maanantai 5. elokuuta 2013

Ötököitä! Ötököitä kaikkialla!

"Bugit ovat pelin suola." totesi avokkini Toni, kun huudahdin huoneestani että "Voi hyväää luooooja, taas tää bugaa".

Bugit, lähdekoodin ohjelmointivirheet, aiheuttavat meissä kaikissa tilanteesta riippuen ohimosuonia vaarantavaa tykytystä tai hervottomia hetkiä ja ilonkyyneleitä. Ne voivat parhaimmillaan tuoda koomista lisäarvoa läpipeluuseen, ja pahimmillaan bugit voivat ilmaantua paikalle kesken kriittisen taistelun ja saada aikaan jumin, joka korjaantuu vain tallennuksen uudelleen latauksella.


Viime aikoina olen kärsinyt lähinnä niistä pelikokemusta negatiivisessa mielessä maustavista bugeista. Mass Effect 2:sta pelatessani olen törmännyt bugiin, jossa aina silloin tällöin Shepard päättää siirtyä näköalapaikoille milloin minkäkin kontin päälle. Kyseinen siirtymä saa etenkin taistelutilanteissa loihdittua naamalleni tuskaisen irvistyksen, kun alunperin kontti olisi toiminut suojana vihollisten ammuksilta, eikä jalustana lihaisalle tähtäinharjoitusten maalitaululle. Kontin päällä seisoskelu suuremmassa taistelussa tarkoittaakin lähes väistämätöntä teloitusta.

Miranda? Jacob? Mind helping me out of here?

Miranda? Grunt? Please? Plix plox?
Vielä turhauttavammiksi tuollaiset jumitilanteet tulevat, yllättävää kyllä, jos päällä ei ole taistelutilannetta. Yleensä se voi tarkoittaa nimittäin sitä, että edellinen autosave on kilometrien päässä, ja ainoa tapa tilanteesta pois pääsylle on pelistä poistuminen ja tallennuksen uudelleen lataus. Voihan kikkara.

I SHALL NOT PASS!
Minkälaisia bugeja te olette lähiaikoina kohdanneet? Ovatko ne saaneet ohimosuonenne sykkimään vai suupielenne kohoamaan taivaisiin?

7 kommenttia :

  1. http://www.youtube.com/watch?v=UaUR6u8nHoM
    Bugs, sometimes you just gotta love them :D

    VastaaPoista
  2. Minulla oli ykkösmasseffectissä semmoinen, joka muutti Rachnit, oman partyn ja kaikki mille pystyi tekemään mitään mustiksi neliöiksi. Oli vähän kettumainen pelata se kohta. Sama tapahtui vielä hetken Gathien kanssa siellä proteanien mestassa, mut siellä oli siedettävämpää, enimmän osan ajasta kun se siellä bugasi, pystyi vaan makolla tykittelemään kaiken eikä ollut niin tarkkaa mitä ampuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi kivalta ja hermoja säästävältä pikkubugilta, etenkin näin Sniperilla pelaavan näkökulmasta! :D

      Poista
  3. Nyt vasta muistui mieleen että mulla kävi ME3:ssa ihan lopussa sellainen bugi että savetuksen ukkeli resetoitui ilman mitään syytä tasolle 0. Menin sitten lopputaistelut nollatasoisella ukkelilla läpi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Siinä on sattunu hieman isompi ötökkä eteen. Miten on, onnistuiko taistelut kuinka? Voisin kuvitella, että on pukannut vähän tuskanhikeä ohimolle... :D

      Poista
    2. Yllättävän helposti sujui kuitenkin. Ei oikeastaan ollut mitään ongelmaa mennä loppumittelöt lävitse. Olihan se tietysti hiukan tylsempää kun ei ollut mitään skillejä vaan kaikki viholliset piti rätyyttää kuoliaaksi pyssyköillä. 5-7 leveliä taisi ukko ehtiä nousemaan lopputaistelun aikana.

      Poista

Blogger Template by Clairvo