Luukku 4: Guilty pleasure game
Guilty pleasure tarkoittaa siis asioita, joista ei oikein pitäisi pitää, mutta jotka ovat erään määritelmän mukaan "henkilökohtaisesti päräyttäviä". Jos kaksi edellistä luukkua olivat hankalia, on tämä hyvinkin helppo.
World of Warcraft. Jos jonkin pelin pelaamisesta tulee hieman syyllinen olo, eikä yleisessä keskustelussa tule mieleenkään vapaaehtoisesti myöntää pelaavansa sitä, on WoW juurikin se peli. En minä asiaa varsinaisesti piilottelekaan, mutta jos saan valita, harvoin ainakaan ensimmäisenä lähden keskustelua avaamaan wowittamisellani.
"A lot of us play World of Warcraft on the quiet because, while Nintendo in particular have helped gaming enter the mainstream over the last decade, some games are still perceived as “nerdy” and “sad”, and WoW sits right at the top of that pile" - Jack Pooley, Whatculture
WoW on varmasti jollain tavalla tuttu käsite myös niille, jotka ovat kuulleet vain huhuja tästä "(lainaus Hikipedia) Blizzardin Saatanan kanssa yhteistyössä valmistamasta tietokonepelistä, jossa tuhannet eteläkorealaiset voivat yhtäaikaisesti kävellä ympyrää Azeroth-pelimaailmassa". WoW on saanut palsta-aikaa ja otsikoita lähinnä patologista pelaamista käsittelevien artikkelien muodossa, ja tämän vuoksi myös asiaan perehtymättömät ymmärtävät että WoW vie aikaa, ja että tästä virtuaalisesta elämyksestä ja ajasta vapaaehtoisesti myös maksetaan.
 |
| Leikitään "kenellä on isoin mountti ja saa piilotettua Joulupukin tehokkaimmin"-leikkiä |
WoW on siis monelle yhtäpaljon kuin hukkaan heitettyä rahaa ja aikaa. "Vähän surullista, ettei ihmisellä ole muuta tekemistä kuin pelata WoWia." Toisaalta jos ihminen ei pelaa muuta kuin WoWia, voi pelaaminen olla harrastuksena halvempi kuin pelaajalla, joka ostaa usein uusia pelejä konsoleille. Konsolipelit maksavat uutena kuitenkin kuusi-seitsemänkymppiä, ja peliajathan puolestaan vaihtelevat niin paljon yksilöllisesti pelialustasta huolimatta ettei niitä toinna vertailuun laittaa. Ajallisesti WoWin kuukausimaksut toki hieman velvoittavat Azerothissa pyörimistä, sillä muutenhan on maksanut täysin turhasta, myönnetään. Ajallisesti en itse ole kuitenkaan koskaan kokenut olevani liialti kiinni Azerothissa, kun taas Dota2n pelaamisesta olen saanut palautetta mieheltä. Kaikki on suhteellista.
Minä siis pelaan WoWia. Tässä blogissa se on tullut jo muutamaan otteeseen perille, mutta tosielämässä en asiasta liiemmin huutele muille kuin heille, joiden tiedän pelaavan WoWia itsekin. En tiedä miksi. Onko se epävarmuutta siitä, miten ihmiset näkevät minut, vai liittyykö keskusteluun vain niin suuri kuilu, että on helpompi puhua jostain molemminpuolin ymmärrettävästä. Helpompi on yleisesti ottaen puhua vaikka seksistä kuin WoWista.
 |
| Battleground -championini |
Tällä hetkellä WoW on pelauksessa taas. Sain Blizzardin alennuksista viimeisimmän lisäosan The Warlords of Draenorin -70%:lla (tarjous voimassa 4.1.16 asti), joka oli ilmeisesti tarpeeksi katkaistakseen taas WoWittoman kauteni. Vuosihan sitä kestikin. Kuukausi peliaikaa riittänee saamaan minut taas lvl100, jonka jälkeen voi rauhassa huokaista, kun loppuu tekeminen Azerothissa. :D Plus joulu on taas yksi niitä aikoja, jotka ovat jotenkin kotoisia WoWin maailmassa. Don't judge.
