Fus ro BLAAH! - Taivaanreuna, tuo legendaarisista peleistä tuskastuttavin

Minussa on varmaan jokin vika. En nimittäin syty Skyrimille, en sitten millään. Olen muutamaan otteeseen istahtanut koneen ääreen, valmiina sukeltamaan Skyrimin syvyyksiin ja tempautumaan mukaan maailmaan, joka on saanut aikaiseksi useita pelileskiä. Olen tehnyt hahmon, pelannut sillä eteenpäin. Keskustellut kylänmiesten kanssa ja kolunnut läpi luolastoja. Tappanut ja juossut pakoon. Täyttänyt taskuni turhuuksilla ja kohta pähkäillyt, miten saan reppuni tyhjiksi, jotta saan arvokkaan miekan mukaani myytäväksi. Olen yrittänyt, olen pelannut. Kertaakaan en ole peliin ihastunut, kertaakaan en ole jäänyt siihen koukkuun. Skyrim on tylsä, banaali, puuduttava. Jokin puuttuu.

Skyrimissä luulisi olevan kaikki mitä peliltä yleensä toivon:

1. Runsas taustalore
2. Omaehtoista, joskin juonella ohjattua maailman läpikoluamista
3. Keskustelujen ja taistelun tasapainoista harmoniaa
4. (Suht) monipuolinen hahmonluonti (haltioista saa aina lisäpisteitä) ja kykyjen vapaamuotoiset kehittämismahdollisuudet

Mutta kun ei niin ei. Ja tämä hämmentää minua.

Mahdollista on, että odotan peliltä liikaa. Olen kuunnellut ystäviäni, jotka kertovat lukemattomista pelitunneista Skyrimin parissa, ja lukenut netistä ylistäviä arvosteluja pelin ainutkertaisuudesta ja mukaansatempaavuudesta. Olen kehitellyt päässäni Skyrimistä jotain maailmanluokan peliä, jota kukaan ei voi paeta, ja johon jää väistämättä koukkuun jo ensisekunneilla. Sitten kun peli ei vastaakaan kaikkia oletuksiani, olen pettynyt, eikä mikään enää tunnu miltään. Vertailukohteena olkoon tässä Mass Effect 2, jota aloittaessani tiesin vain sen, että se on kuulemma ihan hyvä peli. Piste. Odotukset eivät ohjanneet pelaamistani, vaan pystyin katsomaan peliä avoimin mielin.

Toinen mahdollisuus on Nainen vai hiiri? –blogissakin mainittu tarinan aneemisuus. Toisaalta ymmärrän, että mitä enemmän pelaajalle annetaan mahdollisuuksia leikkiä ja luoda, sitä vähemmän juoni voi olla sotkemassa tarinaa. Ehkä Skyrimissä siis tökkääkin vain juonen tynkämäisyys, ja kaipaan pelin perustaksi selkeää juonta, jota itse valinnoillani maustan ja  Tässäkin vertaan Mass Effect 2:een, jossa juoni pysyy perustuksiltaan muuttumattomana jokaisella pelikerralla, mutta pelityylilläsi voit vaikuttaa sen vivahteisiin ja toteutusmekaniikkaan. Galaksi on uhan alla jokaisella pelattavalla hahmollasi, mutta on sinun työtäsi kehittää suhteet, joiden avulla saat tehtäväsi toteutettua haluamallasi tavalla. Skyrimissä toki perusjuoni on, mutta tarinan käänteet ja varsinainen eteneminen on jotenkin ulottumattomissani.

Kolmas vaihtoehto ei ole niinkään vaihtoehto yksinään, vaan lisämauste, joka minun Skyrim-keitostani puuttuu: grafiikat. Koneeni on seitsemän vuotta vanha mötkylä, joka huutaa tuskissaan lattiatasossa lähes pelistä riippumatta, joten Skyriminlaisen, kauniisiin maisemiin ja maailman kuvauksellisuuteen pohjautuvat pelit jäävät ehdottoman kaksiulotteisiksi. Tiedän. Tarvitsen uuden näyttiksen. Ja emolevyn. Ja tuulettimet. Ja lisää muistia. Ja. Ja. Ja. Pointtini siis oli, että en saa nyhdettyä pelistä irti kaikkea, mitä siitä tulisi saada.

Kertokaa te, mitä te Skyrimissä näette? Miksi se on niin hyvä peli, että sitä kannattaa pelata ja miksi minunkin pitäisi antaa sille toinen kolmas neljäs yritys. Haluan nähdä tässäkin pelissä hyvää, mutta tällä hetkellä olen siihen melko kykenemätön.