perjantai 5. huhtikuuta 2013

Leipää ja sirkushuveja




 Julkisen blogin kirjoittaminen on melkein kuin ennen vanhaan Roomassa järjestetyt gladiaattoritaistelut.
Kirjoittaessa asetutaan kaiken kansan näkyville apinoimaan, ja mikäli luoja (lue: kansa) suo, meitä peukutetaan ja meidän tuottamat sirkushuvit naurattavat myös meidän itsemme lisäksi muuta populaa. Jos meidän tuottama sisältömme ei kansaa huvita, revitään se hupi ja ilo meistä irti mitä sadistisin keinoin.

Koska emme halua päätyä internet-trollauksen ja silpomisen uhreiksi, etusivulle on nyt ilmestynyt huhtikuun ajan siellä pysyvä kysely, jossa vähän utelemme teiltä, gladiaattori-kansa, mikä sisältö teitä blogissamme kiinnostaisi. Mitään lupauksia emme tee, mutta koska ainakin leikimme idealla, että blogi voisi saada jotain uusia ulottuvuuksia, voimme sen saman tein tehdä niin, että lukijakuntammekin siitä hyötyy. Ja kyllä, puhumme kunnasta, koska emme usko että yksi henkilö tekee kaikkia näitä bloginkatseluita. Voimme arvata myös facebookin puolella olevista kommenteista, että tätä lukee joku muukin kuin Mikko (moi, Mikko!).

Entertaining enough?
Lyhyestä virsi kaunis ja summa summaarum: vastatkaa kyselyyn.
Lupaan, ettei siitä jää jälkiä, joista voisimme teidät tunnistaa tai ettei se satuta ketään. Mitään kyselypostauksia en tuohon vaihtoehdoksi laittanut, sillä meiltä saa aina kysyä, ja jos tulee jotain muuta mieleen kuin mitä kyselyssä on, niin sanoa saa myös.

***
EDIT 6.4. 18:18

Oman ja parin muun henkilön kokemuksesta voin nyt sanoa, että eihän tuo Bloggerin oma äänestys toimi lainkaan, vaan se pyyhkii vastauksia omien mielihalujensa mukaan tyhjäksi. Olen kuitenkin tähän mennessä kerennyt itse näkemään (kaikki? ken tietää) vastaukset. Onneksi.
Koska olen kuitenkin armelias, säästän sen sivun laidassa vielä niin kauan kuin alunperin ajattelinkin: huhtikuun loppuun. Ääniä otetaan yhä vastaan.

2 kommenttia :

  1. no moikka lil ja nooby! :D se korkea kävijämäärä voi johtua myös siitä että olen tottakai laittanut bloginne nettiselaimeni aloitussivuksi koska tämähän on place to be! :D mutta jos vakavissaa puhutaan niin ihmettelen aktiivisuuden vähäisyyttä kun hyvä blogihan tämä kuitenkin on... kaipa ihmiset eivät ole vielä löytäneet tätä paikkaa mutta se on vain ajan kysymys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, noniin sehän selittää kaiken! :D Pienemmällä porukalla parhaat pileet! No tämä on tätä suomalaisuuden suurta ujoutta, kun kynnys kommentoida on afääreissä ja lukijana oleminen hävettää. Siis kuka blogeja TUNNUSTAISI lukevansa? :D Google statistics ftw!

      Ja juu, onhan tämä vielä verrattain uusi blogi, niin en mitään hurjia kävijämääriä odotakaan. haha

      Poista

Blogger Template by Clairvo