Massa-vaikutus 2 ja pelastettu galaksi.

Massaa pukkaa taas! (Spoilervapaata tekstiä)

Eipä se tämäkään pelin kertaalleen pelaaminen pitkään vienyt (huom. Joren teksti Mass Effect - auttamattomasti liian lyhyt), kun päihitin finaalikentän ja sitä myötä juonellisen osuuden pelistä pyöristeltynä ajassa 24h. Ennen finaalia kerkesin kyllä skannaamaan muutaman planeetan ja riistämään luotaimillani niiden luonnonvarat itseni käyttöön, jotta saisin käyttööni parhaat ja kätevimmät upgradet. Nopeamminkin olisin siis voinut edetä. Juoni on nyt kuitenkin läpäisty, mutta pelin läpäisyyn vaaditaan joidenkin pelaajien mielestä juonen kertaalleen pelaamisen lisäksi sen läpäisy useampaan otteeseen.

Itse voin sanoa nauttineeni ME2:n antamasta pelielämyksestä. Pelissä voi sopivissa määrin vaikuttaa itse pelin kulkuun varsinaisen juonen silti pysyessä samana antamassa pelille rakennetta. Keskusteluissa tehtävät päätökset tasapainottavat ja rauhoittavat muuten hyvin dynaamisille taisteluille perustuvaa peliä, eikä missään vaiheessa tule tunnetta, että nyt ollaan taas keskusteltu puolivuosisataa tai että toinen toistaan seuraava taistelu veisi vain iän ja terveyden. Harvemmin yksikään peli saa minut sidottua keskittymään tunti toisensa jälkeen peliin niin intensiivisesti kuin mitä ME2 sai.

Pidin myös siitä, että mahdollisimman vaivattomaan taisteluun vaadittiin tasapainoinen ryhmä, joka pystyisi käyttämään niin biotic kuin combat-kykyjään sopivassa määrin. Esimerkiksi keskustelimme taannoin Elenin kanssa yleisimmistä ryhmävalinnoistamme, ja biotic/combat-Vanguard Elenin vakioryhmään kuului sniperia ja techia, kun taas minä tech/combat-Infiltratorina luotin siihen, että liittolaiseni voivat voimillaan vaikuttaa useampaan viholliseen (biotic) ja selviävät hengissä (combat) kun minä naputtelen kauempaa vihollisia sniperilla alas. En henkilökohtaisesti pitänyt siitä, että joutuisin kokoajan vahtimaan lähellä vihollisia taistelevia liittolaisiani Med-pack valmiina. Myös käytettävien aseiden ja voimien tasapaino on sulavassa pelissä  kohdallaan. Esimerkiksi henkilökohtaisesti vaikeimpien vihollisten, ryhmässä hyökkäilevien Huskien ja

 Husk, josta luulin näkeväni unta muutaman
adrenaliiniryöppyisen taistelun jälkeen.

Abominatioiden, tappaminen olisi ollut hurjasti paljon vaikeampaa, jos ryhmässäni olisi itseni lisäksi ollut toinen Sniper/Assassin-tyyppi.

Ryhmän tasapainoisuuteen pystyi vaikuttamaan myös sillä, että sai liittolaiset puolelleen ja vapautettua näin lisävoimia käyttöön. Hahmojen luoton sai itselleen, mikäli onnistui suorittamaan heidän antamansa hahmokohaiset tehtävät. Kaikkien hahmojen samanaikaisen luoton pystyy kuitenkin saamaan vain riittävillä Renegade/Paragon-pisteillä, sillä miehistössä voi esiintyä eripuraa, joita ei voi ratkaista kompromissiin ilman lisärepliikkejä. Esimerkiksi itse jouduin uhraamaan yhden miehistön jäsenen luottamuksen, jotta saisin toisen pysymään luottomiehenäni. Tämä täytyy korjata tulevaisuudessa.

Toinen asia, jossa epäonnistuin, oli romanssin aikaansaaminen. Säästin Shepardiani tietylle hahmolle ja friendzonetin muut, mutta jokin meni pieleen, ja tulinkin itse friendzonetetuksi. Auts. Suurin menetys koko pelissä, vaikka uskottelen itselleni että nyt olen vain jedin kaltainen überhyvis, joka uskoo siihen että intohimo on vain asioiden tiellä. ("There is no passion, there is serenity.")

Jedeistä puheen ollen; pelimekaniikka muistutti minua dynaamisia taisteluja lukuunottamatta hyvin vahvasti Star Wars: Knights of the Old Republicista (2003), eikä ihme, sillä molemmat pelit ovat BioWaren kehittelemiä ja esimerkiksi pääkirjoittaja on ollut molemmilla peleillä Drew Karpyshyn. Vaikka KotoR II: The Sith Lordsilla ei ole yhdistäviä linkkejä ME:ihin, keskustelumekaniikassakin oli selviä yhtäläisyyksiä. Täytyy tietysti ymmärtää, että toimivaa konseptia ei tarvitse keksiä uudelleen, eikä toimivia ratkaisuja ole äärettömästi, joten tietynlaista samanlaisuutta on samankaltaisissa peleissä odotettavissakin.

On myös muuten ilmeistä, että maailmangalaksin pelastus -operaatioon vaaditaan aina yksi besserwisser bitch, jota ME2:ssa edusti Miranda ja KotORissa Bastila. Vahvoilla alfanaisilla on pelien alussa pahanlaatuinen asenneongelma, joka kyllä lievenee pelin edetessä (mutta on silti kokoajan läsnä). Molemmat ovat myös tavoitteena saada miespuolisten päähenkilöiden käsivarsille ja ehkä vähän enemmänkin.

[[Spoileralert (KotOR & ME2): Pelkäsin koko juonen ajan, että ME2 pettäisi luottamukseni sen suhteen, että yhtäläisyydet Mirandan ja Bastilan välillää eivät jäisi vain asenneongelmaan, vaan joutuisin jossain vaiheessa taistelemaan Mirandaa vastaan. KotORissa kun ärsytti suunnattomasti, kun mahdollisimman kovaksi kehitetty Bastila olikin yhtäkkiä vastassasi. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Miranda yllätti positiivisesti haistattamalla Illusive Manille pitkät ja asettumalla Shepardin selän taakse. Spoileralert päättyy]]

**

Ehdottomasti suosittelen ME2:sta kaikille pelaajille. Monipuolisuutensa vuoksi jokaiselle löytyy varmasti jotain, joka pitää tämän kiinni pelissä. 


Peli on ehdottomasti lempipelejäni, ja seuraavaksi metsästän muutkin osat käsiini.