsalla kimallellen ja sydän toistasataa lyöden. Realismista ei mahdollisesti ole häivettäkään, mutta siitä tuttu kuolemanpelko on osana pelejä. Kohtauksen uudelleen pelaaminenkaan ei aina lohduta, kun kuolema korjaa kerta toisensa jälkeen, ja joka kerralla se tuntuu ärsyttävältä. Pureskelemista vaativaa, elämänmakuista peliä voisi edustaa myös erilaiset pelit, joissa on sosiaalista painetta (LoL, Dota, HoN, Battlefield, CS...). Mikäli et onnistu edustamaan omaa puoltasi muiden puolueelaistesi haluamalla tavalla, saatat saada niskaasi ämpärillisen syytöksiä ja roskapuhetta, mikä puolestaan voi aiheuttaa kenelle tahansa oman jännityselementtinsä. En usko että kukaan varsinaisesti haluaa kuulla olevansa auttamattoman tyhmä ja että oma äiti harrastaa peppupaneskelua CodM4ster99:n kanssa.
Oletko huomannut elämäntilanteesi tai tunteidesi säätelevän sitä, mitä haluat milläkin hetkellä pelata, vai ovatko pelaamasi pelit niistä riippumattomia?
Itse asiaa mietittyäni totesin, että ainakin omalla kohdallani asia on tietyllä tavalla totta. Jos päällä on kova stressiputki, ei mielellään pelaa sitä lisääviä pelejä, vaan tallailee helpompia ja hermo-ystävällisempiä polkuja esimerkiksi juuri tuon LEGO LotRin parissa. Elämän hymyillessä puolestaan voi haastetta ja jännitystä hakea vähän vaikeammilla ja synkempiä asioita käsittelevillä peleillä. Kai siis itsekin olen tuollainen todellisuutta pakeneva-yksilö, jonka elokuva-, kirja- ja pelivalinnat heijastavat sen hetkistä elämäntilaa. On varmasti liuta niitä ihmisiä, joille pelit ovat pelejä; siis täysin todellisuudesta irtonaisia, viihdytystä tarjoavia kilpailuja tai leikkejä, mutta minä en ole yksi heistä. Ehkä juuri tämän vuoksi en ole mikään maailman paras ja kärsivällisin pelaaja.
0 kommenttia :