**
Kunniamaininnan tässä kisassa saavat myös Simsit ja LEGO Lord of the Rings, jotka ovat ehdottomasti myös sellaisia pelejä, että niihin liittyy jotain niskakarvoja kihelmöivää. Eikä aina ihan sillä hyvällä tavalla.
Mikä sinun guilty pleasure pelisi on? Vai onko sellaista?
Hmmm, en ole kyllä koskaan ajatellut tuollaista guilty pleasure -peliä. Ehkä suurin syy tähän on se, että jokainen peli tuo jollekin iloa, eikä se vaikuta minun omaan elämään yhtään mitenkään. En nyt itselleni keksi mitään sellaista peliä, mikä aiheuttaisi "luolaan piiloon" -fiiliksen, kun pelaisi sitä. Sanoisin kuitenkin, että Simsit ovat aika lähellä tuota. Joskus todella kauan aikaa sitten noita Simsejä tuli pelailtua enemmän, kun ei oikein jaksanut innostua mistään maailman pelastamisesta tai kilpailujen voittamisesta. Simsit oli juuri sellaisia mukavan rentoja ajanviettopelejä. Kyllähän se kysymysmerkkejä ilmaan heitteli muilta ihmisiltä, mutta ehkä sitä kummastusta lievensi se, että minua pidettiin sellaisena "laajasti peleistä kiinnostuneena" -henkilönä + se, että monella muullakin tuttavalla oli ollut jonkin sortin Sims-taustaa.
VastaaPoistaNykyään ehkä kummastusta herättää muissa se, että pelailen monia grand strategy -pelejä. Suurin syy tähän on kuvitelma noiden pelien tylsyydestä, mutta kyllä itse oikein kannan ylepydellä tuota kiinnostusta :D
Oikeastaan nyt tuli mieleen, että on ollut yksi peli, joka omassa mielessäni on aiheuttanut sellaista erittäin suurta kummastusta, jos joku pelasi sitä. Pari vuotta sitten mobiililaitteilla villitsi Tamago -niminen peli, jossa piti klikkailla kananmunaa miljoona kertaa, että se kuoriutui. Eihän siinä mitään, jos joku sitä pelasi, mutta kun sitä mätti menemään lähes kaikki tuttuni! Sinä aikana julkaistiin vielä Arkham Origins, josta olisin halunnut puhua useamman kanssa, mutta jutut pyörivät kuitenkin kananmunan ympärillä... Sellainen tarina se.... :D
Jännä! Toisaalta nyt kun tarkemmin ajattelin, niin ehkä tämä meikän syyllisyyden tunne liittyy siihen faktaan, että päivätöinäni olen fysioterapeutti, eivätkä esim.työkaverit yhtä poikkeusta lukuunottamatta oikein ymmärrä pelaamista noin niinkuin muutenkaan. :D Minä sitten töissä yleensä selitän jollekin työkaverille, miten Minecraft ei ole paha peli tämän ala-asteikäiselle pojalle. Sitä jotenkin kai pitäisi olla työnsä puolesta jatkuvaa ja pitkäkestoista pelailua vastaan, mutta kun en ole. :D
PoistaSIMSSIT on jotain hyvin epämääräistä siinä mielessä että lähes jokainen niitä on pelannut ja Youtuben pelikanavilla melkein kaikilla on vähintään yksi video Simsejä. Silti tuntuu, että sitä leikkii kotia ja pukee nukkejansa, kun perhettään luo. Ei sillä, että siinäkään olisi mitään vikaa, mutta... :D Eli ymmärrän kyllä.
Voihan muna, tuohon leikkiin en onneksi minä ryhtynyt... :D