sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Skyrim - Mod it until you crash it 1. RESTART




Mun piti sillon vuonna nakki ja makkara kirjottaa tätä pikku blogi-sarjaa skyrimin modaamisesta sellaisilla modeilla joista itte tykkään ja vähän vinkkiä siitä, missä järjestyksessä erilaisia modeja kannattaa asentaa välttyäkseen isommilta ongelmilta. Noh, keskenhän se jäi jo heti alkuunsa.

Mutta jatkettakoon nyt, mutta aikaa ja vaivaa itseltäni säästääkseni teenkin vain yhden tai kaksi postausta joihin isken kaikkea kivaa ja sekalaista, josta itte tykkään.

-----------------------------------------------------------



Tässähän kävi siis "vahingossa" niin, että erehdyin kokonaan uudelleen asentamaan Skyrimin ja modaamaan sen, sen sijaan että olisin lukenut tentteihin, kuten alunperi piti. Kerrankos tällaisia vahinkoja sattuu! Mutta samalla sain mahdollisuuden asennella kaikkea uutta kivaa, kuten Perkus Maximuksen, sekä uusia grafiikkamodeja kun kerran on nyt hieman parempi näytönohjain.

Kannattaa katsoa alkuun tämä edellinen postaus aiheesta alkuun, josta löytyvät linkit ja lisätietoa osaan oleellisista modeista, kuten Script Extender, SkyUI, Double cursor fix ja Quality World Map. Mutta aivan ensimmäiseksi se Skyrim Nexuksen Mod Manageri! Mod managerilla saa niin helposti ladattua, aktivoitua ja de-aktoivoitua lähes kaikki nexuksesta löytyvät modit. Unelma. Modding made easy.

Perkus Maximus (PerMa)
Halusin siis kokeilla Perkus Maximusta SkyRen sijaan. Perkus Maximus on samalta tekijältä, T3nd0lta, ja tuo SkyReä enemmän uusia perkkejä, uutta pelimekaniikkaa ja parantaa aiempaa mekaniikkaa. Ja täytyy sanoa että PerMa antaa Skyrimiin paljon enemmän hahmon kehittämismahdollisuuksia ja mahdollistaa monipuolisemmat buildit. Lue kuvaus modista ja päätä haluatko käyttää kolmesta mastery-moduulista (thief, warrior, mage) kaikkia vai vaan osaa. Jos haluat käyttää vain osaa, toimi Nexuksen ohjeen mukaan ja vaihda patcherin xml-tiedostosta ei-toivotut moduulit falseksi.

Jos haluat PerMan, asenna ainakin seuraavat modit ENNEN kuin lataat ja asennat PerMa Compability Patcheja.

USLEEP, eli Unofficial Skyrim LEgendary Edition Patch. Jos et omista Legendary Editioniä pelistä tai kaikkia DLC:itä, lataa patchit erikseen (Skyrim, Hearthfire, Dawnguard, Dragonborn). Nämä patchit siis korjaavat vanillasta löytyviä bugeja ja mahdollistavat joidenkin modien ongelmattoman toiminnan.

Myös Weapons and Armor Fixes Remade täytyy asentaa ennen PerMa patcheja. Tämä modi korjaa bugeja vanilla varusteista, sekä balansoi peliä armoreiden ja aseisen suhteen.

Tämä modi on vapaaehtoinen, mutta suositeltava. Myöskin asennettava ennen PerMa patcheja. Modin tekijä on sama kuin edellisessä modissa, ja korjaukset hyvin samankaltaisia, mutta clothin suhteen. Tämä modi lisää myös käytettäväksi joitakin varusteita, joita vanillassa ei pystynyt käyttämään. Myös amulettien ja sormuksien enchantmentteja on paranneltu. Kaikkea pientä kivaa siis!

Viimeisenä ennen PerMa patcheja asennettavaksi löytyy tämä, myös tosin vapaaehtoinen, modi, joka muuttaa craftingia. Muun muassa crafting valikosta tulee käytännöllisempi ja esineitä voi myös rikkoa ingoteiksi ja nahkaksi. Paljon modin lisäämiä ominaisuuksia voi muuttaa pelin mod configuration -lehdeltä. Tästä ja edellisestä modista kannattaa (kuten kaikista modeista joita asentaa) lukaista ainakin mitä kaikkea ne tuovat peliin lisää päättäkseesi tarvitsetko ko. modeja ja incompability-osiot selvittääksesi voivatko ne aiheuttaa ristiriitoja joidenkin muiden haluamiesi modien kanssa.

Tähän väliin sitten ladataan PerMa Compatibility and PaMa Patches (PCaPP), notta saadaan kaikki edelliset toimimaan kivasti sopusoinnussa keskenään. Näillä PerMa patcheilla saa patcherin Skyrimin DAta-kansioon (SkyProc patchers-kansio ilmestyy) josta täytyy armori ja weapon modeja asennettua AINA ajaa PatchusMaximus.jar. Kannattanee siis ennen tämän aktivoimista ladata tarvittavat/halutut weapon ja armor modit. Esmes. seuraavat.

Tämä modi ei kaipaa esittelyjä. Lisää paljon kaikkee pientä kivaa. Jeij!

Tää on kanssa oikein näppärä weapon modi. Suosittelen lämpimästi.


