perjantai 4. tammikuuta 2013

RAGEQUIT

"You can QQ the game all you want, just don't QQ on life."

Kaikki meistä ovat tavanneet ainakin yhden pelaajan, joka lähtee pelistä kesken kaiken koska...
a) Ei osaa pelata
b) On sitä mieltä, etteivät muut osaa pelata.
Ajatteli kyseinen herra/neiti/rouva miten tahansa, tämä henkilö on lähes poikkeuksetta huono häviäjä.

Allekirjoittanut on myös hyvin, hyvin huono häviäjä ja ei varmaan ole peliä, jota en olisi kertaakaan ragequitannut. Olen ollut huono häviäjä AINA ja muistankin, että päiväkerhon tavoitekeskustelussa minun kehittämistarpeekseni päätettiin se että oppisin häviämään. (Yleensähän päiväkerhoissa opetellaan taitoja joilla voittaa ja pärjätä, minun täytyi kuitenkin keskittyä häviämiseen ylivoimaisuuteni vuoksi.) Iän myötä olen ehkä kuitenkin parantanut tapojani. Liekö se aikuistumista vai runsaan harjoittelun aikaansaannosta, mene ja tiedä. Enää en kuitenkaan heittele joystickejä ja ryntää paikalta, kun häviö alkaa näyttämään väistämättömältä. Fyysinen väkivalta on muuttunut verbaaliseksi - toki sekin lähinnä vain itseäni ja universumia kohtaan, en ole kovin taitava toisten syyttämisessä kun omissa taidoissani ja tuurissani on puutteita. Muutaman kerran olen kauhistuttanut kanssapelaajiani merimiesmäisellä kiroamisellani, onneksi kaikki muistavat kuitenkin, millainen oikeasti olen. Huono häviämiseni on laantunut muutenkin ja nykyisin osaan jopa onnitella vastapelaajiani mikäli he vain osaavat voittaa. Huonoja voittajia en siedä edelleenkään.

Omia raivolähtöjäni (ahhah, ragequittejani) puolustelen usein sillä, että tilannetta ei ollut pelastettavissa ja sehän on vain peliä. Tuo jälkimmäinen toki sotii vähän itseään vastaan: Jos se on vain peliä, miksen voinut jäädä koko pelin ajaksi ja taata pelikavereilleni paremman pelielämyksen? Niinpä niin. Ehkä yksi tämän vuoden tavoitteistani (ei lupauksista) on olla parempi pelaaja...tai ainakin yrittää sitä.

Kaikista parhaiten minut saa menettämään hermoni syyttämällä osaamattomuuttani siitä tosiasiasta, että omaan käyttää rintaliivejä, eikä jalkojeni välistä roiku mitään lihallista uloketta. Tämä ei ole kuitenkaan mitään feministi-puhetta, en ole pienimmissäkään määrin femakko. Olen vain aina vihannut vähättelyä siksi, että satun olemaan pieni kokoinen tyttö ("Anna siis toi toinen tyyppi kantaa sen laatikon ku se on aika painava"). Steamissa olen todella tarkka sen suhteen, minkä käyttäjänimen pistän ja että millaisen kuvakkeen laitan, ettei heti kättelyssä arvata mitä sukupuolta edustan. Ehkä tämä on hienoista ylireagointia, mutta minkäpä sitä itselleen mahtaa.
Saman vaikutuksen toki saa myös sillä, että minua säälitään tai annetaan voittaa. Pikkuveljelläni oli aikoinaan tämä tapa ja jo silloin se sapetti minua. Sehän tarkoitti käytännössä sitä, etten osannut pelata tarpeeksi hyvin tarjotakseni kunnon vastusta. Olen mahtanut olla helppo ja kiva leikkikaveri.

Projekti QQnomore, sinä alat nyt!

0 kommenttia :

Blogger Template by Clairvo