maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015 - Luukku 14: Kuvia tämän hetkisestä pelitilanteesta

Luukku 14: Kuva tämänhetkisestä (tai viimeisimmästä) peliaiheisesta taustakuvasta.
                                        JA
                     Screenshot pelistä, jota pelaat tällä hetkellä.

Syy, miksi laitoin kaksi haastetta juuri tälle päivälle muokatessani 30-päivän haastetta joulukalenteriksi, on se, että tänään on pikkuveljeni Jermun syntymäpäivä. 
Pikkuveljeni on hyvin suuri osa syytä, jonka vuoksi minä pelaan pelejä. Olen ajautunut arvostamaan pelejä Jermun vanavedessä, vaikka pelihistoriamme alkoikin samaan aikaan, ja usein uusia pelejä tulee kokeiltua nimenomaan tämän suosittelemana. Kaksi haastetta on siis tavallaan kunnianosoitus ja juhlistus Jermulle. Hyvää syntymäpäivää! 

J:"Ding 25!", L:"Gratz!"
Hyvin sattui myös kaksi aika pientä haastetta samalle päivälle, joten luukku ei vielä turhaan paisu tässä vaiheessa joulukuuta. Järkevä homma myös heille, jotka tämän joulukalenterin apinoivat omaan käyttöönsä. :D 


14.1.VIIMEISIN PELIAIHEINEN TAUSTAKUVA
Viimeisimmästä peliaiheisesta taustakuvasta on aikaa. Tällä hetkellä taustalla on Star Warsia, sitä ovat edeltäneet tylsät lumi+syksy-aiheiset kuvat. Minulla siis ei ollut tätä postausta aloittaessani minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä viimeisin pelitaustakuva on ollut. Kuvakansiota selaillessani vastaan tuli kuitenkin kokonainen Dotataustakuvat-kansio, joka palautti minut takaisin raiteille. Eli viimeisin peliaiheinen taustakuvani on ollut vaihtuva kokoelma Dota2 -aiheisia kuvia. Ne vaihtuivat muistaakseni 20 tai 30 minuutin välein. Tässä muutama esimerkki:

14.1.1. Tiny.
Ehkä lempparini koko kuvasarjasta. Kuvassa esiintyvä Tiny oli ehdolla myös luukussa 2 - yksi lempipelihahmoistani siis!


14.1.2. Luna


14.1.3. Radiant


Yhteensä vaihtuvia kuvia on kansiossa 63, joten ei, ette näe niitä kaikkia.


14.2. SCREENSHOT PELISTÄ, JOTA TÄLLÄ HETKELLÄ PELAAN
Tällä hetkellä pelejä on peluussa 3 kappaletta: Pleikkarilla pelaan miehen poissaollessa tai muuta tehdessä Fallout4:sta ja pöytäkoneella vuorottelevat oikeastaan Borderlands 2 ja Knights of the Old Republic. Mitään superaktiivista pelaamiseni ei kuitenkaan ole viimeisen viikon aikana ollut.

14.2.1. Fallout 4
Vaikka vasta sanoinkin että piti nostaa vaikeustasoa vaikeammalle, niin kyllä se pelaamattomuus asiat taas korjaa. Kun ei ole reiluun viikkoon, melkein kahteen, koskenutkaan Pleikkariin, niin sain taas laskea vaikeustason normaalille. Onneksi vaikeustason säätö onnistuu niin äärimmäisen helposti, että kun taas saa otteen peliin, niin on helppo nostaa sitä takaisin vähän vaikeammaksi.


wow. much fashion. such model. wow. very tasty.
Power armoreita on kertynyt jo kolme kappaletta!

14.2.2. Borderlands 2
Aloitettiin viime viikolla Jermun kanssa Borderlands 2 uusiksi. Päätin kokeilla hahmoluokkana vähän kaukaiseksi jäänyttä sireniä, kun taas Jermu pelailee commandolla. Hahmoluokkien välillä on hyvä toimivuus; kun minä nostan jonkun ilmaan, Jermun turretti ampuu sitä sydämensä kyllyydestä. Tällä hetkellä ollaan päästy jopa Sanctuaryyn saakka, sillä kaikki nurkat nuohotaan läpi, ja (huoh) kaikki Rakkit ammutaan taivaalta alas.




Koska Zeroni on vahvasti sniper-luokkaa, ja aseet ja niiden puhdas damage ovat tulleet enemmän kuin tutuiksi, lähdetään Lallillani niin elementaliin suuntaan kuin mahdollista.

14.2.3. Knights of the Old Republic
En itsenäisyyspäivänä voinut erinäisistä syistä johtuen pelata KotORia lainkaan, joten se on jäänyt Falloutin kanssa vähän vähemmälle peluulle. Tällä hetkellä seikkaillaan vielä viemärinkatkuisissa tunnelmissa Tariksessa.



**

Sellaista täällä, millaiselta teidän kuvalistanne näyttäisi?



2 kommenttia :

  1. Kuvalista näyttäisi paljon värikkäämmältä kuin viime kuussa :D Oli pakko ottaa itsestään niskasta kiinni ja irrottautua Phantom Painin maailmasta ja alkaa järsimään tuota backlogia hiukan pienemmäksi. Pian voi hyvissä mielin alkaa ottamaan vastaan tulevan vuoden pelejä (joissa todellakin tulee menemään useampia tunteja kuin vain muutama). Mutta listassa näkyisi Magickaa, King's Questia, Grow Homea, Hearthstonea (joka nyt olisi aina "mitä pelaan -kuvalistassa" ja muutamia muita pieniä indietuotoksia :)

    VastaaPoista

Blogger Template by Clairvo