maanantai 7. maaliskuuta 2016

Sinkkuviikko

SINKKUVIIKKO.
Sinkkuillat, -viikonloput ja/tai -viikot tarkoittavat meillä sitä, ettei toinen puolisko ole kotona. Minulla se tarkoittaa käytännössä sitä, että illat kuluvat töistä ja salilta päästyä tietokoneen edessä. GAME. ON.

Yksi syy tähän sinkkuiltoina tietokoneella jumittamiseen on se, että kun ei asu yksin, on vain luonnollista ja lähes oletuksellista viettää aikaa sen toisenkin ihmisen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka vähän kuumottelisikin pelata, niin joskus se kuumotus täytyy laittaa sivuun ja nauttia parisuhdehetkistä. Parisuhteessa oleminen ei tietenkään tarkoita välitöntä kylkikosketusta ja jatkuvaa yhteistä tekemistä (hyvä toki, jos näin on), mutta kommunikaatioyhteyden tulee olla edes tyydyttävä. Kun minä pelaan ja samalla keskustelen jonkin porukan kanssa esimerkiksi Skypen kautta, tätä parisuhteen osapuolten välistä kommunikaatioyhteyttä ei ole, tai se on laadultaan vain välttävää. - Näin ollen sinkkuviikot pyrin painottamaan siihen aktiviteettiin, joka jää muuna aikana vähemmälle. Tässä tapauksessa pelaamiseen.

Toinen syy tietokoneen eteen jähmettymiselle on se, että olen ekstrovertti, ja vaikka yksinäisyydestä tietyllä tasolla nautinkin, on siitä kaikista parasta nauttia jonkun muun kanssa. Siis no. Lataudun kaikista parhaimmin, kun voin olla jossain seurassa, jossa voin olla fyysisesti olematta. Voin unohtua tarvittaessa taka-alalle ja olla hiljaa, mutta silti varsinaista yksinäisyyden tunnetta ei synny. Kun olen yksin kotona, tämä mahdollistuu tietokoneen kautta esimerkiksi Steamin chatin, Skypen tai Teamspeakin kautta. Suddenly, I'm alone no more.

wanha doodle Dotasta kaveriporukan kanssa, ah tätä yhdessä pelaamisen riemua!

Onko parisuhteessa olevat ihmiset huomanneet samanlaista ilmiötä? Kyse siis ei ole siitä, etteikö toinen pelaisi, vaan siitä että se toinen pelaa vähemmän.

**

Sinkkuviikko nousi aiheena ensi viikolla koittavasta sinkkuviikosta, kun mies ihminen karkaa Lappiin hiihtämään ja minä jään pätkätyöläisenä homehtumaan kotiin. Kenties tulemme näkemään striimiä silloin? Ainakin OBS:n kautta kokemani ääniongelma on selvitelty ja kaikki on kunnossa.

5 kommenttia :

  1. Itse olen se vähemmän pelaava loppupeleissä vaikka tällä hetkellä tuntuu että osat ovat enemmänkin vaihtuneet. Toisaalta taas ilmoitin pari päivää sitten lähteväni Tampereelle Tampere kuplii tapahtumaan johon poikaystävä ei ole niinkään kiinnostunut tulemaan joten aika win win tilanne loppupeleissä. Oon kuitenkin syvällä sisimmässäni sitä mieltä että tietyt harrastukset täytyy pitää erossa suhteesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Näinhän se on. Olisihan se kai aika tylsää jos olisi 24/7 yhdessä jonkun (kenen tahansa) kanssa! :o

      Poista
  2. Onneks meillä molemmat jumittaa tasapuolisesti koneella :D Dota on ihan hyvää parisuhdeaikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD Mikäs teillä on sitten se OMA harrastus? Siulla ravien seuraus ehkäpä?

      Poista
    2. Meijät omat harrasteet on kun pelataan eri pelejä! :D

      Poista

Blogger Template by Clairvo