sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Comeback-yritystä ja epätoivoa


Uusi vuosi, uudet kujeet. Mitään en lupaa, mutta yritän taas tehdä jonkinlaista comebackia tämän blogin suhteen. Viime vuosi kun meni hieman vastatuulessa. Ei keksinyt mitään kirjoitettavaa, ei tullut pelattua juuri mitään uutta. Sitten harrastin kaikenlaista sairastelemista suurimman osan vuodesta ja opettelin kantapään kautta, miksi juuri minun tulisi muistaa pitää huolta sieluni temppelistä, jota myös ruumiiksi kutsutaan. Lisäksi menin tyhmyyksissäni hakemaan yliopistoon, ihmeen kaupalla pääsin sinne sisään, ja nyt on sitten sekin "lysti" syömässä aikaa, joten pelaaminen harrastuksena voi olla aika tiukilla edelleenkin. Mutta yritän aina välillä saada tännekin jotain aikaan.

Jos ketään kiinnostaa, niin laitoin Steamissa broadcastin päälle, eli jos satun olemaan pelailemassa jotain steamin kautta, niin voi tulla seurailemaan (Arctic Foxx). Kunhan ette perseile, mutta ettehän te ikinä. Tosin harmi että pelaan hauskimpia pelejä (mm. Fallout 4 ja Shadow of Mordor) avokin koneella kun oma mylly kaipaa päivitystä. Broadcastissa luvassa kuitenkin esim. Dotaa, Diablo 3:sta, Minecraftia, HotSia, Skyrimiä ja jotain sellaista pientä.

Tervetuloa seurailemaan!

1 kommentti :

Blogger Template by Clairvo