AJA PATCHER!! Tässä välissä muista ajaa PatchusMaximus.jar! (Steam\steamapps\common\skyrim\data\SkyProc Patchers\T3nd0_Patchus_Maximus)


Ja sitten sellainen tärkeä asia kuin LOAD ORDER. Eli mod managerissa hilippaset Plugins, välilehdelle. Sieltä tarkastatte että alkupään load order näyttää oikealta, eli suunnilleen tältä:


Alkupään järjestyksellä on väliä!
Ja aivan alimmaisiksi Weapons & Armor_TrueWeaponsLvlLists.esp sekä PatchusMaximus.esp. Muilla ei niin suurta merkitystä. Itte vielä hieman säädän loppujen modien kanssa load orderia, sillä nyt on pariin kertaan peli jäätynyt latausikkunaan. Jos load orderin säädöllä pääsisi siitä eroon tai sitten täytyy kokeilla Safety Load modia.



Ja ehkä olenkin niin laiska että jaan loput suosittelemani modit kuitenkin toisella kertaa, sillä niitä on PALJON! Phew... Jos jotain valittamista tai korjattavaa mun listasta puuttuu niin sanokaa ja korjaan. En väitä olevani mikään modaamisen pro, mutta ajattelin että tämä postaus voisi helpottaa joidenkin toisten työtä (krhöm... I'm looking at you Laru). Ittelläni meni kaikkien tällä hetkellä käytössä olevan 45 modin lataamiseen, asentamiseen ja testaamiseen se nelisen tuntia. 

WORTH IT!




7 kommenttia :

  1. Miten niin katsot minua?! :D Miulla on jo ne ekassa postauksessa ilmoittamasi modit ja voe helevettiläinen kun vihaan kaiken säätämistä. Saattaapi olla että siis jää toistaiseksi peli modaamatta - ainakin ennen kuin pelitunteja rupeaisi kertymään ihan oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän siinä on säätämistä kun vaikka tän blogin HTML-juttujen säätämisessä tai jonkun OBSin tms. säätöjen kanssa :D miun mielestä :D

      Poista
  2. Ohhoh aikamoinen määrä kaikkea! Ja hauska ajankohta tällaiselle postaukselle SILLÄ ihana yllätyksiä täynnä oleva poikaystäväni osti minulle tänään SKYRIMIN kaikkine herkkuineen! Itse en tätä peliä olekaan pelannut ennen, mutta uskoisin tämän pelin pelaamisen kuuluvan jo yleissivistykseen. xD

    Modeja tuli myös latailtua muutamia kivoja, jotta pääsen mukavasti pelin alkuun ja saan kaiken herkun irti uudesta koneestanikin tämän pelin kanssa. Itselleni latailtiin miehen kanssa 15 eri modia jotka parantaa pelin ulkonäköä mm vettä ja sitten yhden hius paketin, verilammikkojen ulkonäkö modia yms yms. Tänään tuli peliä pelattua 2h ja jatkuu sitten taas joku kaunis päivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skyrim on kyllä ihan mahti peli ihan vanillanakin pelata, mutta modeilla saa mukavasti lisämaustetta. Itte pelasin vanillana varmaan toistasataa tuntia ensin miehekkeen koneella ja sitten omalla koneella joitakin tunteja ennen kuin aloin latailemaan modeja. Viattomasti kaikki alkoi myös grafiikka-modeista ja hahmon muokkauksesta, sitten pikkuhiljaa siirryttiin monimutkasempaan. Se on koukuttava tie, jolle lähtee. :D

      Tietysti paljon kikkailua vaatii välillä ja kun enempi modeja lataa niin väkisinkin jossain välissä saat pelin kaatumaan. Itelle tuli heti alkuun se ongelma, että quicksave ja autosave slotit ilmeisesti jotenkin korruptoitu, ja jos kuolin niin tallennoksen lataus kaato pelin. Ei siinä auttanu kun jatkaa quicksavettelua ja manuaalisesti tallennella ja jonkun ajan päästä se ongelma sitten korjaantu. Nyt sain tosiaan Safety Loadilla jäätymiset loppumaan (koputan puuta).

      PC pelaamisessa kyllä modaaminen on yks isoimpia plussia. :)

      Poista
    2. No itse aloitin eilen pelailemaan tätä ja peli kaatui kaksi kertaa siksi kun remppasin työpöydällä välillä. En sitten tiedä mistä johtui! Toivon, ettei jatkaisi kaatuilua, olisi niin kivaa tänäänkin vaan istahtaa koneen ääreen ja jatkaa pelailua ilman ongelmia. :)

      Simsien kanssa olen ainoastaan lataillut kamalasti erilaisia modeja ja ladattavaa muuta sisältöä, joka ollut hankalampaa säätämistä, kun ei ole ollut steamin kaltaista workshop juttua, mistä saa helposti latailtua ja poisteltua kaiken näköisiä modeja :)

      Poista
    3. Simsin modaaminen oli kyllä hauskaa aikoinaan. :)

      Jos tulee paljon rampattua työpöydällä nii lataa ihmeessä se double cursor fix. Ärsyttävin asia Skyrimissä kun se kursori menee ketuilleen. :D
      Se load order on muuten sellanen juttu joka kaatelee peliä aika usein, eli kannattaa aina tarkistaa se :) Sitten mä yleensä alotan sellasen järjestelmällisen poissulkutaktiikan selvittääkseni mikä kaataa.

      Poista
  3. Joo se kursori vähä vaivas mutta löyty video siihen miten saa korjattua ilman modia :) https://www.youtube.com/watch?v=frXR4LSZn08

    Pitää alkaa kyl selvittelee mikä mättää jos alkaa peli kaatuumaa useemminki! Toivon et nyt ei vaa oikee tykänny mun remppaamisesta työpöydällä. :D

    VastaaPoista

Blogger Template by Clairvo