maanantai 24. kesäkuuta 2013

AFK: Steelseries 3H - Saako halvalla hyvää headsetiä?

Viimein tuli vastaan se pakottava tilanne, kun täytyi oikeasti vaivautua hankkimaan pelaamista varten headset. Pitäkää minua takapajuisena, mutta tähän mennessä olen pärjännyt hyvin weppikameran mikillä ja tavallisilla kuulokkeilla, sillä en tarvitse niitä juuri mihinkään muuhun kuin Dotan pelaamiseen. Sittemmin Weppikameran mikki sanoi itsensä irti tehtävistään ja yllättäen ilmeni tarve hankkia viimeinkin OIKEAT välineet tähänkin hommaan.

Ensimmäinen kriteeri oli edullisuus, sillä tunnustan olevani nuuka, saita sekä itara. Toisena laatu. Pikaisen hintavertailun pohjalta päädyin hakemaan Gigantista Steelseries 3H -setin hintaan 22,95€. Olisin ehkä epäröinyt enemmän edullisuuden vuoksi, ellei kyseessä olisi ollut Steelseries, jonka maine omissa korvissani on kutakuinkin hyvä.

Ensivaikutelmani uudesta headsetistäni oli varsin miellyttävä. Todella kevyet ja kompaktisti kokooontaitettavat. Kupit näyttävät pieniltä, mutta asettuvat korville todella mukavasti. Sanka pään yli on miellyttävä, pysyy päässä napakasti, muttei ei paina eikä purista mistään. Kuppien korkeuden säätö on kyllä tiukka. Mikin voi vetää esille kuulokkeen sivusta, mutta ainakin itseäni hirvittää mikin ohut varsi. Kohtelen siis mikkiä mieluummin erityisellä varovaisuudella etten vain riko sitä. Johtoa löytyy kaksi metriä ja johdosta löytyy äänensäädin sekä kytkin mikille. Ulkonäkö ei ole mitenkään erityisen hieno, muttei huonokaan. Näyttää päässä tarpeeksi hyvältä.

Äänenlaatuun olen tähän mennessä ollut hyvin tyytyväinen. Kirkas, selvä ja basson saa halutessaan jytkämään kiitettävän hyvin. Parempi äänentoisto kuin SkullCandyn lowrider hinpuloissani. Alustavasti olen mikillä saanut ongelmattomasti ja hyvälaatuisesti ääneni kuuluviin ainakin Skypessä. TeamSpeak tekee tuskin poikkeusta. Olen kuitenkin hienoisesti huomaavinani, että äänet kuuluvat aivan hienoisesti kovemmin oikeasta kuulokkeesta. Kun johdon säätimestä säätää äänen aivan hiljaiselle, ääni kuuluu selvästi vain oikeasta kuulokkeesta.

Olen siis positiivisesti yllättynyt, että näinkin halpa headset on tuntumaltaa sekä toiminnoiltaa laadukkaan oloinen. Ainoa mikä hieman arveluttaa on kestävyys pitkällä aikavälillä, sillä kevyt rakenne ei välttämättä ole kestävin, ja kasaan sekä auki taiteltaessa voi vahingosssa kovaotteisempi henkilö vääntää liitoksia rikki. Sama mikin varren ja liitoksen kanssa, etenkin jos rullailee ahkerasti mikkiä sisään ja ulos kuulokkeesta. Kiinnostavaa nähdä kuinka kauan setti pysyy toimivana. Kuitenkin äkkiseltään voisin headsettiä etsivälle suositella, jos haluaa halpaa ja hyvää pelaamiseen.

Luottoni Steelseriesiin siis jatkuu edelleen.

Edit. 20.3.2016. Paskan möivät.... Vasen kuuloke alkoi pikku hiljaa vaientua ja lopulta oli tosi häiritsevästi hiljaisempi. Hyvin ne kyllä kesti hittiä ottaa ja mikki oli ihan okei, mutta tuo ääniongelma oli aivan liian häiritsevä.


0 kommenttia :

Blogger Template by Clairvo